Tekijä kuvailee isäntänsä käskystä Englannin oloja. Euroopan
hallitsijoiden keskinäisten sotien syyt. Tekijä alkaa selostaa
Englannin valtiojärjestystä.
Lukija suvaitkoon ottaa huomioon, että seuraava monien keskustelujemme
supistettu selostus sisältää yhteenvetona tärkeimmät niistä seikoista,
joita pohdimme eri kertoina kolmen vuoden kuluessa, sillä Hänen Armonsa
halusi usein lähempiä selityksiä, kun olin ehtinyt paremmin perehtyä
houyhnhnmien kieleen. Minä esitin hänelle niin hyvin kuin osasin
Euroopan kaikkia oloja, puhuin kaupasta ja elinkeinoista, taiteista
ja tieteistä, ja hänen erinäisten seikkojen johdosta esittämiinsä
kysymyksiin antamani vastaukset olivat ehtymätön keskustelujen lähde.
Mainitsen tässä kuitenkin vain tärkeimmät seikat siitä, mitä isänmaani
oloja pohdittaessa lausuttiin, ja järjestän asiat niin hyvin kuin
voin ottamatta huomioon keskustelujemme aikaa tai muita ulkonaisia
olosuhteita, mutta pitäen lujasti kiinni totuudesta. Ainoana huolenani
on, että tuskin kykenen oikeudenmukaisesti esittämään isäntäni
väitteitä ja lausumia; vaillinaiset kykyni ja ajatusten kääntäminen
barbaariselle kielellemme ovat siinä suhteessa auttamattomasti haitaksi.
Hänen Armonsa käskyä noudattaen kuvailin siis Oranian prinssin aikana
tapahtunutta vallankumousta, mainitun prinssin aloittamaa ja hänen
seuraajansa, nykyisen Kuningattaren uudistamaa pitkällistä Ranskan
sotaa, johon ottivat osaa kristikunnan mahtavimmat valtiot ja joka
yhä vielä jatkui. Minä laskin isäntäni pyynnöstä, että yahooita oli
sodan kestäessä kaatunut suunnilleen miljoona, että kaupunkeja oli
valloitettu satakunta tai enemmänkin ja laivoja poltettu tai upotettu
kolme sen vertaa.
Hän tiedusteli minulta, mitkä olivat tavalliset syyt tai vaikuttimet
valtion alkaessa käydä sotaa toista vastaan. Minä vastasin, että niitä
oli lukemattomia, mutta että tahdoin mainita ainoastaan muutamia
tärkeimpiä. Toisinaan oli syynä ruhtinaiden kunnianhimo; heillä
näet ei mielestään ole milloinkaan kyllin paljon maata ja kansaa
hallittavanaan. Toisinaan kehnot ministerit, jotka houkuttelevat
herransa sotaan tukahduttaakseen tai johtaakseen harhaan heidän
huonosta hallituksestaan johtuvan alamaisten tyytymättömyyden.
Mielipiteiden erilaisuus on maksanut useiden miljoonien hengen,
esimerkiksi kysymys, onko liha leipää vai leipä lihaa, onko eräiden
marjojen mehu verta vai viiniä, onko viheltäminen pahe vai hyve, onko
parempi suudella paalua vai heittää se tuleen, mikä on paras puvun
väri, musta, valkoinen, punainen vaiko harmaa, tuleeko vaatetuksen
olla pitkä vai lyhyt, ahdas vai väljä, likainen vai puhdas, ja niin
edespäin. Nämä, varsinkin mitättömiä seikkoja koskevista eriävistä
mielipiteistä syntyneet sodat ovatkin kaikkein verisimpiä ja
pitkäaikaisimpia.
Toisinaan taistelee kaksi ruhtinasta saadakseen ratkaistuksi, kumpi
heistä saa riistää joltakin kolmannelta hänen alueensa, joihin
kummallakaan ei ole minkäänlaista oikeutta. Toisinaan aloittaa
jokin ruhtinas sodan toista vastaan, koska pelkää toisen hyökkäävän
kimppuunsa. Toisinaan ryhdytään sotaan, koska vihollinen on liian
voimallinen, toisinaan taas siitä syystä, että hän on liian heikko.
