Ruumiissa löytyy elin eli paremmin useampien elimien yhdistys, joiden
asia on hallita kaikkia muita ulkomaailman maikutusten mukaan ja koko
ruumiin eduksi. Tätä elintä sanotaan hermostoksi. Sen tehtäwä on
erinomaisen monimutkainen ja waikea; älköön kukaan sentähden ihmetelkö
että elin itse on hywin monimutkaisesti rakennettu.
Niinkuin laiwan kapteeni ei woisi olla päällikkönä, jos hänen täytyisi
olla mukana joka paikassa, sekä ylhäällä mastossa että alhaalla
lastiruomaösa, waan asettuu jollekulle paikalle, josta hän hymästi
näkee kaiken, ja josta hänen käskynsä kuulusat joka paikkaan, — niin
on hermosto, joka hallitsee koko ruumista, tämän keskipaikassa ja
on kuitenkin, niinkuin tulemme näkemään, yhteydessä kaikkien muiden
elinten kanssa.
Selkärankaisilla eläimillä nimitetään hermoston pääosaa _aiwoiksi_
ja _selkäytimeksi_. Edellinen on pehmeä ja omituisesti muodostunut
kappale, joka on pääkopan sisässä (katso kuw. 8, n); me näemme sen
kuwassa 9 suuremmaksi kuwattuna; pää on ajateltuna halaistuksi
keskeltä. Selkäydin (kuw. 8, s), jonka alkua kuwa 9, e, näyttää, on
aiwojen jatko ja on asemansa puolesta aiwan kuin nuora (kum. 8) torwen
sisässä, jonka torwen selkärangan nikamat muodostawat. Koko elin on
siis suljettu luuseiuien sisään ja hymäSti suojeltu loukkauksia waStaan.
Sanoimme äsken laiwakapteenin toimen suhteen hänen ei tanvitsewan
ottaa osaa jokaiseen työhön, waan hänen ainoastaan antawan käskyjänsä
wallanalaisilleen, laiwamiehille. Niin on myös aiwojen ja selkäytimen
tehtäwän laita. Waikka molemmat lepääwät näennäisesti toimettomina
ruumiissa, saapi niiden wallanalaiset elimet kuitenkin heiltä
käskyjä toimittaa palwelusta, esimerkiksi lihakset käskyn supistua.
Näyttää kyllä kummalliselta että aiwot sillä tawoin woiwat hallita
toisia elimiä, waikka molemmat owat kaukana toisistaan, waan tämä
käy laatuun sen kautta, että yhteyttä molempien wälissä kuitenkin
löytyy. Aiwoista ja selkäytimestä lähtee nimittäin, niinkuin me näemme
kuwista 8 ja 9, suuri joukko ohuita walkeita rihmoja, hermot, jotka
haarautuwat haarautumistaan ja wiimein tulewat aiwan hienoiksi, sekä
tunkeutuwat ruumiin eri elimiin. Niiden kautta saatetaan aiwojen käskyt
wallanalaisille wälikappaleille.
Kun me ihmiset ilmoitamme ajatuksemme toisillemme, niin me teemme
sen sanoilla tahi merkeillä. Jos olemme toisiemme kuuluwissa, niin
puhumme, niinkuin kapteeni laiwamiehilleen; waan jos olemme esim.
eri kaupungeissa, niin käytämme toista keinoa. Marmaan olette joskus
nähneet suurten waltateitten warrella seisowan pylwäitä, joihin on
kiinnitetty lanka, n.s. sananlennätinlanka. Langan kumpikin pää on eri
kaupungissaan ja on siinä yhteydessä omituisen koneen kanssa, joka on
waseti sitä warten laitettu, ja jota sanotaan sähkösanomakoneeksi.
Tällä woi toinen henki toisessa kaupungissa antaa merkkejä, jotka
johdetaan langan kautta koneesen toisessa kaupungissa.
