Lilliputin asukkaista, heidän tieteistään, laeistaan ja tavoistaan;
heidän lastenkasvatuksessa käyttämistään menetelmistä. Tekijän
elämäntapa tässä maassa. Hän puolustaa erään ylhäisen naisen mainetta.
Vaikka aionkin jättää tämän valtakunnan kuvailemisen erikoisessa
tutkimuksessa suoritettavaksi, tyydytän kuitenkin mielelläni jo
ennakolta lukijan uteliaisuutta mainitsemalla muutamia yleisiä
seikkoja. Asukkaiden keskimääräinen koko on hiukan vaille kuusi
tuumaa, ja kaikki muut eläimet sekä kasvit ja puut ovat kooltaan
aivan täsmällisessä suhteessa ihmisiin: niinpä ovat esimerkiksi
suurimmat hevoset ja härät neljän ja viiden tuuman väliltä, lampaat
ovat puolitoista tuumaa, hiukan enemmän tai vähemmän, hanhet ovat
suunnilleen varpusten kokoiset, ja niin koko asteikko alaspäin
aina kaikkein pienimpiin eläviin olentoihin, joita tuskin kykenin
näkemään. Luonto on varustanut lilliputilaisten silmät hyvin näkemään
kaikkia heidän nähtävikseen soveltuvia olioita; he näkevät erittäin
täsmällisesti, mutta eivät kovin kauas. Heidän tarkkaa näköänsä
kuvaavina esimerkkeinä mainitsen tässä, että kerran huvikseni katselin,
kuinka eräs keittäjä kyni leivosta, joka ei ollut tavallisen kärpäsen
kokoinen, ja kuinka eräs nuori tyttö pujotti näkymätöntä silkkilankaa
näkymättömään neulaan. Korkeimmat puut ovat suunnilleen seitsemän jalan
pituiset; tarkoitan eräitä kruununpuistossa kasvavia puita, joiden
latvaan juuri yletyin nyrkkiin puristetulla kädelläni. Muut kasvit
saman asteikon mukaiset; mutta minä jätän asian lukijan mielikuvituksen
varaan.
Lausun tässä vain muutaman sanan heidän sivistyksestään, jonka kaikki
eri alat ovat vuosisatoja kukoistaneet heidän keskuudessaan. Mutta
heidän kirjoitustapansa on varsin omituinen: he näet eivät kirjoita
vasemmalta oikealle niinkuin eurooppalaiset, eivät myöskään oikealta
vasemmalle niinkuin arabialaiset, eivät ylhäältä alas niinkuin
kiinalaiset eivätkä alhaalta ylös niinkuin kaskagilaiset, vaan vinosti
paperin toisesta kulmasta toiseen niinkuin naiset Englannissa.
He hautaavat vainajansa pää suoraan alaspäin, koska uskovat heidän
kaikkien ylösnousevan yhdentoistatuhannen kuunkierroksen kuluttua,
jolloin maa (jonka he otaksuvat litteäksi) kääntyy ylösalaisin ja
vainajat niinmuodoin ylösnoustessaan ovat ilman muuta pystyssä ja
jaloillaan. Heidän oppineet miehensä tunnustavat tämän uskomuksen
mielettömäksi, mutta kansanomaisen käsityksen mukainen käytäntö jatkuu
yhä.
Tässä valtakunnassa on eräitä sangen omituisia lakeja ja tapoja,
ja elleivät ne olisi niin jyrkästi vastakkaisia oman rakkaan maani
lakeihin ja tapoihin verraten, tekisi mieleni sanoa jotakin niiden
puolustukseksi. Toivottavaa vain olisi, että niitä sovellettaisiin
yhtä erinomaisella tavalla. Ensimmäinen mainitsemani seikka koskee
ilmiantajia. Kaikki valtiolliset rikokset rangaistaan mitä ankarimmin,
mutta jos syytetty voi tutkittaessa täysin todistaa viattomuutensa,
niin syyttäjä tuomitaan heti häpeälliseen kuolemaan, ja hänen
omaisuudestaan ja tiluksistaan korvataan viattomalle syytetylle
nelinkertaisesti hänen ajanhukkansa, se vaara, johon hän oli saatettu,
vankeuden vaivat ja kaikki puolustautumisesta johtuneet kulungit.
