Toukokuun 6 p:nä 1637.
Kiitokset teille, ken olettekin, joka annoitte minulle takaisin ainoan
toverini; mutta, saatte nähdä, teidän hurskas tekonne saa palkintonsa:
ikäänkuin olisi tuo suloinen airut, joka toi minulle kirjeenne,
ymmärtänyt, että minun tulee kiittää teitä ja että ainoa pelkoni,
koska en tiedä, missä asutte, oli, että moittisitte minua
kylmäkiskoisuudesta, niin valtasi sen luonani sama rauhattomuus kuin
sen oli teidänkin hallussanne vallannut.
Eilispäivänä: sen paluu oli pelkkää iloa kohdata jälleen minut; mutta
tänä aamuna, -- katsokaa, miten häilyvä sen mieli on! -- tänä aamuna:
minä en riittänyt sille enää; se sysii nokallaan ja siivillään, ei
häkkinsä säleihin, sillä koskaan ei se ole ollut häkissä, vaan
ikkunaruutuihini; se ei tahdo enää olla yksinään minun; se tahtoo olla
meidän molempien.
Olkoon siis niin; vastoin monien mielipidettä arvelen, että ihminen
kartuttaa kaksin verroin omaisuuttansa, josta sallii osan toisillekin.
Meillä on siis tästä lähtien kaksi Iristä; ja huomatkaa, että minä
annoin sille nimen _Iris_ varmaankin aavistaen, että siitä tulisi
kerran meidän lähettiläämme: teidän Iriksenne, joka tuo teille minun
kirjeeni, minun Irikseni, joka tuo minulle kirjeet teiltä; sillä minä
toivon, että tokihan suvainnette sanoa minulle, minkä palveluksen
olette hänelle tehnyt ja kuinka hän teidän käsiinne joutui?
Teitä ehkä kummastuttaa, että minä näin muitta mutkitta ja aivan heti
olen niin avomielinen teille, te tuntematon ystävä tai ystävätär. Mutta
te olette varmaan hyvä, koska minulle lähetitte takaisin kyyhkyseni; ja
sitäpaitsi lähetitte sen keralla kirjeen, joka ilmaisee, että henkilö,
joka sen kirjoitti, on älykäs ja hyvin sivistynyt; ja ovathan kaikki
jalot sydämet sisaria, kaikki ymmärtäväiset sielut veljiä; kohdelkaa
siis minua veljenä tai sisarena, miten vaan haluatte, sillä minä
kaipaan nimittää jotakuta tuolla veljen tai sisaren nimellä, jota en
ole antanut kenellekään.
Iris, kaunis ystäväni, sinä palaat nyt sinne, josta tulitkin; ja sano
hänelle, joka lähetti sinut takaisin minulle, että minä lähetin nyt
sinut jälleen hänen luokseen, ystävän tai ystävättären; voit lisätä,
että mieluummin lähettäisin kai _ystävättären_ luo.
Lähdehän siis, Iris, ja muista, että odotan sinua.