Tekijän talous ja onnellinen elämä houyhnhmien luona. Kuinka hänen
hyveensä lisääntyvät heidän seurassaan. Heidän keskustelunsa. Isäntä
ilmoittaa, että hänen täytyy poistua maasta. Hän pyörtyy mielipahasta,
mutta alistuu. Hän valmistaa palvelijakumppaninsa avustamana kanootin
ja uskaltautuu ulapalle.
Olin järjestänyt pienen talouteni täysin itseäni tyydyttäväksi.
Isäntä oli käskenyt panna kuntoon huoneen minua varten, heidän
tapansa mukaan suunnilleen kuuden kyynärän päähän talosta. Minä
laastitsin seinät ja permannon savella ja peitin ne valmistamillani
kaislamatoilla. Olin loukuttanut hamppua, joka kasvaa siellä villinä,
ja tehnyt siitä jonkinlaisen patjanpäällyksen. Sen täytin yahooiden
jouhista valmistamiini pauloihin sattuneiden erittäin maukkaiden
lintujen höyhenillä. Puukkoani käytellen olin rakentanut kaksi tuolia
raudikko-virkun auttaessa minua työn karkeammissa ja vaivalloisemmissa
osissa. Kun vaatteeni olivat kuluneet riekaleiksi, tein itselleni
uudet kaniinin ja erään suunnilleen samankokoisen _nnuhnohin_ nimellä
mainitun kauniin eläimen nahkoista. Viimeksimainittuja peitti hieno
untuva. Niistä valmistin vielä itselleni sangen siedettävät sukat.
Jalkineeni anturat leikkasin puusta ja kiinnitin päällysnahkaan.
Kun se kului rikki, leikkasin uudet päälliset päivänpaisteessa
kuivaneesta yahoon nahasta. Usein löysin onteloista puista mettä,
jota sekoitin veteen tai söin leivälleni levitettynä. Kukaan ei ole
voinut paremmin todeta oikeiksi näitä kahta ydinlausetta: _Luonnon voi
tyydyttää sangen helposti_ ja _Pakko on keksinnän emo_. Ruumiini oli
täysin terve ja mieleni rauhallinen. Minua ei uhannut ystävän petos
tai uskottomuus eikä salaisen enempää kuin julkisenkaan vihollisen
päällekarkaus. Minulla ei ollut minkäänlaista tilaisuutta hankkia
lahjomalla, imartelemalla tai parittamalla minkään korkean herran
tai hänen hempukkansa suosiota. En tarvinnut mitään suojaa petoksen
tai sorron varalta. Ei ollut lääkäriä tärvelemässä ruumistani, ei
lakimiestä hävittämässä omaisuuttani eikä ilmiantajaa vartioimassa
sanojani ja tekojani tai maksusta sepittämässä minuun kohdistuvia
syytöksiä. Ei ollut ilkkujia, moittijoita, panettelijoita,
taskuvarkaita, maantierosvoja, murtovarkaita, asianajajia, parittajia,
narreja, pelaajia, poliitikkoja, älyniekkoja, jurottelijoita,
ikäviä jaarittelijoita, riitapukareita, viettelijöitä, murhamiehiä,
ryöväreitä eikä taitureita, ei puolueen johtajia eikä puoluelaisia, ei
sanoillaan eikä esimerkillään paheeseen houkuttelevia, ei vankityrmiä,
pyövelinpiiluja, hirsipuita, kaakinpuita eikä kaularautoja, ei
petollisia kauppiaita eikä käsityöläisiä, ei kopeutta, turhamaisuutta
eikä teeskentelyä, ei keikareita, kerskureita, juomareita, harhailevia
porttoja eikä kuppatautia, ei irstaita, riettaita, tuhlaavia vaimoja,
ei typeriä, omahyväisiä saivartelijoita, ei tungettelevia, pöyhkeitä,
toraisia, häliseviä, räyhääviä, tyhjiä, itserakkaita, sadattelevia
kumppaneita, ei roistoja, jotka ovat päässeet nousemaan loasta
paheittensa avulla, eikä aatelia, joka on heitetty lokaan hyveittensä
vuoksi, ei lordeja, leikareita, tuomareita eikä tanssimestareita.
