Houyhnhnm vie tekijän taloonsa. Taloa kuvaillaan. Kuinka tekijä otetaan
vastaan. Houyhnhnmein ravinto. Tekijä on pahassa pulassa, kun puuttuu
ruokaa; vihdoin asia autetaan. Hänen ateriansa tässä maassa.
Kuljettuamme suunnilleen kolme peninkulmaa saavuimme eräänlaisen pitkän
rakennuksen luo. Sen muodostivat maahan isketyt paalut, joiden väliin
oli rakennettu risuaita; katto oli matala ja oljilla peitetty. Nyt
tunsin mieleni hieman keventyvän ja otin taskustani muutamia esineitä,
jollaisia matkailijat yleensä vievät lahjoiksi villeille alkuasukkaille
Amerikkaan ja muualle; toivoin näet siten yllyttäväni talon asukkaita
ottamaan minut ystävällisesti vastaan. Hevonen viittasi minulle, että
astuisin edellä sisään. Minä astuin avaraan suojaan, jossa oli sileä
savilattia ja jonka toisella seinällä oli koko seinän pituinen seimi
häkkeineen. Huoneessa oli kolme virkkuvarsaa ja kaksi tammaa. Ne eivät
syöneet, vaan toiset niistä suureksi ihmeekseni istuivat. Sitäkin
enemmän hämmästyin havaitessani toisten toimittelevan talousaskareita.
Ne näyttivät tavallisilta kotieläimiltä, mutta kaikki vahvisti
alkuperäistä ajatustani, että kansan, joka voi siinä määrin sivistää
järjettömiä luontokappaleita, täytyi ehdottomasti olla kaikkia muita
maailman kansoja viisaampi. Kimo astui sisään heti jäljessäni ehkäisten
siten kaiken pahoinpitelyn, joka olisi voinut tulla osakseni toisten
taholta. Se hirnahti erinäisiä kertoja arvovaltaisesti, ja toiset
kuuluivat sille vastaavan.
Tämän huoneen takana oli vielä kolme huonetta, jotka täyttivät
rakennuksen koko mitan ja joiden oviaukot näkyivät toinen toisensa
takaa. Me kuljimme toisen huoneen läpi kohti kolmatta. Kimo astui
ensin sisään ja kehoitti eleellään minua odottamaan. Minä odotin
toisessa huoneessa ja otin esiin talon herralle ja rouvalle
tarkoittamani lahjat: kaksi veistä, kolme tekohelmillä kaunistettua
rannerengasta, pienen kuvastimen ja kaulanauhan. Hevonen hirnahti
kolme neljä kertaa, ja minä odotin kuulevani ihmisäänen vastaavan,
mutta kuulin vain hirnuntaa, joka toisinaan kaikui hiukan kimeämmältä
kuin kimon. Aloin ajatella, että talon täytyi kuulua jollekin
korkea-arvoiselle henkilölle, koska oli niin monta mutkaa, ennenkuin
pääsin puheille. Mutta aivan käsittämätöntä oli, että ylhäinen henkilö
käytti palvelijoinaan ainoastaan hevosia. Pelkäsin kärsimyksieni ja
onnettomuuksieni järkyttäneen järkeäni, yritin keskittyä ja katselin
ympärilleni huoneessa, johon olin jäänyt yksin. Se oli sisustettu
samoinkuin ensimmäinen, mutta hienommin. Minä hieroin silmiäni, mutta
näin yhä samat esineet. Nipistin käsivarttani ja kylkeäni toivoen
herääväni unta näkemästä. Vihdoin johduin ehdottomasti päättelemään,
ettei tämä silmänlume voinut olla muuta kuin taikaa ja noituutta.
Minulla ei kumminkaan ollut aikaa mietteitteni jatkamiseen, sillä
kimo tuli samassa ovelle ja viittasi minua kolmanteen huoneeseen,
missä näin muhkean tamman ja kaksi varsaa. Ne istuivat takalonkkainsa
varassa verrattain taidokkaasti valmistetuilla ja täysin puhtailla ja
siisteillä olkimatoilla.
