Oi miks, oi miks niin vaivoin värähtää
tuo ennen unelmissaan ylväs mieli?
Miks noin nyt sorasoinnuin särähtää
tuo äsken sorja soittojen kieli?
Miks sydämessä syys vain varmentuu,
ja kevättoivoin tummuu kajastukset?
Miks hivus hieno hiljaan harmentuu,
kuin yön ja unhon siintelis ukset?
Oi siks se suru äänen on sortanut,
kun kerran kansast' uljaasta unta näin —
Oi siks se mure mielen on murtanut,
kun haavehista havajan näin — — —
1909.