Ennenkuin Sampo eli aurinkoruumis on täysin valmis, on vielä ilmaruumis
muutettava »tuliruumiiksi», ihmisen fyysillinenkin käyttöväline tehtävä
»Jumalan kuvaksi», niin että vihitty tuntee helvetin synkimpiä voimia ja
voi sanoa profetan kanssa: »ja jos vuoteeni laittaisin syvimpään
helvettiin, niin siinäkin olisit sinä, oi Herra».
Fyysillisessä ruumiissa ynnä sen eetterisessä kaksoispuolessa piilevät
näet magian eli tiedon ja vallan syvimmät salaisuudet, ja ennenkuin
pyrkijä oli niitäkin hankkinut, ei muinaissuomalainen viisaus pitänyt
häntä täydellisenä tietäjänä. Koska joitakuita näistä voimista voidaan
herättää itsekkäissä tarkotuksissa, ilman varsinaista henkistä
kehitystä, ainoastaan tarmokkaalla itsekidutuksella, kutsutaan niitä
myös (mustan) noituuden eli mustan magian voimiksi.
Ymmärrämme tämän, jos muistamme, että ihmisen koko olemus on mikrokosmos
eli pienoiskuva siitä aurinkokunnasta, jonka jäsen hän on, ja että hänen
fyysillinen ruumiinsa siis korrespondeeraa kosmoksen suuren ruumiin
kanssa. Voimme sanoa, että samoinkuin ihmisen järki on osa Logoksen
järjestä, heijastus siitä, pienoiskuva siitä, samoin ihmisen aivot
elimenä vastaavat maailmanaivoja ja Jumalankin puhdas järki voi niitä
käyttää; samoinkuin ihmisen rakkaus on osa Jumalan rakkaudesta,
heijastus siitä, pienoiskuva siitä, samoin ihmisen sydän elimenä vastaa
maailman sydäntä ja Jumalankin rajaton sääli voi sen kautta ilmetä.
Mutta ihmisen ruumiissa piilee elimiä, jotka tavallaan ovat
voimakkaampia kuin pää ja sydän, esim. vatsa ja sukupuolielimet. Vatsa
sanoo: minä tarvitsen ravintoa, ja pään täytyy sitä palvella.
Sukupuolielimet sanovat: me tahdomme jatkaa sukua, ja sydän rientää
niitä palvelemaan. Ainoastaan noidaksi pyrkijä sanoo heti päälle: sinä
et saa palvella vatsaa, ja sydämelle: sinä et palvele sukuelimiä, sillä
te molemmat palvelette vain minua, joka olen teidän herranne. Tietäjäksi
pyrkijä tyydyttää vatsansa tarpeita sillä tavalla, että se mielellään
palvelee päätä, ja asettaa heti alussa sukuelimensä sydämen
palvelukseen, mutta ei tekeydy itse ei päänsä eikä sydämensä herraksi,
vaan etsii sitä totuutta, jota hänen päänsä voisi palvella, ja sitä
Jumalan rakkautta, johon hänen sydämensä uppoutuisi. Lopulta kuitenkin
tietäjän täytyy tutkia sekä vatsaa että sukuelimiä ja voittaa ne uudella
tavalla, päästäkseen siten niiden kosmillisten voimien yhteyteen, joita
ne vastaavat. Ja sama on laita toisten fyysillisten elinten ja
korrespondensien. Eikä saa ajatella, että ne ovat »alempia» kuin pää ja
sydän, ei saa niitä halveksia eikä leimata »eläimellisiksi». Luonnossa
ei ole ylempää eikä alempaa, ei parempaa eikä huonompaa; sen suuressa
taloudessa kaikki on hyvää, jokainen asia omalla paikallaan tarkotustaan
vastaava. Ja jos ne arvoasteihin luokitella tahtoisimme, voisimme
päinvastoin kutsua »alempia» voimia »korkeammiksi», koska ne ovat
syvemmällä ja vaikeammin voitettavissa. Sentähden sanotaankin, että
mustan magian eli noituuden voimat ovat viimeiset, jotka valkoinen
tietäjä itselleen hankkii...
Draamallisen jännittävällä tavalla kuvaa Kalevala 42:ssa runossa
tuliruumiin muodostamista, Sammon lopullista omakseenottamista, joka
valkoisessa magiassa tapahtuu sisästäpäin, näkymättömän maailman
puolelta.
Selvällä merellä soudettuna saapuu tietäjän vene Pohjolaan. Uroot
astuvat tupaan, ja Pohjolan emäntä kysyy, mikä miehillä on asia.
Väinämöinen vastaa heti suoraan:
»Sammosta sanomat miesten,
Kirjokannesta urosten;
Saimme sampuen jaolle,
Kirjokannen katselulle.»
»Ei Sampoa jaeta», kiirehtii Pohjan akka sanomaan:
»Ei pyyssä kahen jakoa,
Oravassa miehen kolmen.»
»Kun et anna toista puolta, viemme Sammon kokonaan», päättää
Väinämöinen, ja Louhi tuosta pahastuneena kutsuu talon miehet aseihin.
Mutta Väinämöinen istuu kanneltaan soittamaan ja vaivuttaa soitollaan
Pohjolan väen uneen. Sitten lähtevät uroot Sampoa anastamaan
Pohjolan kivimäestä,
Vaaran vaskisen sisästä,
Yheksän lukon takoa,
Takasalvan kymmenennen.
Väinämöinen laulaa hyrähtelee, Ilmarinen voitelee lukkoja ja saranoita,
ja vahvat ovet ponnahtavat auki.