Kun olin ehtinyt sisään, nousi tamma matolta, tuli luokseni,
katseli tarkoin käsiäni ja kasvojani ja silmäili minua erittäin
ylenkatseellisesti. Sitten se kääntyi kimon puoleen, ja minä kuulin
heidän lausuvan useita kertoja sanan _yahoo_. Sanan merkitystä en
kyennyt silloin arvaamaan, vaikka se oli ensimmäinen oppimani; mutta
aivan pian se minulle selvisi, ikuiseksi nöyryytyksekseni. Kimo
nyökkäsi minulle ja toisti sanaa _hhuun, hhuun_ samoinkuin tietä
kulkiessamme, ja minä ymmärsin sen kehoittavan minua seuraamaan
itseänsä. Se johti eräänlaiselle pihamaalle, missä oli toinen rakennus
vähän matkan päässä talosta. Me astuimme sisään, ja minä näin kolme
samanlaista inhoittavaa luontokappaletta kuin olin maihin tultuani
tavannut. Ne söivät juuria ja eläinten lihaa. Myöhemmin sain tietää,
että se oli aasien ja koirien ja silloin tällöin tapaturmaisesti tai
tautiin kuolevien lehmien lihaa. Ne oli kaikki kiinnitetty kaulastaan
lujilla vitjoilla isoon puomiin, ne pitelivät ruokaansa etujalkain
kynsien välissä ja pureskelivat sitä hampaillaan.
Isäntähevonen käski erään palvelijansa, raudikon virkun, irroittaa
suurimman eläimen ja taluttaa sen pihalle. Eläin sijoitettiin viereeni,
ja isäntä ja renki vertailivat tarkoin ulkonäköämme lausuen kerran
toisensa jälkeen sanan _yahoo_. En voi sanoin selittää, millainen
hämmästys ja kauhu valtasi mieleni, kun huomasin, että tuo inhoittava
otus oli aivan ihmisen näköinen, kasvot tosin litteät ja leveät,
nenä latuskainen ja suu iso. Sellaiset eroavaisuudet ovat kuitenkin
tavallisia kaikkien villikansojen keskuudessa, joiden kasvojenpiirteet
tärveltyvät siitä, että lasten sallitaan maata ja ryömiä maassa tai
että äidit kantavat niitä selässään ja ne hierovat kasvojaan äidin
hartioihin. Yahoon etujalkoja erottivat minun käsistäni ainoastaan
pitkät kynnet, karhea ja ruskea kämmenpohja ja karvaiset rystyset.
Samanlainen yhtäläisyys ja eroavaisuus vallitsi jalkojemme välillä,
kuten varsin hyvin tiesin, vaikka hevoset eivät voineet kenkieni ja
sukkieni vuoksi sitä nähdä. Samoin oli laita koko ruumiinrakennuksen,
ottamatta lukuun karvapeitettä ja väriä, joista olen jo aikaisemmin
puhunut.
Hevosille tuntui tuottavan suurta päänvaivaa se seikka, että muu
ruumiini oli aivan toisenlainen kuin yahoon. Se johtui vaatteistani,
joita he eivät kyenneet mitenkään käsittämään. Ruskea tarjosi minulle
juurta, jota piteli (myöhemmin soveliaassa kohdassa kuvailtavan yleisen
tavan mukaan) kavionsa ja vuohisensa välissä. Minä otin sen käteeni,
haistoin sitä ja ojensin sen takaisin niin kohteliaasti kuin osasin.
