Pirtin ikkunalasin takaa näkyy maantielle punainen kukka ja nuoren
vaimon kasvot. Hän istuu penkillä ikkunan alla ja maantielle katsoo.
»Aamusta iltaan», sanoo kylänväki.
Kastaa ruusua ikkunalla. »Tänään on siinä nuppu, huomiseksi siitä
aukeaa uusi punainen kukka, — ja huomenna hänkin varmaan saapuu ja sen
jo kaukaa näkee», miettii nuori vaimo.
Monta päivää tulee ja menee. Yhä kauniimmaksi käy ikkunan takana
punainen kukka, yhä kalpeammiksi nuoren vaimon kasvot.
Maantiellä kulkijat katsovat säälien ikkunaan.
»Mies kerran valjasti reen eteen valakan ja lähti kahden päivän
markkinoille orivarsan ostoon. Silloin olivat lumet hiljan tulleet»,
sanoo kylänväki. — Nyt ne tekevät jo lähtöä.
* * *
Markkinat olivat suuret ja markkinaväki iloista. Ne ovat jo kyllä ohi.
Mutta miehellä ei ole enään sitä vanhaa valakkaa, eikä rekeä eikä
nuorta orivarsaa. Joskus muistaa hän kotimökkiä ja sitä, joka kehdon
luona odottaa. Mutta yöllä kiertyvät valkeat käsivarret kaulaan eivätkä
päästä. Ja päivällä nauraa pöydän ympärillä iloinen joukko ja helisee
lasit. Ja hänestä tuntuu että markkinat ovat vielä parhaillaan, — ja
tottahan hän ne loppuun asti kaupungissa on.