Tekijän harras isänmaanrakkaus. Mitä isännällä oli huomautettavaa
tekijän kuvaillessa Englannin valtiomuotoa ja hallintoa,
rinnakkaistapauksia ja vertailuja esittäen. Isännän käsitys
ihmisluonnosta.
Lukija kenties ihmettelee, kuinka voin niin suorasukaisesti kuvailla
omaa heimoani sellaisten kuolevaisten joukossa, jotka taipuivat
pitämään ihmissukua mitä kehnoimpana jo siitä syystä, että minä
kaikin puolin muistutin heidän yahooitansa. Minun täytyy kuitenkin
vilpittömästi tunnustaa, että noiden verrattomien nelijalkaisten
monet hyveet inhimillisten paheiden vastakohtina olivat jo avanneet
silmiäni ja avartaneet ymmärrystäni siinä määrin, että aloin nähdä
ihmisten teot ja intohimot melkoisesti toisenlaisessa valossa enkä
katsonut kannattavan säästellä kaltaisteni kunniaa. Se oli sitäpaitsi
mahdotontakin, kun oli kysymyksessä sellainen teräväjärkinen henkilö
kuin isäntäni. Hän sai minut joka päivä havaitsemaan itsessäni tuhansia
vikoja, joita en ollut aikaisemmin aavistanutkaan ja joita meidän
keskuudessamme ei olisi katsottu edes inhimillisiksi heikkouksiksi.
Hänen esimerkkinsä oli myös opettanut minut sydämestäni inhoamaan
kaikkea valhetta ja teeskentelyä, ja totuus näytti minusta niin
mieluiselta, että päätin uhrata kaikki sen hyväksi.
Ollakseni ehdottomasti vilpitön tunnustan lukijalleni, että oli
olemassa vielä paljoa voimakkaampikin vaikutin, joka sai minut
arkailematta esittämään asioita. En ollut viettänyt tässä maassa
vuottakaan, kun olin jo kiintynyt sen asujaimiin sellaisin rakkauden
ja kunnioituksen sitein, että päätin lujasti olla milloinkaan
palaamatta ihmisten ilmoille ja jäädä loppuiäkseni näiden ihailtavien
houyhnhnmien luo mietiskelemään ja harjoittamaan kaikkia hyveitä
näkemättä mitään paheeseen houkuttelevaa esimerkkiä. Kohtalo, ainainen
viholliseni, oli kuitenkin päättänyt, ettei niin suuri onni saanut
tulla osakseni. Nyt on kuitenkin tavallaan lohdullista ajatella, että
omista kansalaisistani puhuessani peittelin heidän vikojansa sikäli
kuin uskalsin niin ankaran tutkijan edessä ja esitin kaikki asiat
niin edullisesti kuin olosuhteet suinkin sietivät. Mistä löytyisikään
olento, joka ei puheissaan ja teoissaan ilmaisisi syntymämaahansa
kohdistuvaa kiintymystä erikoisen lempeyden ja puolueellisuuden
muodossa?
Olen maininnut tärkeimmät seikat niistä keskusteluista, joissa olin
isäntäni kanssa enimpänä osana sitä aikaa, jonka sain viettää hänen
palveluksessaan, mutta olen lyhyyttä tavoitellen jättänyt pois paljoa
enemmän kuin tähän on kirjoitettu.
Kun olin vastannut kaikkiin hänen kysymyksiinsä ja hänen
uteliaisuutensa tuntui olevan täysin tyydytetty, lähetti hän eräänä
varhaisena aamuhetkenä minua hakemaan, kehoitti minua istuutumaan
vähän matkan päähän (sellaista kunniaa hän ei ollut milloinkaan ennen
minulle osoittanut), sanoi erittäin huolellisesti harkinneensa koko
kertomustani, mikäli se koski minua itseäni ja isänmaatani, ja sanoi
pitävänsä meitä eläinlajina, joka oli jonkin käsittämättömän sattuman
nojalla saanut pienen järjen rahtusen. Sitä emme kumminkaan osanneet
käyttää muulla tavalla kuin luontaisen kehnoutemme lisäämiseksi ja
hankkiaksemme uusia paheita, joita luonto ei ollut meihin sijoittanut.