Toisinaan haluavat naapurimme sitä, mikä kuuluu meille; toisinaan
taas on heillä sellaista, minkä me mielellämme ottaisimme haltuumme,
ja niin me tappelemme, kunnes he ottavat meidän omamme tai me otamme
heidän omansa. Aivan oikeutettuna pidetään sodan aloittamista sellaista
maata vastaan, jonka kansan on köyhdyttänyt nälänhätä, näännyttänyt
rutto tai repinyt rikki puoluekiihko. Meillä on oikeus aloittaa sota
lähintä liittolaistamme vastaan, jos jokin hänen kaupunkinsa sijaitsee
meille soveliaassa paikassa tai jos hänen hallussaan on maa-alue, joka
täydentäisi ja pyöristäisi meidän rajojamme. Lähettäessään joukkoja
maahan, jonka asujaimet ovat köyhiä ja tietämättömiä, ruhtinas voi
laillisesti tuomita kuolemaan puolet heistä ja tehdä toiset orjiksi,
siten sivistäen heitä ja kohottaen heidät barbaarista elämänkantaa
korkeammalle. Jos joku ruhtinas on pyytänyt toiselta apua vihollisen
maahanhyökkäystä vastaan, on erittäin kuninkaallista, kunniakasta
ja yleistä, että auttaja maahanhyökänneen karkoitettuaan itse
valtaa alueet ja surmaa, vangitsee tai karkoittaa sen ruhtinaan,
jota on tullut auttamaan. Veriheimolaisuuteen tai naimaliittoihin
perustuva sukulaisuus on usein ruhtinaitten välisten sotien syynä,
ja mitä läheisempi sukulaisuus, sitä suurempi taipumus tappelemaan.
Köyhät kansat ovat ahnaita ja rikkaat kopeita, ja köyhyys ja
kopeus ovat aina eripuraiset. Niin ollen pidetään sotilaan tointa
kaikkein kunniallisimpana; sotilas näet on yahoo, joka on palkattu
kylmäverisesti surmaamaan niin paljon kuin suinkin oman heimonsa
jäseniä, jotka eivät ole milloinkaan tehneet hänelle mitään pahaa.
Euroopassa on olemassa myös eräänlaisia kerjäläisruhtinaita, jotka
eivät kykene käymään sotaa omin neuvoin, vaan vuokraavat joukkonsa
rikkaammille kansoille määrätystä päivärahasta. Siitä ne pidättävät
itselleen kolme neljännestä, ja siten kertyvät varat ovat heidän
tärkeimmät tulonsa. Sellaisia ruhtinaita on Saksassa ja muissa Euroopan
pohjoisissa osissa.
Se, mitä olet minulle kertonut sodan seikoista, sanoi isäntäni,
osoittaa tosiaankin mitä erinomaisimmin, millaisia vaikutuksia
koituu siitä järjestä, jonka väitätte omistavanne. On kuitenkin
onnellinen asia, että häpeä on vaaraa suurempi ja että luonto on
sommitellut teidät sellaisiksi, että suuren vahingon aikaansaaminen
on teille mahdotonta. Suunne on kasvojenne tasossa, joten ette voine
mitenkään purra toisianne muuten kuin yhteisestä sopimuksesta. Etu- ja
takajalkojenne kynnet ovat niin heikot, että yksi ainoa meikäläinen
yahoo ajaisi tusinan teitä käpälämäkeen. Harkitessani mainitsemaasi
taistelussa kaatuneiden määrää, en voi olla ajattelematta, että olet
_sanonut asian, jota ei ole_.
En voinut olla pudistamatta päätäni ja hymyilemättä hiukan hänen
tietämättömyydelleen. Ja koska en ollut sotataitoon perehtymätön,
kuvailin hänelle tykit, mörssärit, musketit, karbiinit, pistoolit,
luodit, ruudin, miekat, pistimet, tappelut, piiritykset, peräytymiset,
hyökkäykset, miinat ja vastamiinat, pommitukset ja meritaistelut,
laivain uppoamisen tuhansine miehineen, kaksikymmentätuhatta
kaatunutta kummallakin puolella, kuolevien valitukset, irtiraastetut
jäsenet, ruudinsavun, metelin, hevosten jalkoihin murskautuvat, paon,
takaa-ajon, voiton, kentät täynnä koirien, sutten ja petolintujen
saaliiksi jätettyjä ruumiita, kuvailin ryöstön, raiskauksen, polton
ja hävityksen työt. Korostaakseni omien rakkaitten maanmiesteni
urhoollisuutta vakuutin hänelle nähneeni heidän räjähdyttävän ilmaan
yhdellä kertaa sata vihollista eräässä piirityksessä ja yhtä monta
eräässä aluksessa ollutta, joiden kuolleet ruumiit putosivat kappaleina
alas pilvistä, katselijoiden suureksi huviksi.
