PETÄJÄ (Itsekseen). Luulen todellakin, että hän on rakastunut kälyynsä.
HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Alkakaa nyt — tai minä joudun epätoivoon.
LAURA (Hiljaa). Heti paikalla.
HEIKKI (Hiljaa Petäjälle). Vaimoni on hirveän mustasukkainen.
PETÄJÄ (Hiljaa, nauraa). Sinä olet narri!
LAURA (Hyvin vakavasti Heikille). Minun pitää todellakin kerran puhua
sinun kanssasi oikein vakavasti. Tulehan tänne.
HEIKKI (Hiljaa enolle). Katsokaahan! Nyt puhkeaa rajuilma. (Ääneen
mennessään Lauran luo). Mitä tahdot, rakas lapsi?
LAURA. Kumarru!
HEIKKI (Kääntää kasvonsa enoon päin). Katsokaa nyt — (tekee liikkeen
kädellään) nyt pamahtaa! (Kumartuu Lauran puoleen).
PETÄJÄ (Itsekseen). Eihän hän suinkaan?
LAURA (Vääntää Heikin kasvot puoleensa). Katso minuun — noin. (Enolle).
Herra varjele, miten kiihtynyt hän taas on. (Heikille). Siitähän sinun
kallis terveytesi kärsii. (Pyyhkii nenäliinallaan hänen otsaansa varoen
ja herttaisen hellästi). Minä surisin itseni kuoliaaksi, jos sinä
tulisit sairaaksi.
PETÄJÄ (Ihmeissään). Enkeli vaimon hahmossa! (Hiljaa Heikille). No,
missä rajuilma nyt on?
HEIKKI (Hiljaa enolle). Hän kainostelee teidän läheisyydessänne.
(Hiljaa Lauralle). Käärme! Sehän on vastoin sopimusta.
LAURA (Hiljaa). Tämä on ansaittua kuritusta! Teidän ei turhaan tarvitse
sanoa minua tontuksi. Mutta rauhoittukaa. Minä esitän kohta luonteeni
toisiakin puolia.
HEIKKI (Tarttuen hänen käteensä). Varmastiko?
LAURA (Puristaa hänen kättään). Ihan varmasti.
PETÄJÄ (On katsellut heitä, iloisesti). No, oletteko nyt sopineet?
LAURA. Täydellisesti.
HEIKKI (Hiljaa Lauralle). Väittäkää vastaan! (Ääneen). Rakas lapsi, eno
ei ole tyytyväinen huoneeseensa — hän tahtoisi asua mielellään tässä
huoneessa.
LAURA (Enolle). Onko se totta?
PETÄJÄ. On, kaunokaiseni. Täällä on ilmavampaa ja siksi huomautin
aikaisemmin —