Luggnaggilaisia ylistetään. Kuvaillaan yksityiskohtaisesti
struldbrugeja ja selostetaan erinäisiä tekijän ja muutamien etevien
henkilöiden keskusteluja tästä aiheesta.
Luggnaggilaiset ovat hienostunutta ja jaloa väkeä, ja vaikka heissäkin
hiukan ilmenee kaikille Idän kansoille ominaista ylpeyttä, he kuitenkin
osoittavat suurta kohteliaisuutta vieraille, varsinkin niille, jotka
ovat hovin suosiossa. Minä sain useita tuttavia kaikkein parhaista
piireistä, ja kun minulla oli aina mukanani tulkki, muodostui
keskustelumme sangen mielenkiintoiseksi.
Eräänä päivänä, ollessani varsin hyvässä seurassa, kysyi minulta
eräs ylhäinen henkilö, olinko nähnyt heidän _struldbrugejaan_
eli _kuolemattomiaan_. Minä vastasin kieltävästi ja pyysin häntä
selittämään, mitä hän tarkoitti mainitessaan sellaisella nimellä
kuolevaisia. Hän sanoi minulle, että toisinaan, joskin sangen
harvoin, syntyy perheeseen lapsi, jonka otsassa, vasemman kulman
yläpuolella, on pyöreä punainen pilkku. Se on pettämätön merkki, ettei
henkilö milloinkaan kuole. Hän kuvaili pilkun pienen hopeakolikon
kokoiseksi, mutta sanoi sen ajan mittaan suurenevan ja vaihtavan
väriä. Kahdentoista vuoden iällä se muuttui viheriäksi ja säilyi
sellaisena viidenteenkolmatta ikävuoteen, jolloin tuli tummansiniseksi;
viiden viidettä iällä se muuttui sysimustaksi ja Englannin shillingin
kokoiseksi, mutta ei sen koommin enää vaihtanut väriänsä eikä
muotoansa. Hän sanoi sellaisia lapsia syntyvän sangen harvoin ja
otaksui koko kuningaskunnassa olevan korkeintaan tuhatsata struldbrugia
kumpaakin sukupuolta, niistä arviolta viisikymmentä pääkaupungissa,
niiden joukossa eräs kolme vuotta sitten syntynyt tyttönen. Hän sanoi
vielä, etteivät nämä ilmiöt olleet ominaisia määrätyille suvuille,
vaan olivat pikemmin satunnaisia, ja että _struldbrugien_ lapset ovat
kuolevaisia samoinkuin kaikki muut.
Tunnustan vilpittömästi tunteneeni sanomatonta iloa tuon kuultuani, ja
kun kertoja sattumalta osasi Balbinarbin kieltä, jota puhuin varsin
hyvin, en voinut olla ilmaisematta tunteitani hiukan ylenpalttisesti.
Minä huusin kuin hurmion vallassa: Onnellinen kansa, jonka keskuudessa
jokaisella lapsella on ainakin mahdollisuus olla kuolematon!
