Tekijän sallitaan tutustua Lagadon Suureen Akademiaan.
Yksityiskohtainen Akademian kuvaus. Tieteet, joiden palveluksessa
professorit toimivat.
Tämä Akademia ei ole mikään yksityinen rakennus, vaan siihen kuuluu
kadun kummaltakin puolen kokonainen sarja rappeutuneita taloja, jotka
on ostettu ja järjestetty tarkoitusta varten.
Rehtori otti minut erittäin ystävällisesti vastaan, ja minä kävin
Akademiassa useina päivinä. Jokaisessa huoneessa on joku tai joitakin
suunnittelijoita, ja minä luulen käyneeni vähintään viidessäsadassa eri
huoneessa.
Ensimmäinen kohtaamani mies oli laihankälpea, hänen kätensä ja
kasvonsa olivat nokiset, tukka ja parta hoidottomat, vanukkeiset ja
useasta kohden kärventyneet. Hänen vaatteensa, paitansa ja ihonsa
olivat samanväriset. Hän oli kahdeksan vuotta suunnitellut, kuinka
kurpitsoista voitaisiin vetää takaisin auringonsäteitä, jotka oli
talletettava ilmatiiviisiin pulloihin ja päästettävä ulos lämmittämään
ilmaa koleina ja kosteina kesinä. Hän sanoi minulle varmaan uskovansa,
että voi toisten kahdeksan vuoden kuluttua toimittaa kuvernöörin
puutarhaan päivänpaistetta kohtuullisesta hinnasta, mutta valitti
varojensa vähyyttä ja pyysi minulta pientä rahallista avustusta
kekseliäisyyden rohkaisemiseksi, varsinkin kun kurpitsat olivat
tänä vuonna olleet erinomaisen kalliita. Minä lahjoitin hänelle
jonkin kolikon; suojelijani, joka tiesi heidän kerjäävän kaikilta
vierailijoilta, oli näet varustanut minut lähtiessäni rahoilla sitä
tarkoitusta varten.
Sitten astuin toiseen huoneeseen, mutta aioin samassa kääntyä takaisin,
hirmuisen hajun melkein tainnuttamana. Saattelijani työnsi kumminkin
minut eteenpäin kuiskaten korvaani, että minun tuli olla mistään
välittämättä, koska asia muuten herättäisi suurta pahennusta. En
siis uskaltanut edes sormillani tukkia sieraimiani. Tämän komeron
suunnittelija oli Akademian iäkkäin oppinut. Hänen kasvonsa ja
partansa olivat kellahtavat, kädet ja vaatteet liasta jäykät. Kun
minut esiteltiin hänelle, sulki hän minut kiinteästi syliinsä (olisin
puolestani mielelläni jäänyt vaille tätä kohteliaisuutta). Hän
oli Akademiaan liityttyään tehnyt koko ajan suunnitelmia, kuinka
saisi ihmisen ulostukset muutetuiksi alkuperäiseen muotoonsa,
ravintoaineiksi, erittelemällä ne eri aineosiinsa, poistamalla niistä
sapen aikaansaaman värin, haihduttamalla hajun ja kuorimalla pois
sylkinesteet. Hän sai seuralta joka viikko tynnyrin ihmislantaa.
Sitten näin erään toisen, joka yritti kapinoimalla muuttaa jäätä
ruudiksi. Hän näytti minulle sitäpaitsi tulen taottavuutta käsittelevän
tutkimuksen, jonka aikoi julkaista.
Oli eräs varsin nerokas arkkitehti, joka oli keksinyt uuden
rakennustavan; rakentaminen aloitettiin katosta ja sitä jatkettiin
alaspäin, kunnes lopulta laskettiin perustus. Hän puolusti
menetelmäänsä mainitsemalla esimerkkeinä kaksi viisasta hyönteistä,
mehiläisen ja hämähäkin.
