Toverukset erosivat. Edevart palasi takaisin Fosenlandetiin, häntä veti
sinne, hänen säkkinsä oli siellä.
Herra nähköön, häneltä unohtui jotakin Trondheimiin! Näes hän oli
lahjoittanut vieraille ne lahjat, jotka oli Bergenistä ostanut
kotiväelle, ne kauniit vaatekappaleet, jotka oli aiottu äidille,
pienet kengät ja muut sisarille aiotut kapineet — kaikki hän oli
antanut Doppeniin. Koko tänä aikana hän ei ollut kirjoittanut kotiin
eikä lähettänyt isälle rahaa. Trondheimissa hän olisi voinut korjata
laiminlyöntinsä lähettämällä suuren mytyn tai ehkä mieluumminkin
laatikon — se oli unohtunut sekin. Joskus se oli johtunut mieleen,
mutta hän oli aina lykännyt lähettämisen toistaiseksi, ja niin se
oli lopulta kokonaan unohtunut... Asian ajatteleminen sai pojan nyt
tuntemaan piston sydämessään. Oli synti ja häpeä, että oli tullut
tehdyksi niin, kotona varmaan odottivat kirjettä; isä istui pää
painuksissa, äänetönnä syvissä ajatuksissaan, äiti jumalisena ja
puheliaana ajatellen sävyisään tapaansa: tänään ehkä tulee kirje!
Edevartin Joakim-veli oli nyt päässyt ripille, putkahtanut äkkiä
pitkäksi mieheksi, niin että vaatteet kävivät pieniksi. Hän varmastikin
olisi tavattomasti hyvillään uudesta takista...
Kauppapaikassa Edevartilta tiedusteltiin, aikoiko hän jäädä sinne
pitemmäksikin aikaa? Ei luultavasti, hän oli tullut vain noutamaan
säkkiään. Hän viipyi yli sunnuntain ja maanantain. Knoff tuli ja sanoi:
Jaha, sinä olet taas täällä! Niin olen, Edevart vastasi. Sen enempää ei
puhuttu. Knoff meni tiehensä suurena ja mahtavana.
Tynnyrin tekijä tiesi kertoa Haakon Doppenin käyneen kauppapaikassa
ostoksilla; mies ei näyttänyt olevan paljonkaan muuttunut. He pyysivät
häntä soittamaan hanuria, mutta hän kieltäytyi sanoen heittäneensä
soiton kokonaan. Mutta kun oli tarjottu muutama väkevä kahvinorri, hän
soitti isossa tuvassa tanssia. Heidän tuli miestä sääli, he yllyttivät
häntä sanoen: Et ole sentään unohtanut vanhaa taitoasi! Hän jäi taloon
yöksi. — Edevart tiedusteli, eikö hänen vaimonsa, Lovise Magrete, ollut
mukana? Ei ollut, mutta kummatkin tulisivat kyllä jouluostoksille.
Meni tiistai. Edevart tuli vihdoin viimeinkin kirjoittaneeksi ja
lähettäneeksi rahoja kotiin. Hän tunsi mielensä siitä keventyvän,
kävi iloisemmaksi, ja onnellisessa mielentilassaan hän lupasi itsekin
pistäytyä kotonaan ja tuoda kaikille tuomisia.
Knoff tuli jälleen häntä puhuttelemaan: Yhäkö sinä vain vetelehdit
toimettomana? Etkö aio ruveta töihin?
Eipä tässä niin kiirettä...
Knoff säpsähti: Aiotko ruveta isottelemaan?
En toki ihan niinkään, mutta.
Niin, tokaisi Knoff lyhyesti; kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen
syömänkään pidä!
Edevart rypisti kulmiaan: Enhän minä teillä syö!
Noo-o? Missäs sitten?
Asun tynnyrintekijän luona ja maksan puolestani.
Knoff oli ääneti hyvän tovin; sitten hän virkkoi kuin hyvittääkseen
äskeiset sanansa: No no, en minä sillä... Missä olet ollut koko ajan?
Vai Trondheimissa ja Levangerin markkinoilla. Ei, en minä suinkaan
sitä tarkoittanut. Voit kyllä asua täällä talossa kuten ennenkin. Ja
jos tahdot ottaa pestin jahtiin Lofooteille, minulla on kyllä sinulle
tilaa tavallisen merimiehen palkalla. Mitä minun pitikään sanoa: olet
kai joskus tullut käyneeksi laiva-asemalla? Onko sen paikan ihmisissä
elämää ollenkaan?
