Ruotsila, Vingler (tulevat vasemmalta).
RUOTSILA (jolla kaikki taskut ovat täynnä riitapapereja). Hiisi, kuinka
pitkät matkat täällä, tässä teidän pääkaupungissanne ovat! Jo toista
tuntia olemme astuneet.
VINGLER. Nyt olemmeki jo perillä. Majatalonne on tässä.
RUOTSILA. Aivan oikein. (Katselee ympärillensä.) Niin on, nyt vasta
tunnen paikat. Te teitte, herra herrassyörinki, minulle suuren hyvän
sillä, että läksitte minua saattamaan; en olisi päivälläkään osannut
sieltä kotiin, saatikka yöllä.
VINGLER. Ei siitä mitään, herra Ruotsila, minulle se ei suurta väärää
tehnyt. Vaan missä te pidätte majaa näin vähäisessä ravintolassa?
Teidän vertaisenne mies varoissa!
RUOTSILA. Elkää joutavia; talonpojalle on tämä majatalo kyllä hyvä.
VINGLER (edellensä vaan ystävällisesti liehakoiden). No, no herra
Ruotsila, kuinka niin voitte puhua? Te olette rusthollin isäntä, rikas
mies! Ho hoo, te ette vaihtaisi elämätänne monen kanssa niistä, jotka
kaupungissa ovat suuria herroja.
RUOTSILA. Mitä turhaa, antakaa minun olla, mikä olen. Teidän, kaupungin
herrojen kanssa pitää olla varuillansa. Silmäin edessä kutsutte meitä
herra rusthollariksi, pehmittääksenne meitä, ja seljän takana, meitä
hyvästi nyljettyänne, nauratte talonpojan tolvanalle. Jos minä olisin
ottanut majan jossakussa teidän suurista hotelleistanne, joissa
kynttilästä, kuin sitä maata pannessaan vähän polttaa, saa maksaa
viisikymmentä penniä, niin olisin saanut maksaa niinkuin iso herra, ja
talonväki olisi minua kumminkin pitänyt talonpoikana. Mitä turhaa, minä
pidän majaa tässä paikassa, jossa jo isä-vainajanikin maailmassa on
pitänyt kortteeria.
VINGLER. No, no, herra Ruotsila, kovin pahaa ajattelette meistä
kaupunkilaisista; tokihan muutamia meistä rehellisinäkin pitänette?
RUOTSILA. Niin, ystävä-kulta, herrassyörinki-kulta, asianajaja-kulta, ei
niitä monta ole. Teistä kaupunkilaisista ei ole mihinkään, ja me maalla
emme ole parempia. Yksi toistansa pettää, ja joka sen paraimmin tekee,
sen puolella on oikeus.
VINGLER. Ettehän tätä kumminkaan minusta sanone?
RUOTSILA. Ah, elkää panko pahaksi, vaan minulla on omituinen
juomapääni; viini, jota joimme, oli hyvää, ja silloin puhun minä aina
suuni puhtaaksi. Teitä en tuolla puheellani juuri tarkoittanut, minä
rakastan teitä räkninkiinne asti -- hahaha? räkninkiä, ystäväiseni,
räkninkiä ymmärrätte te kirjoittaa kuin mies!
VINGLER. Vaan, hyvä Ruotsila, jos tietäisittekin mitä huolta minulla
on ollut teidän asiastanne, mitä vaivaa ja respeliä -- teidän
riitaveljenne on niin uppiniskainen!
RUOTSILA (vihastuu silmittömästi). Se tulen-ruoka! Älkää muistuttako
minulle häntä, se saattaa sappeni kiehumaan! -- Se mies katkeroittaa
koko elämäni. Näettekö, herra herrassyörinki, minä voisin elää aivan
iloisena ja tyytyväisenä, jos sitä roistoa ei olisi! Minulla on hyvä
tila, terveet lapset, kelvollinen vaimo, minulla on kaikkea, mitä
ihminen elääksensä tarvitsee -- vaan tuo paholaisen Lindi vihastuttaa
riidallansa minut kuolijaaksi.
VINGLER. Ja kumminkin on oikeus täydellisesti teidän puolellanne.
RUOTSILA. Sehän se juuri onkin pääasia. Isäni on kyllä monesti siitä
puhunut, että tämä kalalampi on ollut jo ukollani; itse olen tässä
lammessa poikana uinut ja kalastellut -- ja nyt tulee tämä lemmon Lindi
ja tahtoo riidellä lammen minulta pois!
VINGLER. Se on hirmuista!
RUOTSILA. Vaan minä en uhallakaan anna perää! Ja vaikka se maksakoon
koko minun eloni ja oloni, niin ei hänen pidä voittaman!
VINGLER. Aivan niin, oikeus on aina oikeus!
RUOTSILA. Seitsemän ajastaikaa on tämä riita jo kestänyt! Näinä
seitsemänä vuotena on minulla ollut harmia enemmän kuin koko lampi
maksaa.
VINGLER. Sitä suurempi on ilonne, kuin kerran voitamme asian!
RUOTSILA. Se hävitöin koira, tuo Lindi! Tulee kymmenkunta ajastaikaa
takaperin, mistä lienee tullutkin, ja ostaa naapuri-vainaajan tilan.
