Kun olemme awanneet teurastetun eläimen ruumiin, Löydämme paitse suurta
watsaonteloa, jossa suolet owat, toisen pienemmän ontelon, nimittäin
_rintaontelon_ rintakehän sisällä. Niinkuin kuwa osoittaa näkyy tässä
kaksi elintä, molemmat waalewat ja pehmeät keuhkot, joista ensi luwussa
tulemme puhumaan, ja niiden wälissä on ympyriäinen wähän suippopäinen,
lihainen kappale, _sydän_. Jos tekee leikkauksen sydämeen, niin
huomaa sen olewan onton ja lokeroista johtawan useampia torwia
ulos eri suuntiin, niin hywin lähellä olewiin keuhkoihin kuin koko
muuhun ruumiisen. Me nimitämme näitä putkeja werisuoniksi. Sydämessä
ja suonissa on weri, wedensekainen, punainen neste, jonka kaikki
tunnemme. Jos woisimme katsella kaikkia näitä elimiä rintakehässä
eläimen wielä elossa ollessa, niin meitä hämmästyttäisi se wäsymätön
työ, joka täällä on käymässä. Me näkisimme mitä osaksi jo kädellämme
tunnemme rinnan ulkopuolella, miten sydän lakkaamatta supistuu ja taas
wäljenee, miten se tämän kautta imee werta muutamista werisuonista,
joita olemme kuwassa merkinneet kirjaimilla d ja l, ja tempoawaisen
supistuksensa kautta seuraamassa silmänräpäyksessä puristaa ulos sen
taas toisiin, jotka owat merkityt kirjaimilla a ja i. Weri nimittäin
ei woi kulkea takaisin sydämestä d:llä ja l:llä merkittyihin suoniin,
syystä että muutamat kelmut asettuwat läppinä eli lämsinä eteen ja
sulkewat ne, niin, että ne taas aukenewat wasta kun sydän ensi kerran
imee werinesteen sisäänsä. Koko laitos tekee siis työtä imupumpun
tapaan. Waikka me kohta ymmärrämme tässä olewan toiminnan käymässä,
joka ruumiin elolle on mitä tärkeimpiä, emme tässäkään itse huomaa
mikä waiwaloinen työ sydämellämme on tehtäwänä. Me emme nimittäin woi
mielemme mukaan hallita sydämen tykytystä, waan ainoastaan tarkata
sitä. Myöskin muissa paikoin ruumista woimme huomata miten weri
sysäyttämällä ajetaan eteenpäin suonissa, esim. ranteessa. Näitä
sysäyksiä sanomme _suonen tykytykseksi_, ja niistä woi lääkäri wetää
kaikenlaisia johtopäätöksiä tilastamme meidän sairaina ollessamme.
Sillä kun meillä esim. on kuume, tykyttää sydän ja suoni paljoa
kowemmin ja tiheämmin kuin terweinä ollessamme; ja kun olemme hywin
woipuneina, on tykytys melkein seisattumaisillaan.
Minnekäs kaikki tämä werenpaljous joutuu, jonka sydän tällä tawoin
lakkaamatta lewittää ympärille, tahi toisin sanoen, mihin kaikki nämä
werisuonet kulkewat? Saadaksemme selwän tästä, katselkaamme kuwia.
Suuri werisuoni, joka kuwassa 1 on merkitty kirjaimella a, kulkee
kaikkiin ruumiin osiin, ja sen lukuisista haaroituksista näemme
tärkeimmät kuwassa 4. Lopussa tulewat haaroitukset paljoa hienommiksi
ja lukuisemmiksi kuin mitä näemme kuwassa, niin hienoiksi, ettei meidän
silmämme woi löytää heitä ilman tarpeeksi suurentawatta lasitta;
ja hienoimmat päät tunkeutuiwat wiimein niiden pienien solujen ja
syitten wäliin, joista ruumiin kudokset owat yhdistyneet. Näitä
hienoimpia haaroituksia sanotaan _hiussuoniksi_, waikka ne todella
owat hiuskarwaa paljoa hienommat. Hiussuonet alkawat sitten taas
yhdistyä, ne tekewät kohta näkywiä werisuonia; ja, jos niitä seuraa,
huomaa kohta yhä useampien käywän yhteen ja niiden wiimein suurina
suonirunkoina päättywän sydämeen takaisin. Nämä isot suoniputket owat
tuwassa 1 merkityt kirjaimella d. Hiussuonia löytyy siis melkein
kaikkialla ruumiissa; me emme woi missään tehdä leikkausta itse
nahkaan leikkaamatta poikki useampia semmoisia, ja silloin wirtaa weri
ulos; haawa wuotaa werta. Aina näihin hienoimpiin haaroituksiin ajaa
sydän lakkaamattoman weriwirran. Sydämestä kulkee siis weri muutamien
suonien kautta kudoksiin ja näitä suonia sanotaan _waltasuoniksi_
eli _waltimoiksi_. Kudoksista sitä wastoin palaa weri sydämeen
takaisin toisten suonien kautta, ja niitä sanotaan _laskusuoniksi_ eli
_laskimoiksi_. Suonet wälittäwät siis weren alituista kiertokulkua,
josta syystä sydäntä ynnä werisuonien kanssa sanotaan ruumiin
kiertokulkuelimiksi.