Sitten se haki yahoon tallista kappaleen aasinlihaa, mutta siitä lähti
sellainen löyhkä, että käännyin inhoten toisaanne. Se heitti sen
yahoolle, joka sen ahnaasti hotkaisi. Sitten se osoitti heinätukkoa ja
kaurakappaa, mutta minä pudistin päätäni siten ilmaisten, etteivät ne
kelvanneet ruoakseni. Nyt aloin tosiaankin pelätä kuolevani nälkään,
ellen tapaisi ihmissukuun kuuluvaa olentoa; vaikka näet olinkin siihen
aikaan niin suuri ihmisystävä kuin kuka toinen tahansa, tunnustan
kuitenkin, etten ole milloinkaan kohdannut eläviä olentoja, jotka
olisivat herättäneet mieleeni niin ehdotonta inhontunnetta kuin nuo
saastaiset yahoot. Ja mitä paremmin opin niitä tuntemaan tässä maassa
oleskellessani, sitä inhoittavammilta ne alkoivat minusta näyttää.
Isäntähevonen havaitsi sen käyttäytymisestäni ja lähetti sen vuoksi
yahoon takaisin talliin. Sitten se nosti etukavion huulelleen, ja se
ihmetytti minua, vaikka liike tapahtui aivan helposti ja luontevasti.
Se teki muitakin eleitä saadakseen tietää, mitä halusin syödä, mutta
minä en osannut vastata niin, että se olisi tarkoitukseni ymmärtänyt.
Ja vaikka se olisi ymmärtänytkin, en voinut ajatella mitään keinoa
soveliaan ravinnon hankkimiseksi. Näissä puuhissa ollessamme havaitsin
lehmän kulkevan ohi ja ilmaisin haluavani mennä sitä lypsämään.
Se tepsi. Isäntähevonen vei minut takaisin taloon ja käski erään
palvelijatamman avata oven huoneeseen, jossa säilytettiin erittäin
huolellisesti ja siististi suurta maitovarastoa savi- ja puuastioissa.
Tamma antoi minulle ison kehlon, jonka ahnaasti tyhjensin. Siitä tunsin
melkoisesti virkistyväni.
Puolenpäivän aikaan näin taloa kohti liikkuvat rekeä muistuttavat
ajoneuvot, joita vetämässä oli kaksi yahoo-paria. Niissä istui vanha
ylhäisennäköinen ori. Hän astui ajoneuvoista takajalat edellä, koska
oli tapaturmaisesti vikuuttanut vasemman etujalkansa. Hän tuli
päivälliselle isäntähevosemme luo, joka otti hänet vastaan erittäin
kohteliaasti. He aterioivat parhaassa huoneessa, ja toisena ruokalajina
oli maitoon keitetty kauravelli, jonka vanha hevonen söi lämpimänä,
toiset kylmänä. Seimet sijaitsivat ympyrässä keskellä huonetta ja
jakautuivat eri parsiin, joissa he istuivat, olkilyhteitä alustanaan.
Keskustassa oli iso heinähäkki ja siinä aukko jokaisen seimen kohdalla,
joten kukin ori ja tamma söi omia heiniänsä ja omaa maito- ja
kaura-apettansa erittäin siististi ja säännöllisesti. Nuoret ori- ja
tammavarsat käyttäytyivät sangen sievästi, ja isäntä ja emäntä olivat
erittäin kohteliaat vieraalleen. Kimo käski minut viereensä seisomaan,
ja hän ja hänen tuttavansa keskustelivat vilkkaasti minusta, kuten
havaitsin vieraan vähän väliä minuun suuntautuvasta katseesta ja usein
toistuvasta _yahoo_ sanasta.
Minä olin vetänyt rukkaset käsiini, ja isäntä kimo joutui sen
huomattuaan ihmeisiinsä. Hän ilmaisi eleillä ihmettelevänsä, mitä olin
tehnyt etujaloilleni, kosketti niitä kolme neljä kertaa kaviollansa,
ikäänkuin kehoittaen minua saattamaan ne entiseen muotoon. Minä
tottelin, riisuin käsineet ja pistin ne taskuuni. Se antoi aihetta
keskustelun jatkamiseen, ja minä havaitsin käytökseni seuraa
miellyttävän. Aivan pian sain kokea asian hyviä vaikutuksia. Minun
käskettiin lausua ne harvat sanat, jotka tunsin, ja isäntäni opetti
siinä pöydässä istuttaessa minulle kaurojen, maidon, tulen, veden ja
muutamien muiden aineiden nimitykset. Minä osasin ne helposti toistaa,
sillä olin nuoruudestani asti osoittanut suurta kyvykkyyttä kielten
oppimisessa.