Elleivät ilmiantajan varat siihen riitä, käytetään auliisti valtion
varoja. Keisari antaa syytetylle jonkin julkisen suosionosoituksen, ja
hänen viattomuutensa kuulutetaan koko kaupungissa.
Petosta he pitävät pahempana rikoksena kuin varkautta ja rankaisevat
sen siitä syystä tavallisesti kuolemalla. He näet ovat sitä mieltä,
että huolta, valppautta ja tavallista tervettä järkeä käytellen
voi suojella omaisuuttaan varkailta, mutta ettei kunniallisuus voi
mitenkään varjella itseään voittoisaa kavaluutta vastaan, ja koska
on käynyt välttämättömäksi alinomainen luoton varassa tapahtuva
ostaminen, myyminen ja tavarainvaihto, jossa petos on sallittu
ja suvaittu tai ei ole mitään lakia sitä rankaisemassa, joutuu
rehellinen asianosainen aina häviöön ja konna hyötyy. Muistan, kuinka
kerran puolustaessani Hallitsijan edessä erästä rikoksentekijää,
joka oli karannut kavallettuaan herraltaan suuren rahasumman, tulin
maininneeksi Hänen Majesteetilleen lieventävänä asianhaarana, että
kysymyksessä oli ainoastaan luottamuksen väärinkäyttö (miehellä näet
oli ollut valtakirja rahasumman nostamiseen). Mutta Keisarin mielestä
oli kerrassaan kaameata, että mainitsin lievennyksenä seikan, joka
mitä suurimmassa määrässä rikosta raskautti. Toden tunnustaakseni
en osannutkaan puolustuksekseni lausua paljoakaan muuta kuin sen
tavallisen vastauksen, että eri kansojen keskuudessa vallitsevat
erilaiset tavat. Olin näet kieltämättä herttaisesti häpeissäni.
Vaikka yleensä nimitämme palkintoa ja rangaistusta niiksi saranoiksi,
joiden varassa kaikkinainen hallitus liikkuu, en kumminkaan ole
nähnyt tätä periaatetta käytäntöön sovellettuna minkään muun kansan
kuin juuri lilliputilaisten keskuudessa. Jokainen Lilliputin
asukas, joka voi riittävästi todistaa tarkoin noudattaneensa maan
lakeja kolmenkahdeksatta kuun aikana, saa määrätyt, säätyänsä ja
elämänolojansa vastaavat erioikeudet sekä soveliaan rahasumman sitä
varten järjestetystä rahastosta. Sitäpaitsi hän saa _snilpallin_ eli
»lainkuuliaisen» arvonimen, joka liitetään hänen nimeensä, mutta
ei ole perinnöllinen. Kun kerroin, että lainkuuliaisuutta tukivat
meillä ainoastaan rankaisemismääräykset ja ettei palkinnosta ollut
koskaan puhettakaan, pitivät he sellaista valtiotoimintaa sanomattoman
puutteellisena. Siitä syystä onkin heidän oikeussaleissaan nähtävällä
Oikeuden jumalattarella kuusi silmää, kaksi edessä, kaksi takana
ja silmä kummallakin sivulla valppauden merkkinä, kukkaro täynnä
kultarahoja oikeassa kädessä ja vasemmassa tuppeen pistetty miekka,
mikä kaikki osoittaa hänen taipuvan mieluummin palkitsemaan kuin
rankaisemaan.
Valitessaan henkilöitä eri virkoihin he kiinnittävät enemmän huomiota
hyviin moraalisiin ominaisuuksiin kuin suuriin kykyihin, koska
ajattelevat, että hallituksen ollessa ihmissuvulle välttämätön
inhimillisen ymmärryksen tavallinen määrä on sovelias toiseen tai
toiseen asemaan ja ettei kaitselmus ole voinut tahtoa julkisten
asioiden hoitoa tehtävän salaperäiseksi asiaksi, jota oivaltavat
ainoastaan muutamat harvat ja harvinaiset erinomaisen nerokkaat
henkilöt. Heidän mielestään kykenee jokainen hankkimaan itselleen
totuudellisuutta, oikeamielisyyttä, kohtuullisuutta ja muita sellaisia
ominaisuuksia, ja näiden hyveiden käytteleminen, kokemuksen ja hyvän
tahdon tukemana, tekee jokaisen henkilön kelvolliseksi palvelemaan
maatansa, mikäli toimi ei edellytä erikoisopintoja. Toisaalta he
arvelevat, että moraalisten hyveiden puuttumista on aivan mahdoton
korvata erinomaisilla älyllisillä lahjoilla ja etteivät virkatointa
milloinkaan voida jättää niin vaarallisen henkilön huostaan. He ovat
vielä sitä mieltä, etteivät kelpo luonteen tietämättömyydestä tekemät
virheet voi milloinkaan vaikuttaa yleiseen menestykseen niin tuhoisasti
kuin sellaisen henkilön toiminta, jota synnynnäinen taipumus johtaa
rikoksiin ja joka suurten lahjojensa avulla voi rikollisia yrityksiään
suorittaa, lisätä ja puolustaa.
