ELLI. Tämähän on aivan kuin vaipuisi maan alle!
HEIKKI (Hyvin kiihtyneenä, syöksyy sisään, Lauralle). Onko enolle
ilmoitettu?
LAURA. Kysykää rakkaalta langoltani! (Hiipii ulos hänen takaansa).
HEIKKI (Aarniolle). Onko minun kuoIemantuoinioni ällekirjoitettu?
AARNIO. Ah, anna minun olla — (Hiipii ulos).
ELLI (Nopeasti ja vihaisesti). Hanellä ei taas ole ollut rohkeutta.
Tuo mies on naula minun ruumisarkkuuni! (Kävelee vihaisesti
edestakaisin).
HEIKKI (Seuraten Elliä). Hän ei tiedä mitään. Sitten voin vielä toivoa
pelastuvansa. Laura, kun te nyt — (Katsoo ympärilleen). Missä hän on?
ELLI. Poissa. Hän ei enää tahdo olla missään tekemisissä koko asian
kanssa.
HEIKKI. Sitten minä olen hukassa!
ELLI. Se on ihan oikein teille. — Reino, minä vaadin nyt vakavasti
(Katsoo ympärilleen). Hänkin poissa!
HEIKKI. Siltä näyttää.
ELLI. Pitkälle hän ei pääse — (Aikoo mennä).
HEIKKI (Pidättää häntä). Minä pyydän, sana vain — (Itsekseen).
Valheiden Jumala, auta minua! (Ääneen). Jos te hylkäätte minut, on
kaikki hukassa! Teidän täytyy olla liittolaiseni. (Aikoo tarttua hänen
käteensä). Oi, ei tuota jääkylmää pohjantähtikatsetta — (Kiihkeän
hellästi). Kaikkein suloisin olento —
ELLI (Peräytyen). Oletteko hullu?
HEIKKI. Olen hulluna rakkaudesta! Eikö sydämenne sitten sano teille
mitään?