Kaikki eläimet ottawat rawinnon ruumiisen suun kautta, ja täältä se
saatetaan ruoansulatuskanawaan. Koska wiimeksi mainittu sisällinen
elin on fangen monimutkaisesti rakennettu, tahdomme ensin tarkastaa
sitä yksinkertaisemmin muodostu neilla luurankoisilla eläimillä, esim.
kaloilla.
Kun puhkaisee kalan sitä peratakseen, niin huomaa werrattain suuren
ruumiin ontelon, n.k. _watsaontelon_. Tästä löytää jokseenkin suoran
torwen, suolen, jonka awonaiset päät owat toinen ruumiin etupuolessa,
suu, ja toinen toisessa puolessa. Pitkin pituuttaan watsaontelossa on
suolitorwi kiinnitetty tahi ikäänkuin riippumassa seljässä ohuen kalwon
kautta, jota sanomme _kinniäiskalwoksi_. Tähän torween, _suolitorween_,
tulee rawinto kuljettuansa suuaukon läpi, ja täällä muuttuwat
rawinto-aineet, niinkuin seuraawassa tulemme näkemään, sillä tawoin,
että ne osuudet siitä, jotka kelpaawat eläimelle elätteeksi, eroitetaan
käyttämättömistä osista. Juuri tätä rawintoaineiden muuttumista sanomme
_ruoansulatukseksi_. Tässä ymmärretään siis sanalla "sulattaa" rawintoa
jotakin aiwan toista, kuin jos kysymys olisi sulattaa jäätä tahi
kuumuudella saattaa lyijyä sulaksi.
Kalassa näemme siis hywin yksinkertaisen esimerkin suolitorwesta. Koska
elimen etuosa woi melkoisesti wäljentyä aina saaliin suuruuden mukaan,
woi ahne kala, jolla on iso kita, esim. hauki, ilman waikeudetta niellä
toisen, jokseenkin suuren kalan aiwan paloittumattomana ja sulattaa
saalistaan werrattain lyhyessä ajassa. Korkeammin muodostuneilla
luurankoisilla eläimillä, esim. imettäwäisillä ja ihmisellä, tapahtuu
ruoansulatus jotenkin samalla tawalla; waan niissä on tarpeen, että
rawinto joutuu tarkemman walmistuksen alaiseksi. Ja tämän johdosta
onkin suolitorwi wähän toisin rakennettu ja jaettu useampiin osastoihin
toistensa perästä, kukin erityisellä tarkoituksella.
Ensimmäinen seikka, jonka huomaamme, kun kalansuoleen wertaamme
imettäwäisen suolitorwea, on se, että jälkimäinen on paljoa pitempi
ruumiin pituuteen werrattuna, juuri syystä että siinä on useampia
erilaisia osastoja. Sopiakseen ahtaasen watsaonteloon täytyy sentähden
imettäwäisten suolitorwen olla monessa kiekurassa ja lenkussa. Me
nimitämme suolenlenkkuja "suoliksi", ja luulemme ensi silmäyksellä
niiden olewan teurastetussa eläimessä suuressa epäjärjestyksessä
watsaontelossa. Mutta jos katselemme tarkemmin, niin huomaamme kohta
suolitorwen kaikkien osien, aiwan samoin kuin kalalla, riippuwan
_kinniäiskalwon_ kautta kiinni seljässä, ja että suolet sen kautta
pidetään parhaimmassa järjestyksessä ja tustin woiwat sotkeutua
keskenään. Kuwassa ei kuitenkaan kinniäiskalwoa ole kuwattu. Mitä siinä
näkyy tulee lukiessamme likemmin selitetyksi.
Koska imettäwäiset eläimet eivät woi ottaa sisäänsä kowin suuria
kappaleita rawintoa yhdellä kertaa tahi sulattaa niitä, täytyy niiden
laittaa niin, että semmoiset kappaleet jaetaan wähempiin palasiin,
surwotaan tahi jauhetaan rikki, ennenkuin ne saatetaan alas. Tämä
toimitetaan omituisten elinten, _hampaiden_, awulla, joiden paikka on
juuri suolitorwen aukeamassa, nimittäin _suu-ontelossa_. Kaikki tuntee
nämä kowat kappaleet, joilla ruokaa pureksitaan. Eri eläimillä owat ne
hywin erilaiset, niinkuin huomaa, jos wertaa nautaeläinten hampaita
esim. kissan ja koiran hampaisin. Edellisten owat sopiwat jauhamaan
tahi hienontamaan heinää ja ruohoja, kun petoeläimet woiwat hampaillaan
raastaa lihaa kappaleiksi ja musertaa luita. Meillä itsillämme on
hampaita, joita woidaan käyttää molempiin tarkoituksiin; joka seikka on
yhteensopiwaa sen kanssa, että me syömme monenkaltaisia rawintoaineita.