Aioin ryhtyä yksityiskohtaisemmin asiasta kertomaan, mutta isäntäni
käski minun vaieta. Hän sanoi, että yahooiden luonnonlaatuun
perehtynyt voi hyvinkin uskoa niin ilkeän eläimen voivan suorittaa
kaikki mainitsemani teot, jos vain niiden voima ja oveluus vastasi
niiden kataluutta. Mutta samalla kuin kuvaukseni oli lisännyt hänessä
koko yahoo-heimoon kohdistuvaa inhontunnetta, oli se saanut aikaan
mielenhämmennyksen, jota hän ei ollut aikaisemmin ollenkaan tuntenut.
Hän ajatteli, että jos hänen korvansa tottuisivat tuollaisiin
inhoittaviin sanoihin, ne voisivat vähitellen kuunnella niitä vähemmän
kauhistuen. Vaikka hän vihasikin oman maansa yahooita, ei hän
kumminkaan soimannut heitä vihattavista ominaisuuksistaan enempää kuin
jotakin _gnnayhia_ (petolintua) sen julmuudesta tai särmikästä kiveä
siitä, että se oli leikannut haavan hänen kavioonsa. Jos sitävastoin
luontokappale, joka väitti olevansa järjellinen, voi suorittaa
sellaisia hirmuisia tekoja, niin hän pelkäsi tuon väärään suuntaan
kehittyneen kyvyn olevan eläimellisyyttäkin pahemman. Senvuoksi hänestä
näytti varmalta, että meissä oli järjen asemesta vain jonkinlainen muu
kyky, joka oli omansa paisuttamaan luontaisia paheitamme, niinkuin
samea virta heijastaa rujoa ruumista sekä suurempana että vieläkin
rujompana.
Hän lisäsi kuulleensa liiankin paljon sodasta sekä tässä että
edellisissä keskusteluissa. Oli eräs toinenkin seikka, joka nyt häntä
hiukan tyrmistytti. Minä olin kertonut hänelle eräiden miehistööni
kuuluvien henkilöiden poistuneen kotimaastaan, koska _oikeudenkäynti_
oli heidät hävittänyt, mutta hän ei kyennyt käsittämään, kuinka oikeus,
jonka piti turvata kaikkia, voi saattaa ketään häviöön. Senvuoksi hän
halusi saada lähempiä tietoja siitä, mitä tarkoitin puhuessani laista
ja oikeudesta ja henkilöistä, jotka niitä asioita hoitivat kotimaassani
vallitsevan käytännön mukaisesti; hänen mielestään näet piti vaiston
ja ymmärryksen riittää opastajiksi järjellisille olennoille, jollaisia
väitimme olevamme, koska ne osoittavat, mitä meidän tulee tehdä ja mitä
jättää tekemättä.
Minä selitin Hänen Armollensa, että laki oli tiede, johon en ollut
kovinkaan perehtynyt muuten kuin turvautumalla, joskin turhaan,
asianajajiin jouduttuani kokemaan erinäisiä vääryyksiä; mutta lupasin
siitä huolimatta selittää hänelle asian niin hyvin kuin suinkin osasin.
Sanoin hänelle, että keskuudessamme oli erikoinen sääty, jota
nuoruudesta asti totutettiin tätä tarkoitusta varten runsaasti lisätyn
sanavaraston avulla todistamaan, että valkoinen on musta ja musta
valkoinen, aina riippuen siitä, mitä heille maksettiin. Kaikki muut
ihmiset ovat tämän säädyn orjia. Jos esimerkiksi naapurini tekee
mieli minun lehmääni, niin hän palkkaa asianajajan todistamaan, että
lehmä kuuluu hänelle eikä minulle. Minun täytyy silloin palkata
toinen puolustamaan oikeuttani, koska omasta puolestaan puhuminen on
vastoin kaikkia lain sääntöjä. Mainitsemassani tapauksessa, ollessani
laillinen omistaja, minä joudun kahdesta syystä suuriin vaikeuksiin.
Ensinnäkin on huomattava, että asianajajaani on melkein kätkyestä asti
harjoitettu puolustamaan vääryyttä, joten hän joutuu aivan oudoille
aloille puolustaessaan oikeutta ja käy sellaiseen luonnottomaan toimeen
aivan vastahakoisesti. Toinen pulma on siinä, että asianajajani täytyy
menetellä erittäin varovasti, ellei mieli saada nuhteita tuomareilta ja
joutua virkaveljiensä vihan esineeksi, koska vähentää oikeuskäytäntöä.
Niinpä minulla onkin vain kaksi keinoa lehmäni säilyttämiseksi.
