LAURA (Huokaa kevyesti ja pakottaa itsensä ystävälliseksi). Tule tänne,
rakas ukko! Suo anteeksi!
HEIKKI (Seisoo kuin kuvapatsas, nolona).
LAURA. Eihän minun tarvitse enoa hävetä. (Suutelee Heikkiä nopeasti).
Kas niin!
81
PETÄJÄ. Hyvä!
HEIKKI (Itsekseen). Kylläpä olikin julkea!
PETÄJÄ. Sellaisesta minä pidän.
LAURA (Itsekseen). Tuon suudelman saa hän kalliisti maksaa minulle.
PETÄJÄ. Ja tästä alkaen ette saa kinailla.
LAURA (Sydämellisesti, ojentaen Heikille kätensä). Emme milloinkaan!
HEIKKI (Itsekseen). Minä alistun kohtalooni.
LAURA (Hiljaa Heikille). Jos vielä kerran saatatte minut näin ikävään
asemaan, paljastan enolle koko ilveilynne.
HEIKKI (Hiljaa ja myöntyväisesti). Järkeni on seisahtunut. Minä
mukaannun kaikkeen.
PETÄJÄ (Lauralle). Ja nyt, sydänkäpyseni, tule! Menemme huoneeseeni.
— Olen aikonut sinulle pienen yllätyksen. Tule! Tule! (Vetää Lauraa
vasemmalle).
LAURA (Mennessään). Näkemiin, ukko kulta!
HEIKKI (Itsekseen, suuttuneena). Monipäinen käärme!