Oli sokeanasyntynyt mies, jolla oli useita samoin sokeanasyntyneitä
oppilaita. Heidän tehtävänään oli sekoittaa maalareille värejä,
jotka mestari opetti erottamaan tunto- ja hajuaistin avulla. Minun
vieraillessani he valitettavasti eivät olleet kovinkaan varmoja
asiastaan, ja itse professorikin sattui enimmälti erehtymään. Koko
veljeskunta rohkaisee ja kunnioittaa tätä taiteilijaa erinomaisesti.
Eräässä toisessa suojassa kohtasin mielihyväkseni suunnittelijan, joka
oli keksinyt uuden keinon kyntää peltoa, nimittäin käyttämällä siihen
työhön sikoja, joten auroista, vetojuhdista ja työläisistä aiheutuvat
kulungit säästyivät. Menetelmä on seuraavanlainen. Tynnyrinmaanalalle
kaivetaan maahan, aina kuuden tuuman päähän ja kahdeksan tuuman
syvyyteen, suuri määrä tammenterhoja, taateleita, kastanjoita ja muuta
kasviruokaa, josta nämä elukat eniten pitävät. Sitten päästetään
peltoon vähintään kuusisataa päätä käsittävä sikalauma, joka parina
päivänä ruokaa etsiessään mullistaa maan, tekee sen kylvökelpoiseksi
ja samalla lannoittaa sen. Kokeita suoritettaessa tosin havaittiin
menetelmä paljon kulunkeja aiheuttavaksi ja hankalaksi, ja satoa
saatiin joko erittäin vähän tai ei ollenkaan. Kaikki olivat kuitenkin
siinä varmassa uskossa, että keksintöä voitiin melkoisesti parantaa.
Sitten astuin suojaan, jonka seinät ja katto olivat täynnä lukin
verkkoja, lukuunottamatta pientä aukkoa, josta professori liikkui
sisään ja ulos. Minun sisään tullessani hän varoitti minua korkealla
äänellä olemaan koskematta verkkoihin. Hän valitti maailman tekemää
ikävää erehdystä, kun näet on käytetty silkkimatoja, vaikka on
olemassa yllinkyllin kotoisia hyönteisiä, jotka ovat verrattomasti
niitä etevämpiä, koska osaavat sekä kehrätä että kutoa. Hän huomautti
vielä, että hämähäkkejä käytettäessä olisi silkin värjääminen aivan
tarpeetonta, ja minä uskoin hänen sanansa nähdessäni suuren määrän
koreavärisiä kärpäsiä, joilla hän ruokki hämähäkkejään vakuuttaen
kudelmain saavan niistä värinsä. Koska kärpäsiä oli kaikkia eri värejä,
toivoi hän voivansa tyydyttää jokaista makusuuntaa, kunhan löytäisi
kärpäsille soveliaan ravinnon: eräitä kumilajeja, öljyjä ja muita
tahmeita aineita, jotka tekisivät langat kestäviksi ja kimmoisiksi.
Oli eräs astronomi, joka oli ottanut asettaakseen raatihuoneen suuren
tuuliviirin huippuun aurinkokellon sovittaen maan ja auringon vuotuiset
ja päivittäiset liikkeet siten, että ne vastasivat kaikkia tuulen
tilapäisiä käännähdyksiä ja lankesivat yhteen niiden kanssa.
Minä valitin tuntevani vähäistä vatsanväännettä, ja saattajani vei
minut huoneeseen, jossa asusti eräs etevä lääkäri. Hän oli kuuluisa
siitä, että osasi parantaa mainitun kivun kahdella vastakkaisella
tavalla käyttäen samaa välinettä. Hänellä oli isot käsipalkeet
ja niissä pitkä, hoikka norsunluinen nokkaputki. Sen hän pisti
potilaan peräaukkoon kahdeksan tuuman syvyyteen ja vakuutti ilmaa
palkeisiin vetämällä saavansa suolet hervakoiksi kuin kuivattu
rakko. Taudinkohtauksen ollessa itsepintaisempi ja ankarampi hän
pisti nokkapuikon sisään palkeitten ollessa täynnä ilmaa, jonka hän
sitten painoi potilaan ruumiiseen. Sen jälkeen hän veti kojeen pois
täyttääkseen sen uudestaan ilmalla ja painoi samalla peukalonsa
tiiviisti peräaukon suulle. Kun tämä toimenpide oli uudistettu
kolme neljä kertaa, piti lisäilman syöksyä ulos, temmata mukaansa
pilaantunut (niinkuin pumppuun kaadetun veden), ja potilaan parantua.
