Edellisissä luwuissa olemme oppineet tuntemaan ruumiin tärkeimmät
elimet ja niiden tehtäwät. Ruoansulatuselinten kautta (suolikanawan
ja sen lisäkkeiden, katso luku II) ottaa ruumis itseensä kiinteätä
ja sulaa rawintoa, hengityselinten kautta (keuhkojen, luku IV) taas
kaasuja. Nämä rawintoaineet muuttuwat sitten ruumiissa eri tawalla,
niin että woiwat tulla koko ruumiin hywäksi, jossa tarkoituksessa ne
kiertokulkuelinten kautta (luku III) lewitetään ruumiin kaikkiin osiin.
Kun sillä tawoin kudokset kaikissa elimissä owat saaneet tarpeellista
rawintoa, woiwat he täyttää tehtäwänsä. Mutta juuri sentähden että he
tekewät työtä, kuluttawat he rawintoa, ja siitä syntyy wahingollisia
aineita, jotka owat poistettawat; myös tämä wiimeksi mainittu tapahtuu
weren awulla, mutta erittämiselimissä (keuhkoissa ja munuaisissa, luku
V). Toimittaakseen kaikkia niitä liikkeitä taas, jotka owat tarpeen
rawinnon etsimisessä, kokoamisessa ja walmistamisessa, käyttää ruumis
liikuntaelimiänsä (lihaksia ja luita, luku VI). Mutta kaiken tämän
toimen, kokonaisena pidettynä ja oman tahdon ja ajatuksen ohjaamana,
woi ruumis saada tehdyksi ainoastaan hermoston ja aistimien waikutuksen
kautta (luku VII).
Ruumiin taloudessa pidetään siis asiat hywin hywässä järjestyksessä.
Aiwan samoin kuin kauppias markkinoilla joko itse tahi eri
palvelijoiden kautta maanmieheltä ostaa tawaroita ja sitä wastoin myö
hänelle toisia, ja sillä tawoin tulee olemaan suurten rahasummain
liikkeessä pitäjä tahi muuttaja, niin hoitawat myös rawintoelimet
(ruoansulatus-, hengitys- ja kiertokulkuelimet) ruumiin tuloja, ja
erittämiselimet ruumiin menoja; ja molempien yhdessä waikutuksen kautta
ruumis ostaa ja myypi tahi muuttaa kaikkia niitä aineita, joita se
rawinnokseen tarvitsee. Weri kiertokulkuelimissä antaa rawintoaineet
kudoksille — muodostakoot nämä sitten mitä elimiä hywänsä, luita,
lihaksia, hermoja, aiwoja, sisuksia tahi ihoa —, ja weri ottaa ja
kuljettaa pois taas, mitä nämä eroittawat pois itsistään tarpeettomana
tahi wahingollisena. _Kudoksissa_ siis itse aineiden muutos eli
aineiden _waihetus_ tapahtuu. Ja tämä waihto eli ottaminen ja antaminen
kudoksissa on _elinten elontoiminta._
Waan miten tämä waihto tapahtuu? Siitä olisi sangen paljo sanottawaa,
waan me emme tahdo tässä muuta kuin muistuttaa muutamista samanlaisista
tapauksista, jotka meille kaikille owat enemmän tunnettuja. Jokainen
tietää maidon hapatessaan eli myrtyessään käywän toisenlaiseksi
kuin myös piimittyessään eli juoksettuessaan muuttuwan juustoksi ja
heraksi. Me tiedämme märjän heinän suowassa eli pieleksessä kuumettuwan
ja pilautuwan, eli niinkuin sanotaan "palawan", sekä niin sanotun
palaneen lannan olewan toisenlaista kuin tuoreen. Kaikki nämä aineet
owat siis jossakin määrin muuttuneet. Samalla tawalla tapahtuu muutos
rawintoaineessa, sen kudoksissa ollessa, ja se saapi näin toisen
muodon, juuri silloin kuin kudos tahi elin täyttää tehtäwäänsä
ruumiissa.