Samoin pidetään jokaista henkilöä, joka ei usko Jumalalliseen
Kaitselmukseen, mahdottomana mihinkään julkiseen toimeen, sillä koska
hallitsijat avoimesti tunnustavat olevansa Kaitselmuksen edustajia,
eivät Lilliputin asujaimet voi ajatella mitään mielettömämpää kuin että
ruhtinas käyttäisi palveluksessaan miehiä, jotka eivät tunnusta hänen
omaa auktoriteettiansa.
Tahdon huomauttaa, että tehdessäni selkoa näistä ja seuraavista laeista
tarkoitan alkuperäisiä säädöksiä enkä sitä kamalaa rappiotilaa, johon
tämä kansa on joutunut ihmisen kehnontuneen luonnon vuoksi. Häpeällinen
tapa hankkia itselleen korkeita virkoja tanssimalla nuoralla tai
kunniamerkkejä ja armonosoituksia hyppimällä keppien yli tai ryömimällä
niiden alitse on näet, kuten pyydän lukijaa huomaamaan, vasta nykyjään
hallitsevan Keisarin isoisän käytäntöön saattama ja on yhä yhtyvien
puolueriitojen nojalla vähitellen kasvanut vallitsevaan määräänsä.
Kiittämättömyys on heidän keskuudessaan, samoinkuin eräissä toisissa
maissa, joista olemme lukeneet, kuolemanrikos. He näet päättelevät,
että ihmisen, joka palkitsee hyväntekijänsä kiittämättömyydellä, täytyy
vihata kaikkia muitakin ihmisiä, joille hän ei ole minkäänlaisessa
kiitollisuudenvelassa, ja ettei sellainen ihminen niinmuodoin ole
sovelias elämään.
Heidän käsityksensä vanhempien ja lasten keskinäisistä suhteista
on mitä suurimmassa määrässä meidän käsityskannastamme eroava.
Koska näet eri sukupuolien yhtymys perustuu suvun jatkamista ja
lisäämistä tarkoittavaan suureen luonnonlakiin, ovat lilliputilaiset
ehdottomasti sitä mieltä, että miehet ja naiset yhtyvät samoinkuin
muutkin eläimet aistillisten vaikuttimien vuoksi ja että heidän
sikiöilleen osoittamansa hellyys johtuu samasta luonnollisesta
alkusyystä. Niinpä he eivät missään tapauksessa myönnä lapsen olevan
kiitollisuudenvelassa isälleen, joka on hänet siittänyt, tai äidilleen,
joka on hänet synnyttänyt, koska siittäminen ja synnyttäminen, kun
otamme huomioon ihmiselämän kurjuuden, ei ole sinänsä mikään hyvätyö
eivätkä sitä ole sellaiseksi tarkoittaneet lapsen vanhemmat, joiden
ajatukset askartelivat lemmenyhtymyksen aikana aivan toisissa asioissa.
Näiden ja toisten samanlaisten päätelmien nojalla he ovat sitä
mieltä, että lasten kasvattaminen olisi kaikkein vähimmin uskottava
vanhempien asiaksi. Senvuoksi on jokaisessa kaupungissa julkisia
kasvatuslaitoksia, joihin kaikkien vanhempien, mökkiläisiä ja työmiehiä
lukuunottamatta, tulee lähettää sekä poika- että tyttölapsensa
hoidettaviksi ja kasvatettaviksi niiden ehdittyä kahdenkymmenen
kuukauden ikään, jolloin heidän otaksutaan alkavan jotakin oppia.
