TOINEN LUKU

Houyhnhnm vie tekijän taloonsa. Taloa kuvaillaan. Kuinka tekijä otetaan

vastaan. Houyhnhnmein ravinto. Tekijä on pahassa pulassa, kun puuttuu

ruokaa; vihdoin asia autetaan. Hänen ateriansa tässä maassa.

Kuljettuamme suunnilleen kolme peninkulmaa saavuimme eräänlaisen pitkän

rakennuksen luo. Sen muodostivat maahan isketyt paalut, joiden väliin

oli rakennettu risuaita; katto oli matala ja oljilla peitetty. Nyt

tunsin mieleni hieman keventyvän ja otin taskustani muutamia esineitä,

jollaisia matkailijat yleensä vievät lahjoiksi villeille alkuasukkaille

Amerikkaan ja muualle; toivoin näet siten yllyttäväni talon asukkaita

ottamaan minut ystävällisesti vastaan. Hevonen viittasi minulle, että

astuisin edellä sisään. Minä astuin avaraan suojaan, jossa oli sileä

savilattia ja jonka toisella seinällä oli koko seinän pituinen seimi

häkkeineen. Huoneessa oli kolme virkkuvarsaa ja kaksi tammaa. Ne eivät

syöneet, vaan toiset niistä suureksi ihmeekseni istuivat. Sitäkin

enemmän hämmästyin havaitessani toisten toimittelevan talousaskareita.

Ne näyttivät tavallisilta kotieläimiltä, mutta kaikki vahvisti

alkuperäistä ajatustani, että kansan, joka voi siinä määrin sivistää

järjettömiä luontokappaleita, täytyi ehdottomasti olla kaikkia muita

maailman kansoja viisaampi. Kimo astui sisään heti jäljessäni ehkäisten

siten kaiken pahoinpitelyn, joka olisi voinut tulla osakseni toisten

taholta. Se hirnahti erinäisiä kertoja arvovaltaisesti, ja toiset

kuuluivat sille vastaavan.

Tämän huoneen takana oli vielä kolme huonetta, jotka täyttivät

rakennuksen koko mitan ja joiden oviaukot näkyivät toinen toisensa

takaa. Me kuljimme toisen huoneen läpi kohti kolmatta. Kimo astui

ensin sisään ja kehoitti eleellään minua odottamaan. Minä odotin

toisessa huoneessa ja otin esiin talon herralle ja rouvalle

tarkoittamani lahjat: kaksi veistä, kolme tekohelmillä kaunistettua

rannerengasta, pienen kuvastimen ja kaulanauhan. Hevonen hirnahti

kolme neljä kertaa, ja minä odotin kuulevani ihmisäänen vastaavan,

mutta kuulin vain hirnuntaa, joka toisinaan kaikui hiukan kimeämmältä

kuin kimon. Aloin ajatella, että talon täytyi kuulua jollekin

korkea-arvoiselle henkilölle, koska oli niin monta mutkaa, ennenkuin

pääsin puheille. Mutta aivan käsittämätöntä oli, että ylhäinen henkilö

käytti palvelijoinaan ainoastaan hevosia. Pelkäsin kärsimyksieni ja

onnettomuuksieni järkyttäneen järkeäni, yritin keskittyä ja katselin

ympärilleni huoneessa, johon olin jäänyt yksin. Se oli sisustettu

samoinkuin ensimmäinen, mutta hienommin. Minä hieroin silmiäni, mutta

näin yhä samat esineet. Nipistin käsivarttani ja kylkeäni toivoen

herääväni unta näkemästä. Vihdoin johduin ehdottomasti päättelemään,

ettei tämä silmänlume voinut olla muuta kuin taikaa ja noituutta.

Minulla ei kumminkaan ollut aikaa mietteitteni jatkamiseen, sillä

kimo tuli samassa ovelle ja viittasi minua kolmanteen huoneeseen,

missä näin muhkean tamman ja kaksi varsaa. Ne istuivat takalonkkainsa

varassa verrattain taidokkaasti valmistetuilla ja täysin puhtailla ja

siisteillä olkimatoilla.

