Houyhnhnmien käsitys todesta ja valheesta. Isäntä ei hyväksy
tekijän esitystä. Tekijä kertoo seikkaperäisemmin itsestään ja
matkaseikkailuistaan.
Isäntäni kuunteli kertomustani ilmeisesti hämmentynein mielin,
sillä käsitteet _epäillä_ ja _olla uskomatta_ ovat tässä maassa
niin vähän tunnetut, etteivät asukkaat tiedä, miten menetellä
sellaisessa tapauksessa. Kun toisissa osissa maailmaa elävien
ihmisten luonnonlaadusta keskustellessamme sain usein tilaisuutta
puhua _valhettelemisesta_ ja asiain _väärin esittämisestä_, oli
isäntäni vaikea ymmärtää, mitä tarkoitin, vaikka hän muuten oli varsin
terävä-älyinen. Hän näet päätteli näin. Puhekyky on meille suotu, jotta
voisimme toisiamme ymmärtää ja saada tietoa tosiasioista. Jos nyt joku
_sanoo asian, jota ei ole_, niin tuo tarkoitus ei toteudu, koska en
oikeastaan voi sanoa häntä ymmärtäväni enkä suinkaan ole saanut mitään
tietoa, vaan hän jättää minut pahempaan kuin tietämättömyyteen, kun
näet johdun uskomaan, että asia on musta, vaikka se on valkoinen, tai
lyhyt, vaikka se on pitkä. Siinä kaikki, mitä hänellä oli sanottavana
_valhettelun_ taidosta, jota inhimilliset olennot täydellisesti
vallitsevat.
Palaan asiaan. Minun vakuutettuani, että yahoot olivat kotimaassani
ainoa hallitseva eläinsuku (tämän seikan hän sanoi menevän aivan yli
ymmärryksen) isäntäni tiedusteli, oliko keskuudessamme houyhnhnmeja ja
mikä oli heidän tehtävänsä. Minä sanoin hänelle, että meillä oli niitä
paljonkin, että ne kesällä kävivät laitumella niityillä ja elelivät
talvella taloissa syöden heiniä ja kauroja ja että palvelija-yahooiden
tehtävänä oli sukia ne, kammata niiden harjat, siivota kaviot, ruokkia
niitä ja valmistaa niille makuusija. Minä ymmärrän asian hyvin, sanoi
isäntäni; kaikesta, mitä sanot, käy selvästi ilmi, että väittivätpä
yahoot olevansa kuinka järkeviä tahansa, houyhnhnmit sittenkin ovat
teidän herrojanne; toivoisin vain, että meidän yahoomme olisivat
yhtä tottelevaisia. Minä pyysin Hänen Armoltaan anteeksi, etten
voinut kertomustani jatkaa, koska tiesin, ettei se ollenkaan häntä
miellyttäisi, mutta hän vaati minua ilmoittamaan kaikki, kaikkein
pahimmatkin asiat. Minä sanoin tottelevani. Myönsin, että meikäläiset
houyhnhnmit, joita nimitimme hevosiksi, olivat jaloimmat ja kauneimmat
eläimemme, erinomaisen voimakkaat ja nopeat. Ylhäisten henkilöiden
omistamia käytettiin matkoilla, metsästysretkillä tai vetämään kevyitä
vaunuja. Niitä kohdeltiin erittäin hyvin ja huolellisesti, kunnes
tulivat kipeiksi tai jäseniltään kankeiksi. Silloin ne myytiin, ja
niitä käytettiin kaikenlaisessa raskaassa työssä, kunnes kuolivat.
Sitten ne nyljettiin, nahka myytiin tavalliseen käypään hintaan ja
ruumiit jätettiin koirien ja petolintujen raadeltaviksi. Tavallisten
hevosten kohtalo ei kumminkaan ollut yhtä suopea. Ne kuuluivat
talonpojille, ajureille ja muille vähäväkisille, jotka käyttivät niitä
rasittavassa työssä ja ruokkivat huonommin. Minä kuvailin niin hyvin
kuin osasin, kuinka maassamme ratsastetaan, millaiset ovat ohjakset,
satulat, kannukset, piiskat, valjaat ja rattaat. Mainitsin vielä,
että kiinnitimme niiden kavioihin eräästä raudan nimellä mainitusta
kovasta aineesta valmistetut kiskot, jotka estivät kavioita murtumasta
kivisillä teillä, joita pitkin usein kuljimme.