Jos ruoka onkin sillä tawoin tullut murennetuksi muruiksi, ei se
suinkaan helposti kulkisi eteenpäin, jos se olisi aiwan kuiwa, niinkuin
esim. kuiwa leipä tahi heinä; eikä eläimillä olekaan aina wettä
saatawilla sillä kastellakseen semmoista ruokaa. Sentähden löytyy
suuontelon wieressä omituisia elimiä, joita sanotaan _sylkirauhasiksi_,
ja jotka erittäwät nesteen, syljen, millä ruoka jo pureksittaessa
suuontelossa kastetaan. Paitsi sitä että ruoka tämän kautta woidaan
helpommasti saattaa edemmäksi suolitorwessa, tulee se jo syljen
waikutuksesta johonkin määrään toisenlaiseksi muutetuksi, niin että
se helpommin sulatetaan. Itse sekoittamisen suuontelossa toimittaa
suurimmaksi osaksi erityinen elin, _kieli_.
Kun rawintoaine on tullut walmiiksi pureksituksi, tulee se suuontelon
peräosan kautta suolitorween, jonka ensimmäistä osaa sanotaan
_nieluksi_. Ja täällä se ajetaan edemmäksi sen kautta, että nielu
äkisti supistuu ja painaa puruksen alas; tätä sanomme ruo'an
nielemiseksi. Jos eläin woisi tällä tawoin lakkaamatta ottaa ruokaa
sisäänsä ja aina wähän kerrallaan, niin woisi alas nielty kulkea
wähitellen suolen toisen osaston, ruokatorwen eli emättimen, läpi,
sekä edelleen läpi koko hienon suolitorwen. Mutta kaikkein enimmissä
tapauksissa eläin ei woi syödä alinomaa, waan ottaa ennemmin kerrallaan
enemmän ruokaa ja juomaa, kuin se heti woi ajaa edemmäksi ahtaassa
suolessaan. On sentähden tarpeellista että osa suolta jo alussa saa
toisen muodon ja wäljentyy rakoksi eli pussiksi, jossa suurempi joukko
pureksittua rawintoa saa sijaa. Tätä osaa sanotaan _watsalaukuksi_
tahi suorastaan watsaksi. Täällä sekoittuu ruoka ja juoma wähän aikaa
toisiinsa ja erään omituisen nesteen, _mahanesteen_, kanssa, joka
tihkuu watsan seinämistä, ja myöskin waikuttaa aineiden muuttumista
toisenlaisiksi. Onpa meidän sarwi-elukoillamme, niinkuin lampailla
ja lehmillä, watsa jaettu useampiinkin erilaisiin osastoihin. Yhteen
näistä ottawat he, laitumella ollessaan, suuren waraston puoleksi
pureksittua heinää; kun ne sittemmin kaikessa mukawuudessa lepääwät,
työntäwät he ylös pieniä osia tätä takaisin suuhun pureksiakseen
sitä hienommaksi; wasta sitten niellään ruoka kulkemaan edemmäksi
suolitorwessa. Tätä syömistapaa sanotaan _märehtimiseksi_.
Älköön kukaan kuitenkaan luulko ruumiin myöskin woiwan täyttää
kaikkea sitä ruokaa, mitä näin on oikein pureksittu ja nielty. Ei, jo
jokaisessa suupalassa leipää löytyy aineita, jotka seuraawat mukana
mitään hyötyä tekemättä. Millä tawalla sitten ruumis woi kaikesta
eroittaa kelpaawan ja ottaa sen omakseen; eikö löydy mitään erityistä
elintä, jonka tehtäwä tämä on? On kyllä, se on sen suolitorwen
osan tehtäwä, joka seuraa lähinnä watsalaukun perästä, nimittäin
ohjassuolen, juuri sen suolenosaston, joka on watsaontelossa monessa
lenkussa. Se on se, jonka toimen kautta rawitsewat aineet otetaan pois
suolen wellinkaltaisesta sisällöstä.