Onnellinen kansa, joka saa iloita niin lukuisista muinaisen kunnon
edustajista ja omistaa mestareita, jotka ovat valmiit perehdyttämään
sitä kaikkien menneitten aikojen viisauteen! Mutta verrattomasti
onnellisimmat nuo mainiot _struldbrugit_ itse, jotka ovat syntyneet
vapaina tuosta inhimillistä olemassaoloa rasittavasta onnettomuudesta
ja elävät levollisina ja huolettomina tuntematta alinomaisen
kuolemanpelon aiheuttamaa mielenmasennusta! Sanoin ihmetteleväni,
etten ollut hovissa nähnyt ainoatakaan sellaista henkilöä; otsan
musta täplä oli niin huomattava merkki, ettei se ollut hevin voinut
jäädä minulta havaitsematta. Toisaalta tuntui mahdottomalta, että
Hänen Majesteettinsa, erinomaisen järkevä ruhtinas, oli laiminlyönyt
koota ympärilleen suuren joukon sellaisia viisaita ja kyvykkäitä
neuvonantajia. Mahdollista kuitenkin oli, etteivät nuo nuhteettomat
ja kunnianarvoiset viisaat voineet hyväksyä hovin siveetöntä ja
kevytmielistä elämää. Sitäpaitsi osoittaa kokemus usein, että nuoriso
on liian itsepintainen ja häilyväinen suostuakseen noudattamaan
vanhempien maltillisia neuvoja. Mutta koska Kuningas salli minun käydä
puheillaan, päätin ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa lausua
mielipiteeni peittelemättä ja täydellisesti, tulkkini avustamana, ja
suvaitsipa hän sitten neuvoani noudattaa tai ei, joka tapauksessa
olin lujasti päättänyt, että koska Hänen Majesteettinsa oli useasti
tarjonnut minulle tointa tässä maassa, hyväksyisin kiitollisena
suopean tarjouksen ja viettäisin kaiken ikäni seurustellen noiden
_struldbrugeiksi_ nimitettyjen korkeampien olentojen kanssa, jos he
suvaitsisivat siihen suostua.
Henkilö, jolle olin puhunut, koska hän (kuten mainitsin) puhui
Balbinarbin kieltä, hymyili niinkuin yleensä hymyillään tietämätöntä
säälittäessä, sanoi mielellään vievänsä minut heidän seuraansa
ensimmäisen sopivan tilaisuuden sattuessa ja pyysi minulta lupaa kertoa
seuralaisilleen, mitä olin sanonut. Hän teki niin, ja he keskustelivat
vähän aikaa omalla kielellään, josta en ymmärtänyt tavuakaan. En
myöskään voinut heidän kasvojensa ilmeistä päätellä, millaisen
vaikutuksen sanani olivat heihin tehneet. Oltiin hetkinen vaiti,
ja sitten sama henkilö sanoi minulle, että hänen ja minun ystäväni
(niin hän sanansa sovitti) olivat ilokseen kuulleet kuolemattomuuden
suurta onnea ja etuja koskevat huomautukseni ja halusivat nyt tietää,
millaiseksi olisin suunnitellut elämäni, jos osakseni olisi tullut
syntyä _struldbrugina_.
Minä vastasin, että oli helppo asia esittää kaunopuheisesti niin
mielenkiintoista ja laajaa aihetta varsinkin minun, koska olin usein
huvikseni haaveillut, mitä tekisin, jos olisin kuningas, kenraali tai
ylhäinen lordi. Tässä erikoisessa tapauksessa olin jo monet kerrat
sommitellut kokonaisen järjestelmän, kuinka askartelisin ja viettäisin
aikaani, jos varmaan tietäisin eläväni iankaikkisesti.
Jos minulle olisi suotu onni syntyä _struldbrugina_, olisin,
opittuani tietämään onneni käsittämällä elämän ja kuoleman välillä
vallitsevan eron, ensiksi päättänyt kaikin mahdollisin keinoin
ja menetelmin hankkia itselleni rikkautta. Säästäväisesti ja
huolellisesti toimien voin toivoa suunnilleen kahdensadan vuoden
kuluttua olevani kuningaskunnan rikkain mies. Toiseksi harrastaisin
varhaisimmasta nuoruudestani asti tieteitä ja taiteita ja tulisin aikaa
voittain kaikkia muita mainiommaksi oppineeksi. Lisäksi merkitsisin
huolellisesti muistiin kaikki julkisessa elämässä sattuneet huomattavat
tapaukset, kuvailisin puolueettomasti toisiaan seuraavien ruhtinaiden
ja suurten valtioministerien luonteet liittäen joka kohtaan omia
huomautuksiani. Merkitsisin tarkoin kaikki tavoissa, kielenkäytössä,
vaatetuksessa, ravintojärjestyksessä ja huvituksissa tapahtuvat
muutokset. Kaikki nämä hankintoni tekisivät minut eläväksi tiedon ja
viisauden aartehistoksi, ja niin tulisin epäilemättä toimimaan koko
kansan oraakkelina.