Me riistimme itse itseltämme ne muutamat kyvyt, jotka olimme luonnolta
saaneet, osasimme erittäin taitavasti lisätä alkuperäisiä tarpeitamme
ja näytimme viettävän koko elämämme turhaan yrittäen niitä tyydyttää
omilla keksinnöillämme. Mitä minuun itseeni tuli, oli ilmeistä, etten
ollut voimiltani enkä nopeudeltani tavallisen yahoon veroinen, että
kävelin epävarmasti takajaloillani, olin keksinyt keinon tehdä kynteni
kelvottomiksi mihinkään käytäntöön tai puolustukseen ja olin poistanut
leuastani karvat, jotka oli tarkoitettu auringonpaahteen ja kylmän
suojaksi. Vihdoin oli vielä myönnettävä, etten kyennyt juoksemaan
sanottavan nopeasti enkä kiipeilemään puissa niinkuin veljeni (niin hän
heitä nimitti), tämän maan yahoot.
Hallintolaitoksemme ja lakimme johtuivat ilmeisesti järkemme ja samalla
kuntomme suurista puutteellisuuksista; ymmärrys ei näet yksinään riitä
hallitsemaan järjellistä olentoa. Viimeksimainittua ominaisuutta emme
siis voineet väittää omaksemme kansalaisiani koskevan kertomuksenikaan
nojalla. Kaiken tuon hän oli selvästi oivaltanut, vaikka olikin
ilmeistä, että olin heitä edullisemmassa valossa esitelläkseni salannut
paljon yksityisseikkoja ja usein _sanonut asian, jota ei ole_.
Hän oli sitäkin varmempi mielipiteestään, koska havaitsi ruumiini
kaikin puolin muistuttavan toisia yahooita lukuunottamatta muutamia
seikkoja, jotka täytyi lukea puutteikseni: etten ollut yhtä voimakas,
nopea ja notkea, että kynteni olivat lyhyet ja että muutenkin erosin
heistä häviökseni yksityiskohdissa, joissa luonnolla ei ollut mitään
osuutta. Samaten havaitsi hän elämäntapojamme ja toimintaamme koskevan
kuvauksen osoittavan yhtä läheistä sukulaisuutta sielullisissa
taipumuksissamme. Hän sanoi, että yahooiden tiedettiin vihaavan
toisiaan enemmän kuin mitään muuta eläinlajia ja että yleisesti
otaksuttiin syynä olevan heidän oman rumuutensa, jonka jokainen voi
nähdä toisessa, mutta ei itsessään. Siitä syystä hän oli aluksi
ajatellut, ettei ollut niinkään typerää, jos peitimme ruumiimme ja
siten salasimme toisiltamme useita rujouksia, jotka muuten olisivat
melkein sietämättömät. Nyt hän kuitenkin havaitsi erehtyneensä ja
ymmärsi oman maansa yahooiden välisen eripuraisuuden johtuvan siitä
syystä, jonka olin maininnut meikäläisissä oloissa vaikuttavan.
Jos näet (sanoi hän) heittää yahooille niin paljon ruokaa, että
se riittäisi viidellekymmenelle, niin ne eivät syö sitä rauhassa,
vaan käyvät toistensa kimppuun, ja jokainen yrittää temmata kaikki
itselleen. Sentähden oli tavallisesti palvelija läsnä niiden syödessä
ulkona, ja kotona ruokitut oli sidottu sopivan matkan päähän
toisistaan. Jos lehmä kuoli vanhuuttaan tai tapaturmaisesti eikä
houyhnhnm ehtinyt korjata sitä talteen omia yahooitaan varten, niin
naapuriston yahoot tulivat laumoittain sitä sieppaamaan, ja niin
syntyi sellainen sota kuin olin kuvaillut, ja kynnet viiltelivät
kauheita haavoja kummankin joukon sotilaisiin, joskin he vain harvoin
saivat toisiaan surmatuiksi, kun puuttui kuvailemiani tehokkaita
tappovälineitä. Toisinaan tappelivat eri yahoot keskenään ilman
minkäänlaista havaittavaa syytä; toisen seudun yahoot käyttivät
hyväkseen tarjoutuvaa tilaisuutta yllättääkseen naapurinsa, ennenkuin
ne ehtivät varautua. Mutta jos suunnitelma epäonnistui, niin ne
palasivat kotiinsa ja aloittivat vihollisten puuttuessa tappelun, jota
olin maininnut kansalaissodan nimellä.
