Ja äärehen pöydän hän istahtaa
Ja kirjahan uuteen tarttuu --
Nimilehteä ensiksi katsahtaa:
Kovin kirjailijoita jo karttuu!
Ken vain saa lausehet jäljekkään,
Kirjailija on muka mielestään.
Pari lehteä sitten hän silmäilee,
Niin otsa jo ryppyyn laski:
Realistina tietysti kirjailee
Myös tääkin, Antero Kaski --
Ja elämän törkeys ja uskottuus
Kas siinähän on tuo kirjallisuus!
Pari lehteä keskeltä kirjan taas
Ja vihdoin viimeinen lehti --
Niin kriitikko kirjaasi, tahdontaas
Niin tutuks jo tulla ehti,
Jotta tahtosi tiesi jo tarkempaan
Kuin itse tiedät sä koskonkaan!
Ja pöytänsä äärehen nojaumaan
Tuo mahtava mies nyt käypi,
Vaan hetken miettivi tuomiotaan,
Pian hälle se selvittäypi;
Kynänvartehen tarttuvi peljätty mies
Ja huomenna lehti jo kertoa ties:
»Kuin sieniä jälkehen sateen nyt
Vain syntyvi kirjailijoita
Ja siksi on kriitikon täytynyt
Kurituksella kohdella noita;
Myös Antero Kaskelle parhain ois,
Jos kirjailuhommansa jättäis pois.
Ei kannata ryhtyä punnitsemaan
Tämän neuvomme syitä muita,
Sen lausumme vain hänen kirjastaan:
Se myöskin on kirjoja nuita,
Joiss' uskottuus vain vallitsee
Ja kallista kansaamme villitsee.
Ja kansa se vain muka sorrettu on
Ja sortajat on muka--rikkaat,
Tätä virttähän soineet nuoret on
Kynäniekkamme toivehikkaat --
Nyt annamme neuvon semmoisen,
Ett' ois tämä moisia viimeinen».
Tään arvostelun tuo mahtava mies
Hän uudesta kirjasta antaa
Ja työstään suuresta, senhän ties,
Hän lehdeltä palkat kantaa.
Rovon kansallensa on uhrannut:
Jalon työtä on maksusta haukkunut!