Selkärankaisilla eläimillä on ruumiin sisässä erityisiä aiwan kowia
elimiä, joiden tarkoitus on olla tukena koko ruumiille; ne tekewät
yhteensä luurakennuksen eli luurangon, josta kuw. 5 antaa meille
käsityksen, yhteydessä tämän tuen kanssa löytyy ruumiin sisässä toisia,
waan pehmeitä elimiä, lihakset, jotka luitten kanssa toimittawat kaiken
liikunnon.
Jos tarkkaan tutkii teurastetun eläimen lihaa, niin woi helposti
wenyttämällä eroittaa toisistaan eri osia, jotka molemmissa päissään
päättywät wahwoilla walkeilla suipuilla. Näitä elimiä sanotaan
lihaksiksi ja niiden suippuja nimitetään jänteiksi, joilla lihas on
kiinni luissa. Kuwassa 7 näemme muutamia semmoisia lihaksia ja jänteitä
eroitettuina toisistaan, ja kuwa 6 näyttää yhden erikseen. Lihakset
owat hienoja säikeitä, lihassyitä, jotka eläessä woiwat supistua,
jonka kautta koko lihas lyheni ja tuli paksummaksi. Oman olkawartemme
etupuolella woimme helposti tuntea ulkopuolelta miten tämä tapahtuu,
jos woimalla koukistamme kasiwartta. Jos nyt koko lihas lyhenee, niin
tämä waikuttaa jänteen kautta kyynäswarren luihin, ja tämä tästä syystä
liikkuu. Me näemme kuwassa 6, e miten kyynäswarsi muuttaa asentoaan.
Lihas panee siis luun liikkumaan melkein samaan tapaan kuin laiwamies
muuttaa raakapuuta wetämällä köyden päätä: laiwamies on silloin
lihaksena, köysi waikuttaa samalla tawalla kuin jänne, ja raakapuu on
luu. Ja samoin kuin useammat laiwamiehet, jotka wetäwät kukin köyttään
määrättyyn suuntaan, woiwat antaa raakapuulle sen asennon, jota
waaditaan, niin woiwat myös useammat lihakset yhteensä waikuttaa yhden
ainoan lopullisen asennon luulle.
Monessa ruumiin osassa, esim. käsiwarsissa, owat luut pitkät, ja niitä
pitää silloin olla pitämässä asennossaan useampia lihaksia, jotka owat
kiinnitetyt lyhyillä eahmoilla jänteillä. Muissa ruumiinosissa, esim.
kädessä ja sormissa, on useampia pieniä luita jaksossa perätysten;
silloin owat usein lihasten jänteet pitkiä ja ohuita, niinkuin näemme
kuwasta 7. Me woimme aiwan hywin tuntea omassa käsiranteessamme miten
kyynäswarren lihakset wetäwät näitä jänteitä, ja me woimme nähdä miten
sormet sen kautta notkistuivat. Samalla taealla eaikuttaa yhdessä
joukko lihaksia koko ruumiin pitämistä pystyssä asennossa, ja wielä
useampia tarivitaan saamaan aikaan niin monimutkaista liikettä kuin
käynti, juoksu j.n.e.
Useat näistä lihasliikkeistä owat elollemme erinomaisen tärkeitä.
Me muistamme esimerkiksi elon riippuwan hengityksestä, ja että tämä
toimitetaan rinnan wäljentämisellä. Tämän liikunnon toimittaa osaksi
lihakset, jotka owat kylkiluitten wälissä ja sentähden waikuttawat
niiden kohentamista, osaksi myös lihassyyt siinä wäliseinässä, joka
eroittaa rintaontelon watsaontelosta, ja jota sanotaan sydämen
aidaksi eli wäliaidaksi. Samoin muistamme sydämen ajaman weren
suoniin supistumalla ja painamalla elimen ontelossa sisuksessa olewaa
werinestettä; myöskin tämä tapahtuu siten, että ne lihassyyt, jotka
sydämen seinissä owat toistensa wäliin punotut sikin sokin, supistuwat
ja siten lyhenewät. Molemmat ruumiinosat, rintakehä ja sydän, liikkuwat
kuitenkin meidän tarwitsematta siitä erittäin huolta pitää tahi
tarkoituksella supistaa niiden lihaksia. Sydämen liikunto ei ollenkaan
ole wälittömästi riippuwa meidän tahdostamme.
Wielä muutaman elimen liikunnosta tahdomme mainita, nimittäin kielen.
Tämän luuttoman elimen muodostaa joukko lihassyitä. Aina sen mukaan,
missä eri asennossa kieltä pidetään, ja aina sen mukaan, miten
suunsisus muuttaa muotoaan, woi eri ääniä syntyä, kun ilma eri tawalla
Painetaan ulos keuhkoista. Nämä äänet owat merkkejä, joilla eläimet
woiwat waroittaa tahi muuten ilmoittaa tietoja toisilleen. Mutta
oikeastaan tämmöiset äänet wasta ihmisellä tulewat semmoisiksi, että
niitä woidaan käyttää tähän tarkoitukseen täydellisemmässä määrässä.
Lihakset waikuttawat ruumiissa suureen joukkoon luita, jotka yhteensä
tekewät luurangon. Luurakennuksella on sentähden sekä liikuntoelimenä,
että ruumiin tukena hywin suuri merkitys.
