Vai luulit sinä! Knoff oli loukkaantunut.
Romeo: Siinä nyt kuulet, Edevart! Sanoinhan minä, ettei isä pidä siitä.
Senkin neitsyt Ellingsen sai kuulla. Ettei tyttö vain antaisi
Magnukselle kihlojaan takaisin!
Päivällisen perästä Edevart ei enää nähnyt neitsyt Ellingseniä. Hän
jatkoi keskeytynyttä ostosten tekoaan, valitsi mieleisensä veneen,
maksoi minkä jaksoi ostamistaan tavaroista ja varustautui lähtemään.
Magnuksen täytyi olla apuna asettelemassa tavaroita veneeseen. Poika
tuntui tekevän sen vain käskystä eikä jutellen ja leikkiä laskien
niinkuin entisinä aikoina, jolloin he työskentelivät yksissä.
Milloin lähdet? hän lopuksi kysyi jurosti kääntäen kasvonsa poispäin.
Edevart huomasi toisen olevan kiukuissaan ja toivovan hartaasti, että
hän häviäisi täältä mitä pikemmin, sitä parempi. Hänen teki mielensä
antaa sana sanasta, mutta samassa hän muutti mieltään. Hän näki äkkiä
edessään kiusaantuneen, mustasukkaisen pojan, jonka tielle hän olisi
helposti voinut työntäytyä ja aiheuttaa tälle siten tuskaa. Magnus oli
aina ollut mukava poika, mitäpä syytä Edevartilla oli ruveta ilkeäksi
häntä kohtaan? Sitä paitsi hänen mieleensä jysähti ajatus, joka painoi
paljon vaa'assa: mitä siunausta hän olisi voinut odottaa koko suurelle
yritykselleen, mitä hyötyä koko matkasta, jolle hän nyt oli lähtemässä
isoine, täydessä lastissa olevine veneineen, jos nyt tekisi niin kehnon
työn? Kuinka hän voisi olla niin julki jumalaton?
Lähden heti kohta. Mitäpä minä täällä suotta viipymään.
Nyt se oli sanottu! Hän oli tuhlannut hukkaan monta päivää saadakseen
tavata erästä tiettyä naishenkilöä. August ei olisi välittänyt tuon
vertaa omastatunnosta eikä muusta semmoisesta, vaan ajatellut vain
hetken ärsyttävää huvia. Edevart tunsi olevansa verrattoman paljon
rehellisempi ja oikeamielisempi.
Magnus huokasi helpotuksesta: Vai niin, vai lähdet kohta? Onko sinulla
jo kaikki kunnossa?
Käyn vain maksamassa tynnyrintekijälle. Niin, Magnus, mitäs muuten
ajattelet tästä minun yrityksestäni? Edevart kysäisi sitten ollakseen
oikein ystävällinen tuota toista kohtaan ja tiedustaakseen hänen
mielipidettään.
Mitäkö siitä ajattelen? Pitäisinpä itseäni oikein onnen poikana, jos
tämä vene ja nämä tavarat olisivat minun!
Vai niin tuumit? No niin, kiitos vain avusta!
He erosivat. Edevart kävi maksamassa tynnyrintekijälle asumisestaan
ja olostaan ja purjehti sitten kohta matkoihinsa. Hän lähti kyntämään
merta, kiertävä rihkamatavarakauppa mukanaan.
Olihan tietysti tällaisessa veneellä liikkumisessakin omat haittansa
ja hankaluutensa. Edevartin täytyi valita jokin sopiva paikka
kiinnekohdakseen ja samoilla sieltä käsin lähiseutu ristiin rastiin.
Kun se oli tehty, täytyi palata takaisin veneelle ja jatkaa matkaa
seuraavaan sopivaan pysähdyspaikkaan. Hänen matkansa olisi käynyt
paljon nopeammin, jos hän olisi kulkenut jalkapatikassa. Ainoana etuna
tässä oli se, että vene oli samalla varastopaikkana ja kantoi kaiken,
mitä ei voinut ottaa säkkiin.
Edevart painui vähän kerrassaan etelään päin, myi tavaroita
kohtuullisiin hintoihin ja ansaitsi kuitenkin hyvin. Hän tuli
huomaamaan, että oli tehnyt Fosenlandetissa erittäin edulliset kaupat.
Ollin päivän tienoissa [heinäkuun 29. p.] hän saattoi lähettää Romeolle
tuntuvan summan velan lyhennykseksi, ja kuitenkin hänelle itselleen jäi
vielä hyvästi rahaa. Mutta parasta kaikesta oli tämä vapaa, riippumaton
elämä ja laiskantyö; hän oli oma herransa, saattoi kulkea tai maata
paikoillaan, miten vain mieli teki. Tämä oli oikeaa joutilaan elämää,
ja se sopi hyvin siihen rikkinäisyyden ja herpautuneisuuden tilaan,
johon hän oli joutunut.
Edevart purjehti Trondheimin vuonoon, kierteli koko länsipuolen ristiin
rastiin, tunkeutui Namdaleniin asti ja palasi sitten takaisin sisämaan
pitäjien kautta. Kesä oli mennyt, syksy jo pitkälle kulunut, lumet
maassa.
Frostassa hän tapasi eräässä talossa Augustin.