Puoli kuusi samana iltana.
Mitä te sanottekaan! minä en oikein ymmärrä teitä. Te olette nyt minut
löytänyt, te olette varma, etten ole teitä pettänyt, olette varma, että
minä rakastan teitä, ja se tekee määräaikanne läheisemmäksi, sanotte,
ja valanne helpommaksi antaa ja saa teidät rauhallisemmaksi uhrautumaan
Jumalalle!
Oi Jumalani! yhäkö olisi teillä tuo kummallinen aikomus vetäytyä pois
maailmasta?
Kuulkaa, mitä sanon: Jumala ei loukkaa oikeutta. Kun minä pyhitin
itseni hänelle, tein sen luullen, että te olitte kuollut; mutta te
olittekin elossa: Jumala ei ole tahtonut ottaa vastaan silloin
epätoivosta tehtyjä lupauksia, jolloin ei ollut syytä epätoivoon; minä
siis olen vapaa, vapaa, vaikka olenkin tehnyt lupaukseni.
Oi, niin, niin, kuten sanotte: me olisimme melkein voineet koskettaa
toisiamme tuolla luostarissa, eikä mikään sanonut meille, että me
olimme niin lähellä toisiamme. Oi, minä erehdyn, olen kiittämätön omaa
sydäntäni kohtaan. Jokin ääni huusi minulle: "Pysy sittenkin täällä,
viivy, jää, hän on täällä."
Niin, minä ymmärrän, hän vapisi kohtaloaan, tuo abbedissa-parka, hän
pelkäsi, että vierasystävyys, jota hän teille tarjosi, olisi ollut
hänen tuhonsa.
Oi! miksi en minä saanut teitä löytää! Olisin ollut ylpeä Jumalan
minulle antamasta tehtävästä: pelastaa Henrik IV:nnen poika! Olisin
uhmannut kaikkia vaikeuksia, ainoastaan saadakseni oikeuden ylpeillä,
kunnian sanoa: "Kun koko muu maailma hylkäsi hänet, minä yksin otin
hänet turviini, minä yksin suojasin häntä."
Mikä hullu olenkaan! jos niin olisin sanonut, olisin pettänyt teidät,
ja te olisitte ollut tuhon oma niinkuin marsalkka-herttuakin.
Parempi siis on, että tuo nainen salasi teidän olemassa-olonne
minultakin ja että te elätte; parempi on, että minä kärsin, että minä
olen onneton, että minä kuolen.
Mutta miksi olisin onneton? miksi kuolisin? Te ette ole tehnyt
luostarilupaustanne, ja minä pidän omaani purettuna. Lähdetään pois,
mennään Italiaan, Espanjaan, vaikka maailmaan loppuun. Minä olen rikas
vielä; ja mitä me muuten rikkauksilla? Te rakastatte minua, minä
rakastan teitä! mennään! lähdetään!
Oi! vastatkaa minulle. Niin, sanokaa minulle, missä te olette, sanokaa,
minne voin lähteä teitä etsimään.
Ajatelkaa, että te olette minua epäillyt, minua, Isabelleänne, epäillyt
halpamaisuudesta, ja että te olette minulle velkapää hyvityksen.
Minä odotan, odotan.