Enemmän Glubbdubdribistä. Korjauksia vanhan ja uudemman ajan historiaan.
Mieleni teki tavata niitä vanhan ajan henkilöitä, jotka olivat
kuuluisimmat älystään ja opistaan, ja niin varasin päivän siihen
tarkoitukseen. Ehdotin ensinnäkin, että Homeros ja Aristoteles
ilmaantuisivat näkyviin kaikkien selittäjiensä etunenässä, mutta
viimeksimainittuja oli niin paljon, että muutamien satojen täytyi
jäädä pihalle ja palatsin ulompiin suojiin. Heti ensi silmäyksellä
tunsin molemmat sankarit ja erotin heidät sekä muusta joukosta
että myöskin toisistaan. Homeros oli pitempi ja pulskempi, käveli
ikäisekseen sangen suorana, ja enpä ole milloinkaan nähnyt niin
vilkasta ja läpitunkevaa katsetta kuin hänen. Aristoteles oli kovin
kumarainen ja nojasi sauvaan. Hänen kasvonsa olivat laihat, hiukset
sileät ja ohuet ja ääni kolea. Kohta havaitsin, että molemmat olivat
aivan vieraat koko muulle joukolle eivätkä olleet koskaan kuulleet
seuralaisistaan puhuttavankaan. Eräs haamu, jonka nimi jääköön tässä
mainitsematta, kuiskasi minulle, että nuo selittäjät pysyttelivät
Manalassa niin kaukana päämiehistään kuin suinkin mahdollista, koska
häpesivät ja tunsivat syyllisyytensä kamalasti väärinselitettyään
näiden kirjailijain ajatuksia jälkimaailmalle. Minä esittelin Didymon
ja Eustathion Homerolle ja koetin kehoittaa häntä kohtelemaan heitä
paremmin kuin ansaitsivat; hän näet havaitsi aivan pian, ettei heissä
ollut sitä nerollisuutta, jota runoilijan henkeen syventyminen
edellyttää. Aristoteles tuskastui kovin, kun Scotusta ja Ramusta
hänelle esitellessäni kerroin, mitä he olivat miehiään, ja kysyi
minulta, olivatko kaikki muut joukon jäsenet samanlaisia tolvanoita.
Sitten pyysin Kuvernööriä kutsumaan Descartesin ja Gassendin, jotka
sain selittämään järjestelmiään Aristoteleelle. Tämä suuri filosofi
tunnusti vilpittömästi luonnonfilosofian alalla tekemänsä virheet;
hänen näet oli täytynyt useissa seikoissa perustaa oppinsa otaksumiin,
kuten muuten on kaikkienkin ihmisten laita. Hänen mielestään oli
Gassendi, joka oli yrittänyt parhaansa mukaan valmistaa Epikuron
opista maittavaa keitosta, yhtä hylättävä kuin Descartes kaikkine
_pyörteineen_. Hän ennusti samaa kohtaloa _vetovoiman_ teorialle,
jota nykyiset oppineet ylen innokkaasti puolustavat. Hän sanoi, että
uudet luonnonfilosofiset järjestelmät olivat vain uusia muoteja, jotka
vaihtelevat kaikkina aikoina. Nekin, joiden väitettiin pohjautuvan
matemaattisiin periaatteisiin, kukoistavat vain lyhyen kauden ja
joutuvat ajan tullen pois muodista.
Minä vietin viisi päivää keskustellen useiden muiden muinaisajan
oppineiden kanssa. Näin useimmat Rooman ensimmäisistä keisareista.
Kuvernööri kutsui pyynnöstäni Heliogabaluksen kokit valmistamaan
meille päivällistä, mutta heiltä puuttui aineksia, joten he voivat
vain puutteellisesti osoittaa meille taitoaan. Eräs Agesilaon helootti
keitti meille spartalaisen mustan liemen, mutta minä en saanut
kurkustani kulkemaan enempää kuin lusikallisen.