Kun olin ehtinyt sisään, nousi tamma matolta, tuli luokseni,

katseli tarkoin käsiäni ja kasvojani ja silmäili minua erittäin

ylenkatseellisesti. Sitten se kääntyi kimon puoleen, ja minä kuulin

heidän lausuvan useita kertoja sanan _yahoo_. Sanan merkitystä en

kyennyt silloin arvaamaan, vaikka se oli ensimmäinen oppimani; mutta

aivan pian se minulle selvisi, ikuiseksi nöyryytyksekseni. Kimo

nyökkäsi minulle ja toisti sanaa _hhuun, hhuun_ samoinkuin tietä

kulkiessamme, ja minä ymmärsin sen kehoittavan minua seuraamaan

itseänsä. Se johti eräänlaiselle pihamaalle, missä oli toinen rakennus

vähän matkan päässä talosta. Me astuimme sisään, ja minä näin kolme

samanlaista inhoittavaa luontokappaletta kuin olin maihin tultuani

tavannut. Ne söivät juuria ja eläinten lihaa. Myöhemmin sain tietää,

että se oli aasien ja koirien ja silloin tällöin tapaturmaisesti tai

tautiin kuolevien lehmien lihaa. Ne oli kaikki kiinnitetty kaulastaan

lujilla vitjoilla isoon puomiin, ne pitelivät ruokaansa etujalkain

kynsien välissä ja pureskelivat sitä hampaillaan.

Isäntähevonen käski erään palvelijansa, raudikon virkun, irroittaa

suurimman eläimen ja taluttaa sen pihalle. Eläin sijoitettiin viereeni,

ja isäntä ja renki vertailivat tarkoin ulkonäköämme lausuen kerran

toisensa jälkeen sanan _yahoo_. En voi sanoin selittää, millainen

hämmästys ja kauhu valtasi mieleni, kun huomasin, että tuo inhoittava

otus oli aivan ihmisen näköinen, kasvot tosin litteät ja leveät,

nenä latuskainen ja suu iso. Sellaiset eroavaisuudet ovat kuitenkin

tavallisia kaikkien villikansojen keskuudessa, joiden kasvojenpiirteet

tärveltyvät siitä, että lasten sallitaan maata ja ryömiä maassa tai

että äidit kantavat niitä selässään ja ne hierovat kasvojaan äidin

hartioihin. Yahoon etujalkoja erottivat minun käsistäni ainoastaan

pitkät kynnet, karhea ja ruskea kämmenpohja ja karvaiset rystyset.

Samanlainen yhtäläisyys ja eroavaisuus vallitsi jalkojemme välillä,

kuten varsin hyvin tiesin, vaikka hevoset eivät voineet kenkieni ja

sukkieni vuoksi sitä nähdä. Samoin oli laita koko ruumiinrakennuksen,

ottamatta lukuun karvapeitettä ja väriä, joista olen jo aikaisemmin

puhunut.

Hevosille tuntui tuottavan suurta päänvaivaa se seikka, että muu

ruumiini oli aivan toisenlainen kuin yahoon. Se johtui vaatteistani,

joita he eivät kyenneet mitenkään käsittämään. Ruskea tarjosi minulle

juurta, jota piteli (myöhemmin soveliaassa kohdassa kuvailtavan yleisen

tavan mukaan) kavionsa ja vuohisensa välissä. Minä otin sen käteeni,

haistoin sitä ja ojensin sen takaisin niin kohteliaasti kuin osasin.