Ensimmäinen on se, että voitan kaksinkertaisesti maksamalla puolelleni
vastustajan asianajajan, joka siinä tapauksessa pettää asiakkaansa
antaen ymmärtää, että oikeus on hänen puolellaan. Toinen keino on
siinä, että asianajajani esittää asiani niin vääränä kuin suinkin voi
myöntämällä lehmän kuuluvan vastustajalleni. Taitavasti käytettynä tämä
keino epäilemättä saa tuomarin myötätunnon minun puolelleni.
Teidän Armonne tulee tietää, että näiden tuomarien tehtävänä on
ratkaista kaikenlaisia omistusoikeutta koskevia riitoja, mutta myöskin
rikosasioita, ja että heidät on valittu kaikkein ovelimpien, vanhoiksi
tai laiskoiksi ehtineiden asianajajien joukosta. Koska he ovat
kaiken ikänsä olleet nurjamieliset totuudelle ja tasapuolisuudelle,
he valitettavasti suosivat pakostakin yhä edelleen petosta,
valapattoisuutta ja vääryyttä siinä määrin, että tiedän useiden
kieltäytyneen ottamasta lahjuksia siltä asianosaiselta, jolla oli
oikeus puolellaan, koska olisivat muuten solvanneet säätyänsä tekemällä
sellaista, mikä ei sovellu hädän olemukseensa eikä virkaansa.
Näiden lakimiesten keskuudessa on sääntönä, että kaikki se, mitä
on tehty, voidaan lainmukaisesti tehdä uudestaan, ja sen vuoksi he
keräävät erikoisen huolellisesti kaikki aikaisemmin julistetut, yleistä
oikeudentuntoa ja ihmisten tervettä järkeä rikkovat päätökset. Näitä
ennakkotapauksiksi nimittämiään päätöksiä he esittävät auktoriteetteinä
puolustaessaan kaikkein epäoikeutetuimpia mielipiteitä, ja tuomarit
tietävät aina toimia niiden mukaisesti.
Asiaa oikeudessa käsiteltäessä he tarkoin varovat koskettelemasta jutun
ydinkohtaa, puhuvat äänekkäästi ja kiivaasti ja viipyvät kaikenlaisissa
asiaankuulumattomissa seikoissa. Esimerkiksi ylempänä mainitussa
riitajutussa he eivät ollenkaan halua tietää, millä oikeudella
vastustajani vaatii omakseen lehmääni, vaan tutkistelevat, onko
puheenalainen lehmä punainen vai musta, ovatko sen sarvet pitkät vai
lyhyet, onko sen laidun ympyränmuotoinen vai neliömäinen, lypsetäänkö
lehmä kotona vai ulkona, mitkä taudit sitä vaivaavat ja niin edespäin.
Sitten tarkastellaan ennakkotapauksia, siirretään asia toistaiseksi
kerta toisensa jälkeen, ja kymmenen, kahdenkymmenen tai kolmenkymmenen
vuoden kuluttua annetaan päätös.
On vielä huomattava, että tämä sääty puhuu omaa kapulakieltänsä, jota
ei kukaan muu kuolevainen ymmärrä. Sitä käyttäen on kirjoitettu kaikki
heidän lakinsa, joiden lisäämisestä he pitävät erikoista huolta.
Niin menetellen he ovat kerrassaan sekoittaneet totuuden ja valheen,
oikeuden ja vääryyden peruskäsitteet, joten tarvitaan kolmekymmentä
vuotta, kun on ratkaistava, kuuluuko kuuden sukupolven aikana suvussani
perintönä kulkenut pelto minulle vai jollekin kolmensadan peninkulman
päässä asuvalle muukalaiselle.
Käytäessä oikeutta henkilöitä vastaan, joita syytetään valtiollisista
rikoksista, menetelmä on paljoa lyhyempi ja suositeltavampi. Tuomari
antaa silloin kuulustella vallassaolijoiden toivomuksia ja voi sitten
huoletta hirttää tai vapauttaa syytetyn tarkoin noudattaen kaikkia
laillisia muotoja.
Tässä kohden isäntäni keskeytti esitykseni sanoen kovin
pahoittelevansa, etteivät olennot, joilla kertomuksestani päättäen
täytyi olla aivan erinomaiset luontaiset lahjat, kehoitettu
ohjaamaan toisia viisauden ja tietojen hankinnassa. Minä vakuutin
Hänen Armollensa, että he olivat kaikissa heidän omaan alaansa
kuulumattomissa asioissa kaikkein typerimpiä ja tietämättömimpiä
keskuudessamme, aivan kelvottomia tavalliseen keskusteluun, kaiken
tiedon ja valistuksen ilmeisiä vihollisia ja pyrkivät solvaamaan
ihmisten tervettä järkeä kaikissa muissakin asioissa aivan samoin kuin
oman ammattinsa alueella.