HEIKKI. Mitä?
LAURA. Kun te unohdatte jotakin.
HEIKKI. Eikä myöskään viimeinen. (Ellille). Oletteko niin ystävällinen
ja maksatte minun puolestani — kaksi ja puoli markkaa — kolmen
kuukauden vekseliä vastaan.
ELLI. Tahdotte nähtävästi väkisinkin päästä naurettavaksi — (Ajurille).
Saatte palvelijalta kyökissä. (Ajuri ja palvelija poistuvat).
HEIKKI. Sydämelliset kiitokseni! Olen Teille velassa kuolemaani asti.
ELLI. Hyvä, hyvä! (Osoittaa arkkua). Mutta mikä tuo sitten on?
HEIKKI. Se on matka-arkku. (Katsoo kelloaan).
LAURA. Aiotteko matkustaa?
HEIKKI. Siitä myöhemmin! Mutta minähän tässä kiireissäni unohdan
kaikki! Olkaa niin ystävällisiä ja olettakaa, ettette ole minua vielä
ensinkään nähneet, että minä juuri tulin. (Kumartaa). Hyvää huomenta,
arvoisat naiset!
LAURA. Kun te ilmestytte, ei voi olla puhettakaan hyvästä huomenesta.
HEIKKI. Aivan oikein, silloin koittaa paras huomen. (Katsoo kelloaan).
Mutta missä Aarnio sitten on? Minun täytyy puhua hänen kanssaan.
ELLI. Hän ei ole kotona.
HEIKKI (Huutaa). Ei ole kotona?! Mutta miksi sanotte sen mimille nyt
vasta?
ELLI. Ettehän ole tässä antanut minulle edes suunvuoroa.
HEIKKI. Paljon mahdollista! Mutta — (katsoo kelloaan) minä olen kuin
kuumilla hiilillä. — (Ellille). Ei suinkaan hän vain ole mennyt
kaupunkiin?
ELLI. Ehkä on mennyt.
HEIKKI. Sitten minä olen hukassa! (Kulkee kiivaasti edestakaisin).
LAURA. Mikä teitä vaivaa? Tehän olette kuin elohopea!
HEIKKI. Niinpä kyllä! Mutta minä lasken kuumalla ilmalla. Katsokaa vain
minua, tuskanhiki on nytkin otsallani kuin kaste ruusunlehdillä.
LAURA. Tosiaankin, sisko! _Paholainen_ on oikeassa. Hän näyttää siltä
kuin —
HEIKKI. Ei mitään vertauksia,- tonttu! Vertauksenne ovat aina kuin
kärpäspaperi, kun kerran niihin takertuu, saa rimpuilla itsensä
kuoliaaksi. (Katsoo kelloaan). Aika rientää — minun täytyy saada Aarnio
käsiini! (Aikoo mennä).
ELLI. Odottakaa- Minä lähetän hakemaan häntä. (Lauralle). Mitähän
tuolla on nyt niin kovin tärkeää asiaa? (Menee keskiovelle ja viittaa
ulos).
PALVELIJATAR (Tulee ovelle).
ELLI (Puhuu hänen kanssaan).
PALVELIJATAR (Poistuu taas nopeasti).
ELLI (Palaa takaisin).
LAURA. Mitä pahaa nyt sitten on tapahtunut — herra paholainen!
HEIKKI. Hirveitä asioita, pikku tonttu! Saatte tietää sitten, kun olen
puhunut Aarnion kanssa, sillä valitettavasti täytyy teidänkin saada
tietää salaisuuteni.
LAURA. Valitettavasti?
HEIKKI. Kuten sanoin. (Ellille). Oletteko löytänyt hänet?
ELLI. Lähetin juuri hakemaan. (Istuu pöydän luo ja ottaa käsityönsä).
HEIKKI (Vilkkaasti). Miksi ette heti tuonut häntä mukananne? (Kulkee
kiivaasti).
ELLI. Hourailetteko?
LAURA. Milloinka tekin oikeastaan alatte tulla'järkiinne?
HEIKKI. Heti kun olemme menneet naimisiin.
LAURA. Oi voi! Sitten ei parannuksestanne ole paljon toivoa.
HEIKKI. Niin uskon itsekin! Minä varon ryhtymästä kanssanne semmoiseen
narrinpeliin —
LAURA (Leikillisesti). Eikö minussa sitten ole mitään miellyttävää?