Sitten se haki yahoon tallista kappaleen aasinlihaa, mutta siitä lähti

sellainen löyhkä, että käännyin inhoten toisaanne. Se heitti sen

yahoolle, joka sen ahnaasti hotkaisi. Sitten se osoitti heinätukkoa ja

kaurakappaa, mutta minä pudistin päätäni siten ilmaisten, etteivät ne

kelvanneet ruoakseni. Nyt aloin tosiaankin pelätä kuolevani nälkään,

ellen tapaisi ihmissukuun kuuluvaa olentoa; vaikka näet olinkin siihen

aikaan niin suuri ihmisystävä kuin kuka toinen tahansa, tunnustan

kuitenkin, etten ole milloinkaan kohdannut eläviä olentoja, jotka

olisivat herättäneet mieleeni niin ehdotonta inhontunnetta kuin nuo

saastaiset yahoot. Ja mitä paremmin opin niitä tuntemaan tässä maassa

oleskellessani, sitä inhoittavammilta ne alkoivat minusta näyttää.

Isäntähevonen havaitsi sen käyttäytymisestäni ja lähetti sen vuoksi

yahoon takaisin talliin. Sitten se nosti etukavion huulelleen, ja se

ihmetytti minua, vaikka liike tapahtui aivan helposti ja luontevasti.

Se teki muitakin eleitä saadakseen tietää, mitä halusin syödä, mutta

minä en osannut vastata niin, että se olisi tarkoitukseni ymmärtänyt.

Ja vaikka se olisi ymmärtänytkin, en voinut ajatella mitään keinoa

soveliaan ravinnon hankkimiseksi. Näissä puuhissa ollessamme havaitsin

lehmän kulkevan ohi ja ilmaisin haluavani mennä sitä lypsämään.

Se tepsi. Isäntähevonen vei minut takaisin taloon ja käski erään

palvelijatamman avata oven huoneeseen, jossa säilytettiin erittäin

huolellisesti ja siististi suurta maitovarastoa savi- ja puuastioissa.

Tamma antoi minulle ison kehlon, jonka ahnaasti tyhjensin. Siitä tunsin

melkoisesti virkistyväni.

Puolenpäivän aikaan näin taloa kohti liikkuvat rekeä muistuttavat

ajoneuvot, joita vetämässä oli kaksi yahoo-paria. Niissä istui vanha

ylhäisennäköinen ori. Hän astui ajoneuvoista takajalat edellä, koska

oli tapaturmaisesti vikuuttanut vasemman etujalkansa. Hän tuli

päivälliselle isäntähevosemme luo, joka otti hänet vastaan erittäin

kohteliaasti. He aterioivat parhaassa huoneessa, ja toisena ruokalajina

oli maitoon keitetty kauravelli, jonka vanha hevonen söi lämpimänä,

toiset kylmänä. Seimet sijaitsivat ympyrässä keskellä huonetta ja

jakautuivat eri parsiin, joissa he istuivat, olkilyhteitä alustanaan.

Keskustassa oli iso heinähäkki ja siinä aukko jokaisen seimen kohdalla,

joten kukin ori ja tamma söi omia heiniänsä ja omaa maito- ja

kaura-apettansa erittäin siististi ja säännöllisesti. Nuoret ori- ja

tammavarsat käyttäytyivät sangen sievästi, ja isäntä ja emäntä olivat

erittäin kohteliaat vieraalleen. Kimo käski minut viereensä seisomaan,

ja hän ja hänen tuttavansa keskustelivat vilkkaasti minusta, kuten

havaitsin vieraan vähän väliä minuun suuntautuvasta katseesta ja usein

toistuvasta _yahoo_ sanasta.

Minä olin vetänyt rukkaset käsiini, ja isäntä kimo joutui sen

huomattuaan ihmeisiinsä. Hän ilmaisi eleillä ihmettelevänsä, mitä olin

tehnyt etujaloilleni, kosketti niitä kolme neljä kertaa kaviollansa,

ikäänkuin kehoittaen minua saattamaan ne entiseen muotoon. Minä

tottelin, riisuin käsineet ja pistin ne taskuuni. Se antoi aihetta

keskustelun jatkamiseen, ja minä havaitsin käytökseni seuraa

miellyttävän. Aivan pian sain kokea asian hyviä vaikutuksia. Minun

käskettiin lausua ne harvat sanat, jotka tunsin, ja isäntäni opetti

siinä pöydässä istuttaessa minulle kaurojen, maidon, tulen, veden ja

muutamien muiden aineiden nimitykset. Minä osasin ne helposti toistaa,

sillä olin nuoruudestani asti osoittanut suurta kyvykkyyttä kielten

oppimisessa.