Ymmärtää helposti ettei alinomainen aineidenwaihdos ole mahdollinen,
ellei ruumiisen alinomaa saateta rawintoa. Osa rawintoa menee siis
etupäässä elinten woimassa pitämiseen, että ne woimat tehdä tointaan,
s.o. että ruumis ennen kaikkea pysyisi elossa. Mutta jos wielä sen
lisäksi täytyy tehdä jotakin waiwaloista työtä, niin tarwitaan
suurempaa ainewaihetusta elimissä ja siis myöskin enemmän rawintoa
ruumiille. Mutta jos saadaan kowin wähän, tahi jos ei ollenkaan saada
semmoista aineiden lisäystä, s.o. jos ruumis saa _kärsiä nälkää_, niin
eiwät sen kudokset tahi elimet jaksakaan tehdä palwelusta. Herwottomat
lihakset eiwät supistu auttaakseen jäseniä, sydän tekee waiwolla työtä,
eiwätkä aiwot jaksa ajatella, waan owat wäsyksissä. Sillä tawoin eiwät
tärkeät elimet woi oikein täyttää tehtäwiänsä. Me sanomme silloin
ruumiin olewan heikkona ja sairaana näljästä ja puutteesta. Jos kurjuus
ja sairaus käy yli wissin rajan, niin ruumis wiimein menehtyy ja eläin
kuolee.
Päinwastoin taas, jos ruumis saa suureen liikamäärän rawintoa, jota
se kowan työn puutteessa ei woi täydellisesti käyttää; — silloin
se säästää, niinkuin järkewä talouden pitäjä tekee, kun hänellä on
tawallista suuremmat tulot. Ruumis säilyttää liikanaista rawintoa,
sillä tawoin, että se muuttaa rawintoaineet raswaksi, jota keräytyy eri
paikkoihin. Raswakerrokset eiwät kuitenkaan ole mikään todellinen elin,
sillä heillä ei ole mitään erityistä tehtäwää ruumiinwälikappaleena.
Waan kuitenkin owat ne ruumiille hywin tärkeät. Sillä kun rawinnon
puute ilmautuu, woidaan niitä, ikäänkuin säästettyjä rahoja, taas tehdä
käytäntöön kelpaawiksi. Ruumis woi nimittäin silloin raswakerroksissa
haarautuwien werisuonien awulla wähitellen noutaa wanhoja säästöjään ja
niillä pysyä woimissa. On melkein kuin ruumis söisi oman raswansa. Kuin
silloin raswa taas wähenee, sanomme ruumiin laihtuwan.
Tästä syystä sairaat ihmiset, jotka eiwät syö paljoa, laihtuwat
laihtumistaan; samalla tawalla tulewat myös elukat kowassa työssä ja
huonosti ruokittuina yhä heikommiksi ja huonommiksi. Ja päinwastoin
tulewat sekä elukat että ihmiset, jotka saawat hywää rawintoa, ja
joiden ei tarwitse tehdä waiwaloista työtä yhä pulskemmiksi. Me
ymmärrämme aiwan hywin käyttää tätä hyödyksemme ja syötämme sentähden
teuraselukoita jonkun aikaa ennenkuin ne teurastetaan. Sillä lihawan
eläimen liha on aina meille arwokkaampaa rawintoaineena kuin laihtuneen.
Waikka siis aineidenwaihdos on tärkeä seikka ruumiille, on kuitenkin
omituista, että me itsissämme tuskin sitä huomaammekaan. Saadaksemme
semmoisen syntymään ja pysymään käymässä, meidän ei nimittäin ollenkaan
tarwitse tehdä muuta kuin hankkia ruokaa rawintokanawaan; elimet ja
kudokset pitäwät sitten huolen kaikesta muusta. Mutta waikka me emme
tiedä mistäkään erityisestä waiwasta aineidenwaihdoksen tähden, woimme
kuitenkin huomata sen toisella tawalla. Äsken sanottiin nimittäin
että esim. märkä heinä pieleksessä ilman waikutuksesta muuttuu ja
silloin lämpiää, eli niinkuin sanotaan "palaa". Niin lämpiää myös
eläwä ruumis kudoksissa tapahtuman aineidenwaihdoksen kautta. Jos tämä
on heikko, huomaa tuskin ruumiin lämmön olewan ollenkaan suuremman
ympäröitsewän weden lämpöä, esim. kaloissa ja sammakoissa. Mutta jos
aineidenwaihdos on wilkkaampi, niin tuntuu lämpö selwästi; me tiedämme
linnuilla ja imettäwäisillä olewan lämpimän weren heidän eläessä. Mutta
kun eläimessä kuolema tekee lopun aineidenwaihdoksesta, loppuu lämpö
tykkänään, ja ruumis kylmenee.