Tyytymättömänä kotimaansa ahtaisiin rajoihin kiihtyi tänä aikana
Juhanan halu yhä enemmän saada haltuunsa alusmaita Liivinmailla.
Lupasipa hän kokonaan luopua suomalaisesta herttuakunnastansa, jos
Eerikki hankkisi hänelle saman verran maata eteläpuolella Suomenlahtea.
Samassa hän ilmoitti aikovansa ruveta hieromaan kauppaa niiden
palkkasoturien kanssa, joiden käsiin maamestarin oli pantiksi
maksamattomista palkoista täytynyt antaa linnoitettu Tuomiopää-vuori
Räävelissä. Juhana toivoi heidän ehkä antavan linnan hänen haltuunsa,
jos hän maksaisi heille puuttuvan palkan. Sitten olisi helppo
valloittaa itse kaupunki lisäksi. Vastausta odottamatta lähettikin
herttua yhden miehistään sovittelua alkuunpanemaan.
Mutta tässä asiassa esti taas kuninkaan etu herttuan hankkeita. Eerikin
mielestä tarjoutui nyt juuri erinomainen tilaisuus saada tuo rikas
Räävelin kaupunki omaan haltuunsa, eikä hän muistanut enää isän eläessä
antamiaan lupauksia. Paraikaa näet oli hänen luonaan lähettiläitä
Räävelistä anomassa rahalainaa ynnä pyytämässä neuvoa, miten he
voisivat suojella itseään venäläisiä vastaan. Heti lähetti Eerikki
sinne kaksi Suomen aatelisherraa, Klaus Hornin ja Hannu Björnramin,
ynnä saksalaisen sihteerin Bruserin. Heidän julkisena toimenaan oli
muka yhdessä nykyisen maamestarin Gotthard Kettlerin kanssa jatkaa
ehdoitteluja laina- ja panttiasian johdosta. Mutta sen ohella oli
heille annettu salainen käsky pysyä Räävelissä ja taivuttaa kaupunki
Ruotsin vallan alle. Tämä heidän oikea toimensa onnistuikin varsin
hyvin Hornin viisauden vuoksi. Rääveliläiset tosin ensi aluksi
suostuivat vain kysymään Kettleriltä, olisiko hänellä voimaa heitä
edelleen suojella. Mutta ennenkuin lähettiläät olivat vielä kerinneet
tuoda vastausta, saattoi Horn asian lopulliseen päätökseen. Hän näet
valitti lähettiläitten viipyvän liian kauan ja uhkasi lähteä kotiin,
jollei hän heti saisi vastausta. Peloissaan vannoi nyt _Rääveli_ kesäk.
6 p. 1561 uskollisuusvalansa Ruotsin kuninkaalle. Kaksi päivää ennen
oli jo myös kolmen lähisen maakunnan, nimittäin varsinaisen _Vironmaan,
Järvamaan ja Harjumaan_ aatelisto tehnyt samoin. Kolme viikkoa
myöhemmin antautui myös Räävelin linna, joka jo ehdoittelujen aikana
oli piiritetty. Täten astui Ruotsi ensimmäisen askeleensa sillä
valloitusten ja sotien tiellä, joka vuosisadaksi oli nostava sen
Euroopan mahtavimpien ja kuuluisimpien valtakuntien vertaiseksi.
Uskollisuusvalaa ottaessaan oli Horn kuninkaansa puolesta luvannut
uusille alamaisille suojelusta sekä pitää heidän etujansa pyhänä. Tämän
ehdon vahvisti sitten myös Eerikki kuningas, vaikka hän moittikin
Hornia siitä, että hän muka liian helposti oli kaikkiin vaatimuksiin
suostunut. Rääveli sai muun muassa pysyä Hansa-liiton jäsenenä,
kuitenkaan ei sallittu sen muissa kuin kauppa-asioita koskevissa
riidoissa vedota Lybeckin ylioikeuteen. Myös sai kaupunki pitää
rahanlyöntioikeutensa. Aatelistolle vahvistettiin sen vanha
tuomarivalta talonpoikien yli, sillä rajoituksella kuitenkin, että
tuomiot olivat alistettavat tarkastettaviksi. Tämä lisäys nähtävästi
tarkoitti onnettoman talonpoikaisen kansan suojelemista aatelisherroja
vastaan, jotka olemalla sekä isäntiä että tuomareita saivat tuomita
omia asioitansa. Syksyllä kuulutettiin sitä paitsi vielä kuninkaallinen
asetus, joka kielsi talonpoikien piiskaamisen ja rääkkäämisen, mikä
tähän asti oli ollut tapana. Semmoista rangaistusta ei saatu vast'edes
käyttää muuta kuin tuomionpäätöksen mukaan tehdyn rikoksen johdosta.
Nämät asetukset ovat loistavia lehtiä Eerikki kuninkaan muuten niin
mustassa historiassa. Tuleepa meidänkin kansallemme osa tästä
kunniasta; sillä suomalainen, jalo Klaus Horn, kaikkein ensimäisenä
huomautti kuninkaalle, miten hirveän sorron alaisena heimolaisparkamme
olivat ja kehoitti häntä sitä lievittämään.
Samaa kiitosta eivät ansaitse muut valtiaat, jotka tähän aikaan
anastivat kukin osansa hajoavasta Liivin ritariston vallasta. Räävelin
ja likeisten maakuntain antauduttua Ruotsin alle, huomasi näet myös
maamestari Kettler itsenäisyysajan auttamattomasti loppuneen. Hän teki
siis sovinnon Puolan kuninkaan kanssa, antoi hänen haltuunsa
varsinaisen Liivinmaan ja sai palkkioksi pitää Kuurinmaan
perintöherttuakuntana Puolan yliherruuden alla. Tähän sovintoon
yhdistyivät niinikään Riian arkkipiispa ja Riian kaupunki. Läänen
(Lännen) maakunta Virossa ynnä siihen kuuluvat saaret olivat jo pari
vuotta olleet tanskalaisen prinssi _Maunun_ vallassa.
Juhana herttua parka yksin vain oli jaossa jäänyt aivan osattomaksi.
Ruvetessaan ehdoitteluihin Räävelin kanssa oli tosin Eerikki luvannut
hankkia veljelleen jonkun muun paikan tämän sijaan, jota hän nyt itse
halusi. Maamestarilta piti muka pantiksi rahalainaa vastaan saataman
Pernun kaupunki Eerikille itselleen ja Sonnenburgin linna
Kurjensaarella l. Saarenmaalla Juhanalle. Tähän uuteen lupaukseen
luottaen oli Juhana taas ruvennut ehdoitteluihin mainitun linnan
komentajan kanssa, tarjoten hänelle rahaa, jos hän luopuisi siitä.
Mutta tämä ei suostunut, eikä Eerikkikään saatuansa Räävelin puhunut
enää mitään Juhanan osasta. Sonnenburgiakin hän nyt yritti anastaa
itsellensä.