Melkein samoin on myös ruumiissa. Aiwoista lähetetään käskyt ruumiin
muille elimille juuri hermosäikeiden kautta. Että niin on asian laita,
ymmärrämme helposti, jos otamme waarin siitä mitä tapahtuu, jos
lihashermo, tapaturmaisen kirweenlyönnin tahi piston kautta, tulee
poikki leikatuksi. Jos kohta itse lihas edelleen on täydellisessä
yhteydessä ruumiin kanssa ja rawinnolla pidetään woimassa, jääpi se
kuitenkin omaan hoteesensa, eikä tiedä ollenkaan oikeata hetkeä milloin
sen on palvelustaan tekeminen. Tahi oikeammin, se ei tee mitään, sillä
se ei woi saada mitään käskyä. Koko ruumiinosa tulee liikkumattomaksi
eli rammaksi. Jos onnellisesti käy, niin paranee wamma ja hermon
kappaleet kaswawat taas yhteen; lihas tulee taas aiwojen nöyräksi
palvelijaksi. Aiwan sama tapahtuu, jos hermo muuten joutuu epäkuntoon,
tulee kipeäksi ja sitten taas paranee.
Aiwot komentamat siis hermojen kautta kaikkia lihaksia niinkuin
kapteeni laiwalla sanoilla käskee alaisiaan. Jos laiwamiehet myrskyssä
saisiwat temmaista mistä köydestä tahansa, niin he saisiwat aikaan
paljasta sekasotkua ja laiwa kohta menisi kumoon. Waan jos he odottawat
kunnes kokenut kapteeni käskee, ja jos he silloin asettawat purjeet
oikein, niin laiwa käy eteenpäin. Niin saadaan myös ruumiissa lihaksia
sopuisasti waikuttamaan yhdessä aiwojen toiminnan kautta. Kun me äsken
sanoimme tarwitsewamme harjoitusta oikein liikuttaaksemme ruumiimme
osia, niin se tarkoitti oikeastaan, että aiwomme owat harjoitettawat
antamaan oikeita käskyjä wallanalaisille lihaksilleen, ja että nämä
samoin owat harjoitettawat niitä oikein toimittamaan.
Mutta miten nyt aiwot woiwat juuri oikealla hetkellä hermon kautta
käskeä jotakin lihasta liikkumaan? Owathan aiwot pääkallon keskessa,
jossa niiden on mahdoton yksinään saada tietää kaikkea mitä tapahtuu
ruumiin ulkopuolella. Se tapahtuu melkein samalla tawalla kuin laiwan
kapteeni tähystäjän kautta mastossa saa tietää kun jotakin tapahtuu
merellä kaukana laiwasta, ja tämän johdosta käskee ajaa laiwaa
sinnepäin tahi ryhtyä muihin toimiin. Löytyy nimittäin ruumiissa
erityisiä elimiä, jotka omat aiwojen wahteja, ja joita yhdistää
niihin samanlaiset hermot, kuin ne, joiden kautta käskyjä saatettiin
lihaksiin. Semmoinen elin hermojensa kanssa, ynnä wastaawan osan kanssa
aiwoissa tekee erityisen kokonaisuuden, jota me nimitämme aistimeksi
tahi hawainnon elimeksi.
Woidaksem wastaanottaa ja ilmoittaa ulkomaailman waikutuksia, tahi niin
sanoaksemme, kertoa mitä tapahtuu meidän ulkopuolella, tulee jonkun
osan kutakin aistinta olla ruumiin ulko-osassa, erittäin ihossa. Näiden
ulkonaisten elinten ollen apuna, ei aiwojen itsensä tarwitse tulla
ulkonaisten ainetten wälittömän waikutuksen alaisiksi, waan niiden
toimena on ainoastaan ottaa wastaan ilmoituksia sekä antaa käskyjä tahi
hallita kokonaisuutta.
Aiwojen uskollisilla työntarkastajilla, aistimien ulkonaisilla osilla,
on tullakin hywin erilainen rakennus, aina heidän tehtäwänsä mukaan.
Aikomuksemme ei kuitenkaan ole tässä yksityisseikkoja myöten selittää
miten ne owat muodostuneet ja waikuttawat. Sen sijaan tahdomme
ainoastaan hywin lyhykäisesti kertoa mikä heidän tehtäwänsä ruumiin
suhteen on.
