Kootut Teokset IV.
Aivan joulun alla ilmestyi kauppaan Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran toimesta Aleksis Kiven "Runot ja kirjeet", täydellinen
kirjallisuustieteellinen painos, muodostaen ensimäisen julkisuuteen
tulleen osan Kiven Kootuista Teoksista. Tämä runoutemme merkkijulkaisu,
jonka toimittamiseen Kirjallisuuden Seura päätti ryhtyä keväällä
1912, tulee neliosaiseksi, käsittäen I osa "Seitsemän veljestä", II
kirjailijan eläessä julkaistut näytelmät, III jälkeenjääneet näytelmät
ja IV -- ensimäisenä ilmestynyt -- runot ja kirjeet. Julkaisutyö on
ollut uskottu Kirjallisuuden Seuran valitseman toimikunnan huostaan.
Nyt ilmestyneen IV osan toimitustyön ovat suorittaneet E. A. Saarimaa
ja V. Tarkiainen, joista edellinen on pitänyt huolta runojen,
jälkimäinen kirjeiden järjestämisestä ja selityksillä varustamisesta.
On sanomattakin selvää, että nyt alulle pantu Kiven teosten ja
omakätisten kirjallisten todistuskappaleiden täydellinen kriitillinen
julkaisu tulee tuntuvasti edistämään ja helpottamaan kotimaista
kirjallisuustutkimusta, samalla kun se varmaan suuressa yleisössäkin
löytää monta kiitollista lukijaa. Vasta kun tämä julkaisu on
valmis, voimme saada täydellisen kuvan siitä alasta, jolla Kiven
mielikuvitus on liikkunut, kaikista hänen sanontansa omituisuuksista,
joita "Valituissa Teoksissa" on tasoiteltu, koko hänen runollisen
luomistyönsä laadusta, sellaisena kuin kukin teos lähti hänen
käsistään. Lisäksi sallivat useat säilyneet toisinnot meidän seurata
eräiden runoluomien syntyhistoriaa eri kehitysasteiden kautta. Näin on
meillä pian käsissämme suurimmasta suomenkielisestä runoilijasta teos,
joka toimitustapansa tarkkuuden puolesta täysin tullee vastaamaan niitä
kirjallisuustieteellisiä julkaisuja, joita suurilla sivistysmailla on
klassillisista kirjailijoistaan.
Nyt valmistunut viisisataa sivua käsittävä nide sisältää jo runsaasti
pieniä, ennen tuntemattomia sielullisia todistuskappaleita --
ajattelen varsinkin kirjeitä -- jotka ovat omiaan tuomaan Kiven
persoonallisuuden meitä lähemmäs. Ne täydentävät sitä kuvaa, jonka
Tarkiaisen äsken ilmestynyt Kivi-elämäkerta antoi "Seitsemän veljeksen"
ja "Nummisuutarien" tekijästä ihmisenä ja kirjailijana.
Kiven "Kootut Runot" sisältävät, paitsi toisintoja, nähdäkseni 19
"uutta" kappaletta, (jollemme laske niihin A. V. Koskimiehen toimesta
vv. 1904 ja 1911 julkaistuja "Paimentyttöä" ja "Atalanttaa").
Kappaleista, jotka eivät sisälly Godenhjelmin valikoimaan, jää
mieleen m.m. kaksi raikasta, eloisan luonnontunteen kehystämää
rakkausrunoa "Niittu" ja "Sunnuntai", jotka ovat läheistä sukua
"Valituista Teoksista" tunnetulle "Onnelliset"-runolle. Myöskin
useita muita suurelle yleisölle tuntemattomia, kauniita, romanttisen
mielikuvituksen täyttämiä kappaleita ja yksityisiä säkeistöjä tapaamme
tässä uudessa Kivi-niteessä, mutta suuresti katsoen lienee sanottava,
että Godenhjelmin valikoima oli suoritettu hyvällä vaistolla ja että
siihen tehdyt pienet kielelliset korjaukset ja muutokset yleensä
olivat asianmukaisia. Kysymys on, jääkö moni tuttu Kiven runo tulevien
sukupolvien tietoisuuteen siinä asussa, johon Kivi ne alkuaan on
valanut, vaiko siinä lievästi korjatussa muodossa, jonka ne ovat
saaneet "Valituissa Teoksissa". Siinä, missä muutokset ovat tehdyt
aivan keveällä kädellä ja koskevat oikaistuja "kielivirheitä", on
nähdäkseni "Valittujen Teosten" runoasulla suuremmat kansansuosion
edellytykset. Ja onpa usein koettu -- m.m. "Vänrikki Stoolin"
suomennoksiin nähden -- että se muoto, missä sukupolvi tai pari on
jonkun runoluoman omistanut, pitää sitkeästi puoliaan kaikkia muita
laitteita vastaan. Tässä suhteessa, on meidän mielikuvituksemme
vanhoillinen.