Kun ensi kertana teurastetaan, niin tarkasta ohjassuolta kuin myös
muita suolitorwen osia, heti kun owat ruumiista ulosotetut. Silloin
huomaa helposti niiden _liikkuwan_, etenkin jos niitä kosketellaan,
ja melkein luikertelewan watsaontelossa isojen onkilierojen tapaan.
Syy tähän on se, että suolen seinä woi supistua kokoon niin, että
torwi tulee ahtaammaksi, jonka jälkeen se taas laajenee. Kun tämä
supistuminen kulkee eteenpäin, näyttää siltä kuin suoli mateleisi.
Wielä joku hetki kuoleman perästä on suolella tämä kyky jäljellä.
Eläimen eläessä oliwat liikunnot woimallisemmat; suureksi osaksi juuri
niitten kautta ruoka ajetaan eteenpäin suolitorwessa, ja tällä matkalla
käytettäwät aineet eroitetaan ruumiiseen.
Kuten tietty on suolenseinä ohut ja pehmeä, waan se on kuitenkin
niin wahwa, ettei suolen sisältö woi tunkeutua sen läpi. Aiwan
läpipääsemätön se ei kuitenkaan ole; sillä ruoan kulkiessa suolen
kautta imee seinä suuren osan nesteestä, joka sillä tawoin ruumiin
waralle eroitetaan. Eroitettu rawinto ei kuitenkaan kulje läpi koko
seinän suoraan watsaonteloon, waan jääpi hienoihin putkiin suolen
seinässä, josta kohta tulemme puhumaan.
Kuitenkin, waikka ruoka olisi kuin hywästi tullut pureksituksi ja
lioitetuksi, löytyy kuitenkin osia siitä, jotka olisiwat erinomaisen
hyödyllisiä ruumiille, waan joita ohutsuolen seinä ei woi suorastaan
imeä pois. Niin on asian laita kaiken sen raswan kanssa, jota löytyy
niin hywin kasweissa kuin eläinruumiissa, ja joka siis tulee suoleen
rawintoaineiden kanssa. Ettei niin tärkeä osa rawintoa menisi kokonaan
hukkaan, on se toisenlaiseksi tehtäwä aiwan omituisella tawalla,
ennenkuin se ehtii ohjassuolen läpi.
Kaikki tiedämme, ettei raswatahroja waatteista saada pois paljaalla
wedellä, koska tawallinen raswa ei sekoitu weteen. Mutta jos ottaa
lipeätä awuksi, tulee raswa sen kautta saipuaksi muutetuksi; ja
koska saipua, niinkuin kaikki tiedämme, helposti liukenee wedessä,
sanomme lipeän ottawan raswan pois waatteesta. Nyt owat kaikki ruumiin
kudokset, siis myöskin suolenseinät, muutaman wedensekaisen nesteen
läpiliottamat; ne owatkin sentähden raswalle läpipääsemättömät. Juuri
tästä syystä ei ruoassa löytywä raswa woi päästä suolenseinän läpi
tahi kudoksien sisään, waan menisi kokonaan ruumiilta hukkaan, ellei
se jonkun lipeänkaltaisen lisäyksen kautta woisi itse suolessa muuttua
saipuankaltaiseksi. Mistä semmoinen lisäys nyt on saatawa, joka tekisi
tärkeän raswan ruumiille kelpaawaksi?
Semmoisen nesteen walmistaa muutama ruumiin omista elimistä,
joka monessa suhteessa on yhtäläinen kuin sylkirauhaset, waan
jonka paikka on watsaontelossa ja sentähden on saanut nimekseen
_watsasylkirauhanen_. Suoli itse on kiinnitetty asemaansa
kinniäiskalwon kautta ensimmäisen ohjassuolilenkun sisäpuolella.
Rawinnon ei tarwitse kuitenkaan tulla suolesta itse elimeen, waan
watsasylkirauhanen walmistaa nesteen, _watsasylkinesteen_, joka
hienon putken kautta johdetaan suoleen. Kun raswa suolessa sekoittuu
tämän nesteen kanssa, jakautuu se hywin pieniin paljaalle silmälle
näkymättömiin pisaroihin, jonka kautta koko neste suolessa tulee
saipuaweden kaltaiseksi ja maidon näköiseksi.