Niistä lukuisista hermosäikeistä, jotka lähtewät ulos aiwoista ja
selkäytimestä haarautuwat ainoastaan ihoon. Jhohermojm hienoimmat
haaroitukset päättywät hywin pieniin elimiin, joita sanotaan
tuntosyyliksi eli tunnon elimiksi. Kun mikä koskee ihoon, painaa,
repii, haawoittaa tahi polttaa, lyhyesti jollakin tawalla waikuttaa
johonkuhun paikkaan ihoa, niin waikuttaa se myöskin siinä olewiin
tuntosyyliin. Hermosäikeiden kautta saatetaan silloin tämä waikutus
silmänräpäyksessä aiwoihin tahi selkäytimeen, jotka sillä tawoin saawat
tietää jotakin tapahtuwan siellä. Niin pian kuin aiwot owat saaneet
tietoa siitä, antawat ne toisten hermojen kautta käskyn wisseille
lihaksille, jotka silloin liikunnollaan joko tempaisewat pois sen
ruumiin osan, jota on häiritty, tahi muuten toimittawat jonkun sopiwan
liikunnon. Koko ruumiinihossa löytyy siis erinäisiä elimiä tuntoaistia
warten.
Eräässä paikoin ruumista, joka paikka usein tulee yhteyteen kiinteiden
ja sulien aineiden kanssa, nimittäin kielen pinnassa, löytyy semmoisia
tuntoelimiä, jotka erittäin woiwat ilmoittaa aiwoille minkälaista ne
aineet owat, joita on saatettu suuonteloon. Tätä tunnetta sanomme
mauksi, ja osa kielen pintaa on makuaistimemme. Tuskin tarwittaneen
huomauttaa miten hyödyllinen semmoinen elin on makuaistia warten
rawiutoaineiden walitsemisessa ja etsimisessä.
Toisella paikalla ihoa taas on omituinen kyky ilmoittaa meille
minkälaisia kaasuja ilmassa löytyy, niiden hajun. Moidakseen tehdä
tämän, on tämä elin saanut sijansa semmoisella paikalla, josta kautta
ilma alinomaa wirtaa sisään ja ulos; niinkuin tiedetään on ruumiin elin
hajun aistia warten nenässä.
Saadakseen tietoa äänestä on ruumiilla wielä erityinen hywin
mutkikkaasti rakennettu wälikappale, nimittäin kuuloaistin. Sen
tärkeimmät osat owat suojeltuina pään sisässä, johon korwareikä
wiepi, ja ulkokorwa on ainoastaan äänen johtamista warten ulkoapäin.
Kuuloaististaan on eläimellä ja ihmisellä arwaamaton hyöty wihoillisia
wälttääkseen, saalista etsiessään, sekä saadakseen tietoa kumppaniensa
äänistä, kanssaihmistemme sanoista.
Lopuksi on wielä mainitsematta se elin, joka antaa meidän hawaita
waloa, nimittäin silmä, joka meille wälittää näköaistia ja niinkuin
tiedetään on erittäin tärkeä aistin.
Äsken mainittiin sananlennättimen waikuttawan kolmen erityisen osa
kappaleen kautta, nimittäin ensinnäkin sen koneen kautta, jota
joku henkilö käyttää sillä paikalla, josta merkki annetaan, sitten
metallilangan kautta, joka yhdistää molemmat paikat, ja wiimein sen
konepaikan kautta, jonne merkki lähetetään. Melkein samalla tawalla
waikuttaa myös ruumiin aistimet; niissä on myöskin kolme osaa. Ruumiin
ulkoosassa on aistimme toinen pää, johon ulkonaiset kihoittimet
(lämpö ja paino, maistuwat tahi haisewat aineet, ääni tahi walo)
woiwat waikuttaa. Yhteydessä tämän kanssa on hermo, jonka tehtäwä on
ainoastaan johtaa waikutusta tästä aistimen päästä. Ja lopuksi päättyy
hermo ruumiin sisässä toiseen elimeen, siihen osaan aiwoja, joka tänne
kuljetetun waikutuksen Kautta saatetaan toimintaan.
Wertaus sananlennättimeen pitää kutiaan wielä kauemmaksi. Jos toinen
tai toinen sähkösanomakone on joutunut epäkuntoon, tahi jos lanka
esim. ilkiwaltaisuudesta on tullut poikki lyödyksi, niin ei woida
enää lähettää sanaa toisesta päästä toiseen. Aiwan samalla tawoin
lakkaawat myös aistimienhawainnot, niin pian kuin joko ulkoaistin tahi
wastaawa osa aiwoista on loukkautunut, esim. wäkiwallan tai sairauden
kautta, niinkuin myöskin jos ainoastaan hermo niiden wälissä jostakin
samanlaatuisesta syystä on tullut wahingoituksi. Niin esim. tulee
sokeaksi, jos joko itse silmä tahi näköhermo tahikka sen juuri aiwoissa
on saanut wahinkoa.
