* * * * *
Vihdoinkin lähden minä paluumatkalle, ja paljon vanhempana
minä palaan kuin läksin, sillä minä olen jättänyt taakseni
tulevaisuuteni...
Ja paljon parempana minä palaan, sillä minä en ole enää kiihottunut
niinkuin alussa enkä katkera niinkuin sen jälkeen, vaan aivan tyyni.
Luulen, että tällaista tilaa kutsutaan resignatsioniksi.
Minun mieleni tekee melkein kiittää koko elämääni, minkä olen elänyt,
kaikkine kärsimyksineen ja hulluntekoineen. Miksi? Sitä en tiedä,
enkä liioin sitä, kuuluuko tämä piirre oleellisesti resignatsioniin...
Mutta minä sanon sittenkin: Ole siunattu, sinä kärsimyksiin
kannustava elämä! Ole siunattu, sinä kärsivä ihmissielu oman
yksinäisyytesi jylhässä lahjomattomuudessa!
Minä olen vanha ja kulunut, ja minun elämäni on kuin alkuunsa
loppunut, mutta minä en tahtoisi olla toinen kuin mikä minä olen...