Äsken mainitsimme ruumiin kaikkien kudoksien woiwan werestä ottaa mitä
he tarwitsewat, melkein niinkuin elukat nawetassa juowat wesikourusta.
Me tiedämme kaikki, että niiden sijat owat joka päiwä puhdistettawat
lannasta, jotta eläimet menestyisiwät, ja niin on myös kudoksien laita
eläimen ruumiissa. Myöskin, niissä syntyy semmoisia aineita, jotka,
jos niitä kertyisi sinne, wahingoittaisiwat kudoksia ja sentähden owat
poistettawat.
Yksi näitä kudoksissa syntyneitä wahingollisia aineita on eräs
kaasu, jota sanotaan _hiilihapoksi_. Kudokset eroittawat itsistään
tätä ainetta antaen sitä werelle samalla kertaa, kuin ne werestä
ottawat eloilmaa ja muita rawintoaineita. Hiilihappo taas tulee sen
jälkeen weriwirran kanssa ensin sydämeen ja sitten keuhkoihin, sekä
eroitetaan kaasun muodossa wiimeksimainittujen ilmaputkiin, kun sen
sijaan happikaasua otetaan näistä. Ohut wäliseinä tässä weren ja
ilman wälissä estää nimittäin yhtä wähän hiilihappoa kuin happikaasua
pääsemästä läpi. Kun sitten taas hengitetään ulos ilmaa, poistetaan
hiilihappo tykkänään. Joka henkäyksessä annamme siis pois wähäisen
määrän semmoista ainetta, joka ruumiillemme on suorastaan myrkyllistä,
jos sitä keräytyy suuremmassa määrässä. Sentähden täytyy toisinaan
tuulettaa huonetta, jos siinä on paljon ihmisiä, sillä jokainen antaa
lisänsä huoneen ilman pilaamiseksi.
Samalla kertaa kuin hiilihappo sillä tawoin poistuu keuhkojen kautta,
haihtuu myös paljo liikanaista wettä siitä werestä, joka joka hetki
wirtaa niiden hienoimpien suonien kautta. Tämä wesi näkyy wesihuuruna,
kun me kylmänä talwipäiwänä hengitämme ulkoilmassa.
Nyt woi luulla, ettei keuhkoista lähtewä hiilihappo ja wesihöyry juuri
ole mistäkään arwosta, koska niistä tuskin tietää ja tawallisesti
ei ollenkaan nähdä kumpaakaan. Mutta tämä olisi suuri erehdys. Kun
muistamme että näitä kaasuja eroittuu ruumiista joka hetki, ymmärrämme
myöskin ettei niitä moi olla aiwan wähän. Tekewätpä wesi ja hiilihappo
yhteensä wielä sangen tärkeän menon ruumiin tulojen suhteen. Ja
keuhkojen tehtäwä ei ole siis yksistään pitää huolta eräästä tulosta
(eloilmasta), waan myös muutamasta tärkeästä menosta.
Kuitenkaan eiwät keuhkot ole ainoa paikka ruumiissa, jossa kaasuja ja
wesihöyryjä woi eritä werestä. Myöskin koko iho tarjoa tilaisuutta
siihen; jos kohta ihmisellä ja imettäwäisillä keuhkot sen tekewät
suuremmassa määrässä. Tätä _ihon läpi haihtumista_ me emme joka tilassa
woi huomata, waan kun aineet haihtuwat werestä ihon läpi nesteen
muodossa, niin me kyllä tiedämme siitä. Jokainen tietää että ruumis
kesällä hikoilee auringon helteessä, samoin kuin myös kowassa työssä.
Hiestyminen on juuri tämmöistä ihon läpi haihtumista, ja me huomaamme
sen, koska hiki eriää nesteenä. Niin hywin ihon läpi lähtewät kaasu
kuin neste owat siis myöskin ruumiin menoja.