Siis ei ulkopuolisessa päässä olewa elin eikä hermo ole ne elimet,
joiden kautta ulkomaailman maikutukset huomataan, waan se on hermojen
sisäpuolisen pään kanssa yhteydessä olewa ruumiinosa, _itse aiwot_,
jotka owat koko ruumiin, s.o. eläimen, tuntemisky'yn elimiä. Aiwoihin
kaikki ulkowaikutusten hawainnot keräytyy, ja nämä hawainnotpa wielä
owat juuri ne, jotka waikuttawat sen, että aimot täyttäwät tehtäwiänsä.
Äsken tulimme tietämään, että jo ruumiin rawitseminen käsittää
monta eri tehtäwää, josta syystä myöskin sen elimet owat useampia
ja erinkaltaisia. Niin on myös aiwojen laita. Ne eiwät suinkaan ole
yksinkertaista rakennusta, waan owat monesta eri osasta. Ja näillä
osilla on itsekullakin oma, useimmiten hywin waikeakäsitteinen
tehtäwänsä eli osuutensa koko aiwojen toiminnassa. Wasta wiimeisinä
aikoina on todenperästä aljettu koettaa saada silmille näitä tehtäwiä,
jotka owatkin enimmin monimutkaisia koko ruumiissa.
Warmaa on, että juuri aiwot kaikkine osineen owat se ruumiin elin,
jossa on kyky ei ainoastaan tuntemaan hawaintoja ulkomaailman
waikutuksista, waan myös niitä pitämään tahi muistamaan, sekä
ajattelemaan niitä.
Aiwojen kautta me wielä määräämme menetystapamme, s.o. käytämme
tahtomis-kykyämme. Sen toiminnan kautta meillä on järki ja ymmärrys.
Lyhyesti sanottu, arwot hallitsewat koko meidän ruumistamme meidän
oman tarpeemme ja ulkomaailman waikutusten mukaan sekä on henkisten
kykyjemme ruumiillinen elin.
Aiwoilla on siis hywin suuria ja tärkeitä tehtäwiä täytettäwänä. Älköön
kukaan kuitenkaan luulko niiden jo alusta siihen kykenewän. Olimme
jo maininneet aiwojen aikaisimmassa lapsuudessamme ei woiwan edes
oikein hallita lihaksia, waan että niiden täytyy sitä oppia. Aiwan
samoin eiwät lapsen aiwot aluksi suinkaan woi käsittää edes aistimien
ilmoituksia, waan niiden täytyy oppia arwostelemaan myös niitä. Se ei
woi esimerkiksi nähdä, onko joku kappale lähellä wai kaukana, waan
ojentaa kätensä tarttuakseen kuuhun. Kuta kauemmin lapsi elää, sitä
enemmän alkaa se sitä wastoin käsittää ja ymmärtää niitä hawaintoja,
joita aistimien kautta saadaan. Mutta wielä wuosikausia owat lapsen
aiwot harjoitettawat moidakseen oikein ajatella waikeampia asioita,
sekä muistaa hyödyllisiä tietoja. Lapsen tarwitsee kauan käydä koulua
ja koko elämä on meille harjoitus tullaksemme yhä enemmän walistuneiksi.
Kuu nyt kaikki rawinto-, liikunto- ja aistien elimet yhdessä
waikuttawat, jatkuu elo keskeytymättä ja häiritsemättä. Tapahtuu
kyllä joskus, että jokin joutuu wähän wialle, ruumis saa taudin; waan
useimmiten tämä tulee wähitellen autetuksi, ja terweys palajaa. Waan
myöskin elolla on wiimein määränsä. Tauti woi kowin ankarasti häiritä
tärkeätä elintä sen toiminnassa, niin että koko ruumiin elo lakkäa,
tahi waikuttaa myös wanhuus ja huonous saman. Ruumis kuolee ja joutuu
katoawaisuuden omaksi.
Kohta kaikki eläwäiset olennot sillä tawoin kuolisi pois maan päältä,
niinkuin on tapahtunutkin monen eri eläinlajin kanssa, joka on
kuollut sukupuuttoon. Mutta niin ei käy koko eläwälle maailmalle,
sillä elollisissa olennoissa on se omituisuus, että ne woiwat enentyä
useammiksi. Kun siis muutamat olennot kuolewat pois, jää toisia
samanlaisia eloon, ja sillä tawoin sikiytyy suku lakkaamatta.