Vielä suuriarvoisempi kuin varsinaiselle yleisölle on täydellinen
runo-julkaisu kirjallisuustutkijoille, joille se nyt, kun
vaivoja kysyvä esityö on suoritettu, avaa mahdollisuuksia monen
mieltäkiinnittävän esteettisen ja kirjallisuushistoriallisen
yksityiskysymyksen selvittelyyn. Sensijaan saanevat sekä kirjalliset
ammattimiehet että suuri yleisö yhtä paljon Kiven kirjeistä, joista
ennen on julkisuudessa näkynyt vain säästeliäitä otteita. Vaikk'ei Kivi
ollut mikään kirjeiden-kirjoittaja siinä mielessä kuin monet suuret
runoilijat -- tai oikeammin juuri sentähden, ettei hän sitä ollut! --
antavat hänen lyhyet, usein hutiloiden paperille pannut kirjelippunsa
niin välittömän, tuoreen ja elävän vaikutelman tekijästään, että lukija
tuntee niissä välähdyksittäin ikäänkuin kasvoista kasvoihin näkevänsä
Aleksis Kiven, ihmisen ja runoilijan.
Kuinka edullisen todistuksen antavatkaan nämä kirjeet Kiven
persoonallisuuden siveellisestä arvosta! Puhdas, omantunnontarkka,
hiukan lapsenomainen, kiitollinen ja uskollinen -- sellaisena
esiintyy Kiven luonne näissä kirjeissä, jotka tavallaan muodostavat
välittömimmän kirjallisen todistuskappaleen, jonka hän on jättänyt
itsestään. Mikään ei ole hänestä kauempana kuin tavallinen
taiteilija-turhamaisuus, vilpillisyys ja korskeus. Kuten yleensä
taiteilijat, on hän epäkäytännöllinen ja passiivinen luonne. Hänen
mielikuvituksensa lentää hänen edellään ja hän kuvittelee helpoiksi,
melkein suoritetuiksi, tehtäviä, jotka ovat hänelle ylivoimaisia.
Itse tuntee hän tämän puolen luonteessaan. Hän kirjoittaa kerran
Reinille maksamattomasta velastaan, joka häntä tavattomasti rasittaa,
m.m.: "Pahasti on luvata ja ei täyttää, mutta sen huonon työn tekee
moni, ennenkuin hän elämässä on oppinut tulemaan lupauksistansa niin
kitsaaksi kuin mahdollista. Ja tämän kehnon työn tulevat tekemään
enemmitten ne, joilla on hieman kuumempi veri ja vilkkaampi kuvailus,
heidän toivonsa tulevaisuuden valkenemisesta kulkee liian vikkelästi,
mutta silloin kun olen luvannut, on kuitenkin ollut täysi aikeeni se
täyttää." Lönnrotille kirjoittaa hän kaksi kertaa, ensin ruotsiksi,
sitten suomeksi, velasta, johon hän on joutunut siten, että Lönnrot
on taannut räätälille hänen puolestaan puvun hinnan. Hän nimittää
itseään sen johdosta "roistoksi" ja hänen mielipahansa siitä, ettei
hän näe kohta mahdollisuutta suorittaa velkaansa, on syvä ja vilpitön.
"Seitsemän veljeksen" runoilija kulki toden totta kalliisti maksetuissa
vaatteissa! Taloudelliset huolet ahdistavat häntä lakkaamatta -- hän
laskee ansainneensa keskimäärin pari sataa markkaa vuodessa --, mutta
hän taistelee urhoollisesti puutetta ja köyhyyttä vastaan. Vaikka
hän usein mainitsee rahahuolistaan, eivät hänen kirjeensä koskaan
ole valittavia. Hän ei tavoittele mitään marttyyriglooriaa. Kun hän
joskus puhuu tuskastaan, on hänen sanoillaan hirvittävä vakavuus,
josta kaikki hentomielisyys on kaukana. Bacchus ja Venus eivät ole
hänelle tuntemattomia, mutta hänen ihanteensa on sangen askeettinen.