Minä sain kunnian tutustua useihin houyhnhnmeihin, jotka tulivat
isäntääni tervehtimään tai aterioimaan hänen kanssaan. Hänen
Armonsa suvaitsi sallia minun jäädä huoneeseen ja kuunnella heidän
keskusteluaan. Hän ja hänen vieraansa alentuivat usein esittämään
minulle kysymyksiä ja kuuntelemaan vastauksiani. Toisinaan sain myös
seurata isäntääni hänen käydessään vierailemassa toisten luona.
Minä puhuin vain minulta jotakin kysyttäessä ja silloinkin tuntien
mielessäni vastahakoisuutta, koska siten menetin aikaa, jonka olisin
voinut käyttää itseni kehittämiseksi. Sanomattoman iloinen olin
saadessani nöyränä kuuntelijana seurata näitä keskusteluja, joissa
käsiteltiin ainoastaan hyödyllisiä asioita ja lausuttiin ne mitä
lyhyimmin ja sattuvimmin sanoin. Kaikki noudattivat mitä ehdottominta
säädyllisyyttä silti vähääkään kursailematta, jokainen puhui omaksi
ja toisten huviksi, milloinkaan ei syntynyt keskeytystä, ei ilmennyt
pitkäveteisyyttä, ei kiivautta eikä mielialojen erilaisuutta. Heidän
mielestään vaikuttaa seurassa lyhyt vaitiolo edullisesti keskusteluun
ja minä havaitsin tuon todeksi: lyhyiden keskeytysten aikana heräsi
heidän mieleensä uusia ajatuksia, jotka melkoisesti vilkastuttivat
keskustelua. He keskustelevat tavallisesti ystävällisyydestä ja
hyvänsävyisyydestä, toisinaan näkyväisistä luonnonilmiöistä tai
vanhoista perintätavoista, hyveen ajoista, järjen pettämättömistä
säännöistä tai seuraavassa suuressa kokouksessa tehtävistä päätöksistä
ja usein myös runouden erilaisista kauneuksista. Minkäänlaista
turhamaisuutta osoittamatta voin sanoa, että minun läsnäoloni usein
antoi heille riittävästi aihetta keskusteluun, koska isäntäni sai
siten tilaisuuden perehdyttää tuttaviaan elämäntarinaani ja maani
historiaan. Kaikki suvaitsivat lausua asiasta mielipiteitä, jotka
eivät suinkaan ihmissukua imarrelleet. Siitä syystä jätän tässä
mainitsematta, mitä he sanoivat. Sallittakoon minun vain huomauttaa,
että Hänen Armonsa suureksi ihmeekseni tuntui oivaltavan eri maiden
yahooiden luonnonlaatua paljoa paremmin kuin minä. Hän mainitsi
kaikki meidän paheemme ja hulluutemme ja keksi vielä sellaisiakin,
joita en ollut milloinkaan hänelle ilmoittanut, vain kuvittelemalla,
millaisia ominaisuuksia heidän maansa yahoo voisi kehitellä, jos
se varustettaisiin vähäisellä järjellä. Hän päätteli liiankin
todennäköisesti, että sellaisen olennon täytyi olla erinomaisen kehno
ja onneton.
Tunnustan vilpittömästi saaneeni ne vähät tiedot, jotka ovat jossakin
määrin arvokkaat, isännältäni ja kuuntelemalla hänen ja hänen
ystäviensä keskusteluja. Saadessani niitä kuunnella olin ylpeämpi kuin
jos olisin saanut antaa määräyksiä Euroopan suurimmalle ja viisaimmalle
kansalliskokoukselle. Minä ihailin maan asukkaiden voimaa, kauneutta
ja nopeutta, ja näissä rakastettavissa olennoissa havaitsemani
hyveiden yhdistys herätti minussa mitä syvintä ihailua. Aluksi tosin
en tuntenut sitä harrasta kunnioitusta, jota yahoot ja muut eläimet
heille osoittavat, mutta se iti mielessäni vähitellen, paljoa nopeammin
kuin uskoinkaan, ja siihen liittyi kunnioittava rakkaus ja kiitollisuus
siitä, että he alentuivat erottamaan minut muusta heimostani.
