Hulluinhuoneen lääkärit ja sanomalehtimiehet kuuluvat nykyään samaan
luokkaan. Sen vuoksi kai eräänä vuonna määrättiinkin painoasiain
puheenjohtajaksi henkilö, joka oli ollut Niuvanniemen houruinhuoneessa
potilaana.
Hulluinhuoneen lääkäri hoitaa potilaitaan mukautuen heidän
ajatuksiinsa, hyväksyen heidän kaikki houreensa, säilyttääkseen siten
vallan heidän ylitsensä. Sanomalehtimies kirjoittaa sitä, mitä hänen
potilaansa tahtovat kuulla, jauhavat samaa juttua tuhanteen kertaan,
jaellen joka päivä annoksen politiikkaa, joka näkee asiat vain yhdeltä
kannalta. He tietävät monasti kirjoittavansa vastoin vakaumustansakin,
mutta, jotta puolue pysyisi koossa, on sille sanottava määrätyt asiat
määrätyllä tavalla.
Kun kaikki tehdään poliitilliseksi, kaikki asiat ja kaikki henkilöt,
poliisit, papit, kirjailijat, niin sanomalehtimies kulkee leimaamassa
oman puolueensa leimaa potilaihinsa. Ja tuo leima on niin tärkeä, että
ei kysytä ihmisestä, mihin hän kykenee, mitä hän on, vaan mihin
puolueeseen hän kuuluu. Kaikki on puolueasiata, Maammelaulua lauletaan
suomettarelaisesti ja nuorsuomalaisesti, teattereissa ja konserteissa
käydään puolueen perustuksella, rahakin on vuoroin sitä tai tätä,
riippuen siitä, missä pankissa vekseli diskontataan.
Jos omaan puolueeseen kuuluva mies hairahtuu, niin se huolellisesti
peitetään, ja jollei sitä voida tehdä, niin syytetään siitä
vastapuoluetta. Jos sosialisti kavaltaa hänelle uskottuja rahoja, niin
on hän kapitalismin uhri. Jos kapitalisti kavaltaa, niin ovat
sosialistit rettelöillään vieneet hänet perikatoon. Tämä on niin selvä
asia, että sinä, lukija, ihmettelet, miksi minä siitä laisinkaan
kirjoitan.
Hullut luulevat pelastavansa maailman tai tekevänsä sen onnelliseksi
jonkin ihmeellisen keksinnön kautta, se on tarttunut meidän
sanomalehtimiehiimmekin. Jos vastapuolue keksii jonkun erikoisen
tuuman, jonka avulla he voivat kansan "pelastaa", niin sieppaa toinen
puolue sen tuuman omakseen. Sellaisia keinoja ovat olleet:
suomalaisuus, laillisuus, raittius, siveys ja kansan sivistäminen. Jos
saarnaa suomalaisuutta, niin käyttää puhekielenä ruotsia. Onhan parempi
suomalainen se ruotsalainen, joka kankeasti puhuu suomea, kuin
suomalainen joka solkkaa ruotsia. Laillisuutta harrastetaan itse
kiertämällä lakia; raittiutta ajetaan puheissa, se unohdetaan juodessa;
siveyttä edistetään täyttämällä sanomalehdet rikosten selittelyillä,
sillä niiden kautta oppii eri tavat ja rikos tulee intressantiksi. Mitä
ihminen onkaan valmis tekemään päästäkseen sanomalehden palstoille! Kun
kansaa käsketään lukemaan määrättyjä kirjoja, kuulemaan luentoja
aineista, jotka ovat sille hämäriä, niin saadaan se uskomaan olevansa
kaikkein ihmeellisin kansa maailmassa. Oli aika, jolloin kaikki
puolueet kumarsivat kansaa, joka yksinään muka voisi pelastaa maan ja
luoda tänne maallisen paratiisin. Kun paratiisi saatiin, niin tuli
riita omenoista, ja nyt on kansa parka huonossa huudossa.
Miten kävisikään tämän maan, ellei olisi sanomalehtimiehiä! Me voisimme
vähitellen uskoa, että mies, jolla on toiset valtiolliset mielipiteet
kuin meillä, yhtäkaikki voi olla kunnon mies. Mutta kun tuollainen
mielipide osoittaisi luonteen heikkoutta, niin ylläpitävät
sanomalehtimiehet sitä ajatusta, että kunkin oman puolueen miehet ovat
kunnollisia ja muut yhteiskunnan hylkyjoukkoa. Estääkseen oman puolueen
jäseniä ottamasta itse selvää vastakkaisista mielipiteistä kielletään
lukemasta vastapuolueen lehtiä.
Puoluejako meillä on pääasiassa persoonallinen kysymys. Irlannissa oli
kaksi vimmattua puoluetta, jotka taistelivat pitkät ajat. Kukaan ei
tietänyt alkusyytä puolueihin, vastapuoluetta vihattiin siksi, että se
oli vastapuolue. Koko jako oli syntynyt kahden miehen riideltyä siitä,
minkä värinen oli eräs lehmä. Missähän tuo meidän lehmämme on, olen
koettanut etsiä. Kaikki puolueet huutavat ajavansa kansan parasta,
tarkoitus on kaikilla sama. Eivätkö järjellä varustetut ihmiset voi
päästä selville siitä, mikä tuo "paras" on, vai onko todella tuollainen
epämääräisen värinen lehmä siinä esteenä? Sanotaan, että menneisyys on
esteenä. Kuolleet raukat usutetaan siis toisiaan vastaan! Mutta mehän
elämme, me, meille kuuluu maailma, siis siitä on alettava. Minä
unohdin, eihän se ole mahdollista, meillähän on tuo lehmä. Ovatkohan
ihmiset koskaan rakastaneet toisiaan niin pienien seikkojen
perustuksella kuin vihaavat?
