August täällä!
Hän oli talon töissä, ei siis ollutkaan matkustanut Bergeniin ottamaan
merimiehen pestiä suurille merille, vaan maleksinut Trøndelagissa
paikasta paikkaan, toimitellen yhtä ja toista pientä milloin missäkin.
Hän tuli tupaan illalliselle äänettömänä ja vähäpätöisenä, pisti
lakkireuhkansa kainaloon ja etsi katseillaan paikkaa pöydästä. Hän oli
talossa tavallisena palkollisena.
Edevart oli juuri saanut lupaan yösijan talosta. Hän istui penkillä
katsellen ympärilleen. Isossa tuvassa oli myös pari palvelustyttöä,
kumpikin työn touhussa, sekä muutamia lapsia ja puolikasvuisia.
Pöydällä oli iso puurovati ja maitoa. Pöydän kohdalla riippui
kattolamppu.
Edevartin nähdessään August hymyili ällistyneenä ja kurkotti kaulaansa
paremmin nähdäkseen. Edevart puolestaan tuijotti toveriinsa kauan
saamatta sanaa suustaan: No mutta — sinäkö, August, täällä? Kuka sitä
olisi osannut odottaa?
Talon isäntä tuli tupaan. Hän käveli raskain askelin, näytti olevan
uuvuksissa. Hän oli nuorenpuoleinen, voimakas mies, vaalea täysiparta
ja pysty nenä; hänellä oli yllään työvaatteet ja jalassa pitkävartiset
saappaat. Hän katseli ihmeissään toveruksia, jotka olivat noin
odottamatta tavanneet toisensa ja kertoivat toisilleen kuulumisiaan.
Tämä on kulkukauppias, jolle lupasin yösijan, selitteli emäntä. Voi
maata renkien huoneessa.
Mies ei sanonut sanaakaan, vaan istuutui pöytään ja tarttui
lusikkaansa. Muutkin istuutuivat illallispöytään, viimeisenä kaikista
August, joka oli seisonut hetken paikallaan kuin epäröiden.
Illallisen aikana nuoret tyttölapset puhelivat hiljaa Augustin kanssa.
He tuntuivat pitävän häntä vähän kuin pilkkanaan, mutta August ei
siitä välittänyt, hymähtelihän vain hiukan heidän pilanteolleen;
tuntui jo olevan siihen tottunut. Edevart tunsi jälleen toverinsa
sellaisena, jollainen tämä oli ollut kotona Poldenin tuvissa, siellä
hän myös istui hyväntahtoisesti myhähdellen toisten pitäessä hauskaa
hänen kustannuksellaan. Tämä oli aivan toinen August kuin se, joka
seisoi _Lokin_ kannella ja käski ja komenteli kuin paras amiraali.
August istui tuossa kuin masentuneena, tuntui sietävän aika paljon.
Palvelustytöt ja lapset puolestaan ehkä juuri vieraan kulkukauppiaan
uhalla panivat parastaan, menivät pilanteossaan koko pitkälle ja
kysyivät, kelpasivatko Augustin kultahampaat puuron puremiseen.
Senkin hupsut! vastasi August hymyillen, mutta vilkaisi samalla
isäntään nähdäkseen, oliko hän sanonut liian paljon.
Toiset matkivat hänen nordlandilaismurrettaan ja oikoivat sitä — senkin
hyväkkäät, trøndelagilaiset, joiden kotipaikoilla puhutaan koko Norjan
kaikkein kamalinta murretta!
Edevartia alkoi harmittaa toverinsa puolesta.
Illallisen jälkeen talon emäntä kysyi: Missä olette tutustuneet?
Olemme lapsuudentuttavat, vastasi Edevart ruveten tahallaan
puolustamaan toveriaan. Olemme samasta pitäjästä, minä olen ollut hänen
perämiehenään.
August: No niin, eikö siis ole totta, että minä olen ollut laivurina ja
jahdin päällikkönä?
Voipa olla tottakin, vastasi emäntä yliolkaisesti. Minä siitä vähät.
Kukaan teistä ei tahtonut uskoa sitä, intti August.
Äänettömyys.
Hm! murahti isäntä. On kai lupa uskoa tai olla uskomatta sinun
kertomuksiasi.
August ei vastannut mitään, vaan painoi päänsä riipuksiin. Mutta
Edevart sanoi kuin uhitellen: Et suinkaan sinä August liene laskenut
lipettiä? Kun kerrot kaikki, mitä olet todella kokenut, siinä on kyllä
enemmän kuin tarpeeksi ihmettä Frostan väelle.
Jälleen äänettömyys. Isäntäkin oli vaiti, mutta rypisteli kulmiaan.
Nuoret palvelijattaret tahtoivat nähtävästi hiukan korjata äskeistä
pilantekoaan. Toisen mieleen muistui, että August oli joka tapauksessa
etevä pelimanni.
Kerrassaan verraton! tuumi toinenkin. Kun hänet vain saa soittamaan.
August: En soita joka päivä.
Joka päivä? Ethän ole soittanut kuin yhden ainoan kerran.
Eikä tulekaan useampia kertoja sitä lajia, urahti August jurosti.
Tyttö tiuskaisi äkäisesti: Ei toki pyydetäkään!
August ja Edevart lähtivät kumpikin renkien makuuhuoneeseen. Edevart
kysyi: Mihin helkkarin pesään sinä oletkaan joutunut?
Älä puhu noin kovasti!
Siitä minä viisi, kuulkoot itsekin! Aiotko jäädä tänne?
En pitkäksi aikaa. Pariksi viikoksi, kunnes määräaika on lopussa.
Edevart: Minä olen kauppamatkoilla, niinkuin jo kerroin. Tule mukaan
veneeseen!