Tekijä palaa Maldonadaan. Purjehtii Lugnaggin kuningaskuntaan. Hänet
vangitaan. Lähetetään hoviin. Kuinka hänet siellä otetaan vastaan.
Kuningas kohtelee alamaisiaan erittäin lempeästi.
Lähtöpäivämme valkeni, minä sanoin jäähyväiset Hänen Korkeudelleen
Glubbdubdribin Kuvernöörille ja palasin molempien seuralaisteni keralla
Maldonadaan. Kaksi viikkoa siellä odotettuani oli eräs laiva valmiina
purjehtimaan Luggnaggiin. Molemmat mainitut herrat ja muutamat muut
olivat kyllin jalomieliset ja ystävälliset varustaakseen mukaani muonaa
ja saatellakseen minut laivaan. Minä olin matkalla kuukauden. Me
jouduimme ankaraan myrskyyn, ja meidän oli pakko ohjata länteenpäin,
jotta pääsimme pasaadituuleen, joka puhaltaa seitsemättäkymmentä
meripeninkulmaa käsittävällä alueella. Huhtikuun 21:nä 1708 saavuimme
joen suuhun, Luggnaggin kaakkoiskärjessä sijaitsevan Clumegnigin
satamakaupungin läheisyyteen. Laskimme ankkurin peninkulman päässä
kaupungista ja kutsuimme luotsia. Ei kulunut puoltakaan tuntia, kun
kannelle tuli niitä kaksi, jotka ohjasivat aluksemme vaarallista väylää
hiekkasärkkien ja karien välitse satama-altaaseen, missä kokonainen
laivasto olisi voinut turvallisesti kellua kaapelinvälin päässä
kaupunginmuureista.
Muutamat merimiehet olivat joko kavaluudesta tai huolimattomuudesta
ilmoittaneet luotseille, että minä olin muukalainen ja
pitkämatkalainen, ja luotsit vuorostaan kertoivat asian
tullivirkailijalle, joka tutki minua erittäin ankarasti maahan
noustaessa. Tämä virkamies puhutteli minua Balbinarbin kielellä, jota
vilkkaan liikeyhteyden vuoksi yleisesti ymmärretään kaupungissa,
varsinkin merimiesten ja tullilaitoksen palveluksessa olevien
henkilöiden keskuudessa. Minä kerroin hänelle lyhyesti eräistä
seikoistani muovaten esitykseni niin uskottavaksi ja johdonmukaiseksi
kuin suinkin mahdollista, mutta pidin välttämättömänä salata
syntymämaani ja sanoa olevani hollantilainen, koska aikomukseni oli
lähteä Japaniin ja koska tiesin, että sinne pääsivät Euroopasta
ainoastaan hollantilaiset. Kerroin siis virkamiehelle, että olin
joutunut haaksirikkoon Balbinarbin rannikolla ja viskautunut luodolle,
että minut oli otettu Laputaan eli Lentävään saareen (josta hän oli
monet kerrat kuullut puhuttavan) ja että nyt pyrin Japaniin, mistä
toivoin pääseväni takaisin kotimaahani. Virkamies sanoi, että minun
täytyi jäädä vangituksi, kunnes hän saisi menettelyohjeet hovista,
mutta lupasi kirjoittaa heti ja toivoi saavansa vastauksen kahden
viikon kuluessa. Minut kuljetettiin asianmukaiseen asumukseen, jonka
ovelle sijoitettiin vahtisotilas, mutta sain sentään vapaasti liikkua
suuressa puutarhassa; minua kohdeltiin inhimillisesti ja elätettiin
kaiken aikaa Kuninkaan kustannuksella. Minua kävivät katsomassa useat
henkilöt, etupäässä uteliaisuudesta, koska oli kerrottu minun saapuneen
erittäin kaukaisista maista, joista he eivät olleet milloinkaan
kuulleet.
Minä palkkasin tulkikseni erään nuoren miehen, joka oli tullut kanssani
samassa laivassa. Hän oli Luggnaggista syntyisin, mutta oli elänyt
joitakin vuosia Maldonadassa ja vallitsi täydellisesti kumpaakin
kieltä. Hänen avustamanaan kykenin keskustelemaan vieraitteni kanssa;
mutta keskustelu rajoittui heidän esittämiinsä kysymyksiin ja minun
vastauksiini.