Ajatellessani perhettäni, tuttaviani, kansalaisiani tai ihmissukua
yleensä näin ne kaikki todellisessa hahmossaan, yahooina muodoltaan
ja mielenlaadultaan, kenties hiukan sivistetympinä ja puhekyvyllä
varustettuina, mutta kuitenkin olentoina, jotka käyttivät järkeään
ainoastaan kehitelläkseen ja lisätäkseen paheita, joita heidän
tässä maassa asustavilla veljillään oli ainoastaan luonnon heille
suoma määrä. Sattumalta nähdessäni oman kuvajaiseni järvessä tai
lähteessä käänsin heti kauhistuen ja inhoten kasvoni toisaalle, ja
tavallisen yahoon näkeminen tuntui minusta yhtä sietämättömältä.
Keskustellessani houyhnhnmien kanssa ja ihaillen heitä silmäillessäni
johduin jäljittelemään heidän käyntiään ja eleitään, ja se muuttui
vähitellen tavanomaiseksi. Niinpä tuttavani usein huomauttavatkin
kömpelöön tapaansa, että ravaan kuin koni. Minusta se kuitenkin on
suuri kohteliaisuus. Tunnustan vielä, että keskustellessani johdun
helposti puhumaan houyhnhnmien äänellä ja tavalla. Senvuoksi joudun
ivailtavaksi, mutta siedän sen vähääkään loukkaantumatta.
Kaiken tämän onnen vallitessa pidin elämääni lopullisesti
järjestettynä, kun isäntäni eräänä aamuna kutsui minut luokseen hiukan
varhemmin kuin tavallisesti. Huomasin hänen ilmeestään, että hän oli
hieman hämillään eikä oikein tietänyt, miten keskustelun aloittaisi.
Hetken vaiti oltuaan hän sanoi olevansa epävarma siitä, kuinka hänen
esityksensä tulisi minuun vaikuttamaan. Viime kansalliskokouksessa,
yahooista keskusteltaessa, olivat kansanedustajat paheksuneet, että
hän piti perheessään yahoota (tarkoittivat minua) kohdellen häntä
pikemmin houyhnhnmina kuin järjettömänä elukkana. Tiedettiin hänen
usein keskustelevan kanssani, ikäänkuin hänelle koituisi seurastani
jotakin hyötyä tai huvia. Sellainen menettely oli ristiriidassa sekä
järjen että luonnon kanssa ja oli ennenkuulumaton heidän keskuudessaan.
Kokous oli senvuoksi kehoittanut häntä joko kohtelemaan minua samoin
kuin muita heimolaisiani tai käskemään minun uida takaisin sinne, mistä
olin tullut. Ensinmainitun ehdotuksen olivat jyrkästi hylänneet kaikki
ne houyhnhnmit, jotka olivat tavanneet minut isäntäni luona tai omissa
kodeissaan. He näet huomauttivat, että koska minussa oli jonkinlaista
järjen itua mainittujen eläinten luontaisen turmeluksen lisäksi, niin
täytyi pelätä, että houkuttelisin ne maan metsäisiin ja vuorisiin osiin
ja toisin nuo luonnostaan raatelevaiset ja työtä kaihtavat elukat
sitten yön aikaan tuhoamaan houyhnhnmien karjaa.
Isäntäni lisäsi, että lähiseudun houyhnhnmit joka päivä kehoittivat
häntä noudattamaan kokouksen toivomusta, joten hänen oli mahdoton asiaa
enää paljon kauemmaksi siirtää. Hän pelkäsi, etten kykenisi uimaan
toiseen maahan ja kehoitti minua senvuoksi valmistamaan jonkinlaisen
aluksen, jollaisista olin hänelle kertonut, ja matkustamaan siinä
meren taakse. Hän lupasi antaa omia ja naapuriensa palvelijoita
apulaisikseni siihen työhön ja lausui vihdoin, että olisi omasta
puolestaan mielellään pitänyt minut palveluksessaan kaiken ikäni, koska
oli havainnut minun parantavan useita pahoja tapojani ja taipumuksiani
yrittämällä jäljitellä houyhnhnmejä, mikäli vajavaisempi luontainen
olemukseni salli.