Minä näin hänen tekevän molemmat kokeet, koe-eläimenään koira,
mutta en voinut havaita ensinmainitun menetelmän saavan aikaan
minkäänlaista vaikutusta. Jälkimmäisen toimenpiteen tapahduttua koira
oli halkeamaisillaan ja purki itsensä niin voimallisesti että minä
seuralaisineni jouduin pahaan pulaan. Koira kuoli paikalla, ja me
jätimme tohtorin yrittämään herätellä sitä henkiin saman menetelmän
avulla.
Kävin vielä useissa muissakin suojissa, mutta koska harrastan
suppeutta, en tahdo vaivata lukijaani kertomalla kaikista näkemistäni
merkillisyyksistä.
Toistaiseksi olin tutustunut vain toiseen puoleen Akademiaa.
Toinen puoli oli varattu spekulatiivisen tieteen harjoittajille,
ja minä kerron tässä hiukan heistäkin mainittuani sitä ennen vielä
erään mainehikkaan henkilön, joka tunnetaan heidän keskuudessaan
_yleisneron_ nimellä. Hän kertoi meille askarruttaneensa ajatuksiaan
jo kolmekymmentä vuotta ihmiselämän parantamiseksi. Hänellä oli kaksi
huonetta täynnä mitä merkillisimpiä nähtävyyksiä ja viisikymmentä
miestä apulaisinaan. Toiset tihensivät ilmaa jähmeäksi aineeksi
erottamalla siitä salpietarin ja siivilöimällä pois vesipitoiset ja
muut nestemäiset ainekset, toiset pehmittivät marmoria pieluksiksi
ja neulatyynyiksi, toiset kivetyttivät elävien hevosten kavioita
estääkseen niitä kulumasta. Mestaria itseään askarrutti parhaillaan
kaksi suurta suunnitelmaa: maan kylväminen akanoilla, joihin hän väitti
varsinaisen itämisvoiman sisältyvän, kuten hän osoitti suorittamalla
useita kokeita, joiden tajuamiseen järkeni ei riittänyt, ja kahden
lampaan villankasvun ehkäiseminen käyttämällä erästä kumista,
kivennäisistä ja kasvisaineista valmistettua sekoitusta; hän toivoi
voivansa aikanaan saada koko valtakuntaan leviämään paljasnahkaisen
lammasrodun.
Sitten lähdimme Akademian toiseen osastoon, jossa, kuten sanoin,
oleskelivat spekulatiivisten tieteitten suunnittelijat.
Ensimmäinen kohtaamani professori oli erittäin avarassa salissa,
ympärillään suunnilleen neljäkymmentä oppilasta. Tervehdittyämme
hän huomasi minun tarkkaavasti katselevan puutelinettä, joka täytti
suurimman osan huoneen pituutta ja leveyttä, ja sanoi, että minä
kenties ihmettelin nähdessäni hänen käyttävän käytännöllisiä ja
mekaanisia välineitä spekulatiivisen tieteen kehittämiseksi. Maailma
saa pian havaita, kuinka hyödyllistä se on, ja hän mairitteli itseään
väittämällä, ettei ylevämpää ajatusta ollut milloinkaan syntynyt
kenenkään ihmisen aivoissa. Jokainenhan tietää, kuinka vaivalloista on
tavanomaista menetelmää noudattaen perehtyä taiteisiin ja tieteisiin;
hänen keksintönsä avulla sitävastoin voi tietämätönkin henkilö
kohtuullisin kulungein ja hiukan ruumistaan vaivaten kirjoittaa
filosofisia, runollisia, poliittisia, lainopillisia, matemaattisia
ja jumaluusopillisia teoksia tarvitsematta vähintäkään nerollisuutta
tai opillista sivistystä. Sitten hän vei minut telineen luo, jonka
vieressä hänen oppilaansa seisoivat riveissä. Teline oli kaksikymmentä
jalkaa kulmaltaan ja sijaitsi keskellä huonetta. Sen pinnan muodostivat
erilaiset, suunnilleen nopan kokoiset puupalaset, joista muutamat
olivat toisia suuremmat. Niitä kaikkia liittivät yhteen ohuet
metallilangat. Näiden puupalasten joka puolelle oli liimattu paperia
ja papereihin oli kirjoitettu kaikki heidän kielensä sanat eri tapa-,
aika ja taivutusmuodoissaan, mutta ei minkäänlaisessa järjestyksessä.