»Oi sie lieto Lemmin poika,
Ylimmäinen ystäväni,
Mene sampo ottamahan,
Kirjokansi kiskomahan!»
kehottaa Väinämöinen, ja Lemminkäinen koettaa kiskoa Sampoa maasta,
mutta sen juuret ovat yhdeksän sylen syvässä, eikä Lemminkäinen sitä
irti saa, ennenkuin hän Pohjolan vahvavartaloisella härällä on kyntänyt
Sammon juuret, kirjokannen kiinnittimet.
Kun sitten Sampo on onnellisesti viety purteen, lähtevät uroot kulkemaan
kotia päin, iloiten ja hyvällä mielellä. Lemminkäisen tekisi mieli
laulaakin, mutta Väinämöinen selittää, ettei ole hyvä laulaa, ennenkuin
koti näkyy. Vielä on vaaroja tarjona (42: 123-268)...
Jos sanoisimme, että Pohjolan häissä ja etenkin vesiruumiin
muodostamisessa ihmisen sydän on annettu Jumalalle, voisimme sanoa, että
ilmaruumiin luominen antaa Jumalalle ihmisen pään. Jotta ihminen
kokonaan ja läpeensä olisi »pyhän hengen temppeli», on nyt siis vielä
vallotettava Jumalalle ruumiin muut elimet. Tämä ei ole helppo tehtävä,
niinkuin Kalevalankin kertomuksesta näkyy. Sampo eli aurinkoruumis on
fyysillisessä ruumiissa kätketty yhdeksän sylen syvyyteen ja yhdeksän
eli kymmenen lukon taakse. Todellisuudessa on jo kaivettu esiin ainakin
kaksi Sammon juurta: sydämen ja päälaen, vaikkei runo esteettisistä
syistä ole sitä maininnut, mutta vielä on jälellä: ristiluun, navan,
pernan j.n.e. Nämä ovat eetteriset voimakeskukset ja niitä vastaavat
sympatisen hermoston ganglionit eli hermokimput fyysillisessä ruumiissa.
Yhdeksän à kymmenen porttia taas ovat ruumiin yhdeksän (kymmenen)
»aukkoa» (indialaisissa kirjoissa kutsutaan ihmisen ruumista »yhdeksän
portin kaupungiksi»): korvat, silmät, sieraimet, suu, peräsuoli ja
sukuelin (kaksi aukkoa toisella sukupuolella).
Kun Väinämöinen soitollaan nukuttaa Pohjolan väen ja samaten laulullaan
Ilmarisen avulla avaa yhdeksät portit, tarkottaa tämä herrauden saamista
fyysillisten aistinten yli. Ruumiilla on oma tajuntansa eikä pyrkijä
pääse sen herraksi, ellei hän kohtele sitä elävänä olentona. Mutta
suurta on saada aistimensa niin valtaansa, että niitä sulkee, kun
tahtoo, ja avaa, kun tahtoo: ei näe, ellei tahdo, ei kuule, ellei tahdo
j.n.e. Sillä jos antaa Jumalan nähdä, on ihmisen näkö lakkautettava; jos
lainaa korvansa luojalle, on oma kuulo pyyhittävä.
Kun Lemminkäiselle annetaan tehtäväksi tuoda Sampo kivimäestä
päivänvaloon, tarkottaa tämä, että tällä kertaa tulee rakkauden
elähyttää ruumiin kaikkia voimakeskuksia ja hermokimppuja. Tämä tapahtuu
n.k. »käärmetulen» avulla, ja Kalevala kutsuu tulta »Pohjolan hyväksi
häräksi», painostaen tällä nimityksellään sitä mahtavaa voimaa, mikä
käärmetulessa piilee; sillä kun ihmisessä herää fyysillinen käärmetuli,
valtaa hänet alussa semmoinen voiman tunne, että hän kirjaimellisesti
ymmärtää Jeesuksen sanat: »minä olen maailman voittanut» ja yhtä
kirjaimellisesti roomalaisen runoilijan lauseen: _si illabatur orbis
ille, impavidum ferient ruinae_--niin voittamattomaksi, niin
pelottomaksi, niin vahvaksi tuntee hän itsensä. Pian hän tietysti oppii
erittelemään, mikä tunteessa on illusionia[62].
Ainoastaan rakkaus (Lemminkäinen) on oikeutettu tätä voimaa herättämään
ruumista läpäiseväksi, muuten se voima vastustamattomasti vetää ihmisen
mustaan noituuteen, s.o. käyttämään yliluonnollista kykyään itsekkäihin
tarkotuksiin.
Ja kun Väinämöinen heti Sammon saatua käskee sitä viemään kotia päin
»Nenähän utuisen niemen,
Päähän saaren terhenisen,
Siellä onnen ollaksensa,
Ainian asuaksensa...»
tarkotetaan sillä, että Sampo eli valmiiksi muodostettu aurinkoruumis ei
ole fyysillisen päivätajunnan oma, vaan päinvastoin: Sampo on
näkymättömässä maailmassa, se on sisätajunnassa, vaikka se on otettu
fyysillisen ruumiin kätköistä, pitkin matkaa luotu ja rakennettu
kaikissa eri muodostuksissaan fyysillisen ruumiin avulla ja sen
aineksista, ja fyysillinen tajunta on sen nöyrä palvelija.
Suuri työ on loppuun suoritettu, ja ken iloitsisi siitä enemmän kuin
ihminen, joka sen on suorittanut?
Siitä vanha Väinämöinen
Läksi poies Pohjolasta,
Läksi mielellä hyvällä,
Iloten omille maille.
32.