Jos tutkimme teurastetun eläimen luukappaleita, niin huomaamme
ensinnäkin ett'ei ne suinkaan ole irrallaan toistensa wieressä, waan
päinvastoin lujasti kiinnisidotut toisiinsa wahwoilla nauhamaisilla
jäntereillä, jotka pitäwät niitä järjestyksessä. Muutamat owat aiwan
liikkumattomasti toisiinsa yhdistetyt, melkein yhteenkaswettuneet
keskenään; toiset owat yhdistetyt niwelessä päät wastakkain, niinkuin
saranassa; niin esimerkiksi sormien, käsiwarsien ja koipien niwelet.
Ett'ei ne tässä hankautuisi wastakkain, owat niwelpinnat peitetyt
wähän pehmeämmällä aineella, rustolla, joka tekee luitten päät aiwan
liukkaiksi ja niwelen sen kautta helposti taipuwaksi. Luonnollista on,
että jokainen erityinen niwelyhdistyksessä olewa luu on tarkoilleen
pidettäwä asennossaan niwelliitteessä. Waan tapahtuu kuitenkin joskus
että ne tapaturman kautta tulewat paikoiltaan wedetyiksi. Kun luu
silloin on nyrjähtänyt eli lähtenyt sijoiltaan, syntyy kohta rustoa
wääriin paikkoihin niwelessä, josta syystä liikunnot tulewat waikeiksi,
ell'ei niin pian kuin mahdollista saada luuta asetetuksi oikeaan
niwelliitteesen eli paikoilleen takaisin.
Tärkein osa luurakennuksesta eli luurangosta on selkäranka ja pääkallo.
Selkäranka on yhdistetty useammasta eri luunikamasta perätysten ja
antaa wakawuutta koko wartalolle sekä kannattaa pääkalloa (a). Muutamat
selkärangan nikamista ottawat osaa rinnan muodostumiseen, ja niistä
lähtee ne luut, joita sanotaan kylkiluiksi (k). Nämä muodostawat
rintakehän lujan seinän ja ympäröitsewät sillä tawoin suojelewana
elolle niin erinomaisen tärkeitä sisuksia (keuhkoja ja sydäntä), jotka
owat rintaontelon sisässä, ja owat niin arkoja. Luurankoon kuuluu wielä
ne luut, jotka löytywät etu- ja takajaloissa, käsissä ja käsiwarsissa,
jaloissa ja jalkawarsissa. Ne owat hywin tärkeät siitä syystä että
juuri nämä osat useimmissa tapauksissa wälittäwät koko ruumiin
liikunnon. Aina sen mukaan, elääkö eläin wedessä tahi maalla, owat
kysymyksessä olewat elimet eri tawalla muodostuneet, niinkuin ewiä,
uima- tahi juoksujalkoja. Linnuilla, jotka woiwat lentää ilmassa, owat
itse heidän etujalkansa warustetut suurilla sulilla ja owat sen kautta
muodostuneet siksi, mitä me nimitämme siiwiksi; waan näissä etujaloissa
me woimme selwästi wielä huomata jälkiä todellisista sormista nahan
alla.
Ihmisellä saapi toinen pari näitä ruumiin osia hywin suuren merkityksen
sen kautta, että owat muodostuneet käsiksi. Kätemme rakennuksessa
löytyy kyllä samat pääasialliset osat, kuin useamman eläimen
etujaloissa, waan me olemme oppineet paremmin käyttämään hyödyksemme
tätä elintämme ja woimme sillä tehdä paljoa tempukkaampia liikuntoja,
niinkuin kirjoittaa, ommella, soittaa j.n.e.
Toimittaaksemme jotakin liikuntoa, esim. lähdöksemme, ei meidän
tarmitse wälttämättömästi tietää mitä jänteitä meidän tulee
lihaksillamme kulloinkin nytkäistä. Me woimme käwellä tietämättämme
meillä olewankaan lihaksia ja jänteitä. Mutta me emme suinkaan taida
jo alusta käyttää niitä oikein; me emme esim. woi syntymisestä
saakka käwellä, yhtä wähän kuin woimme heti liikuttaa kieltä niin
kuin puhuessa sitä liikutetaan, waan meidän pitää todellakin _oppia_
molempia. Mitä siis harjoituksen kautta täytyy oppia, on juuri oikealla
tawalla käyttämään useampia lihaksia yhdellä kertaa, ja tekemään sitä
kohtalaisella woimalla. Pieni lapsi kellahtaa sentähden usein kumoon,
waan oppii kuitenkin aikaa myöten oikein savuttamaan lihastensa
toimintaa tarkoituksen mukaan. Suuri osa koko meidän ensimmäisestä
kaswatuksestamme on juuri oppia miten meidän tulee käyttää ruumiimme
eri liikuntoneuwoja toimittaaksemme sitä, jota me tarkoitamme.
Lihakset eiwät kuitenkaan woi itsestään supistua ihan oikeaan aikaan
ja juuri niin paljon kuin waaditaan jonkun määrätyn liikunnon
toimittamiseen. Ne omat sentähden toisen elimen johdon alaisia, ja
tästä elimestä käymme nyt puhumaan.