Professori kehoitti minua nyt tarkkaamaan, koska aikoi panna koneensa
käyntiin. Hänen käskystään kävivät oppilaat kiinni rautaisiin
vääntimiin, joita oli neljäkymmentä kehyksen reunoissa, ja jokaisen
äkkiä liikahduttaessa omaa väännintänsä sanojen keskinäinen suhde
kerrassaan muuttui. Sitten mestari käski kuudenneljättä pojan hiljaa
lukea eri rivejä, ja keksiessään kolme tai neljä sanaa, jotka voivat
kuulua samaan lauseeseen, lukijat sanelivat ne neljälle kirjuripojalle.
Temppu uudistettiin kolme neljä kertaa, ja koneen rakenteesta johtui,
että sanat joka kerta vaihtoivat paikkaa kuutiomaisten kappaleiden
kääntyessä.
Nuoret ylioppilaat askarsivat päivittäin kuusi tuntia tässä työssä,
ja professori näytti minulle useita suuria folionidoksia, joihin hän
oli jo kerännyt lauseiden katkelmia. Ne hän aikoi liittää yhteen
antaakseen tämän runsaan ainehiston nojalla maailmalle kaikkien
taiteiden ja tieteiden täydellisen kokoelman. Hän arveli kuitenkin
voitavan teosta vielä parantaa ja sen ilmestymistä melkoisesti edistää,
jos suuri yleisö keräisi rahaston, jonka varoilla voitaisiin Lagadoon
järjestää viisisataa sellaista tutkimusvälinettä, joiden käyttäjät
velvoitettaisiin luovuttamaan kokoelmansa hänen käytettäväkseen.
Hän vakuutti minulle, että tämä keksintö oli askarruttanut hänen
ajatuksiaan nuoruudesta asti ja että hän oli tyhjentänyt tauluun koko
sanakirjan samalla mitä täsmällisimmin laskien, missä suhteessa yleensä
ovat toisiinsa kirjoissa käytettyjen apu-, nimi- ja teonsanojen ja
muiden sanaluokkain lukumäärät.
Minä lausuin tälle mainehikkaalle miehelle nöyrimmät kiitokset hänen
auliisti antamistaan tiedoista ja lupasin, että jos onni minut vielä
saattelisi omille mailleni, mainitsisin oikeudenmukaisesti yksin
hänen keksineen tämän ihmeellisen koneen, jonka muodon ja rakenteen
pyysin saada piirtää paperiin, kuten oheenliitetty kuva osoittaa.
Minä vakuutin hänelle, että vaikka eurooppalaisten oppineiden tapana
oli varastaa toistensa keksintöjä, mistä oli ainakin se hyöty, että
aljettiin kiistellä, kenen oma se oikeastaan on, tässä tapauksessa
ryhtyisin sellaisiin varokeinoihin, että hän saisi keksinnöstä
kiistämättömän kunnian.
Sitten saavuimme kielikouluun, missä kolme professoria istui
neuvotellen oman maansa kielen parantamisesta.
Ensimmäinen ehdotus tähtäsi siihen, että puhetta oli lyhennettävä
supistamalla monitavuiset sanat yksitavuisiksi ja jättämällä pois
teonsanat ja apusanat, koska kaikkia ajateltavissa olevia olioita
merkitään yksinomaan nimisanoilla.