Löytyy wielä muitakin aineita, paitse hiilihappoa, joita ruumiin
kudokset eiwät enää woi käyttää, ja jotka sentähden owat
poishankittawat. Myöskin ne joutuwat kudoksista wiimein wereen, mutta
eiwät eriä siitä kaasun muodossa keuhkojen kautta, waan juoksewana
nesteenä _munuaisten_ kautta. Wiimeksi mainittu elin eroittaa nimittäin
ruumiista _wirtsan_.
Teurastetussa eläimessä olemme tilaisuudessa näkemään munuaiset,
nämä kaksi pitkänpyöreätä kappaletta, jotka owat watsaontelossa
yksi kummallakin puolella selkärankaa, leimallisesti raswan eli
talin peitteessä. Kuwassa 2 näemme toisen munuaisen muodon ja aseman
ihmisellä ainoastaan wiitattuna, waan kuwa 3a näyttää molemmat
munuaiset ynnä kaikki mitä niihin kuuluu. Ota ensi kerran eläintä
teurastettaessa warowasti ulos semmoinen ja tarkasta sitä likemmin.
Huomaa heti kahden werisuonen kulkewan sen sisään. Eläimen elossa
ollessa tuli weri toisen suonen kautta munuaisen sisään, toisen kautta
se wirtasi taas ulos. Jos munuaisen leikkaa halki, niin huomaa sen
keskessä olewan ontelon. Tähän kuitenkaan eiwät werisuonet aukea,
waan ne haarautuwat koko munuaisen seinään. Tämä taas on muodostunut
lukuisista aiwan _hienoista putkeista_ eli _tiehykkeistä_, joiden
wälitse ja sisässä juuri suonien hienoimmat haaroitukset kiertelewät.
Katsokaamme nyt miten koko tämä elin toimii.
Weren wirtaillessa näitten hienoimpien suonien, munuaiskudoksien
hiussuonien, läpi, tihkuu kaikki liikanainen wesi suonista
munuaiskuduksen hienoihin tiehykkeisin eli putkeihin, ja ottaa silloin
mukaansa sen aineen, joka on poistettawa. On melkein niinkuin tämä
neste, wirtsa, munuaisen kautta tulisi siiwilöidyksi pois werestä.
Munuaisten hienoista putkeista keräytyy wirtsa sittemmin munuaisen
onteloon sisukseen ja johdetaan siitä muutamaan rakkoon, wirtsarakkoon.
Täältä poistetaan sisältö aika ajoin kokonaan ruumiista.
Munuaiset tekewät siis ruumiille melkein samaa hyötyä kuin ojat
pellolle. Wesiperäinen maa woi niiden kautta purkaa liikaweden, joka
wahingoittaa wiljaa. Munuaisten toimen kautta pääsee myös weri erilleen
liikawedestä ja semmoisista aineista, jotka wahingoittaisiwat kudoksia,
jos niitä löytyisi niissä ylenmäärin.
Kaikki ne elimet, joista me tähän asti olemme puhuneet (suolitorwi
lisäkkeineen sydän, keuhkot ja munuaiset) omat noissa kahdessa suuressa
ruumiinontelossa, mahassa ja rinnassa, ja niitä nimitetään yhteisellä
nimellä sisuksiksi. Niiden toimi on sitä laatua, että myöskin kaswi
osoittaa samanlaisia elonilmauksia. Kaswilla ei kyllä ole semmoisia
elimiä kuin eläimellä, waan sillä on sen sijaan toisia, jotka omalla
tawallaan ottawat rawintoa, lewittäwät sen ja eroittawat liikanaisia
aineita. Mutta me olemme sanoneet eläimellä olewan, paitse näitä
kaswillisia kykyjä, wielä toisia, paljoa ylewämpiä, joita kaswilta
puuttuu, ja joita sentähden sanotaan eläimellisiksi. Nyt käymme
puhumaan näitä ylemämpiä kykyjä warten löytymistä elimistä.