Päivällisen jälkeen isäntähevonen vei minut syrjemmälle ja ilmaisi
sanoilla ja eleillä olevansa kovin huolissaan, koska minulla ei
ollut mitään syötävää. Kauroja mainitaan heidän kielessään nimellä
_hlunnh_. Minä lausuin tämän sanan pari kolme kertaa; vaikka näet
olin aluksi kieltäytynyt kauroja nauttimasta, olin kuitenkin paremmin
asiaa harkittuani havainnut, että voisin niistä valmistaa jonkinlaista
leipää, joka maidon kerällä nautittuna voisi säilyttää minut hengissä,
kunnes pääsisin karkaamaan johonkin toiseen maahan ja ihmisten
ilmoille. Hevonen käski heti erään valkoisen palvelijatamman tuoda
minulle melkoisen määrän kauroja jonkinlaisella puukaukalolla. Minä
paahdoin kaurat niin hyvin kuin osasin, hieroin niitä, kunnes vihneet
irtautuivat, ja seuloin jyvät erilleen. Sitten murskasin ja jauhoin ne
kahden kiven välissä ja valmistin niistä taikinan eli leivän, jonka
paistoin ja söin lämpimänä, ryypäten maitoa palan painimeksi. Aluksi
tämä useissa Euroopankin seuduissa käytetty ravinto tuntui minusta
ylen mauttomalta, mutta vähitellen totuin sentään sitä sietämään.
Koska olen elämäni varrella usein joutunut kovia kokemaan, ei tämä
ollut ensimmäinen tilaisuus, jossa havaitsin, kuinka helposti luonnon
vaatimukset ovat tyydytettävissä. Joka tapauksessa kannattaa mainita,
etten ollut hetkeäkään sairaana sinä aikana, jonka vietin tässä
saaressa. Toisinaan minun tosin onnistui pyydystää kaniini tai jokin
lintu yahoon jouhista tehdyillä pauloilla, ja minä keräsin usein
terveellisiä yrttejä, keitin ne ja söin salaattina särpimikseni. Joskus
kirnusin itselleni herkuksi voita ja join kirnupiimän. Aluksi kaipasin
kovin suolaa, mutta totuin pian tulemaan toimeen ilman sitä. Uskon
varmaan, että runsas suolankäyttö on ylellisen elämän aikaansaama
ja että suolaa aluksi viljeltiin janottavana aineena, tietenkin
lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa se on välttämätön: lihan
säilyttämiseksi pitkillä matkoilla ja sellaisissa seuduissa, jotka ovat
kaukana toripaikoilta. Emme näet huomaa, ihmistä huomioonottamatta,
yhtäkään eläintä, joka sitä mielellään nauttii. Minä puolestani en
tästä maasta poistuttuani voinut pitkiin aikoihin sietää suolanmakua
missään nauttimassani ruoassa.
Tämä riittäköön ravintojärjestyksestäni, asiasta, jolla toiset
retkeilijät täyttävät teoksensa, ikäänkuin hyvä tai huono vointimme
saattaisi herättää henkilökohtaista mielenkiintoa. Seikan mainitseminen
oli kuitenkin välttämätön, koska muuten pidettäisiin mahdottomana,
että voin tulla toimeen kolme vuotta sellaisessa maassa ja sellaisten
asukkaiden seassa.
Illan tullen isäntähevonen käski järjestää asumuksen minua varten.
Se sijaitsi vain kuuden kyynärän päässä asuinrakennuksesta ja oli
yahooiden tallista erillään. Minä sain hiukan olkia alleni, käytin
vaatteitani peitteenä ja nukuin sikeästi. Pian oloni kuitenkin
muuttui mukavammaksi, kuten lukija tulee huomaamaan, kun käyn
yksityiskohtaisemmin kuvailemaan elämäntapaani.