Eräissä hänen maansa pelloissa nähtiin erivärisiä hohtelevia kiviä,
joita yahoot kovin himoitsivat. Kun kivet ovat toisinaan osittain
maahan uponneet, kaivavat he kynsillään päiväkausia saadakseen ne irti,
kantavat ne sitten pois ja piiloittavat luoliinsa, yhä vilkuillen
ympärilleen ja peläten kumppaniensa löytävän heidän kätköjään.
Isäntäni sanoi, ettei hänen ollut milloinkaan onnistunut keksiä tuon
luonnottoman himon syytä eikä saada selville, mitä yahoot oikeastaan
noilla kivillä tekivät. Nyt hän kuitenkin otaksui seikan voivan
johtua kuvailemastani ihmissuvussa ilmenevästä ahnaudesta. Hän oli
kerran kokeen vuoksi vienyt pois joukon kiviä paikasta, johon eräs
hänen yahoonsa oli ne kätkenyt. Havaittuaan aarteensa kadonneen tuo
saastainen elukka kutsui äänekkäällä parkunallaan paikalle koko lauman,
ulvoi kamalasti, puri ja repikin toisia. Siitä lähtien se alkoi riutua,
ei syönyt, nukkunut eikä tehnyt työtä, ennenkuin isäntäni käski erään
palvelijan salaa toimittaa kivet takaisin luolaan ja kätkeä ne niinkuin
yahoo oli ne sinne kätkenyt. Kivensä löydettyään yahoo heti voimistui
ja tuli iloisemmaksi, siirti aarteen parempaan piiloon ja oli siitä
pitäen sangen käyttökelpoinen eläin.
Isäntäni vakuutti minulle (ja minä olin itsekin asian havainnut), että
pelloilla, joissa noita kiiltäviä kiviä on runsaasti, taistellaan
tuimimmat ja lukuisimmat taistelut, koska lähiseuduilla asuvat yahoot
alinomaa sinne hyökkäävät.
Hän kertoi tavallisesti käyvän niin, että kahden yahoon löydettyä
pellosta sellaisen kiven ja heidän kiistellessään sen omistamisesta
käyttää kolmas tilaisuutta hyväkseen ja sieppaa sen pois heiltä
molemmilta. Isäntäni mielestä tuo muistutti jossakin määrin meidän
keskuudessamme tavallista oikeudenkäyntiä, ja minä pidin meille
kaikille edullisempana olla hälventämättä hänen harhaluuloansa. Hänen
mainitsemansa ratkaisu näet oli paljoa tasapuolisempi kuin monet
tuomioistuintemme päätökset, koska kantaja ja vastaaja menettivät
ainoastaan kiistan esineenä olevan kiven, kun sensijaan meidän
oikeuslaitoksemme olisi jättänyt sellaisen jutun vasta sitten, kun
kummallakaan riitapuolella ei olisi enää ollut äyrityistäkään.
Isäntäni jatkoi esitystään ja lausui, että noiden yahooiden
inhoittavimpana ominaisuutena oli heidän ahnas himonsa ahmia kaikki
tielle sattuvat esineet, yrtit, juuret, marjat, eläinten pilaantunut
liha, kaikki sekaisin. Heidän mielenlaatunsa oli sitäpaitsi merkillinen
siitä, että he himoitsivat kiihkeämmin sellaista, minkä voivat saada
haltuunsa ryöstämällä tai varastamalla pitkien matkojen päästä, kuin
kotona vapaasti nautittavissa olevaa parastakin ravintoa. Jos saalista
riitti, niin he voivat syödä, kunnes olivat siihen pakahtua, ja sitten
opasti luontainen vaisto heitä nauttimaan erästä juurta, joka sai
aikaan täydellisen tyhjentymisen.
Oli olemassa eräs toinenkin juuri, erittäin mehukas, mutta verrattain
harvinainen ja vaikeasti tavoitettava, jota yahoot erittäin hartaasti
etsivät imeäkseen sitä himokkaasti. Se vaikutti samalla tavalla
kuin viini meikäläisiin. Se sai heidät milloin sepäilemään, milloin
raatelemaan toisiaan; he ulvoivat, irvistelivät, riekuivat, hoippuivat
ja vihdoin tuupertuivat lokaan, siihen nukahtaen.