Mutta näinkin pieninä pisaroina woisi raswa tuskin tulla imetyksi,
sillä märkä suolenseinä estää niidenkin läpipääsemistä. On sentähden
tarpeellista, että rawintoon wielä sekoittuu neste, joka niin
sanoaksemme woitelee suolenseinää ja tekee sen raswa-aineita
läpipäästäwäksi. Tämän nesteen walmistamista warten on ruumiilla
myöskin erityinen elin, nimittäin maksa, jolla sitä paitse on muitakin
tehtäviä. Maksan on iso tummanruskea kappale, jonka heti huomaa, kun
aukaisee jonkun eläimen watsaontelon. Nestettä, jota maksa walmistaa,
sanotaan _sapeksi_, ja se on karwaalle maistawa wiheriä neste, jota
joku määrä tawallisesti löytyy waralta walmiina ja säilytettynä n.s.
_sappirakossa_. Kun myöskin tätä nestettä hienon torwen kautta waletaan
suoleen, tulewat sen seinät semmoisiksi, että helposti päästäwät aiwan
pienet raswa- eli öljypisarat läpi.
Niin monen, waan kuitenkin niin yksinkertaisen walmistuksen perästä
ajetaan nyt suolen wellinkaltainen sisältö koko ohjassuolen läpi. Sen
seinät owat sillä aikaa, niinkuin jo olemme sanoneet, tilaisuudessa
ikäänkuin _imeä sisäänsä_ tahi siiwilöidä läpitsensä sekä wedensekaisia
että myöskin raswaisia osia ruoasta. Molemmat osat johdetaan sitten
hienojen melkein näkymättömien putkien kautta, pitkin suolen seinää ja
kinniäis-kalwoa, ylöspäin selkää kohti, jossa kaikki putket wähitellen
yhtywät. Neste on tässä juuri öljypisaroiden sekoituksen kautta melkein
maidonkarwainen; siitä syystä sitä sanotaankin _maitonesteeksi_,
waan sitä ei saa millään muotoa luulla siksi nesteeksi, jota me
jokapäiwäisessä elämässämme tunnemme maidon nimellä. Itse putkeja
sanotaan maitonestesuoniksi, ja niinkuin kohta tulemme näkemään, tulee
maitoneste niistä wiimein ruumiin kaikkiin osiin.
Nämä ruoan toisenlaiseksi muuttamiset ja sen eroittuminen
suolenseinämiin tekewät, niinkuin ylempänä sanottiin, sen, mitä me
nimitämme ruoansulatukseksi. Kun suolen sisältö sillä aikaa on tullut
aiwan werkkaan ajetuksi ohjassuolen loppuun saakka, ei ole enää paljoa
jäljellä, jota woidaan käyttää. Ruumiisen otettujen rawintoainetten
jäännökset, joita ei woida sulattaa, keräytywät silloin suolitorwen
wiimeiseen osastoon, jonka on melkoisen paksumman edellistä, ja joka
sentähden on saanut nimen paksusuoli. Tästä tyhjennetään liikanaiset
aika ajoin ruumiista suolen toisen aukeaman, peräsuolen, kautta.
Me olemme siis tulleet näkemään suolen kokonaisuudessaan
täydellisemmillä eläimillä muodostuneen useammaksi omituiseksi
elimeksi, joilla jokaisella on erityinen tehtäwänsä: _suuontelo
hampaineen ja kielineen_ toimittaa ruoan hienontamista, joka sitten
_nielun ja emättimen_ kautta johdetaan _watsalaukkuun_; wiimeksi
mainittu osasto ynnä ohjassuolen kanssa owat ruoan toisenlaiseksi
muuttamista ja käytettäwän eroittamista warten, kun taas käyttämätön
osa keräytyy _paksuunsuoleen_ ja saatetaan pois ruumiista _peräsuolen_
kautta. Waikka jokaisella näistä osista on eri tehtäwänsä, tekewät
he kuitenkin kaikki yhteensä yhden ainoan torwen, suolitorwen.
Tämän torwen wieressä, waan likimmäisessä yhteydessä sen kanssa,
löytyy muita elimiä, _sylkirauhaset, watsasylkirauhanen ja maksa_,
jotka kaikki hienojen putkien kautta antawat nestemäisiä lisäyksiä
ruoan sulattamiseksi. Samalla tawalla waikuttaa wielä muutamat
muut wähemmänarwoiset elimet, jotka tässä jätämme mainitsematta.