Molempien minua saatelleiden herrojen täytyi yksityisasiain
vuoksi palata kotiin kolmeksi päiväksi, ja minä käytin tämän ajan
tutustuakseni henkilökohtaisesti muutamiin uudemman ajan vainajiin,
jotka olivat viimeksikuluneiden kahden tai kolmen vuosisadan kuluessa
olleet huomattavimmassa asemassa joko omassa maassamme tai muualla
Euroopassa. Olen aina erinomaisesti ihaillut vanhoja mainehikkaita
sukuja ja pyysin senvuoksi Kuvernööriä kutsumaan tusinan tai parikin
tusinaa kuninkaita sekä kahdeksan tai yhdeksän sukupolvea heidän
esi-isiänsä. Pettymykseni oli kuitenkin ankara ja odottamaton. Pitkän
kruunupäitten sarjan asemasta näin eräässä hallitsijasuvussa kaksi
viulunvinguttajaa, kolme hovileikaria ja italialaisen prelaatin.
Eräässä toisessa parturin, apotin ja kaksi kardinaalia. Minä kunnioitan
kruunattuja päitä niin syvästi, etten tahdo enempää puhua niin
arkaluontoisesta asiasta. Kreivit, markiisit, herttuat, paroonit
ja muut sellaiset eivät kuitenkaan herättäneet minussa yhtä suurta
arkuutta. Ja tunnustanpa saaneeni kokea eräänlaista mielihyvää, kun
havaitsin voivani johdella eräiden sukujen erikoiset piirteet niiden
alkulähteistä. Erotin aivan selvästi, mistä jokin suku oli saanut
ulkonevan leukansa, minkätähden toisessa oli ohut kahden miespolven
aikana runsas määrä konnia ja kahden seuraavan polven aikana yhtä
runsaasti hölmöjä, minkätähden kolmas oli täynnä hourupäitä ja neljäs
täynnä hirtehisiä. Minulle selvisi, minkätähden Polydoros Vergilius
sanoo eräästä suuresta suvusta _Nec vir fortis, nec femina casta_,
minkätähden julmuus, kavaluus ja pelkuruus muuttuivat ominaisuuksiksi,
joista muutamat suvut tunnettiin yhtä hyvin kuin vaakunastaan,
kuka oli ensimmäisenä tuonut kuppataudin aateliseen huoneeseen,
missä se oli suoraan alenevassa polvessa siirtynyt jälkeläisille
risataudin paiseina. En kumminkaan voinut tätä kaikkea ihmetellä, kun
havaitsin, kuinka moneen kertaan sukusarja keskeytyi siihen työntyvien
hovipoikien, lakeijojen, kamaripalvelijain, ajomiesten, seikkailijain,
hurjastelijain ja taskuvarkaitten vuoksi.
Uudemman ajan historia herätti minussa melkein yksinomaan inhoa.
Tarkoin tiedusteltuani asioita viime vuosisadan aikana hallitsijoiden
hoveissa olleilta kuuluisimmilta miehiltä tulin näet huomaamaan,
kuinka lahjotut kirjoittajat olivat uskotelleet maailmalle, että
pelkurit olivat suorittaneet suurimpia sankaritöitä, houkkiot
jakaneet viisaimpia neuvoja, imartelijat osoittaneet vilpittömyyttä,
jumalankieltäjät hurskautta, maanpettäjät roomalaista kuntoa,
sodomiitit siveyttä, ilmiantajat rehellisyyttä. Kuinka paljon viattomia
ja mainioita henkilöitä olivatkaan tuominneet kuolemaan tai maanpakoon
lahjotut tuomarit korkeiden ministerien tai puoluevihan vaikutuksen
alaisina. Kuinka paljon konnia olikaan koroitettu ylimpiin asemiin
nauttimaan luottamusta, valtaa, arvoa ja hyötyä, kuinka suurena
tekijänä ovatkaan hovien, valtaneuvostojen ja eduskuntien toimissa
ja tapahtumissa parittajat, portot, loiseläjät ja leikarit. Kuinka
alhaiseksi minun täytyikään arvioida inhimillinen viisaus, kunto ja
nuhteettomuus, kun sain tietää maailman suurten yritysten ja kumousten
varsinaiset pontimet ja vaikuttimet ja ne halveksittavat sattumat,
joista niiden menestys johtui.