Koulut ovat erilaisia, eri säätyjen mukaisia ja molempia sukupuolia
varten. Heillä on opettajia, jotka osaavat taitavasti varustaa lapsia
heidän vanhempiensa säätyä ja heidän omia kykyjään ja taipumuksiaan
vastaavaan asemaan elämässä. Kerron tässä ensin hiukan poikien ja
sitten tyttöjen kasvatuslaitoksista.
Aatelisten ja muuten ylhäistä sukua olevien poikien kasvatuslaitoksissa
toimivat kasvattajina vakavat ja korkeastioppineet professorit ja
heidän apulaisensa. Lasten ravinto ja vaatteet ovat yksinkertaiset ja
koruttomat. Heitä kasvatetaan kunnian, oikeudellisuuden, rohkeuden,
vaatimattomuuden, lempeyden, uskonnollisuuden ja isänmaanrakkauden
periaatteiden mukaan. He askartelevat aina jossakin työssä,
lukuunottamatta varsin lyhyitä ateria- ja makuuaikoja sekä kahta
huvittelutuntia, jotka käytetään ruumiinharjoituksiin. Heitä pukevat
miespalvelijat, kunnes ovat ehtineet neljän vuoden ikään, jolloin
heidän tulee alkaa itse pukeutua, olivatpa kuinka ylhäisiä tahansa.
Naispalvelijat, joiden ikä vastaa meidän viittäkymmentä vuottamme,
suorittavat vain kaikkein halvimmat tehtävät. Lasten ei sallita
keskustella palvelijoiden kanssa. He huvittelevat pienemmissä tai
suuremmissa ryhmissä, mutta aina jonkun professorin tai hänen
apulaisensa läsnäollessa. Siten he säästyvät niiltä varhaisilta
mielettömyyden ja paheen vaikutelmilta, joiden alaisina meidän lapsemme
ovat. Vanhemmat saavat nähdä heidät ainoastaan kahdesti vuodessa;
vierailu saa kestää korkeintaan puoli tuntia. Heillä on lupa suudella
lapsiaan tullessaan ja lähtiessään, mutta sellaisessa tilaisuudessa
aina läsnäoleva professori ei salli heidän kuiskuttelevan, ei käyttävän
sukoilevia sanoja eikä tuovan lapsille lahjaksi leluja, makeisia tai
muuta sellaista.
Perhekunnan lapsen hoitamisesta ja kasvattamisesta suoritettavan maksun
perivät laiminlyönnin sattuessa Keisarin virkamiehet.
Tavallisten kansalaisten, kauppiasten, liikkeenharjoittajien ja
käsityöläisten lasten kasvatuslaitokset on järjestetty suhteellisesti
samoin, mutta eri ammatteihin määrätyt lapset joutuvat oppiin
yhdentoista vuoden ikäisinä, ylhäisempien henkilöiden lasten jatkaessa
koulunkäyntiään viidenteentoista ikävuoteen, joka vastaa yhtäkolmatta
meidän oloissamme. Ankara valvonta kuitenkin lieventyy asteittaisesti
viimeisten kolmen vuoden kuluessa.
Toisissa kasvatuslaitoksissa kasvatetaan nuoria jalosukuisia tyttöjä
suunnilleen samoinkuin poikia omissa laitoksissaan. Tyttöjä pukevat
säädylliset naispalvelijat, mutta aina professorin tai apulaisen
läsnäollessa, kunnes tulevat viiden vuoden ikäisiksi, jolloin alkavat
pukeutua omin neuvoin. Jos havaitaan jonkun hoitajattaren uskaltavan
kertoa tytöille säikyttäviä tai typeriä juttuja tai niitä hullutuksia,
joita meikäläiset lapsenpiiat yleensä kertovat, niin hän joutuu
juoksemaan vitsottuna kolmesti kaupungin ympäri, hänet suljetaan
vuodeksi vankeuteen ja karkoitetaan eliniäkseen maan autioimpaan
seutuun. Senvuoksi nuoret naiset siellä häpeävät pelkuruutta ja
typeryyttä samoinkuin miehet ja halveksivat kaikkia henkilökohtaisia
koristeita, häveliäisyyttä ja puhtautta lukuunottamatta. En myöskään
huomannut kasvatuksessa mitään muuta heidän sukupuolestaan johtuvaa
eroa kuin sen, etteivät tyttöjen ruumiinharjoitukset olleet yhtä
ankarat, että heitä hiukan perehdytettiin kotoisen elämän tehtäviin
ja että heille jaettu opillinen sivistys oli rajoitetumpi.