Ilmaistuaan erinäisiä kertoja syvintä närkästystään isäntäni kysyi,
kuinka uskalsimme nousta houyhnhnmin selkään; hän näet tiesi varmaan,
että heikoin hänen palvelijoistaan kykeni karistamaan alas väkevimmän
yahoon tai paneutumalla pitkäkseen ja piehtaroimalla murskaamaan elukan
kuoliaaksi. Minä vastasin, että hevosemme totutetaan kolmen neljän
vuoden ikäisistä erilaisiin tehtäviinsä, että ne, jotka osoittautuvat
sietämättömän uppiniskaisiksi, valjastettiin raskaitten kuormien
eteen, että niitä nuorina rangaistiin ankarasti kaikista ilkeistä
tepposista, että tavallisiksi ratsu- tai ajohevosiksi aiotut orivarsat
yleensä kuohittiin, kun olivat ehtineet kahden vuoden ikäisiksi, jotta
muuttuisivat säyseämmiksi ja lauhkeammiksi ja että ne olivat hyvin
herkkiä palkitsemiselle ja rankaisemiselle; mutta samalla pyysin Hänen
Armoansa ottamaan huomioon, ettei niissä ollut järjen hiventäkään,
enempää kuin tämän maan yahooissa.
Minä yritin kaikkia mahdollisia selityksiä käyttäen saada isäntääni
oikein ymmärtämään, mitä kerroin. Se oli kuitenkin erinomaisen
hankalaa, sillä heidän kielensä ei ole sanarikasta, koska näet heillä
on vähemmän pyyteitä ja tarpeita kuin meillä. Mahdotonta on kuvailla,
kuinka hän harmistui kuullessaan, että kohtelimme houyhnhnmheimoa
säälimättömästi, varsinkin kun olin selittänyt hänelle, miten hevosia
meillä kuohittiin, jotteivät ne voisi jatkaa sukuaan ja jotta tulisivat
nöyremmiksi. Hän sanoi, että jos tosiaankin oli olemassa maa, jossa
vain yahoot olivat järjellä varustetut, niin niiden täytyi epäilemättä
olla hallitsevina, koska järki on aina lopulta raakaa voimaa väkevämpi.
Ottaen huomioon ruumiinrakenteemme, varsinkin minun, hän kuitenkin
oli sitä mieltä, ettei mikään muu luontokappale ollut niin huonosti
varustettu soveltamaan järkeä käytännöllisen elämän toimiin, ja halusi
sitten kuulla, olivatko kotimaani asukkaat minun vai hänen maansa
yahooiden kaltaisia. Minä vakuutin hänelle olevani yhtä hyvämuotoinen
kuin useimmat ikäiseni, mutta että nuoremmat miehet ja naiset olivat
paljoa heikompia ja hauraampia ja että viimeksimainittujen hipiä oli
yleensä valkoinen kuin rieskamaito. Hän myönsi minun tosiaankin eroavan
muista yahooista sikäli, että olin paljoa siivollisempi enkä aivan
yhtä muodoton kuin ne, mutta todellisen hyödyn kannalta hän arveli
minun eroavan niistä epäedullisella tavalla. Etu- ja takajalkojeni
kynnet olivat aivan mitättömät, ja etujalkojani hän ei oikeastaan
voinut sillä nimellä mainita, koska ei milloinkaan nähnyt minun
kävelevän niiden varassa; ne olivat ilmeisesti niin arat, etteivät
sietäneet maankamaraa. Ne olivat tavallisesti paljaat, ja se peite,
jota toisinaan käytin, ei ollut samanmuotoinen eikä yhtä luja kuin
takajaloissa. Minä en kyennyt kävelemään varmasti, sillä jos jompikumpi
takajalkani luiskahti, niin minun täytyi auttamattomasti kaatua. Sitten
hän alkoi havaita vikoja ruumiini muissakin osissa. Kasvoni olivat
liian litteät, nenäni liian ulkoneva, silmät sijaitsivat etupuolella,
joten en kyennyt katsomaan kummallekaan sivulle kääntämättä päätäni.
Minä en osannut syödä nostamatta toista etujalkaani huulilleni, ja sen
vuoksi luonto oli sijoittanut nuo jäsenet tätä tarkoitusta vastaaviksi.
Hän ei käsittänyt, mitä hyötyä voi olla takajalkojeni moneen osaan
jakautumisesta; nekin olivat liian arat astellakseen kovien ja terävien
kivien peittämällä maalla, ellei niitä peitetty jonkin toisen eläimen
nahasta valmistetuilla koteloilla. Koko ruumiini tarvitsi helteen
ja kylmän varalta verhoa, jonka pukemisesta ja riisumisesta koituva
ikävä työ minun täytyi joka päivä suorittaa. Hän oli vielä huomannut,
että kaikki hänen maansa eläimet luonnostaan vaistomaisesti inhosivat
yahooita, joita heikommat karttoivat ja väkevämmät karkottivat.
Jos siis otaksuttiin, että meille oli suotu järjen lahja, niin hän
ei voinut käsittää, kuinka kykenimme voittamaan kaikkien olentojen
luontaisen vastenmielisyyden ja kuinka niinmuodoin voimme niitä
kesyttää ja saada tottelemaan. Hän ei kumminkaan (kuten sanoi)
tahtonut asiasta kauemmin kiistellä, koska halusi mieluummin kuulla
oman tarinani, jotakin itsestäni, maasta, jossa olin syntynyt, ja
elämänkokemuksestani ja toimistani ennen hänen luokseen saapumista.