Kuusikymmentä vuotta täytettyäni en menisi enää naimisiin, vaan
viettäisin vieraanvaraista elämää, tosin yhä säästäväisyyttä
noudattaen. Askarruttaisin itseäni kasvattamalla ja opastamalla nuoria
miehiä ja saisin heidät omien muistelmieni, kokemusteni ja havaintojeni
nojalla, esitystäni lukuisilla esimerkeillä vahvistaen, lujasti
luottamaan hyveen hyödyllisyyteen julkisessa ja yksityisessä elämässä.
Valitun ja alinomaisen seurani muodostaisivat kuitenkin muutamat
oman kuolemattoman veljeskuntani jäsenet, joista valitsisin tusinan
tuttavia kaikkein vanhimmista ikäisiini saakka. Jos heidän joukossaan
olisi varattomia, antaisin heille soveliaat asumukset tiluksillani, ja
muutamat aterioisivat aina pöydässäni. Vain harvat teistä kuolevaisista
pääsisivät seuraani, ja ajan mittaan tottuisin teidät kadottamaan
vähäisin kaipauksin tai aivan rauhallisesti, ja jälkeläisiinne
suhtautuisin aivan samoin, niinkuin ihminen iloitsee nähdessään
neilikkain ja tulpaanien joka vuosi nousevan kukkaan yrttitarhassaan
ollenkaan murehtimatta niitä, jotka viime vuonna lakastuivat.
Muut _struldbrugit_ ja minä kertoisimme toisillemme aikojen varrella
havaintojamme ja muistojamme, huomaisimme tapainturmeluksen vähittäisen
salaisen etenemisen ja taistelisimme joka askelella sitä vastaan
alinomaa ihmisiä varoittamalla ja opettamalla. Oman esimerkkimme
tehokkaan vaikutuksen tukemana sellainen toiminta luultavasti ehkäisisi
sitä ihmisluonnon lakkaamatonta rappeutumista, jota on syystäkin
valitettu kaikkina aikoina.
Kaiken tämän lisäksi tulisi ilo nähdä kaikenlaisia valtiollisia
kumouksia, muutoksia alemmassa ja ylemmässä maailmassa, nähdä
muinaisten valtakaupunkien hajoavan raunioiksi ja mitättömien kylien
muuttuvan kuninkaitten tyyssijoiksi, kuuluisain virtojen ehtyvän
vaivaisiksi puroiksi, valtameren vetäytyvän pois toiselta rannikolta
ja peittävän toista aaltoihinsa. Saisin nähdä, kuinka monia vielä
tuntemattomia maita löydetään, kuinka kaikkein sivistyneimmät kansat
painuvat raakalaisuuteen ja kaikkein raakalaisimmat sivistyvät. Saisin
nähdä, kuinka keksitään longituudi, ikiliikkuja, yleislääke ja kuinka
monet muut keksinnöt kehitetään suurimpaan täydellisyyteensä.
Kuinka ihmeellisiä havaintoja voisimmekaan tehdä tähtitieteessä,
kun saisimme elää niin kauan, että ennustuksemme toteutuisivat,
tarkkaisimme pyrstötähtien tuloa ja paluuta ja auringon, kuun ja
tähtien liikkeitten muutoksia.