Kyllä siltä näytti.
Niin, mutta jos olisit pyytänyt työtä, et olisi saanut.
En ollut työtä pyytämässäkään. Minun piti käydä täällä hakemassa
säkkini.
Knoff mutisi jotakin itsekseen, ainaisen naurettavan päähänpistonsa
vallassa: Ettei koko se vanha lahonnut laiva-asema osaa romahtaa mereen
kaikkineen päivineen!
Nyt oli tullut se hetki, jota Edevart oli odottanut. Kokemus oli
opettanut hänet ottamaan tilaisuudesta vaarin. Hän sanoi: Miksi ei
laiva-asema ole täällä, teidän paikallanne?
Knoff pudisti päätään ja vastasi melkein kuin valittaen: En saa sitä
tänne!
Sepä merkillistä. Se on silloin kokonaan oma syynne.
Mitä sanot? Mitä sinä nyt joutavia?
Tiedän vain, mitä teidän olisi tehtävä.
Knoff hymyili kylmän ivallista hymyä: Ikään kuin en olisi tehnyt
voitavaani.
Teidän pitäisi rakentaa oikea kunnollinen, suuri satamalaituri.
Nyt seurasi hetken täydellinen hiljaisuus. Knoff yritti viedä käden
taskuun, sitten toiseen, mutta pysähtyi aina kesken liikkeen, jäi
seisomaan käsi ilmassa, kuin halvauksen kohtaamana. Pitäisikö minun
tosiaan...? hän sai lopulta soperretuksi.
Silloin saisitte laivat käymään täällä.
Vai suuri satamalaituri, toisteli Knoff. Niinkö arvelet Satamalaituri,
oikeat satamalaitteet, niinkö?
Edevartilla oli yliote, eikä hän jättänyt sitä käyttämättä: Täytyy
tunnustaa, että minua ihmetyttää, ettet ole ennen tullut sitä
ajatelleeksi.
Tullut ajatelleeksi, tullut ajatelleeksi — mutta mitä takeita minulla?
— niin tuota —
Edevart paukautti tulemaan: Ihan mitätön mutka, niin ettei siitä
kannata puhuakaan; lahti tarpeeksi syvä suurimmillekin laivoille,
jäätymätön satama. Tämä on hyvä liikennepaikka, täällä on laaja
ja varakas ympäristö ja takamaa, vanha laiva-asema taas on mereen
pistävällä niemekkeellä, kaukana ihmisten ilmoilta. Knoffin pitäisi
rakentaa tänne kunnollinen, suuri satamalaituri, niin jopa olisi ihme
ja kumma, jolleivät laivat pitäisi parempana poiketa täällä ja olla
täällä turvassa ja rauhassa, aivan kuin huoneessa, sen sijaan että
niiden nyt täytyy toimittaa lastauksensa ja purkauksensa avomerellä,
olipa sää millainen hyvänsä.
Tulehan tänne, mieleni tekee näyttää...
He menivät rantaan, katselivat ja arvostelivat. Uusi suuri laituri oli
rakennettava äärimmäiseen vanhaan rantalaituriin kiinni; siinä oli
tarpeeksi syvää, rahtilaivat olivat usein tuoneet siihen jauhoja ja
suolaa.
Knoff näytti ehkä taas muistavan oman arvonsa: Olenkin aina ajatellut,
että tähän se satamalaituri tehdään, jahka tästä ehdin niin pitkälle.
Edevart antoi kaiken käydä täydestä, hän oli tarpeeksi viisas
varoakseen vastaamasta siihen mitään. Hänelle oli suotu se tyydytys,
että Knoff oli taloon palatessa paljon ystävällisempi ja katsoi
häneen aivan toisin silmin. Edevart päätti takoa niin kauan kuin
rauta oli kuumana ja johdatti puheen laiturin rakennukseen ja
-rakennustarpeisiin, mainiten erilaisten satamalaiturityyppien
erikoispiirteistä, että laiturilla ja laiturilla voi olla ero kuin
yöllä ja päivällä, että saattoi rakentaa kivestä muuraamalla tai
hirsistä...