Meidän aina auliisti auttava kansamme tahtoi kerran turvata
sanomalehtimiesten asemaa. Pantiin toimeen suuret arpajaiset, kaikki
puolueet liittyivät yhteen, ruotsalaisen teatterin näyttämöltäkin
kaikui suomenkieli, -- mikä ihana sovinnon hetki! -- Ja rahaa tulvi ja
kansa uhrasi roponsa suureen eläkekassaan, jonka jäseninä nyt on hyvin
pieni joukko, niistäkin monet sellaisia, jotka eivät enää ole
sanomalehtialalla, vaan ovat korkeissa viroissa. Mutta mitä siitä,
kansa uhrasi hyvää tarkoitusta varten. Ja saimmehan silloin nähdä sen
ihmeellisen tapauksen, että kerrankin kaikkien puolueiden lehdet
ylistivät samaa asiaa. Kun maan onnea ajettiin vaaliaikana, niin oli
koko sanomalehdistömme cloaca maxima. Panetteluja, solvaisuja,
häväistyksiä, raakuuksia, ja täydelleen tuli todistetuksi vain yksi
asia, se, että suomenkielellä on rikas sanavarasto. Europan maista on
maamme ainoa, jossa nainen on tasa-arvoinen miehen kanssa tai oikeammin
mies naisen kanssa. Miehen, todellisen miehen tunnusmerkit ovat:
urhoollisuus, suoruus, voima ja hyvyys; meissä on pohjapiirteinä:
pelkuruus, valheellisuus, raukkamaisuus ja pahuus. Siis naisen
ominaisuudet. Ne ominaisuudet tulevat sanomalehtien kautta
täydellisesti viljellyiksi. Sen vuoksi sanomalehtiä kai aina
symboolisesti kuvataankin naisiksi.
Sanomalehtialan kautta päästään myös valtion korkeimpiin virkoihin. Kun
tiedot tässä maassa ovat sivuasia ja suunsoitto pääominaisuus, niin
tulee huomatuksi, jos saa oman sanomalehden saarnaamaan asianomaisen
hyviä ominaisuuksia. Meillä jaetaan virat puolueen mukaan seuraavalla
tavalla: laskijan paikalle tanssimestari, tiedemiehen paikalle
sanomalehtimies, ammattilaisen paikalle oppimaton, itsenäisen paikalle
pehmeäselkäinen, käskijän paikalle palvelija. Sananvapaus on
haukkumista, kokoontumisvapaus omien etujen onkimista, persoonallinen
vapaus jokaisen sitomista määrättyjen puoluesääntöjen alaiseksi. Lakia
noudatetaan silloin kun se hyödyttää, rikotaan kun se estää halujamme.
Ja korkein haluista on valta. Jollei siihen muuten pääse, niin perustaa
oman sanomalehden, oman puolueen, järjestää omat lähetystöt, ja silloin
voi tavoittaa senaattorin salkkua. Onhan se edullisin virka koko
maassa, pari vuotta toimessa niin saa elinkautisen eläkkeen.
Sanomalehtimiesten joukossa on erityinen rotujoukko. Ne ovat aivan kuin
vahtikoiria, joita pidetään karsinassa ja sieltä yllytetään tarpeen
tullessa hyökkäämään. Nämät ovat puoluekanslioiden virkamiehiä, joille
syötetään sappea ja jotka maksun edestä pitävät pahaa ääntä. Ja kuten
yksi koira saa kaikki muut koirat haukkumaan, niin tällainen pomo
ilmoittaa, milloin ja ketä aletaan haukkua rätistellä. Ja sanomalehdet
vilisevät kirjoituksia määrättyyn suuntaan ja kyläkoirat ympäri maata
kuulevat sen ja päästävät ölinän.
Ainoa tapa, jolla voi saada kaikkien puolueiden jäsenet yhtymään, on
perustaa yhdistys, joka on salainen. Suomalaisuuden liitto koetti
yhdistää ihmisiä, mutta epäonnistui, sillä se oli liian julkinen.
Julkisena se olisi voinut kyllä menestyä, jos sen sääntöjen ensi
pykälänä olisi ollut "tanssi ja väkijuomat." Se oli ihanteellinen
yhdistys, siksi se heikkeni, sillä ihanteellisuutta ei meillä ole, ja
viime vuosikokouksessa ei tiedetty, olivatko edes kaikki haaraosastot
laisinkaan elossa. Meillä on liiaksi paljon julkisia seuroja, salainen
voi enää vain innostuttaa, yhdistys, josta ei saisi puhua, jonne
kokoonnuttaisi salavihkaa ja tuumittaisi, millä taas herätettäisiin
huomiota.
Siellä me viihtyisimme.
Huomasitko, minä sanoin Me?