Heikki yksin.
HEIKKI (On seisonut liikkumattomana). Luojan kiitos, nyt olen
vihdoinkin yksinäni! (Katsoo ympärilleen). Ja nyt saa loppua tämä
miehevä arvokkaisuus ja minusta pitää tulla tiikeri tai — hm —
kanarialintu! Nyt onkin minulle kaikki yhdentekevää — minä en enää
tunne mitään vastakohtia luomakunnassa. — Mutta pitihän minun jo
aikaisemmin tietää kenen kanssa jouduin tekemisiin? Ei kai hänen
afrikalainen sydämensä ollut minulle tuntematon? Tuo nainen on
päättänyt repiä minut kappaleiksi pala palalta, ja minun täytyy
vaieta, vieläpä antaa hänen suudella itseäni — kauheata! (Äkkiä aivan
tyynesti). Hän osaakin suudella aika hyvin — niinkuin pitääkin —
niin, hän suuteiee erittäin sievästi, mutta — (Taas vihaisena). Niin,
siinähän se kauheus juuri onkin! Punaiset huulet ja sydän pikimusta
kuin mustepullo. Ihan tässä voisi vihasta ja häpeästä hirttää itsensä!
(Kulkee näyttämön perällä kiivaasti edestakaisin).
AARNIO ja ELLI (Tulevat keskeltä).