HEIKKI (Myöskin nopeasti, haaveellisen hellästi). Elli! Minä kunnioitan
teitä!
ELLI (Nauraa). Sitä en ole vielä ollenkaan huomannut.
HEIKKI. Koska minä vuosikausia — (tahallaan yhä äänekkäämmin)
vuosikausia olen taistellut ystävän velvollisuuksien kanssa,
vuosikausia olen tämän särjetyn sydämen hehkua hillinnyt.
ELLI. Tosiaan — hän on hullu. (Aikoo mennä).
HEIKKI (Pidättää häntä). Oi — oi — Elli! — Miksi olette ollut aina niin
julma minulle?
ELLI. Koska minä vihaan ja inhoan teitä!
HEIKKI. Minua, lammasta? Miksi?
ELLI. Vielä sitä kysytte? Kun Aarnio maalasi madonnaa ja tahtoi minua
malliksi, niin kuka silloin sanoi hänelle, ettei minussa ole mitään
madonnamaista?
HEIKKI. Ja sitäkö te muistelette niin kauan?
ELLI. Sellaista loukkausta ei nainen unohda milloinkaan!
HEIKKI (Nopeasti). Kun minä sen sanoin, olin heikkomielinen — olin
mustasukkainen, kateellinen. — En tahtonut mitään madonnaa, vaan
tahdoin käyttää näitä jumalallisia kasvoja Kleopatranani!
ELLI (Vihaisesti). Äitelyytenne ovat sietämättömiä — (Aikoo mennä).
HEIKKI (Pitäen Elliä kädestä huutaa enon huoneeseen päin). Teidän
täytyy tulla omakseni! Teidän täytyy erota Aarniosta!
ELLI (Koettaa irtautua). Olette valmis hullujenhuoneeseen.
HEIKKI. Siksi teidän pitää mennä naimisiin kanssani. Silloin tulen taas
järkeväksi. (Pitää lujasti häntä kädestä ja polvistuu hänen eteensä).
Minun sylissäni hymyilee teille uusi elämä, (huutaa) sillä minä
rakastan teitä! (Suutelee hänen kättänsä).
PETÄJÄ (Tulee vasemmalta).
LAURA (Tulee oikealta).