Lilliputilaisten periaatteena näet on, että korkeampien säätyluokkien
vaimon tulee aina olla järkevä ja miellyttävä kumppani, koska hän ei
voi olla aina nuori. Tyttöjen ehdittyä kahdentoista vuoden ikään,
jolloin he saavat mennä naimisiin, heidän vanhempansa tai holhoojansa
noutavat heidät kotiin mitä sydämellisimmin kiittäen professoreita,
ja silloin nähdään usein kyyneliä nuoren neidon ja hänen toveriensa
silmissä.
Alempien säätyluokkien tyttöjen kasvatuslaitoksissa lapsia
perehdytetään kaikenlaisiin heidän sukupuoleensa ja yhteiskunnalliseen
asemaansa soveltuviin toimiin. Ne, jotka antautuvat johonkin
käsityöammattiin, joutuvat oppiin yhdeksän vuoden ikäisinä, toiset
jäävät kasvatuslaitokseen, kunnes ovat täyttäneet kolmetoista.
Vähäpätöisemmät perhekunnat, joilla on lapsia näissä
kasvatuslaitoksissa, ovat velvolliset mahdollisimman vähäisen vuotuisen
maksun lisäksi jättämään laitoksen taloudenhoitajalle kuukausittain
vähäisen osan tuloistaan lapsen tiliin, ja siitä syystä laki rajoittaa
kaikkien vanhempien kulutusta. Lilliputissa näet pidetään vääryyden
huippuna, jos ihmiset vain omia intohimojansa totellen saattavat lapsia
maailmaan ja jättävät niiden ylläpidosta johtuvan taakan yhteiskunnan
kannettavaksi. Ylhäisten henkilöiden tulee antaa vakuus siitä, että
jokaista lasta varten varataan määrätty, säädynmukainen summa.
Näitä rahastoja hoidetaan aina säästäväisesti ja mitä täsmällisintä
oikeudenmukaisuutta noudattaen.
Mökkiläiset ja työläiset saavat pitää lapsensa kotonaan, sillä koska
heidän tehtävänään on vain muokata ja viljellä maata, ei heidän
kasvatuksensa ole yleiseltä näkökannalta kovinkaan tärkeä. Vanhoista ja
sairaista pitävät huolen hoitolat, sillä kerjääminen on tässä maassa
tuntematon ammatti.
Uteliasta lukijaa kenties huvittaa kuulla jotakin kotoisista oloistani
ja elämäntavastani sinä yhdeksän kuukauden ja kolmentoista päivän
aikana, jonka tässä maassa vietin. Ollen luonnostani kätevyyteen
taipuva ja nyt sitäpaitsi olosuhteitten siihen pakottama olin
valmistanut hallitsijan puiston suurimmista puista itselleni sangen
mukavan pöydän ja tuolin. Kaksisataa ompelijatarta oli ompelemassa
minulle paitoja ja sänky- ja pöytäliinoja vahvimmasta ja karkeimmasta
kankaasta, mitä voivat saada käsiinsä. Sittenkin heidän täytyi
tikata useita sarkoja päälletysten, sillä vahvin laji oli tuskin
harsopalttinaa vahvempaa. Heidän kutomuksensa on tavallisesti kolmen
tuuman levyinen ja kolmen jalan pituinen. Ompelijat ottivat minusta
mittaa maatessani pitkänäni maassa. Eräs sijoittui niskalleni, toinen
keskelle säärtäni, kumpikin pidellen kiinni lujasti jännitetystä
nauhasta kolmannen mitatessa nauhaa tuumanpituisella kyynäräkepillä.
