Edelliset. Elli.
ELLI (Nopeasti). Oliko mieheni täällä?
HEIKKI (Menee häntä vastaan). Ei, käly-kulta.
PETÄJÄ. Kas vain, saahan teitäkin joskus nähdä? Tehän olette yleensä
kovin näkymättömissä.
ELLI (Lyhyesti). Paljon talouspuuhia. Mutta mikä täällä oikein haisee?
HEIKKI (Itsekseen). Oi voi!
ELLI. Hyi! Onko joku polttanut tupakkaa täällä?
PETÄJÄ (Osoittaen itseään). Minä olen — jollette pahastu.
ELLI. Tehkää se tästä lähin ulkona — puutarha on hyvin iso — minä en
anna mielelläni savuttaa ikkunanverhojani. (Menee kiireesti keskeltä).
PETÄJÄ. Puh! Tuo näyttää olevan pahansisuinen nainen.
HEIKKI. Päinvastoin, rakas eno, Elli on hyvä, rakastettava, vaatimaton,
herttainen —
PETÄJÄ. Kylläpä sinua kaikki — Hyh! Sinähän puolustat häntä kuin
asianajaja —
HEIKKI (Itsekseen). Tämä on onnellinen ajatus! Sitä voidaan käyttää
hätätilassa. (Ääneen). Niin, eno, minä puolustan häntä, koska — koska
hän ansaitsee sen. Niin — jospa minunkin vaimoni olisi sellainen —
sitten — Oih!
PETÄJÄ. Vaivaako sinua rinnanahdistus?
HEIKKI (Osoittaa sydäntään). Kyllä! Tässä — tässä se on! Ah! — Niin —
siinä se on nainen. Kiireestä kantapäähän nainen. Mutta minun pitää
ottaa selkoa, mihin tuo rakastettavin nainen menee. Hyvästi, eno! — Hän
on liian viehättävä, ja hänen mielenlaatunsa — mielenlaatunsa! Hyvästi!
Minä palaan taas pian. (Syöksyy kiireesti ulos keskiovesta).
PETÄJÄ (Katsoo hänen jälkeensä hämmästyneenä ja päätään ravistaen).