PETÄJÄ. Mitä sillä tarkoitat? (Panee pois piipun).
HEIKKI. Te olette tähän asti nähnyt vaimoni vain hyvällä tuulella,
mutta varokaapas vain, kun hän sattuu pahalle päälle.
PETÄJÄ. Tarkoitat siis?
HEIKKI. Että hän on nainen, joka luonnostaan on aina vastahakoinen ja
riitainen. Olettehan itse kuullut.
PETÄJÄ. Minäkö? Tähän asti en ole huomannut vielä mitään.
HEIKKI. Se ei merkitse mitään! Hän kyllä osaa peittää nämä vikansa
mestarillisesti; hän korjaa kaulusliinanne, sytyttää piippunne —
mutta sillä aikaa minun täytyy vispilöidä. — Voi eno kulta, sellainen
osoittaa siveellisesti laiminlyötyä, turmeltunutta luonnetta.
PETÄJÄ (Nauraa). Sinä olet narri! Minä olen ihastunut vaimosi
herttaiseen, hyvään, mainioon luonteeseen.
HEIKKI. No, silmänne avautuvat kyllä aikanaan. Pankaa se mieleenne.
PETÄJÄ. Älä höpise! Tahdot nähtävästi kiusata minua. Mutta minä olen
varma siitä, että sinä olet maailman onnellisin aviomies.
HEIKKI (Ihmeissään). Häh?
ELLI (Tulee oikealta).