Näin unta. Karavaanin uupuneen
näin erämaahan kauas kulkeneen.
Ma johdin sitä karavaania.
Niin nousi sadun-kaunis kangastus.
Se olit sa, mun syömein ihastus,
sun silmäis järvet, ruumiis puutarha.
Näin pilven päällä lähestyvän sun
ja maahan lankes kumppanini mun
ne epätoivossansa kuollakseen.
Ma lausun nimeäs, jos kunne käyn,
sen että vielä näkisin ma näyn.
Mut kangastust' ei nähdä uudelleen.
10.