Sitten he mittasivat, oikean peukaloni eivätkä muuta kaivanneetkaan,
sillä matemaattisesti laskemalla, että peukalon ympärysmitta
kahdennettuna on ranteen ympärys, josta saman arvion mukaan saadaan
kaulan ja vyötäryksen mitta, sekä käyttämällä apunaan vanhaa paitaani,
jonka levitin heidän eteensä maahan malliksi, he valmistivat minulle
täsmälleen sopivat alusvaatteet. Kolmesataa räätäliä oli samaten
työssä tehdäkseen minulle vaatteita, mutta heillä oli toinen keino
mitan ottamiseen. Minä painuin polvilleni, ja he kohottivat maasta
tikapuut niskaani vasten. Tikapuita pitkin kapusi ylös eräs heistä,
joka laski luotinauhan kauluksestani maahan siten tarkoin mitaten
takkini pituuden; vyötärykseni ja käsivarteni minä mittasin itse.
Valmiiksi tultuaan (ne valmistettiin minun luonani, koska heidän omiin
taloihinsa, tilavimpiinkaan, ei olisi mahtunut sellaista vaatteen
paljoutta) vaatetukseni muistutti Englannin naisten tilkkumattoja, se
vain erona, että minun tilkkuni olivat kaikki yhdenväriset.
Minulla oli kolmesataa kokkia, jotka valmistivat ruokani asuntoni
läheisyyteen rakennetuissa pienissä mukavissa tuvissa, missä asustivat
perheineen. Kukin heistä valmisti kaksi pientä kulhollista. Minä otin
käteeni kaksikymmentä tarjoilijaa ja sijoitin heidät pöydälle; maassa
oli vielä satakunta, toisilla käsissään ruokakulhoja, toisilla viiniä
ja muita juomia sisältäviä astioita olallaan, ja tarjoilijat hinasivat
aineita ylös toivomusteni mukaan erittäin älykkään laitteen avulla,
käyttämällä köyttä, niinkuin Euroopassa nostetaan sankoa kaivosta.
Jokaiseen heidän kulhoonsa sisältyi hyvä suupala, ja tynnyri heidän
juomaansa oli kunnon siemaus. Heidän lampaanlihansa ei vedä vertoja
meikäläiselle, mutta häränliha on erinomaista. Toisinaan sain niin
suuren pihvin, että täytyi leikata se kolmeksi kappaleeksi; mutta
sellainen tapaus oli harvinainen. Palvelijani olivat ihmeissään,
kun näkivät minun syövän paistin luineen päivineen, niinkuin meidän
maassamme syödään kiurun jalka. Heidän hanhensa ja kalkkunansa minä
tavallisesti söin yhtenä suupalana, ja tunnustaa täytyy, että ne ovat
paljoa paremmat kuin meikäläiset. Heidän pienempiä lintujaan voin ottaa
veitseni nokkaan pari-kolmekymmentä kerrallaan.
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa, joka tietenkin oli kuullut
elämäntavoistani, lausui toivovansa, että hän itse, hänen korkea
Puolisonsa sekä keisarillisen huoneen prinssit ja prinsessat saisivat
ilon (kuten hän suvaitsi sanoa) nauttia päivällistä seurassani. He
tulivatkin, ja minä sijoitin heidät pöydälleni nojatuoleihin, suoraan
minua vastapäätä, ja heidän palveluskuntansa heidän läheisyyteensä.
Valtiovarainhoitaja Flimnap oli hänkin läsnä valkoisine sauvoineen,
ja minä havaitsin hänen tavan takaa katsahtavan itseeni happamin
ilmein. En ollut kumminkaan sitä ollenkaan huomaavinani, vaan söin
tavallista enemmän ollakseni kunniaksi rakkaalle isänmaalleni ja
herättääkseni hovissa ihastusta. Minulla on eräitä persoonallisia
syitä otaksua Keisarin vierailun antaneen Flimnapille tilaisuutta
järkyttää asemaani hallitsijan luona. Tämä minsteri oli aina ollut
salainen vihamieheni, vaikka hän ulkonaisessa käytöksessään oli minua
kohtaan sukoilevampi kuin hänen yrmeä luonnonlaatunsa yleensä salli.
Hän huomautti Keisarille, että valtion rahasto oli melkein tyhjä, että
hänen oli pakko lainata rahoja, joista vaadittiin korkea korko, ettei
valtionobligatioista maksettu enempää kuin yhdeksän prosenttia alle
nimellisarvon, että minä sanalla sanoen olin tullut maksamaan Hänen
Majesteetilleen enemmän kuin puolitoista miljoonaa _sprugia_ (heidän
suurin kultarahansa, suunnilleen katinkultaliuskeen vahvuinen) ja
että kaiken tämän vuoksi olisi viisainta, jos Keisari ensimmäisessä
tarjoutuvassa tilaisuudessa toimittaisi minut pois.
