Omituisen surullisen maineen on Rooman kirjallisuudessa saanut
runoilija, stoalainen filosoofi M. Annaeus Lukanus. Siihen Viktor
Rydbergin runoelmaan, Lukanus marterad, jonka käännöksen alempana
julkaisemme, olkoon seuraavassa selitykseksi mainittuna muutama sana,
koska runon sisällystä muuten on vaikea ymmärtää.
Lukanus eli ja kirjoitti keisari Neeron aikana ja hänen pääteoksensa
on kymmenosainen historiallinen runo kansalaissodista. Ystäväinsä
suositusten avulla oli hän jo aikaisin päässyt tyrannin ystävyyteen.
Tälle hän kirjoitti ylistyslauluja, ja jo mainitun, kansalaissotia
käsittelevän teoksensa omisti hän Neerolle seuraavin mairittelevin
sanoin: »Jos semmoiset jättiläistaistelut olivat tarpeen, jotta Neero
kerran pääsisi hallitsemaan, niin emme, jumal'auta, tahdo valittaa:
sellaisesta hinnasta saatoimme mielihyvällä kestää kaikki kauhutyöt ja
rikokset.»
Mutta se suuri suosio, jota Lukanus saavutti Roomassa,
lukiessaan kansalle runojansa, sai Neeron kateelliseksi, tämän
"taiteilijakeisarin", joka itsekin luuli olevansa suuri runoilija. Hän
kielsi Lukanuksen julkisesti esittämästä runojansa. Tästä alkoi riita
ystäväin välillä ja Lukanuksen historian varsinainen tragediia.
Lukanus rupesi puheissa ja kirjoituksissa herjaamaan Neeroa ja hänen
suosikeitaan ja yhtyi viimein Neeroa vastaan solmittuun salaliittoon.
Se tuli ilmi. Lukanus kielsi kauvan syyllisyyttään, mutta kun Neero
oli luvannut armahtaa hänet, tunnusti hän, vieläpä ilmiantoi, paitsi
useita kumppaneitaan, oman äitinsäkin. Tällä luonnottomalla teollaan
tahtoi hän uudelleen päästä äidinmurhaaja-tyrannin suosioon! Neero
tuomitsi hänet kuolemaan, ja stoalaisen filosoofin kylmällä tyyneydellä
hän kidutuspenkillä avasi valtasuonensa ja, lausuen säkeitä omista
runoistansa, kuoli.
Viktor Rydbergin runoelma — yksi hänen mestarituotteitaan — kuvaa
Lukanuksen sieluntilaa hänen kuolinhetkellään.