"Puhtaus on elämäni määräys", sanoo hän eräässä kirjeessään Bergbomille
ja toisessa yhteydessä mainitsee hän voivansa tulla toimeen yhdellä
aterialla päivässä, kunhan vaan pääsisi ystävänsä Forssellin luo
pehtorin-oppiin. Yksin tupakanpolttoakin vastaan käy hän taistelua ja
pääseekin niin pitkälle, että voi ilmoittaa Bergbomille polttavansa
vain 1 1/2 piippua illalla ja toivovansa päästä pian tästä "hirmuisesta
himosta" kokonaan kuitiksi. Eräässä toisessa kirjeessä sanoo hän
m.m.: "monenlaisissa oloissa voi olla onnellinen ja iloinen, mutta
onnellisin kieltäymyksessä ja kohtuullisuudessa." Hänen suurin
maallinen toivomuksensa on päästä kerran pehtoriksi jollekin tilalle ja
ansaita niin paljon rahaa, vaikkapa 600 markkaa vuodessa, että pääsisi
veloistansa vapaaksi. Ja hän lisää: "Ja yhtä taidan kehua: uskollisen
pehtoorin saa minusta se, joka minun saa; ja uskollisuus oliskin paras
huvitukseni virkani toimituksessa." Hän lämpenee, ajatellessaan tätä
tulevaisuuden kuvaa: "Ja sitten vielä muutaman vuoden palveltuani,
taitaisin laskea eloni ankkurin Nurmijärven tantereille, raketa
itselleni pienen majan ja elää rauhassa ikäni iltapäivän, välillä
kirjoitellen, välillä käyskellen metsissä, lapsuuteni metsissä, kivääri
kourassa."
Hallitsevia piirteitä Kivessä on ollut kiitollisuus -- ominaisuus,
jonka aina tapaamme kehittyneinä hienoissa luonteissa. Useimmat hänen
kirjeistään tulkitsevat hänen kiitollisuuttaan ystäviä kohtaan.
A. R. Svanströmille kirjoittaa hän m.m.: "Ensiksi kiitän sinua
tervetulleesta kirjeestäsi; kiitollisuuteni sinua kohtaan kaikesta
muusta ei mahdu tähän kirjeeseen." Bergbomia, E. A. Forssellia,
Th. Forssellia y.m. kiittää hän niinikään useat kerrat "kaiken
hyvyyden edestä", "menneitten edestä" j.n.e. Tavallisesti ovat hänen
kirjeensä tuttavallisen huolettomasti paperille pantuja, mutta hän
taitaa kirjoittaa akateemisemminkin, kuten esim. Cygnaeukselle
tämän 60-vuotispäivänä osotettu (ruotsinkielinen) onnentoivotus- ja
kiitoskirje näyttää. Cygnaeuksen mahtavaa suojelusta pyytää Kivi
eräässä toisessa kirjeessä henkilöä (Ahlqvistia) vastaan, jonka
oikeudenmukaisuuteen hänellä ei ole luottamusta.
Useimmissa kirjeissään kertoo Kivi itsestään, tulevaisuuden
suunnitelmistaan, kirjallisista aikeistaan, terveydestään ja
toimeentulon huolistaan. Täydellisen poikkeuksen muodostaa eräs Th.
Reinille osotettu kirje v:lta 1869, missä Kivi esittää ohjelmaansa
koulu- ja kielipolitiikan alalla, ehdottaen m.m. uuden ruotsinkielisen,
suomalaisuuden asiaa ajavan sanomalehden perustamista. (Tällainen
lehti, "Morgonbladet", syntyikin, kuten tunnettu, myöhemmin, v. 1872,
ensimäisenä päätoimittajana Kiven ystävä E. A. Forssell.) Tämä kirje
osottaa selvästi, ettei Kivi ollut niin vieras "politiikalle" kuin
luullakseni yleensä on otaksuttu. Päinvastoin mainitsee hän nimenomaan,
että nämä yleiset kysymykset ovat olleet niin lähellä hänen sydäntään,
että ne ovat häirinneet hänen yönsä unen. Voimme epäilemättä sanoa,
että Kivi nyt julkaistuissa kirjeissään, enemmän kuin neljäkymmentä
vuotta kuolemansa jälkeen, on ihmisenä tullut meitä lähemmäksi kuin
koskaan ennen. Että hänen luonteensa ja inhimillisyytensä astuu niissä
meitä vastaan niin puhtaana ja kauniina, ei ole yllättävää, kun
muistamme, että kaikki suuri runous ja epiikka, sellainen kuin Kiven,
on myöskin, ja ensi sijassa, sydämen taidetta.