Puhuin vielä laajasti muistakin seikoista, joihin ikuisen elämän ja
maisen onnen luontainen kaipuu saattoi antaa minulle aihetta. Kun
olin esitykseni lopettanut ja sen tärkeimmät seikat oli tulkittu
muulle seuralle, syntyi heidän kesken vilkas keskustelu maan kielellä,
ja tuntuipa siinä naurettavankin minun kustannuksellani. Vihdoin
virkkoi sama herra, joka oli ollut tulkkinani, että toiset olivat
kehoittaneet häntä hälventämään mielestäni muutamia väärinkäsityksiä,
joihin ihmisluonnon yleinen typeryys oli saanut minut lankeamaan ja
joita he niinmuodoin eivät tahtoneet kovin lukea viakseni. Hän sanoi,
että tämä _struldbrugein_ suku oli heidän maansa erikoisuus, sillä
sellaisia olentoja ei tavattu Balbinarbissa eikä Japanissa, missä
hänellä oli ollut kunnia toimia Hänen Majesteettinsa lähettiläänä.
Molempien mainittujen kuningaskuntien asukkaat olivat tuskin uskoneet
sellaista mahdolliseksikaan. Ihmetys, jota olin ilmaissut hänen ensi
kerran asiasta puhuessaan, osoitti, että seikka oli minullekin aivan
outo ja tuskin uskottavalta tuntuva. Molemmissa yllämainituissa maissa
hän oli oleskelunsa aikana usein keskustellut asukkaiden kanssa ja oli
havainnut kaikkien ihmisten toivovan itselleen pitkää elämää. Henkilö,
jonka toinen jalka jo oli haudassa, harasi kaikin voimin vastaan
toisella jalallaan. Kaikkein iäkkäin toivoi saavansa elää vielä päivän
ja piti kuolemaa suurimpana onnettomuutena, jota hän luonnollista
vaistoa noudattaen aina kavahti. Ainoastaan Luggnaggin saarella oli
elämisen kaipuu lievempi, koska _struldbrugit_ olivat alinomaisena
esimerkkinä silmien edessä.
Sommittelemani elämänjärjestelmä oli järjetön ja väärä, sillä
se edellytti nuoruuden, terveyden ja voiman säilymistä, jonka
toivoeleminen on mahdotonta kaikkein ylenpalttisimpiakin asioita
haluilevalle. Kysymyksessä ei siis ollut, tahtoiko ihminen elää
alinomaisessa nuoruuden kukoistuksessa, terveyttä ja onnea nauttien,
vaan tahtoiko hän elää iäti kokien kaikkia niitä haittoja, joita
korkea ikä yleensä tuo mukanaan. Vaikka näet vain harvat ihmiset
rohkenevat tunnustaa tahtovansa tulla kuolemattomiksi niin ankarain
ehtojen vallitessa, oli hän kuitenkin huomannut molemmissa mainituissa
valtakunnissa, Balbinarbissa ja Japanissa, jokaisen tahtovan siirtää
kuolemaa tuonnemmaksi, tulipa se kuinka myöhään tahansa. Hän oli
harvoin kuullut puhuttavan henkilöstä, joka kuoli mielellään,
lukuunottamatta niitä, jotka joutuivat kokemaan äärimmäistä murhetta
tai kidutusta. Hän vetosi minuun kysyen, enkö ollut havainnut
samanlaista taipumusta niissä vieraissa maissa, joihin olin tutustunut,
sekä omassa kotimaassani.