Minä ajattelin heti, että ei tuosta miehestä näy olevan mihinkään,
Semmoiset maankulkijat ovat aina heittiöitä! Kelvollinen mies pysyy
paikoillansa, istuu, missä esi-isät ovat istuneet, eikä ajattele
enempää kuin nekään ovat ajatelleet!
VINGLER. Aivan oikein, vaan muna tahtoo aina olla viisaampi kanaa!
RUOTSILA. Mutta semmoisille miehille, kuin Lindi on, ei ole missään
hyvä olla; ne eivät voi pysyä missään, heidän paha sisunsa ajaa heitä
aina paikasta paikkaan, ja näin kuljeksivat he ympäri maailmata!
VINGLER. Oikein, aivan oikein; ei se kelpaa! Pysy paikallasi ja elätä
henkeäsi rehellisesti!
RUOTSILA. Muuttaa sitten minulle naapuriksi. Alussa tuo kuitenkin meni
mukiin; me sovimme keskenämme kuta kuinkin, kunnes hän kerran tulee
minun tyköni ja sanoo tahtovansa rakentaa myllyn ja vaatii minua
luopumaan lammestani. Minä arvattavasti en tähän suostunut. Esi-isämme
ovat jauhattaneet jauheensa kolmen virstan päässä Siikakosken myllyllä
ja niin mekin voimme tehdä. Vaan kuin minä näin muotoin en suostunut
hänen tuumiinsa, tulee se kanalja ja sanoo yht'äkkiä että kalalampi
muka oikeutta myöten kuuluu hänen tilaansa, vetää kaikenlaisia vanhoja
riita-kirjoja, karttoja ja muuta törkyä eteeni ja tahtoo pakoittaa
minua luopumaan lammestani.
VINGLER. Se on hirmuista!
RUOTSILA. Vaan tässäpä tapasikin miehen. Minä olen oikea talonpoika,
joka en pelkää riita-asiaa, kestäköön se vaikka sata vuotta! Siitä
vetää Lindi minut oikeuteen.
VINGLER. Vaan kyllä me olemmekin häntä haudelleet! Rakentakoon hän
myllynsä mihin tahtoo, vaan teidän lammestanne ei hän siihen vettä saa.
RUOTSILA. Vettäkö? ei niin kauhallista saa hän minulta, vaikka
jalkojeni juureen kuolisi janoon, mokoma roisto. Näittekö tämä aamuna,
kuin hän tuli meille vastaan senaatin rapuilla, miten se veitikka
naamaansa väänteli ja oli leppyisä olevinaan? Vaan minua ei hän
pehmitä!
VINGLER. Aivan oikein, pitäkää vaan päätie.
RUOTSILA. Ja kohtahan se nyt saadaankin jo päätös, eikö niin, herra
herrassyörinki?
VINGLER. Aivan kohta, herra Ruotsila, korkeintaan parin kolmen viikon
perästä! Ja meidän pitää voittaa, luottakaa vaan minuun!
RUOTSILA. Ja jos emme voita, niin alamme riidan uudestaan!
VINGLER. Se ei ole tarpeen, me emme voi tapata!
RUOTSILA. Hyvä, herra herrassyörinki hyvä. Lihavan sian lähetän teille
vielä päälle päätteeksi, kuin tuomion kerran saan käsiini.
VINGLER. Se ilahuttaa minua jo edeltä-käsin, ja hyvälle se tulee
minusta maistumaan.
RUOTSILA. Ja nyt hyvää yötä, herra herrassyörinki! Minua nukuttaa.
Onkin jo kello kaksitoista, ja me maalaiset emme ole tottuneet näin
yökausia valvomaan. Meillä sanotaan aina: illan virkku --
VINGLER. -- aamun torkku, sen tiedän minäkin hyvin, herra Ruotsila.
Levätkää siis rauhallisesti. Kolmen viikon perästä saatte tuomion.
(Antaa hänelle kättä ja menee pois).
RUOTSILA. Hyvää yötä, herra herrassyörinki, terveisiä paljon kotiinne!
(Soittaa majatalon ovikelloa). On sitäkin kalu, tuota asianajajaa;
varjele Jumala ihmistä joutumasta tuommoisen ahman kynsiin. (Soittaa).
Räkningit ne tekevät vaivoistansa semmoiset, että silmät ovat niitä
katsoessa nuljahtaa päästä, ja maksaja ei koskaan tiedä, minkä edestä
maksaa, kuin räkninki aina on ruotsiksi kirjoitettu. (Soittaa). Jos ei
oikeuteni tässä asiassa tulisi kysymykseen, niin saisi koko lampi olla
vaikka hiiden kattilassa; vaan niinkuin asia nyt on, niin ennenkuin
Lind-ryökäleelle annan perää, ennen hukutan itseni siihen. (Soittaa).
No, mikä sillä rengillä on, kuin jos rankkia olisivat juoneet! Meillä
kotona nousevat jo kohta ylös, ja täällä maataan vasta ensimmäistä
unta. (Koputtaa akkunaa, aina kovemmin ja kovemmin). Ehkä tämä paremmin
kuuluu kuin tuo kello-rämppä. Avatkaa, pyövelän ruuat! (Särkee ruudun).
No saakeli, tuopa nyt oli ilkeä. Vaan äläpä huoli: jos avaan akkunan,
niin voin siitä mennä porstuaan ja porstuasta pääsen yläkerran
portaille.