Olen varhain herännyt.
Raotan kaihdinta ikkunani edestä ja kurkistan ulos. Yön aikana on
tullut ensi lumi. Kylätiellä näkyy yksinäisen koiran jalan jälkiä ja
vastapään talojen katot ovat valkeana. Joku sieltä naapurista käy
ikkunani ohi aamuvettä noutamaan. Minä nauran ja huudan hänelle: »Tulee
varhainen talvi»! Ja ajatuksissani ailahtaa jotain tuttua, — mutten
pääse selville mitä.
* * *
Olen etsinyt ullakolta huivini, joka on siellä kesän kätkössä
ollut. Koettelen sitä päähäni kuvastimen edessä, — ja taas ailahtaa
ajatuksissani jotain. — Oi niin! Muistuu mieleeni jonkun kädet, jotka
olivat _sitä_ huiviani hyväilleet, — ja hänen huulensa, jotka eivät
saaneet sanotuksi sitä _ainoaa_ ajatusta, jota aikoivat, ja minä nauran
hiljaa. Silloin oli lumi aamu-yöstä pudonnut kylätielle ja huivini olin
hiljan kutonut.