Tässä havaitsen velvollisuudekseni puolustaa erään erinomaisen
naisen mainetta, joka joutui viattomasti kärsimään minun tähteni.
Valtiovarainhoitajan päähän pälkähti olla mustasukkainen
vaimolleen, koska muutamat pahat kielet olivat kertoneet hänen
Armonsa intohimoisesti kiintyneen minun persoonaani; ja joitakin
aikoja hälistiin hovissa, että rouva oli kerran käynyt salaa
asunnossani. Tämän juorun minä julistan mitä juhlallisimmin kaikkein
inhoittavammaksi parjaukseksi, joka ei perustu mihinkään muuhun kuin
siihen, että hänen Armonsa suvaitsi kaikin tavoin osoittaa minulle
viatonta luottamusta ja ystävyyttään. Totta on, että hän kävi usein
luonani, mutta aina julkisesti ja tuoden mukanaan vaunuissa kolme muuta
henkilöä, tavallisesti sisarensa, nuoren tyttärensä ja jonkun hyvän
tuttavan; mutta useat muut hovinaiset menettelivät samoin. Vetoan vielä
palvelijoihini, joilta sopii tiedustella, näkivätkö he milloinkaan
ovellani vaunuja tietämättä, keitä niissä istui. Palvelijaini
ilmoittaessa vieraita saapuneen minä tavallisesti lähdin heti ovelle,
tervehdin kohteliaasti, otin erittäin varovasti käteeni vaunut ja kaksi
hevosta (jos näet saavuttiin kuusivaljakolla, riisui ajomies aina
neljä valjaista) ja asetin ne pöydälle, jonka reunaan olin sijoittanut
siirrettävän, viiden tuuman korkuisen kaiteen onnettomuustapausten
välttämiseksi. Usein minulla oli neljät täydet vaunut pöydälläni
yhtaikaa. Minä istuin nojatuolissani ja taivutin päätäni heidän
puoleensa keskustelukseni heidän kanssaan, ja minun seurustellessani
jonkin vaunukunnan kanssa ajomiehet ajelivat toisia hiljalleen pitkin
pöytää. Sellaisissa keskusteluissa minä vietin useita erittäin hupaisia
iltoja. Mutta uskallan väittää, ettei valtionvarainhoitaja eivätkä
hänen molemmat ilmiantajansa (mainitsen tässä heidän nimensä, jotta
saavat itse vastata teoistaan) Clustril ja Drunlo, kykene todistamaan
yhdenkään henkilön milloinkaan saapuneen luokseni _incognito_,
lukuunottamatta valtiosihteeri Reldresalia, joka oli lähetetty luokseni
Hänen Keisarillisen Majesteettinsa nimenomaisesta käskystä, kuten olen
jo edellä kertonut. En olisi käsitellyt tätä yksityisseikkaa näin
laajasti, ellei se olisi läheisesti koskenut jalon naisen mainetta,
omasta maineestani puhumatta, vaikka minulla olikin silloin kunnia
olla _nardac_, joka valtionvarainhoitaja itse ei ole. Tietäähän näet
koko maailma, että hän oli silloin vain _glumglum_, joka on astetta
alempi arvo, niinkuin Englannissa markiisi herttuaan verrattuna,
joskin myönnän, että hän oli minua korkeampi virka-asemansa nojalla.
Nämä väärät juorut, jotka tulivat myöhemmin tietooni sattuman nojalla,
jota en katso tässä soveliaaksi mainita, saivat valtiovarainhoitajan
Flimnapin osoittamaan rouvalleen äkäisiä ilmeitä ja minulle sitäkin
pahempia, ja vaikka hänen harhaluulonsa vihdoin hälvennettiin ja
puolisoiden hyvä sopu palautui, menetin sittenkin kerrassaan hänen
luottamuksensa ja havaitsin, että asemani Keisarinkin luona huonontui
erittäin nopeasti; Keisari näet noudatti liian suuressa määrässä tämän
suosikkinsa neuvoja.