Minä havaitsin, kuinka konnamaisia ja tietämättömiä ovat ne, jotka
sanovat kirjoittavansa _anekdootteja_ eli salaista historiaa,
toimittavat useita hallitsijoita hautaan antamalla heidän tyhjentää
myrkkymaljan, kertovat ruhtinaan ja pääministerin välisestä
keskustelusta, jota kuulemassa ei ole ollut ketään, tahtovat tunkeutua
lähettiläiden ja valtiosihteerien ajatuksiin ja työhuoneisiin ja
erehtyvät valitettavasti aina ja joka kohdassa. Minä havaitsin useiden
maailmaa hämmästyttäneiden tapausten salaiset syyt: kuinka portto voi
vallita takaportaita, takaportaat valtioneuvostoa ja valtioneuvosto
eduskuntaa. Eräs kenraali tunnusti kuulteni saavuttaneensa voiton
yksinomaan pelkuruutensa ja tottelemattomuutensa perustuksella, ja eräs
amiraali kertoi lyöneensä ihan vahingossa vihollisen, jolle oli aikonut
laivastonsa kavalasti luovuttaa. Kolme kuningasta vakuutti minulle,
etteivät he olleet koko hallituskautenaan milloinkaan asettaneet
etusijalle ansioitunutta henkilöä, ellei ollut niin tapahtunut sulasta
erehdyksestä tai jonkun heidän luottamustaan nauttineen ministerin
juonten vuoksi. He lisäsivät, etteivät menettelisi toisin, vaikka
heräisivät jälleen elämään, ja todistivat erittäin teräväjärkisesti,
ettei kuninkaan valtaistuin voinut pysyä pystyssä, ellei ollut
tapainturmelusta, koska hyveestä ihmisiin koituva luja, luottavainen ja
itsepäinen mielenlaatu oli julkisten asiain menestymisen alinomaisena
esteenä.
Uteliaisuuteni sai minut erikoisesti tiedustelemaan, millaisin keinoin
suuri joukko ihmisiä oli hankkinut itselleen korkeita arvonimiä ja
valtavia rikkauksia. Rajoitin tiedusteluni aivan läheiseen aikakauteen,
kumminkaan hipomatta nykyaikaa, koska tahdoin olla varma siitä, etten
loukannut ulkomaalaisiakaan (toivon näet olevan joutavaa vakuuttaa
lukijalle, etteivät tätä seikkaa koskevat lausumani ollenkaan koske
kotimaatani). Kutsuttiin joukko sellaisia henkilöitä, ja aivan
vähäinen tutkimus osoitti jo sellaisen kataluuden määrän, etten voi
sitä ajatella painumatta lievään alakuloisuuteen. Valapattoisuus,
sorto, lahjominen, petos, parittaminen ja muut sellaiset heikkoudet
olivat heidän mainitsemistaan tempuista kaikkein lievimpiä, ja minä
tietenkin suhtauduin niihin hellävaroen. Mutta kun sitten muutamat
tunnustivat saavuttaneensa suuruutensa ja varallisuutensa luonnottomien
paheiden ja sukurutsauksen avulla, toiset prostituoimalla oman
vaimonsa ja tyttärensä, toiset kavaltamalla maansa tai kuninkaansa,
muutamat myrkyttämällä ja useammat vääristelemällä lakia viattoman
turmioksi, niin toivon suotavan minulle anteeksi, että nämä havainnot
olivat omansa hiukan vähentämään luontaista syvää kunnioitustani
korkea-arvoisia henkilöitä kohtaan, joille meidän, heidän alamaistensa,
tulee osoittaa heidän ylhäisyytensä edellyttämää erinomaista arvonantoa.
Olin usein lukenut ruhtinaille ja valtakunnille tehdyistä suurista
palveluksista ja halusin nyt nähdä niitä henkilöitä, jotka olivat
sellaisia palveluksia suorittaneet. Kysymykseeni vastattiin, ettei
heidän nimiänsä ollut merkitty mihinkään aikakirjoihin, lukuunottamatta
muutamia, jotka historia esitti kaikkein pahimpina konnina ja
pettureina. Muista en ollut kuullut puhuttavankaan. He esiintyivät
kaikki alakuloisen näköisinä ja mitä kehnommissa pukimissa. Useimmat
kertoivat kuolleensa köyhyydessä ja epäsuosiossa, muut mestauslavalla
tai hirsipuussa.
