Olit kerran lapsena sinäkin
Ijältäs sekä aatteiltas,
Sun rintasi reippain lyönnein löi,
Punat hohteli poskillas.
Ja nuoruusinto se silloin myös
Sun silmässä tuikahti
Ja onnentaivona vastaisuus
Toiveissasi kangasti.
Nämä aikoja olivat autuuden,
Lyhyt sentään onni on maan:
Meni vuosia kymmenkunnan vain,
Kun tuossa jo vanhetaan.
Nyt tykkivi tyynnä sun valtimos,
On mielesi innoton,
Mies mielevä olet sä mukamas nyt,
Kun olet sä--kunnoton!
Et tyydy sä suotuhun kohtaloon
Et rauhaa missään saa,
Muka turhia myös ovat taistelut,
Työ, tietehet joutavaa.
Etseissäsi hetkisen hauskuutta
Luo vahtovan viinin käyt,
Tuo viini se vielä sun virkistää,
Taas nuoremmalta sä näyt.
Elon nestettä etelä Ranskanmaa
Näät kylläksi kypsyttää
Ja hetkisen lempeen ja nautintoon
Ilo-impyset yllyttää.
Punat nousevat taas sinun poskilles,
Lyö valtimo virkumpaan,
Ja nuorelta kyllä sä näytät taas
-- Mut yöllisen hetken vaan!
_Paris_ 1/4 1890.