Oli ilta. Tytön mieli oli ujo ja ikävöivä.
Päivän työstä oli poika uupunut. Tyttö hyväili karheaa kättä ja
houkutteli: »Tule keinulle kylän laitaan, siellä soi hanurikin». Poika
esteli: »Älä pyydä, katso, vaatteeni ovat työssä kuluneet ja ateriani
on koskematta». Tyttö vastasi: »Minä istun illastaissasi: isäntäsi
kuistilla ja odotan, tule sitten. Kuljemme metsäpolkuja, jotka ovat
kaukana kyläläistemme keinulta.» Poika sanoi: »Älä pyydä minua. Jalkani
ovat pellolla uupuneet ja silmäluomeni raskaat. Mene, tyttöni, mene.»
Toinen vetäisi huivia kasvoilleen ja peitellen käsi silmänurkkaa
pyyhki. Hän virkkoi: »Hyvästi sitten», ja meni. »Hyvää yötä», vastasi
poika ja jäi.
Erään arat, alakuloiset askeleet etenivät kylätiellä ja eräs ovi
raskaasti sulkeutui.
Heidän lempensä oli nuori ja hiljan tullut, — vaan päivän työstä oli
poika uupunut.