Tämän esipuheen jälkeen hän kuvaili minulle yksityiskohtaisesti heidän
keskuudessaan eläviä _struldbrugeja_. Hän sanoi heidän yleensä olevan
toisten kuolevaisten kaltaisia suunnilleen kolmenkymmenen vuoden ikään,
jolloin he alkoivat vähin erin muuttua alakuloisiksi ja masentuneiksi,
ja tämä vaiva äityi yhä aina kahdeksanteenkymmenenteen ikävuoteen
saakka. Tämän hän oli kuullut heiltä itseltään; heitä näet syntyy
vain pari kolme miespolven aikana, joten heitä on niin vähän, ettei
asiaa käy ratkaiseminen havaintojen perustuksella. Kun he sitten ovat
ehtineet kahdeksankymmenen vuoden ikään, jota tässä maassa pidetään
ihmiselämän korkeimpana rajana, nähdään heissä kaikki vanhojen ihmisten
yleiset hulluudet ja heikkoudet, mutta lisäksi useita sellaisia, jotka
johtuvat elämän loppumattomuuden ajatuksesta. He ovat itsepäisiä,
ärtyisiä, ahnaita, juroja, turhamaisia, suulaita, mutta myös
kykenemättömiä ystävyyteen ja vailla kaikkea luonnollista kiintymystä,
joka ei milloinkaan ulotu heidän lapsenlapsiaan kauemmaksi. Kateus ja
voimattomat pyyteet ovat heidän vallitsevat intohimonsa. Erikoisesti
näyttää heidän kateutensa kohdistuvan nuorempien riettauteen ja
vanhojen kuolemaan. Ensinmainittua seikkaa ajatellessaan he havaitsevat
olevansa kaiken nautinnon mahdollisuuden ulkopuolella, ja hautajaisia
nähdessään he valittavat ja nurisevat, että toiset ovat päässeet rauhan
satamaan, johon he eivät voi toivoa milloinkaan saapuvansa. He eivät
muista mitään muuta kuin nuoruuden ja miehuuden aikana oppimansa, ja
sitäkin kovin puutteellisesti. Ja totuuteen tai jonkin tapahtuman
yksityisseikkoihin nähden on varmempaa luottaa yleiseen perintätietoon
kuin heidän parhaisiin muisteloihinsa. Vähimmin sääliteltäviltä
näyttävät ne, jotka muuttuvat jälleen lapsiksi ja kokonaan menettävät
muistinsa, ja heitä kohdellaankin lempeämmin ja avuliaammin kuin
toisia, koska heistä puuttuvat useat toisissa runsaina ilmenevät huonot
ominaisuudet.
Jos _struldbrug_ sattuu naimaan kaltaisensa, niin avioliitto
puretaan valtakunnan lakien mukaisesti nuoremman aviopuolison
ehdittyä kahdeksankymmenen vuoden ikään. Laki näet pitää oikeana ja
kohtuullisena, etteivät henkilöt, jotka on aivan syyttömästi tuomittu
iäiseen tässä maailmassa olemiseen, joudu kaksinkertaiseen kurjuuteen
kokiessaan vaimosta koituvaa rasitusta.
Heidän täytettyään kahdeksankymmentä vuotta laki katsoo heidät
kuolleiksi. Heidän perillisensä saavat kohta haltuunsa heidän
omaisuutensa, ja vain vähäinen osa varataan heidän ylläpidokseen.
Köyhiä elätetään yleisistä varoista. Siitä lähtien heitä pidetään
kelvottomina mihinkään luottamus- tai ansiotoimeen, he eivät saa ostaa
eikä vuokrata maata, ei esiintyä todistajina siviili- enempää kuin
rikosjutuissakaan, eipä edes rajariitoja koskevissa asioissa.
Yhdeksänkymmenen vuoden iällä he kadottavat hampaansa ja hiuksensa
eivätkä erota enää mitään makuaistillaan, vaan syövät ja juovat, mitä
sattuvat saamaan, minkäänlaista nautintoa tai ruokahalua tuntematta.
Heitä rasittavat taudit jatkuvat, lisääntymättä ja vähenemättä.
Puhuessaan he unohtavat tavallisimpien esineiden ja henkilöiden nimet,
niidenkin, jotka ovat heidän lähimpiä ystäviään ja sukulaisiaan. Siitä
johtuu vielä, etteivät he voi enää huvittaa itseään lukemalla, koska
heidän muistinsa ei kykene kuljettamaan heidän ajatustaan lauseen
alusta sen loppuun. Niin he jäävät vaille ainoatakin huvia, johon
muuten kykenisivät.