Toisen ehdotuksen mukaan piti poistaa kaikki sanat, ja tämän muutoksen
väitettiin koituvan suureksi eduksi sekä terveyden että lyhyyden
kannalta. Onhan näet selvää, että jokainen lausuttu sana hiukan
kuluttaa keuhkoja, siten osaltaan lyhentäen elämäämme. Koska sanat
olivat vain _esineiden_ nimiä, tarjoutui se huojennuskeino, että
kaikki ihmiset kuljettivat mukanaan ne esineet, joita kulloinkin
keskusteluissaan tarvitsivat. Tämä ihmisten elämän huojennusta ja
heidän terveytensä säilymistä edistävä keksintö olisi varmaan otettu
käytäntöön, elleivät naiset olisi rahvaan ja sivistymättömien keralla
uhanneet nousta kapinaan, jos heitä kiellettäisiin vapaasti käyttämästä
kieltänsä esivanhempien tavalla. Sellainen leppymätön tieteen vihamies
on yhteinen kansa. Useat oppineimmista ja viisaimmista henkilöistä
noudattivat kuitenkin uutta menetelmää ilmaisten ajatuksiaan esineillä.
Siitä on haittana vain se, että henkilö, jonka toiminta-ala on laaja
ja monenlainen, joutuu kantamaan selässään verrattain paljon tavaraa,
ellei hänellä ole varoja palkata niiden kuljettajiksi paria väkevää
palvelijaa. Näin usein sellaisten viisaiden kulkevan kumarassa
kantamustensa alla, niinkuin kulkevat meikäläiset reppukauppiaat.
Kadulla toisensa kohdatessaan he laskivat taakkansa maahan, avasivat
säkkinsä ja keskustelivat tunnin ajan, kokosivat sitten jälleen
kapineensa, auttoivat taakkoja toistensa hartioille ja sanoivat
toisilleen hyvästi.
Lyhyempiä keskusteluja varten tarvitsemansa esineet henkilö sitävastoin
voi kuljettaa taskussaan ja kainaloissaan, ja kotonaan hän ei missään
tapauksessa joudu pahaan pulaan. Siinä huoneessa, jossa tämän uuden
menetelmän käyttäjiä otetaan vastaan, on käsillä runsaat määrät
esineitä, joita sellaisessa keinotekoisessa keskustelussa voidaan
kaivata.
Eräs toinen tästä keksinnöstä toivottu suuri etu on siinä, että se
kelpaisi yleiskieleksi, jota kaikki sivistyskansat ymmärtäisivät.
Ovathan niiden käyttämät talousesineet ja työkalut siinä määrin
samanlaiset tai ainakin toisiansa muistuttavat, että niiden käytännön
voi helposti arvata. Niinmuodoin kykenisivät lähettiläät neuvottelemaan
vieraiden hallitsijoiden ja ministerien kanssa ollenkaan heidän
kieltänsä osaamatta.
Kävin vielä matematiikkakoulussa, missä opettaja käytti oppilaitansa
valistaessaan menetelmää, jota me eurooppalaiset tuskin kykenemme
kuvittelemaankaan. Väittämä ja todistus kirjoitettiin aivoja
vahvistavasta nesteestä valmistetulla musteella ohueen öylättiin.
Opiskelijan piti niellä se aamusella ennen aterioimista ja nauttia
kolmena seuraavana päivänä ainoastaan vettä, ja leipää, öylätin
sulaessa nousi neste aivoihin vieden sinne väittämän kerallaan.
Tulokset eivät kumminkaan olleet toistaiseksi vastanneet odotuksia.
Syynä oli osalta jokin annoksen määrässä tai kokoonpanossa tapahtunut
virhe, osaksi poikain vastahakoisuus. Heistä tämä lääke tuntuu niin
etovalta, että he tavallisesti pujahtavat pois ja ylenantavat sen,
ennenkuin se ehtii vaikuttaa. Sitäpaitsi heitä ei ole toistaiseksi
saatu paastoamaan niin pitkää aikaa kuin resepti määrää.