Yhteensä tekewät kuitenkin suoli ja kaikki nämä elimet kokonaisuuden,
rawintotorwen ja sen lisäkkeet; kaikki wälittäwät sitä osaa
rawitsemista, jota sanotaan ruoansulatukseksi.
Kun ruoansulatuksen elin on niin mutkikkaasti rakennettu, näyttää siltä
kuin myös koko sen tärkiäarwoinen työ olisi hywin waiwaloista. Mutta
merkillistä kyllä, me emme tunne kuitenkaan ruoansulatuksesta tuskin
mitään. Suolitorwi toimittaa nimittäin toko työn aiwan ilman meidän
siitä huolta pitämättä, ja se täyttää toimensa tawallisesti hywin,
waikka kyllä sillä onkin siinä täysi työ.
Waan juuri koska suolitorwella siis on sangen waikea ja tärkeä tehtäwä,
tulee meidän olla warowaisia, ett'emme tekisi sitä wielä waikeammaksi;
tämä tapahtuu jos käytämme sopimatonta rawintoa, s.o. nielemme
semmoisia aineita, jotka rasittawat ja häiritsemät elimiä. Sentähden ei
pidä antaa kiinteitä ravintoaineita pienille wastasyntyneille lapsille,
joiden suolitorwi ei wielä woi sulattaa semmoista; eikä pidä myöskään
täysikaswaneiden käyttää terweydelle wahingollista tahi huonosti
walmistettua ruokaa. Ja yhtä wäärin on wahingoittaa suolitorwea
sopimattomilla juomilla, niinkuin paljolla wiinalla, sillä siten
pilaantuu tämä tärkeä elin wähitellen, ja koko ruumis saa sitten tautia
kärsiä mielettömyytemme tähden.
Kun me itse tahi elukkamme olemme tehneet työtä oikein lujasti,
tunnemme wäsymystä ja niin lewon kuin rawinnon tarwista. Aiwan niin
on myös ruumiin eri kudoksien ja niiden yksin pienimpienkin osien,
solujen, laita. Myöskin ne owat, niinkuin olemme nähneet, täyttäneet
tehtäwänsä ja owat siinä usein tulleet sangen paljon waiwatuiksi.
Meidän ei sentähden tule kummeksia että nämä pienimmät osat sanan
warsinaisessa merkityksessä woiwat wäsyä sekä tarwitsewat wirwoitusta.
Miten nyt ruumiin kaikki pienimmät osat saawat jotakin, joka woi
wahwistaa heitä uuteen työhön? Niiden tulee kaikkien saada osansa
rawintoaineista. Hywä; mutta tulewathan rawintoaineet ainoastaan
suolitorween; mikä hyöty nyt jäsenille on siitä, että watsa nauttii
waikka kuin woimallista rawintoa, kun ne owat kaukana siitä, ja heillä
ei ole mitään sen kanssa tekemistä?
Todella on kuitenkin kaukaisimmillekin ruumiin osille hyötyä siitä,
että watsa sulattaa ruoan. Koko elontoimen jakamisen kautta saiwat
juuri rawintoelimet tehtäwäksensä pitää huolta yksinomaisesti
rawinnosta; ja samanlainen työnjako näiden elinten kesken on
antanut erittäin suolitorwelle huolen rawintoaineiden soweliaasta
muuttamisesta, josta tähän asti olemme puhuneet. Katsokaamme nyt mitkä
toiset elimet taas pitäwät huolta siitä, että se, minkä suoli sillä
tawoin on walmistanut, myös tulee kaikkien ruumiinosien, pienimpienkin,
hywäksi.
Ymmärtää helposti, ett'ei se neste, jonka suolenseinä eroitti ruoasta,
woi suorastaan tulla ruumiin kaikkiin osiin. Monessa waillinaisemmassa
eläimessä tapahtuu kyllä niin; waan täydellisempien ruumis on niin
moniosainen että semmoinen on mahdotonta. Siis täytyy ruumiilla olla
joku omituinen rakennus, s.o. erityisiä elimiä, jotka pitäwät huolta
walmistetun maitonesteen lewittämisestä. Tämä tapahtuu werentiehyeiden
kautta, joista nyt tahdomme puhua.