Minä havaitsin, että yahoot tosiaankin olivat ainoat tämän maan
eläimet, jotka olivat alttiit taudeille, joita kuitenkin oli vähemmän
kuin meikäläisissä hevosissa ja jotka eivät johtuneet mistään
pahoinpitelystä, vaan tuon saastaisen elukan likaisuudesta ja
ahnaudesta. Maan kielessä mainitaankin näitä tauteja vain yhteisellä,
elukan omasta nimestä johdetulla nimityksellä _hnea-ydhoo_ eli
_yahoon tauti_, ja lääkkeenä käytetään heidän omista ulostuksistaan
ja virtsastaan valmistettua seosta, joka väkivalloin sullotaan yahoon
suuhun. Myöhemmin näin lääkettä usein käytettävän menestyksellisesti,
ja minä suosittelen sitä mielelläni maanmiehilleni, yleiseksi
huojennukseksi, koska se on oivallinen parannuskeino kaikissa
liiallisesta itsensätäyttämisestä johtuvissa sairauksissa.
Tieteessä, hallinnossa, taiteessa, teollisuudessa ja muissa sellaisissa
asioissa isäntäni tunnusti havaitsevansa vähän tai ei minkäänlaista
yhdenmukaisuutta oman maansa yahooiden ja meikäläisten välillä.
Hänen tarkoituksenaan muuten olikin vain korostaa luonnonlaadussamme
ilmenevää sukulaisuutta. Hän oli tosin kuullut eräiden tiedonhaluisten
houyhnhnmien havainneen, että useimmissa laumoissa oli eräänlainen
johtaja-yahoo (samoinkuin meillä on tavallisesti puistoissamme
johtaja-hirvi), joka oli aina toisia muodottomampi ruumiiltaan ja
ilkeämpi luonnonlaadultaan. Tällä johtajalla oli yleensä mahdollisimman
suuressa määrässä hänen itsensä kaltainen suosikki, jonka tehtävänä
oli nuolla herransa jalkoja ja takalistoa ja ajaa naaras-yahoota
hänen luolaansa. Siitä hän sai silloin tällöin palkakseen kappaleen
aasinlihaa. Tätä suosikkia vihaa koko lauma, ja hänen on sen vuoksi
pakko etsiä turvaa pysyttelemällä aina herransa läheisyydessä. Hän
pysyy yleensä toimessaan, kunnes löytyy vieläkin kamalampi; mutta
hänen joutuessaan erotetuksi tulevat kaikki seudun yahoot, koiraat
ja naaraat, nuoret ja vanhat, hänen seuraajansa heidän etunenässään,
ja tahrivat hänet ulostuksillaan kiireestä kantapäähän. Isäntäni
sanoi jättävänsä minun itseni ratkaistavaksi, missä määrin tämä
saattoi olla sovellettavissa meidän hoveihimme, suosikkeihimme ja
valtioministereihimme.
En uskaltanut vastata mitään tuohon ilkeään vihjaukseen, joka alensi
inhimillisen älyn tavallisen koiran ymmärrystä kehnommaksi, koska
viimeksimainittu on kyllin arvostelukykyinen erottaakseen joukosta
kunnollisimman koiran haukun ja seuratakseen sitä milloinkaan
erehtymättä.
Isäntäni sanoi yahooissa ilmenevän eräitä huomattavia ominaisuuksia,
jotka olin hänen tietääkseen sivuuttanut tai korkeintaan ohimennen
maininnut kertoessani ihmissuvusta. Hän kertoi, että näillä olennoilla,
samoinkuin muillakin elukoilla, oli yhteiset naaraat, mutta sanoi
niiden eroavan toisista sikäli, että naaras-yahoo päästi tiineenäkin
koiraan luoksensa ja että koiraat riitelivät ja tappelivat naaraiden
kanssa yhtä kiivaasti kuin keskenään. Molemmat mainitut tavat
osoittivat mitä syvintä raakuutta, johon ei yksikään toinen elävä
olento ollut koskaan vaipunut.