Hovin kirjelmä saapui suunnilleen odotusten mukaisesti. Siinä
käskettiin lähettämään minut seurueineni Traldragdubhiin eli
Trildrogdribiin (nimi näet lausutaan, mikäli voin muistaa, molemmilla
tavoilla) kymmenen ratsumiehen saattamana. Koko seurueeni muodosti
tuo poikaparka, tulkkini, jonka olin suostutellut palvelukseeni,
ja nöyrästä pyynnöstäni annettiin meille muuli ratsuksi. Puoli
päivänmatkaa meidän edellämme kulki sanansaattaja, jonka piti viedä
Kuninkaalle tieto saapumisestani ja pyytää Hänen Majesteettiansa
hyväntahtoisesti määräämään päivän ja hetken, jolloin hän
armossa suvaitsisi suoda minulle kunnian _nuolla tomun hänen
jalkajakkarastansa_. Tämä on hovityyliä, mutta minä sain havaita,
ettei kysymyksessä ollut pelkkä muodollisuus. Kun näet kaksi päivää
perilletuloni jälkeen pääsin hallitsijan puheille, käskettiin minun
liikkua eteenpäin vatsallani ryömien ja nuolla samalla permantoa;
mutta koska olin vierasmaalainen, oli lattia lakaistu niin puhtaaksi,
ettei pöly tehnyt pahaa haittaa. Se oli kuitenkin erikoinen
armonosoitus, joka tuli ainoastaan korkea-arvoisinten henkilöiden
osaksi heidän pyytäessään audienssia. Jos asianomaisella henkilöllä
sattuu olemaan hovissa vaikutusvaltaisia vihamiehiä, voi sattua
niinkin, että lattialle sirotellaan pölyä tahallaan. Niinpä näin
erään ylhäisen herran, jonka suu oli niin täynnä tomua, ettei hän
valtaistuinta lähestyttyään saanut sanaa suustaan. Asia ei ole muuten
mitenkään autettavissa, sillä puheillepääseviä on kuolemanuhalla
kielletty sylkemästä tai pyyhkimästä suutaan Hänen Majesteettinsa
läsnäollessa. On eräs toinenkin tapa, jota en voi ehdottomasti
hyväksyä. Tahtoessaan sievällä ja lievällä tavalla toimittaa jonkin
ylimyksen päiviltä Kuningas käskee sirotella permannolle eräänlaista
ruskeata jauhetta, joka sisältää niin väkevää myrkkyä, että sen
nuolija auttamattomasti saa surmansa neljänkolmatta tunnin kuluessa.
On kuitenkin myönnettävä, että tämä ruhtinas kohtelee alamaisiaan
lempeästi ja huolehtii heidän hengissäpysymisestään (siinä suhteessa
voisi vain toivoa Euroopan hallitsijoiden häntä jäljittelevän), sillä
hänen kunniakseen sopii mainita, että on ankarasti käsketty sellaisen
mestauksen jälkeen tarkoin pestä ne osat permantoa, joihin myrkkyä
on kylvetty. Jos palvelusväki laiminlyö tämän seikan, niin se on
vaarassa joutua hallitsijan epäsuosioon. Kuulin itse hänen käskevän
antaa raippoja hovipojalle, jonka vuoro oli ollut ilmoittaa permannon
pesemisestä, mutta joka oli ilkeyksissään jättänyt sen tekemättä.
Tämän laiminlyönnin vuoksi joutui eräs nuori ja erittäin lupaava
aatelismies valitettavasti myrkytetyksi, vaikka Kuningas ei silloin
ollenkaan suunnitellut hänen surmaamista. Hyvä ruhtinas kuitenkin
armollisesti peruutti hovipoika paran piiskaamista koskevan määräyksen
viimeksimainitun luvattua olla milloinkaan enää niin tekemättä, ellei
hänelle annettu nimenomaista käskyä.
Palaan asiaan. Ryömittyäni neljän kyynärän päähän valtaistuimesta
nousin hitaasti polvilleni, kosketin seitsemän kertaa otsallani
permantoa ja lausuin seuraavat sanat, niinkuin minua oli edellisenä
iltana opetettu: _Ickpling gloffthrobb squutserumm blhiop mlashnalt
zwin tnodbalkuffh slhiophad gurdlubh asht_. Tätä tervehdyskaavaa
on maan lakien mukaan käytettävä jokaisen, joka pääsee Kuninkaan
puheille. Se voidaan kääntää seuraavasti: _Eläköön Teidän Taivaallinen
Majesteettinne kauemmin kuin aurinko yksitoista ja puoli kuukautta_.
Kuningas lausui vastaukseksi jotakin minulle käsittämätöntä, mutta
minä jatkoin saamiani ohjeita noudattaen: _Fluft drin yalerick dwuldom
prastrad mirpush_, mikä merkitsee sananmukaisesti _Minun kieleni on
ystäväni suussa_, mutta tarkoitti, että pyysin lupaa saada ottaa
tulkkini avukseni. Jo mainitsemani nuori mies tuotiin nyt sisään,
ja minä vastasin hänen avustamanaan niihin kysymyksiin, joita Hänen
Majesteettinsa ehti suunnilleen tunnin kuluessa esittää Minä puhuin
Balbinarbin kieltä, ja tulkkini lausui samat asiat Luggnaggin kielellä.
Seurusteleminen minun kanssani näytti Kuningasta kovin huvittavan, ja
hän käski _Bliffmarklubin_ eli ylimmäisen kamariherransa järjestämään
hoviin asumuksen minulle ja tulkilleni, myöntämään päivittäisen summan
elatustani varten ja suuren kukkaron täynnä kultaa juokseviin menoihini.
Minä viivyin maassa kolme kuukautta totellen Kuningasta, joka suvaitsi
osoittaa minulle suurta suosiota ja esitti erittäin houkuttelevia
tarjouksia. Katsoin kumminkin paremmin noudattavani viisauden ja
kohtuuden vaatimuksia päättämällä viettää elämäni loppuajan vaimoni ja
lasteni luona.