Kesä kallistui jo loppupuolelleen, tuo yltä-ihmeellinen kesä, jolloin
elämä aivan uusilta puolilta oli koetellut maaperää Mirdjan sielussa.
Ensimäinen mullistava työntö oli ollut isän kirje, toinen käynti
Loviisan luona. Sen jälkeen olivat molemmat vaikutelmat taistelleet
sekaisin, kunnes sitten tuo epäonnistunut lähentely-yritys
kansanjuhlissa taas osapuilleen paransi hänet kaikista avuttomista
uhraantumis-unelmista. Mutta sitä kiihkeämmin kääntyi hän senjälkeen
taas omaa itseään tarkkaamaan. Sillä ihme kyllä, mitä enemmän
hän tuota vanhaa kirjettä tutki, sitä selittämättömämmäksi ja
samalla tärkeämmäksi kävi hän itse itselleen. Ja mitä syvemmälle
hän havaintoihinsa painui, sitä monimutkaisempia pulmia löysi hän
edestään.
Välistä saattoi hän istua tuntikausia liikkumatta, tuijottaen
sieluunsa, kysellen omaa arvoitustaan, pinnistäen äärimmilleen
kaikki, mitä hänessä suinkin ajatusta oli, päästäkseen tuloksiin,
päästäkseen rauhaan, mutta turhaan... Yhtä usein kuitenkin sattui
päinvastoin, ettei hän tahtonut mitään ajatella, ja kuin järkensä
pelossa koetti hän sellaisina hetkinä välttää pienintäkin ajatuksen
varjoa. Silloin saattoi hän olla luonnottoman vilkas, melkein
kiihkeä, hakea seuraa, nauraa ja laulaa ja pilailla jokaisen kanssa,
koettaen hurjalla vallattomuudella heittää syrjään yksilöllisyytensä.
Mutta sekään ei auttanut. Hän oli kuin noiduttu kyselemään itseltään
yhä uudestaan ja uudestaan samoja takaisin palajavia asioita.
Tai oikeastaan ei Mirdja itse kysellyt, vaan jotkut salaiset
tahdontoiminnasta riippumattomat äänet hänen sielussaan.
Tämäntapaisia puheita ne pitivät:
-- Mirdja, Mirdja, jokainen hetki, jonka viivyt täällä, on jumalien
herjausta. Sinä olet luotu elämään elämäsi nopeasti ja jättämään
jälkeesi kuolemattoman maineen. Riennä, riennä; elämäsi murenee! Sinä
olet määrätty toteuttamaan sukusi suuruuden-unelman, kulkemaan ylitse
sen sillan, joka esi-isiesi alta on murtunut. Sinä olet syntynyt
häikäisemään maailmaa. Nyt anna kaiken väistyä, elämäsi ehtii,
taitelijakutsumuksesi odottaa, vainajien unet vartioivat sinua...
-- Ah, hullu tyttö, älä tartu mielipuolena kuolleiden uskoihin! Se
on ansa. Jos kerran olet joksikin syntynyt, joksikin luotu, et enää
ole vapaa etkä oma luojasi. Määrättyjen itujen, voimien, vaikutusten
yhteistulokseksi olet silloin ennakolta valittu, kehdosta alkaen.
Oletko varma siitä, ettei diletantismi ja hulluus, joka sukusi on
murtanut, ole mennyt perinnöksi itsellesi? Ja ellet kerran ole varma
tulevasi suurimmista suurimmaksi, niin kavahda kaltevaa rataa!
-- Ainoastaan nuo ainaiset epäilyt ovat suuruutesi tiellä. Miksi
onkaan ajatuksesi tahkottu ijankaikkiseksi epäilyksi?
-- Se on järjen työtä hulluutta vastaan.
-- Jumalainen ja ihmeellinen on sinun olemuksesi ja valtaistuinta
varten. Sinä olet nähnyt, miten kaikki ovat kumartuneet...
-- Etkö muista, että olet kyllästynyt ylistelyihin, joita olet saanut
kuulla aivan liian paljon koko elämäsi ajan? Sinähän olet tottunut jo
kaikelle haukottelemaan.
-- Sinä olet aivan sairas oman itsesi yltäkylläisyydestä. Sinun pitää
löytää jotakin itseäsi suurempaa, jonka voima ja kirkkaus saattaa
varjoon sinun oman minuutesi.
-- Lähde avaraan maailmaan!
-- Lähde etsimään kutsumustasi, Mirdja!
* * * * *
Eräänä päivänä syyskesällä oli Mirdja vihdoin tehnyt päätöksensä.
-- Setä, sanoi Mirdja, anna minun lähteä ulkomaille, minä tahdon
oppia tekemään työtä. Tämä elämä ei minua tyydytä. Tämä ei ole se
maa, jossa vapaus, äly ja taide voisivat juhlaa viettää. Vanki olen
minä täällä. Salli minun matkustaa!
-- Matkusta, vastasi setä.
Enempää ei heidän välillään siitä asiasta puhuttu.
Mutta samalla viikolla vielä oli Mirdja lähtövalmis. Hän oli
tahallaan tahtonut kiirehtiä, ettei mikään enää ehtisi tulla tätä
päätöstä horjuttamaan. Eikä mitään uusia sisällisiä ristiriitoja
ollut ilmestynytkään.
Ainoastaan sinä hetkenä, jolloin setä laski matkakassan hänen
käsiinsä, pääsi hänen mieleensä pujahtamaan outo. Eikö ollut väärin
käyttää kaikki vain itsensä hyväksi?
Ei! Ei voi kukaan ihminen auttaa toista.
Ja ylpeään uhmaan tukahdutti Mirdja sen oudon.
Ja se oli syksyä, lämmin ja kolea, keveä ja raskas, heleän
kypsymyksen ja lakastuksen kalpea päivä, jolloin Mirdja lähti
maailmalle.