Koko elimen tehtäwä on siis lewittää erästä nestettä, werta, ruumiin
eri osiin. Saman torwen kautta lewitetään myös ruoansulatuselinten
ruoasta walmistama maitoneste, josta ennen olemme puhuneet. Ylempänä
mainittiin nimittäin jo, että maitoneste ohjassuolista keräytyy
hienoihin putkiin, jotka yhtywät watsaontelon selkäpuolessa. Täältä
jatkuwat maitonesteen putket rintaonteloon ja päättywät siinä wiimein
muutamaan laskusuoneen. Itse maitoneste sekoittuu siis täällä wereen ja
tulee sillä tawoin sydämeen, joka elin sittemmin, niinkuin äsken olemme
nähneet, werisuonten kautta saattaa koko sekoituksen ruumiin kaikkiin
osiin.
Ne pienet solut ja syyt, jotka, niinkuin olemme sanoneet, tekewät
kaikki ruumiin kudokset, eiwät suinkaan ole nesteille aiwan
läpipääsemättömät, waan woiwat päinwastoin ikäänkuin imeä sisäänsä
niitä. Tämä woi tapahtua myös sen erinomaisen hienon kalwon läpi,
joka on hienoimpien werisuonien (hiussuonien) seininä. Kun nyt nämä
suonet owat aiwan kiinni solujen seinissä ja alituinen weriwirta siis
juoksee niiden kupeella, woiwat solut saada sulaa rawintoa, niin pian
kuin ne semmoista tarwitsewat. Aina kunkin tarkoituksen ja toimen
mukaan tarwitsewat he, ja niiden kautta myös koko kudos, jokainen
oman lajinsa rawintoa. Ne löytäwät sen myös juuri werestä, semmoisena
aineyhdistyksenä kuin tämä tawallisesti on. Kun solu eli kudos on
saanut tarpeensa, tulee se wahwistetuksi uudestaan tekemään tehtämänsä.
Ruumiissa on siis laiteltu ― jos saamme käyttää wertausta ― melkein
niinkuin suuressa nawetassa, jossa elukat seisowat kukin pilttuussaan,
ja pitkä ränni eli kouru kulkee kaikkien editse. Samoin kuin jokainen
eläin siinä mielensä mukaan woi ottaa milloin wettä, ja milloin muuta
wetelää rawintoa, jota kaadetaan purtiloon, niin löytäwät solut ja
kudokset mitä tarwitsewat lakkaamatta kiertelemästä weriwirrasta.
Jos kiertokulkuelimiä ei löytyisi, ei siis rawintokanawa tekisi
ruumiille mitään hyötyä; waan sen kautta että erityisiä elimiä löytyy
maitonesteen lewittämistä warten weren kanssa ruumiisen, ei suolitorwi
yksinään nauti rawintoa, waan walmistaa sitä kaikille elimille
ruumiissa. Eikä rawintokanawa siinä tule suinkaan osattomaksi. Senkin
kuduksia wirkistää juuri sama werineste, sillä erityisiä suonia johtaa
myös suolen seiniin. Waikka kuuluukin kummalliselta, ei suoli nimittäin
tule rawituksi ainoastaan ja wälittömästi niistä ravintoaineista,
jotka kulkewat sen läpi, waan sen täytyy myöskin saada elatuksensa
aiwan samalla tawalla kuin kaikki muut ruumiin osat s.o. weren awulla.
Palkinnoksi siitä tekee suoli työtä sitten uudella woimalla, taas
walmistaen rawintonestettä ruumiisen wiimeksi otetusta ruoasta.
Sanottiin maitonesteen semmoisena kuin se tuli suolesta olewan
wesikirkkaan tahi maidon kaltaisen nesteen. Kun nyt weri on kauniin
punaista, pitää siinä olla wielä jotakin muuta; ehkä sillä on muitakin
tehtäwiä kuin lewittää sitä mitä suoli on walmistanut? On kyllä.
Elimellinen ruumis ei elä ainoastaan paljaasta kiinteästä ja sulasta
rawinnosta, waan se tarwitsee sitä paitse ilmaa tahi niin sanottuja
kaasuja. Myös niiden ottamista warten löytyy ruumiissa erityisiä siihen
sowiteltuja elimiä, joista nyt käymme puhumaan.