Päivällisen jälkeen isäntähevonen vei minut syrjemmälle ja ilmaisi

sanoilla ja eleillä olevansa kovin huolissaan, koska minulla ei

ollut mitään syötävää. Kauroja mainitaan heidän kielessään nimellä

_hlunnh_. Minä lausuin tämän sanan pari kolme kertaa; vaikka näet

olin aluksi kieltäytynyt kauroja nauttimasta, olin kuitenkin paremmin

asiaa harkittuani havainnut, että voisin niistä valmistaa jonkinlaista

leipää, joka maidon kerällä nautittuna voisi säilyttää minut hengissä,

kunnes pääsisin karkaamaan johonkin toiseen maahan ja ihmisten

ilmoille. Hevonen käski heti erään valkoisen palvelijatamman tuoda

minulle melkoisen määrän kauroja jonkinlaisella puukaukalolla. Minä

paahdoin kaurat niin hyvin kuin osasin, hieroin niitä, kunnes vihneet

irtautuivat, ja seuloin jyvät erilleen. Sitten murskasin ja jauhoin ne

kahden kiven välissä ja valmistin niistä taikinan eli leivän, jonka

paistoin ja söin lämpimänä, ryypäten maitoa palan painimeksi. Aluksi

tämä useissa Euroopankin seuduissa käytetty ravinto tuntui minusta

ylen mauttomalta, mutta vähitellen totuin sentään sitä sietämään.

Koska olen elämäni varrella usein joutunut kovia kokemaan, ei tämä

ollut ensimmäinen tilaisuus, jossa havaitsin, kuinka helposti luonnon

vaatimukset ovat tyydytettävissä. Joka tapauksessa kannattaa mainita,

etten ollut hetkeäkään sairaana sinä aikana, jonka vietin tässä

saaressa. Toisinaan minun tosin onnistui pyydystää kaniini tai jokin

lintu yahoon jouhista tehdyillä pauloilla, ja minä keräsin usein

terveellisiä yrttejä, keitin ne ja söin salaattina särpimikseni. Joskus

kirnusin itselleni herkuksi voita ja join kirnupiimän. Aluksi kaipasin

kovin suolaa, mutta totuin pian tulemaan toimeen ilman sitä. Uskon

varmaan, että runsas suolankäyttö on ylellisen elämän aikaansaama

ja että suolaa aluksi viljeltiin janottavana aineena, tietenkin

lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa se on välttämätön: lihan

säilyttämiseksi pitkillä matkoilla ja sellaisissa seuduissa, jotka ovat

kaukana toripaikoilta. Emme näet huomaa, ihmistä huomioonottamatta,

yhtäkään eläintä, joka sitä mielellään nauttii. Minä puolestani en

tästä maasta poistuttuani voinut pitkiin aikoihin sietää suolanmakua

missään nauttimassani ruoassa.

Tämä riittäköön ravintojärjestyksestäni, asiasta, jolla toiset

retkeilijät täyttävät teoksensa, ikäänkuin hyvä tai huono vointimme

saattaisi herättää henkilökohtaista mielenkiintoa. Seikan mainitseminen

oli kuitenkin välttämätön, koska muuten pidettäisiin mahdottomana,

että voin tulla toimeen kolme vuotta sellaisessa maassa ja sellaisten

asukkaiden seassa.

Illan tullen isäntähevonen käski järjestää asumuksen minua varten.

Se sijaitsi vain kuuden kyynärän päässä asuinrakennuksesta ja oli

yahooiden tallista erillään. Minä sain hiukan olkia alleni, käytin

vaatteitani peitteenä ja nukuin sikeästi. Pian oloni kuitenkin

muuttui mukavammaksi, kuten lukija tulee huomaamaan, kun käyn

yksityiskohtaisemmin kuvailemaan elämäntapaani.

Gulliverin retket · 第 57 / 72 题