Tässä yhteydessä minun sopii huomauttaa lukijalle, että
kansalliskokouksen päätöstä mainittiin tässä maassa nimellä _hnhloayn_,
jonka lähimmäksi vastineeksi asetan sanan neuvomus. He näet eivät
käsitä, kuinka järjellisiä olentoja voidaan pakottaa muuten kuin
neuvomalla ja kehoittamalla, koska kukaan ei voi olla tottelematta
järkeään samalla luopumatta vaatimasta itselleen järjellisen olennon
nimeä.
Isäntäni sanat herättivät mielessäni mitä syvintä murhetta ja
epätoivoa, ja tuskani valtasi minut siinä määrin, että kaaduin
pyörtyneenä hänen eteensä. Kun olin siitä toipunut, sanoi hän
luulleensa, että olin kuollut (heitä näet eivät vaivaa sellaiset
typerät luonnonoikut). Minä vastasin raukealla äänellä, että
kuolema olisi ollut liian suuri onni, että vaikka en voinut moittia
kansalliskokouksen neuvomusta enkä hänen tuttaviensa harjoittamaa
painostusta, olisi heikon ja puutteellisen arvostelukykyni mukaan
vähempikin ankaruus voinut vastata järjen vaatimuksia. En kyennyt
uimaan peninkulmaakaan, ja lähin maa voi olla enemmän kuin sadan
peninkulman päässä. Useita minua auttavan pienen aluksen rakentamisessa
tarvittavia aineksia oli aivan mahdoton saada tässä maassa, mutta
Hänen Armoansa totellen ja kunnioittaen tahdoin kuitenkin yrittää,
vaikka pidin asiaa mahdottomana ja katsoin jo olevani tuhon oma.
Varma tieto, että tulisin kuolemaan liian surman, oli kuitenkin
vähin onnettomuuksistani. Jos näet jonkin merkillisen sattuman
avulla pelastuisinkin, niin kuinka voin tyynesti ajatella viettäväni
päiviäni yahooiden seassa ja vaipuvani entisiin paheisiini, kun ei
ollut mitään hyvää esimerkkiä, joka olisi minua johdattanut ja pitänyt
hyveen polulla? Tiesin kuitenkin varsin hyvin viisaiden houyhnhnmien
kaikkien päätösten lepäävän niin varmoilla perustuksilla, etteivät
niitä voineet järkyttää minunlaiseni vaivaisen yahoon vastaväitteet.
Senvuoksi lausuin isännälleni nöyrät kiitokset siitä, että hän oli
tarjonnut minulle palvelijoittensa apua aluksen rakentamisessa, pyysin
riittävän ajan vaikean tehtävän suorittamiseen ja sanoin yrittäväni
pelastaa kurjaa henkeäni. Jos sattuisin pääsemään takaisin Englantiin,
toivoin voivani olla hyödyllinen omalle heimolleni ylistämällä jaloja
houyhnhnmejä ja esittämällä heidän hyveitänsä ihmiskunnan esikuviksi.
Isäntäni vastasi minulle muutamin sanoin erittäin suopeasti, myönsi
minulle kahden kuukauden ajan aluksen valmistamiseksi ja käski
raudikkovirkun, palvelijakumppanini (tästä etäisyydestä uskallan häntä
niin nimittää), noudattaa käskyjäni. Olin näet sanonut isännälle, että
hänen apunsa riitti, ja tiesin, että hän oli minuun kiintynyt.
Ensimmäisenä työnäni oli lähteä hänen kanssaan siihen rannikon kohtaan,
johon kapinoiva miehistöni oli määrännyt minut jätettäväksi. Kiipesin
kukkulalle, katselin joka suuntaan ulapalle ja olin näkevinäni
koillisessa pienen saaren. Otin kaukoputkeni ja näin saaren aivan
selvästi arvioni mukaan suunnilleen viiden meripeninkulman päässä.