Koska tämän maan kieli on alinomaisen muuttumisen alainen, eivät
määrätyn aikakauden _struldbrugit_ ymmärrä toisesta aikakaudesta
polveutuvia heimolaisiaan eivätkä osaa kahdensadan vuoden kuluttua
keskustella (joitakin aivan yleisiä lauseparsia lukuunottamatta)
kuolevaisten naapuriensa kanssa. Niin he joutuvat elämään muukalaisina
omassa maassaan.
Sellainen oli, mikäli muistan, minulle esitetty kertomus
_struldbrugeista_. Myöhemmin näin viisi kuusi eri ikäkausiin kuuluvaa,
joista nuorin ei ollut kahtasataa vuotta vanhempi. Tuttavani toivat
heidät usein luokseni, mutta vaikka heille oli sanottu, että olin
pitkän matkan kulkija ja olin nähnyt koko maailman, he eivät
osoittaneet vähääkään uteliaisuutta eivätkä esittäneet yhtäkään
kysymystä, pyysiväthän vain minulta _slumskudaskia_ eli muistolahjaa,
siten vaatimattomasti kerjäten. Laki kieltää kerjäämisen ankarasti,
koska he saavat tosin sangen niukan elatuksen yleisistä varoista.
Heitä ylenkatsovat ja vihaavat kaikki ihmiset. _Struldbrugin_ syntymää
pidetään pahana enteenä ja se merkitään muistiin erittäin tarkoin.
Heidän ikänsä voi siis saada selville tarkastamalla luetteloa, joka
ei kumminkaan ulotu kauemmaksi kuin tuhannen vuoden päähän tai on
joutunut ajan tai kumousten tuhoamaksi. Tavallisesti arvioidaan heidän
ikänsä siten, että kysytään, keitä kuninkaita tai suuria henkilöitä
he muistavat, ja katsotaan sitten historiasta, sillä viimeinen heidän
muistamansa ruhtinas ei varmaankaan ole noussut valtaistuimelle heidän
täytettyään kahdeksankymmentä vuotta.
He olivat mitä surkeimmat katsella, ja naiset näyttivät miehiä
kamalammilta. Äärimmäisen korkean iän raihnautta lukuunottamatta heissä
oli vielä eräänlainen sanoin kuvaamaton aavemaisuus, joka lisääntyi
heidän vanhentuessaan, ja minä osasin puolesta tusinasta pian erottaa
vanhimman, vaikka iän ero oli vain pari vuosisataa.
Lukija arvaa helposti, että kuulemani ja näkemäni melkoisesti laimensi
haluani saada elää loppumattomiin. Häpesin sydämestäni esittämiäni
herttaisia haaveita ja ajattelin, ettei kukaan hirmuvaltias voisi
keksiä kuolemantapaa johon en mielelläni suostuisi, kunhan välttäisin
tuollaisen elämän. Kuningas sai kuulla, mitä oli sattunut minun ja
ystävieni kesken tässä tilaisuudessa, ja pilaili varsin miellyttävästi
kehoittaen minua lähettämään kotimaahani pari _struldbrugia_, jotka
varmaan parantaisivat kansan kuolemanpelosta. Sellaisen ulosviennin
näyttivät kuitenkin maan lait tekevän mahdottomaksi; muuten olisin
mielelläni suostunut vaivautumaan ja suorittamaan niiden kuljetuksesta
aiheutuvat kulungit.
Minun täytyi myöntää, että tämän kuningaskunnan lait, mikäli koskivat
_struldbrugeja_, lepäsivät erittäin lujilla perustuksilla ja että
jokaisen maan olisi ollut pakko samanlaisissa oloissa menetellä aivan
samoin. Koska näet ahnaus on korkean iän välttämätön seuraus, saisivat
nuo kuolemattomat muuten ajan pitkään haltuunsa koko kansakunnan
omaisuuden ja anastaisivat hallintovallan, mikä kykyjen puutteessa
välttämättä johtaisi yleiseen perikatoon.