Eräs toinen yahooissa ilmenevä ja hänessä ihmetystä herättävä seikka
oli heidän merkillinen taipumuksensa rivouteen ja siivottomuuteen,
kun sitävastoin kaikki muut eläimet näyttävät luonnostaan harrastavan
puhtautta. Edellisen syytöksen sivuutin mielelläni vaieten, sillä
en osannut sanoa sanaakaan heimoni puolustukseksi, vaikka muuten
epäilemättä olisin niin tehnyt oman kiintymykseni tähden. Jälkimmäisen
syytöksen johdosta olisin kuitenkin helposti voinut todistaa, ettei
ihminen ole ainoa lajiansa, jos isäntäni maassa olisi ollut sikoja
(valitettavasti niitä ei siellä ollut), jotka tosin voivat olla
miellyttävämpiä nelijalkaisia kuin yahoot, mutta joita vaatimattoman
mielipiteeni mukaan ei kumminkaan sovi väittää siivollisemmiksi. Se
olisi hänen Armonsakin täytynyt myöntää, jos olisi nähnyt, kuinka
ruokottomasti ne söivät ja miten olivat tottuneet kellehtimään ja
nukkumaan loassa.
Isäntäni mainitsi vielä erään ominaisuuden, jonka hänen palvelijansa
olivat todenneet muutamissa yahooissa ja jota hänen oli kerrassaan
mahdoton selittää. Hän sanoi yahoon päähän toisinaan pälkähtävän
vetäytyä jonnekin nurkkaan, paneutua pitkäkseen, ulvoa, ähkyä ja potkia
pois kaikki, jotka tulivat lähelle, vaikka olikin nuori ja lihava
eikä kaivannut ruokaa enempää kuin juomaakaan. Palvelijatkaan eivät
voineet käsittää, mikä sitä vaivasi. Ainoa lääke oli sen pakottaminen
ankaraan työhön, joka ehdottomasti sai sen jälleen järkiinsä. Oman
heimoni puolelle asettuen sivuutin tuon seikan vaieten, vaikka varsin
hyvin arvasin, mistä johtui tuo _spleen_, joka vaivaa ainoastaan
joutilaita, ylellisyydessä ja yltäkylläisyydessä eläviä. Jos heidätkin
pakotettaisiin saman parannusmenetelmän alaisiksi, takaisin asian
tulevan autetuksi.
Hänen Armonsa oli vielä huomannut, että naaras-yahoo usein sijoittui
jonkin töyrään tai pensaan suojaan sieltä katsellakseen ohikulkevia
nuoria koiraita ja sitten vuoroin vilahti näkyviin, vuoroin piiloutui
kaikenlaisin eriskummallisin elein ja ilmein, ja että narttu silloin
levitti ympärilleen ylen inhoittavaa hajua. Jos jokin koiras silloin
lähestyi, niin se vetäytyi hitaasti kauemmaksi, katsahteli taakseen,
oli pelkäävinään ja juoksi johonkin sopivaan lymypaikkaan, jonne tiesi
koiraankin tulevan.
Jos vieras narttu sattui tulemaan heidän seuraansa, kerääntyi sen
ympärille kolme neljä samaan sukupuoleen kuuluvaa, jotka katsoa
tuijottivat, räkyttivät, irvistelivät ja nuuskivat sitä joka puolelta
kääntyen sitten pois ja näyttäen ilmaisevan eleillään ehdotonta
ylenkatsetta.
Isäntäni ehkä hiukan liioitteli näissä harkinnoissaan, joihin oli
johtunut omien näkemiensä tai toisilta kuulemiensa seikkojen nojalla.
Minussa herätti kuitenkin ihmetystä ja syvää murhetta se ajatus, että
keimailun, moitiskelun ja panettelun idut elivät naissuvussa vaiston
muodossa.
Minä odotin joka hetki isäntäni syyttävän yahooita meidän
keskuudessamme ylen tavallisista kummankin sukupuolen keskuudessa
ilmenevistä luonnottomista taipumuksista. Luonto ei kumminkaan näytä
olleen siinä määrin asioihin perehtynyt opettajatar; nämä hienommat
nautinnot ovat yksinomaan meidän pallonpuoliskollamme tavattavia
taidollisuuden ja älyn tuotteita.