AATU. Ei? No, tule nyt edes istumaan!
ANNA-LIISA. Minä taas heti lähden.
AATU. Mikä sinua nyt vaivaa...?
ANNA-LIISA (vaikeasti). Mikä minua vaivaisi?
AATU. Kävin päivällä sinua tapaamassa, mutta sanottiin, ettet ollut
kotona.
ANNA-LIISA. En kai sitten ollut.
AATU. Mutta sitten kuulin, että olit ollut kotona, vaikka et tahtonut
tavata minua. Olitko?
ANNA-LIISA (kaivaa pienen paperimytyn taskustaan). Minä tulin tuomaan
näitä...
AATU (ei ota). Mitä ne ovat?
ANNA-LIISA. Nämä ovat sinun...
AATU. Susannako on käskenyt sinun tuoda kihlat takaisin?
ANNA-LIISA. Mitäpä minä sinun kihlojasi pitäisin!
AATU. Vaikka olet ne ottanut!
ANNA-LIISA (taistellen itkua vastaan). Niin... silloin...
AATU. Mutta nyt... miten on nyt sitten?
ANNA-LIISA (koettaa sanoa jotakin, mutta ei voi, kääntää päänsä
toisaalle ja tarjoo myttyä). Tuossa!
AATU. Kuulehan nyt, oma tyttöseni! Ei näitä asioita näin käsitellä.
Ellet tule minun puolelleni, niin tule edes istumaan ja kertomaan!
ANNA-LIISA. En minä...
AATU (tulistuen). No, mutta hitto soikoon! Voit kai nyt sanoa edes,
miksi tuot kihlat takaisin. Täytyy kai olla jokin syy?
ANNA-LIISA. Kyllä kai...
AATU. Ja täytyy kai minun saada se tietää. Olen kai nyt edes sen
arvoinen. Olet kai edes sen verran minusta pitänyt? Vai etkö?
ANNA-LIISA (purskahtaa itkemään).
AATU (hellästi). Rakas Anna-Liisa! Tule nyt istumaan! (Kuljettaa
Anna-Liisaa hellällä väkivallalla pöydän ääreen.) Kas niin! Istu
nyt tuossa... minä istun tähän. Näin! Ja nyt sinä kerrot aivan
levollisesti, mitä kaikkia loruja se Susanna on ajanut sinun päähäsi.
ANNA-LIISA. Susanna.
AATU. Juuri sama. Hän on täälläkin pannut koko talon nurin narin. Selma
on rakentanut riidan Epun kanssa ja Kiia Kaisan kanssa. Ja se on kaikki
Susanna-tädin ansiota... ja siitä tehdään tänään selvä peli. Sentähden
minä pyydän, ole nyt kiltti ja kerro koko asia!
ANNA-LIISA. Kai sinä muutenkin sen tiedät...
AATU. Minkä niin?
ANNA-LIISA. ... kuka on ollut kolme päivää sinun luonasi.
AATU. Minun luonani? Milloin?
ANNA-LIISA. Nyt, runtuviikolla, tuolta järven takaa...
AATU (ihmeissään). Mitä ihmeitä sinä puhut?
ANNA-LIISA. Voipalan Santra... niin!
AATU. Voipalan Santra... täälläkö Lapolassa?
ANNA-LIISA. Niin, ylistuvassa kolme vuorokautta!
AATU (silmät selällään hämmästyksestä). Ylistuvassa!
ANNA-LIISA (siirtää tuoliaan vähän loitommaksi). Näetkös, että tiedän!
AATU (purskahtaa nauramaan). Tiedät, tiedät... erinomaisesti! (Nauraa
yhä.)
ANNA-LIISA (panee käärön pöydälle). Miksi loukkaat minua tuolla
naurullasi!
AATU (hypähtää ylös ja suutelee väkisin Anna-Liisaa). Voi sinua, rakas,
tuhma, pikkuinen tyttöni!
ANNA-LIISA. Älä, älä! Minä en salli!
AATU (yhä nauraen). Tämähän on erinomaisen hauska juttu, tämä.