Heidän joukossaan oli eräs mies, jonka kohtalo näytti minusta hiukan
merkilliseltä. Hänen vieressään seisoi suunnilleen kahdeksantoista
vuoden ikäinen nuorukainen. Hän kertoi olleensa vuosikausia
laivanpäällikkönä, päässeensä Aktionin meritaistelussa tunkeutumaan
vihollisen suuren taistelulinjan läpi, upottaneensa kolme suurinta
laivaa ja vallanneensa neljännen, mikä oli Antoniuksen pakenemisen ja
sitä seuranneen voiton ainoa syy. Hänen vieressään seisova nuorukainen
oli hänen ainoa poikansa, joka oli kaatunut taistelussa. Hän kertoi
vielä lähteneensä sodan päätyttyä, hyvin tietäen saavuttaneensa
jotakin ansiota, Roomaan ja anoneensa Augustuksen hovissa pääsyä
erääseen suurempaan alukseen, jonka päällikkö oli kaatunut. Hänen
vaatielmistaan ei kumminkaan välitetty mitään, vaan annettiin virka
eräälle nuorukaiselle, joka ei ollut milloinkaan ollut merellä,
keisarin erään rakastajattaren palveluksessa olevan Libertinan pojalle.
Hänen palattuaan omaan alukseensa häntä syytettiin virkatoimensa
laiminlyömisestä ja alus luovutettiin vara-amiraali Publicolan
suosikkipaashille. Sitten hän vetäytyi vaivaiselle maatilalle
kauas Roomasta ja päätti siellä päivänsä. Minun teki kovin mieli
tietää, oliko kertomus todenperäinen, ja niin pyysin kutsuttavaksi
Agrippan, joka oli tuota taistelua johtanut. Hän ilmaantui ja
vahvisti kertomuksen oikeaksi, mutta esitti sen kapteenille vieläkin
edullisemmassa valossa. Viimeksimainittu näet oli vaatimattomana
vähentänyt tai salannut suuren osan ansioitaan.
Minä hämmästyin havaitessani, kuinka nopeasti ja kuinka laajalle
tapainturmelus oli myöhempinä aikoina vallitsevan ylellisyyden
vaikutuksesta päässyt leviämään tässä valtakunnassa, mutta sitä
vähemmän ihmettelin lukuisia samanlaisia seikkoja muissa maissa,
joissa kaikenlaiset paheet ovat rehoittaneet paljoa kauemmin ja
joissa ylipäällikkö korjaa haltuunsa kaiken kunnian samoinkuin kaiken
ryöstösaaliinkin, vaikka hän kenties on vähimmin oikeutettu saamaan
kumpaakaan.
Kaikki kutsutut henkilöt esiintyivät aivan samanlaisina kuin eläessään,
ja siitä minä johduin alakuloisiin mietteisiin, kuinka ihmissuku on
keskuudessamme rappeutunut viimeksikuluneiden sadan vuoden aikana,
kuinka kuppatauti kaikissa eri muodoissaan ja kaikkine seurauksineen
on vääristänyt englantilaisten kasvojen jokaisen piirteen, lyhentänyt
ruumiinkokoa, heikontanut hermot, höllentänyt jänteet ja lihakset ja
tehnyt lihan löyhiksi ja eltaantuneeksi.
Menin niinkin pitkälle, että pyysin kutsumaan muutamia vanhan kannan
vapaita englantilaisia talonpoikia, joiden tapojen, ravinnon ja
vaatetuksen yksinkertaisuutta, vilpittömyyttä ja rehellisyyttä, aito
vapaudenhenkeä, urhoollisuutta ja isänmaanrakkautta on aikoinaan
kovin ylistetty. Eläviä kuolleisiin verratessani jouduin jossakin
määrin liikutettuna ajattelemaan, kuinka jälkeläiset ääniään myyden ja
vaaleihin vaikuttaen ovat omaksuneet kaikki hovissa opittavat paheet ja
kaiken siveettömyyden ja siten antaneet rahakolikosta raiskattaviksi
kaikki nuo puhtaat synnynnäiset hyveensä.