Ateenan miehet! Näinkö tosiaan
kuin Anytoksen arvelunne on:
mun mielen' tulis kiintää kuolemaan,
voi työni saada hengentuomion.
Kuin? Teon, aatteen, aikeen valikoisin,
jott' elää voisin,
häpeän hinnoinkin, Anytos? Niin —
ma kuolon näin jo kentill' Amfipoliin!
Ateenan miehet, valiot valtion,
jok' isäin teoist' uljaista ylpeilee,
maan, missä tiedon, taitehen templit on —
Amfipoliissa verta virtailee:
mies nuori lehvin vihrein pään koristaa
mun rinnallain, kun taistelun helskyy kieli,
ei kiinnä kuolo mieltä, mut isänmaa — —
Anytos, kautta koiran, mi kevytmieli!
Ateenan miehet! Käskyn jumalain —
totuuden, hyvän, kunnon, kansan, maan —
ma sydämeeni kunniankäskynä sain.
On miehen tapa taistella paikallaan!
Anytos rukka, surman uhkas ei auta.
Kentillä Delionin, Amfipoliin
Ateenan miesten tuhanten on auennut hauta —
Mua isänmaani sortajain kun surmannut ei rauta,
ma tyydyn maani mainehikkaan myrkkypikariin!
1909.