Minä vakuutin tahtovani erittäin mielelläni tyydyttää kaikki hänen
toivomuksensa, mutta epäilin kovin, voisinko selittää erinäisiä
seikkoja, joista Hänen Armollaan ei ollut minkäänlaista käsitystä,
koska en ollut nähnyt hänen maassaan mitään niihin verrattavaa. Lupasin
kuitenkin panna parastani ja yrittää ilmaista itseäni vertauksellisesti
samalla pyytäen hänen apuansa, jos minulta sattuisi puuttumaan sanoja.
Hän suvaitsi suostua pyyntööni.
Kerroin siis syntyneeni kunniallisista vanhemmista saarella, jota
mainittiin Englannin nimellä ja joka sijaitsi tästä maasta niin monen
päivänmatkan päässä kuin Hänen Armonsa väkevin palvelija kykeni
kulkemaan auringon vuotuisen kierroksen kuluessa. Minut oli koulutettu
välskäriksi, jonka tehtävänä oli lääkitä tapaturmien tai väkivallan
aikaansaamia ruumiin vammoja. Kotimaatani hallitsi naarasihminen,
jota nimitettiin Kuningattareksi. Minä lähdin maasta hankkiakseni
itselleni rikkauksia, joilla voisin elättää itseäni ja perhettäni
kotiin palattuani. Viime matkallani olin laivan kapteenina, ja minulla
oli palveluksessani suunnilleen viisikymmentä yahoota, joista monet
merillä kuolivat, joten minun täytyi palkata niiden sijaan toisten
kansojen miehiä. Aluksemme oli kaksi kertaa vaarassa upota; ensin
ankarassa myrskyssä ja sitten törmättyään kariin. Tässä isäntä
keskeytti esitykseni kysyen, kuinka voin houkutella muukalaisia eri
maista lähtemään mukaani, vaikka olin kärsinyt sellaisia vahinkoja ja
ollut niin monessa vaarassa. Minä sanoin, että he olivat epätoivoisessa
tilassa eläviä henkilöitä, joiden oli täytynyt paeta syntymäsijoiltaan
köyhyytensä tai rikostensa vuoksi. Toiset olivat joutuneet rappiolle
käräjöidessään, toiset olivat menettäneet kaiken omaisuutensa juomalla,
irstailemalla ja pelaamalla, toiset olivat lähteneet maanpakoon oltuaan
mukana valtiopetoksessa, useat senvuoksi, että olivat murhanneet,
varastaneet, ryöstäneet, myrkyttäneet, tehneet vääriä valoja,
väärentäneet, valmistaneet väärää rahaa, raiskanneet tai harjoittaneet
luonnottomia paheita, paenneet lippujensa luota tai menneet vihollisen
puolelle. Useimmat olivat karanneet vankilasta, ja kukaan ei uskaltanut
palata kotimaahan, koska pelkäsivät kaikki joutuvansa hirteen tai
vankeudessa kitumaan. Siitä syystä heidän oli pakko etsiä elatustaan
muualta.
Tämän esityksen aikana isäntäni suvaitsi keskeyttää minut useita
kertoja. Minä olin yrittänyt monin eri tavoin epäsuorasti kuvailla
hänelle erilaisia rikoksia, joiden vuoksi useimpien miehistööni
kuuluvien henkilöiden oli täytynyt paeta kotimaastaan. Meidän oli pakko
keskustella useita päiviä, ennenkuin hän käsitti, mitä tarkoitin.
Hän ei kyennyt mitenkään tajuamaan, minkätähden oli hyödyllistä tai
tarpeellista harjoittaa noita paheita. Asiaa selittääkseni yritin
saada hänet jotenkin käsittämään vallan ja rikkauden himoa ja hekuman,
kohtuuttomuuden ja kateuden hirmuisia seurauksia. Kaikki tuo minun
oli pakko selittää mainitsemalla esimerkkejä ja esittämällä erilaisia
otaksumia, ja hän kohotti katseensa hämmästyneenä ja närkästyneenä,
niinkuin ainakin henkilö, jonka mieleen iskee äkkiä jokin milloinkaan
ennen näkemätön tai kuulematon asia. Heidän kielellään ei käy
ilmaiseminen valtaa, hallitusta, sotaa, lakia, rangaistusta enempää
kuin tuhansia muitakaan asioita tarkoittavia käsitteitä, joten minun
oli melkein mahdoton saada hänelle ilmaistuksi ajatuksiani. Hänellä
oli kuitenkin erinomainen äly, jota hän oli kehittänyt mietiskellen ja
keskustellen, ja niin hänen onnistui vähitellen muodostaa itselleen
pätevä käsitys siitä, mitä ihmisluonto voi saada aikaan meidän
maillamme. Hän pyysi minua kuvailemaan hiukan yksityiskohtaisemmin
Euroopaksi nimittämäämme maata ja erityisesti omaa maatani.