PETÄJÄ. Saanko minä nyt vihdoinkin nähdä suvun jatkajan?
HEIKKI. Heti! — (Hiljaa Ellille). Säälikää minun kauheata tuskaani.
(Petäjälle). Hän ei ole vielä kotona.
PETÄJÄ. Eikö?
AARNIO (Hiljaa Ellille). Myönnyhän nyt!
HEIKKI. On palvelijattaren kanssa ulkona. (Vuoden vanhan-lapsen huutoa
kuuluu oikealta).
HEIKKI (Yhtäaikaa). Herranen aika!
ELLI (Yhtäaikaa). Siinä se nyt on!
LAURA (Yhtäaikaa). Oi voi!
AARNIO (Yhtäaikaa). Hyvä tulee!
PETÄJÄ (ihastuneesti). Hih, siellähän perintöruhtinas onkin! Oivallinen
sopraano! Minun täytyy puristaa sitä lurjusta vasten sydäntäni. (Aikoo
mennä sinne).
HEIKKI (Pidättää häntä). Rakas eno!
ELLI (Menee hänen tiellensä). Se ei saa tapahtua!
PETÄJÄ (Heikille). Laske minut irti! — (Ellille). Älkää sekaantuko
perheasioihin.
ELLI (Närkästyneenä miehelleen). Reino!
AARNIO (Kohauttaa olkapäitään).
LAURA (Nopeasti enolle). Lapsi ei ole vielä puettu.
HEIKKI (Nopeasti). Eikä vielä siistittykään,
PETÄJÄ. Ei se tee mitään. (Lapsen huutoa). Kuinka hän huutaa — hän
aavistaa läheisyyteni — minun täytyy nähdä hänet.
LAURA (Hiljaa Ellille). Sinä näet, ettei tässä muu auta. (Enolle). Minä
haen hänet. (Menee nopeasti 2:seen huoneeseen oikealle).
ELLI (Aarniolle). Nyt minun kärsivällisyyteni loppuu.
HEIKKI (Hiljaa Ellille). Hyvä rouva, minä olen todellakin syytön.
ELLI (Suuttuneena Heikille). Antakaa minun olla rauhassa! Minä puhun
nyt mieheni kanssa. Tule tänne, Reino. (Vetää miehensä perälle ja puhuu
hiljaa hänen kanssaan).
PETÄJÄ (Heikille, osoittaen Elliä). Mitähän sillä taas on mielessä?
HEIKKI. Lapsellisuuksia, ei mitään muuta.
LAURA (Tulee kantaen pientä lasta [käytettävä suurta nukkea], joka on
kiedottu suureen liinaan niin, että vain vähän päätä näkyy. Tässä on
pienokainen).
PETÄJÄ. Siinäkö se on? (Katselee lasta — ihastuneesti). Ah, sinä
herttaisin pikku mies! Kuinka hän aukaisee silmänsä — anna tänne,
käpyseni! (Ottaa Lauralta lapsen).
ELLI (Tulee esiin huutaen). Sitä ette saa tehdä!
PETÄJÄ. Miksi en? Luuletteko, etten minä osaa käsitellä lapsia?
(Lapselle, hyvin ystävällisesti ja hellästi). Niin, niin, katso vain
minua, lurjus — kuinka hän hymyilee — hän tuntee minut. Niin, niin,
pienokaiseni! Minä olen eno — hähhähhäh — nyt hän haukottelee —
herranen aika, miten suuri suu tällä tulevalla kansalaisella on.
ELLI. Minä en kestä tätä!
PETÄJÄ. Mikä tämän pienen lurjuksen nimi on?
HEIKKI (Yhtäaikaa). Jooseppi!
LAURA (Yhtäaikaa). Ville!
ELLI (Yhtäaikaa, pistävästi). Mikko!
AARNIO (Yhtäaikaa). Augusta!
PETÄJÄ (Ihmeissään Aarniolle). Augusta?
HEIKKI (Nopeasti). Aukusti— hän sanoi. Se on sama kuin Aaku.
PETÄJÄ. Vai niin! Vankka poika. Mutta kaunis hän ei ole.
ELLI (Pisteliäästi). Vai ei ole?
PETÄJÄ. Eipä tosiaan. Mutta muotohan voi muuttua. Kauniit ihmiset ovat
meikein kaikki olleet pieninä tuollaisia irvinaamoja.
ELLI. Nyt olen saanut tarpeekseni valokuvaamisesta. (Menee nopeasti
Petäjän luo ja ottaa häneltä lapsen). Sallikaahan! (Lyhyesti ja
pistävästi). Hoitaja odottaa. (Menee nopeasti lapsen kanssa oikealle).