Kun herätessäni aukaisin ikkunan, katsoi aamuhämärä minua jo kylältä
päin ja joku oli sytyttänyt lampun huoneessani.
En ollut tietänyt, että aamupimeät ovat jo tulleet. Aijoin nousta
vuoteeltani, mutta muistot pidättivät minut hyväilyllään eivätkä
päästäneet, vaikka pyysin, ja minä olin liian arka — käskeäkseni.
En tietänyt vielä eilen, että ne samat aamupimeät ovat jo tulleet,
— jotka vuosi sitten lähtivät. Silloin oli se _eräs_ mennyt hiljan
maailmalle, ja uudet ystävät avanneet kotini oven.
Nyt on sen yhden nimi kirjoitettu valkealle ristille hiljaisen
puutarhan laidassa ja ne toiset eivät enään tule, — mutta aamupimeät
tulevat aina.