Virkusta se näytti vain siniseltä hattaralta; hänellä ei ollut
aavistustakaan mistään toisesta maasta eikä hän voinut erottaa merellä
kaukaisia esineitä yhtä helposti kuin me, jotka olemme perehtyneet
siihen elementtiin.
Havaittuani saaren en enempää haikaillut, vaan päätin, että se oli, jos
mahdollista, minun karkoitetun ensimmäinen tyyssija. Myöhemmät seikat
jätin kohtalon huomaan.
Sitten palasin kotiin ja siellä neuvoteltuamme lähdimme, virkku ja
minä, jonkin matkan päässä sijaitsevaan metsikköön. Minä käytin
veistäni, hän terävää piiliuskaa, joka oli maan tavan mukaan erittäin
taitavasti kiinnitetty puuvarteen, ja niin katkaisimme joukon
kävelykepin vahvuisia tammenvesoja ja muutamia tukevampia kappaleita.
En kumminkaan vaivaa lukijaa yksityiskohtaisesti kuvailemalla
menettelyäni; riittäköön, kun sanon, että käyttäen apunani virkkua,
joka suoritti raskaimmat työt, sain kuuden viikon kuluessa valmiiksi
eräänlaisen intiaanien kanoottia muistuttavan, mutta paljoa isomman
venheen, jonka päällystin omatekoisin hamppulangoin yhteen neulomillani
yahooiden taljoilla. Purjeeni olivat nekin samojen eläinten nahoista
valmistetut, mutta minä käytin kaikkein nuorimpien käsiini saamieni
eläinten taljoja, koska vanhemmat olivat liian jäykkiä ja paksuja.
Valmistin vielä neljä airoa, otin mukaani kaniinien ja lintujen
keitettyä lihaa, ruukun maitoa ja toisen vettä.
Koettelin venostani isännän talon läheisyydessä sijaitsevassa isossa
lammessa ja korjasin sitten puutteelliset kohdat. Kaikki saumat
tiivistin yahoontalilla, kunnes venhe tuli vuotamattomaksi ja kannatti
minut tavaroineni. Saatuani sen niin valmiiksi kuin voin, annoin
yahooiden varovasti vetää sen merenrantaan raudikkovirkun ja erään
toisen palvelijan toimiessa valvojina.
Kun sitten kaikki oli valmiina ja lähtöpäiväni vaikeni, sanoin
jäähyväiset isännälleni, hänen puolisolleen ja koko perhekunnalle,
silmät kyyneliä tulvillaan ja sydän surun pakahduttamana. Hänen
Armonsa oli kuitenkin uteliaisuudesta ja kenties (jos sallitaan
niin sanoa syyttämättä minua turhamaiseksi) osalta ystävyydestäkin
päättänyt tulla katsomaan, kuinka lähtisin kanootissani, ja useat
lähiseudulla asuvat tuttavat olivat liittyneet hänen seuraansa. Minun
oli pakko odottaa vuorovettä toista tuntia. Huomattuani sitten, että
puhalsi suotuisa, matkani määränä olevaan saareen vievä tuuli, sanoin
toistamiseen jäähyväiset isännälleni; mutta kun aioin heittäytyä
pitkäkseni suudellukseni hänen kavioansa, hän suvaitsi hiljaa nostaa
sen huulilleni. Tiedän kyllä, kuinka ankarasti minua on moitittu
tämän seikan mainitsemisesta. Pilkkaajani näet pitävät mahdottomana,
että niin ylhäinen henkilö alentui osoittamaan niin suurta suosiota
minunlaiselleni aivan mitättömälle olennolle. Muistan myös, kuinka
kärkkäät muutamat matkailijat ovat kerskailemaan osakseen tulleista
erinomaisista kunnianosoituksista. Mutta jos sellaiset moittijat
tuntisivat paremmin houyhnhnmien jalon ja kohteliaan luonnonlaadun, he
varmaan heti muuttaisivat mieltään.
Sitten sulkeuduin nöyrimmästi Hänen Armonsa seurassa olevien toisten
houyhnhnmien suosioon, astuin venheeseeni ja työnsin sen vesille.