Lilliputin Keisari tulee erinäisten korkeaan aateliin kuuluvien
henkilöiden saattamana tapaamaan vangittua. Keisarin henkilön ja asun
kuvailua. Oppineet miehet saavat tehtäväkseen perehdyttää tekijää
kieleensä. Hän saavuttaa suosiota lauhkealla luonnonlaadullaan. Hänen
taskujansa pengotaan ja hänen säilänsä ja pistoolinsa otetaan häneltä
pois.
Noustuani taas jaloilleni katselin ympärilleni, ja täytyy tunnustaa,
etten ole milloinkaan katsellut hupaisempaa näkymöä. Koko seutu
näytti pelkältä puutarhalta, ja aidatut pellot, jotka yleensä olivat
neljänkymmenen neliöjalan laajuiset, muistuttivat kukkalavoja.
Vainioitten keskellä oli siellä täällä pienoismetsiä, joiden korkeimmat
puut olivat arviolta seitsemän jalan pituisia. Vasemmalla näkyvä
pääkaupunki oli kuin maalattu kaupunkinäköala teatterissa.
Luonnollinen tarve oli jo muutamia tunteja sanomattomasti minua
ahdistanut, mikä ei ollut ihmekään, kun en ollut pariin päivään
itseäni keventänyt. Olin pahassa pinteessä toisaalta ankaran tarpeen,
toisaalta häveliäisyyden kiusatessa. Paras mieleeni juolahtanut keino
oli ryömiä asumukseeni, ja niin minä sitten teinkin, suljin portin
jälkeeni, menin niin kauas kuin kahleeni sallivat ja vapautin ruumiini
tuosta kiusallisesta rasituksesta. Tämä oli kuitenkin ainoa kerta,
jolloin tein itseni vikapääksi niin siivottomaan tekoon, ja tahdonpa
toivoa vilpittömän lukijan antavan minulle jossakin määrin anteeksi
harkittuaan tarkoin ja puolueettomasti asiaani ja pahaa pulaani. Tästä
lähtien oli minulla tapana heti noustuani selviytyä seikasta ulkosalla,
niin kaukana kuin kahleeni suinkin salli, ja joka aamu pidettiin
asianmukainen huoli siitä, että kaksi siihen toimeen määrättyä
palvelijaa kuljetti työntökärryillä pois tuon pahennustaherättävän
aineen, ennenkuin alkoi saapua vieraita. En olisi näin laajasti
käsitellyt asiaa, joka kenties ei näytä ensi silmäyksellä kovinkaan
merkitsevältä, ellen olisi katsonut sitä tarpeelliseksi julkisesti
puolustaakseni mainettani, mitä tulee siivollisuuteen; muutamat
panettelijani näet kuuluvat suvainneen tämän ja toisten tapausten
nojalla pitää sitä epäiltävänä.
Tuon seikkailun tultua päätökseen minä lähdin jälleen ulos huoneestani,
koska kaipasin raitista ilmaa. Keisari oli jo laskeutunut alas tornista
ja ratsasti minua kohti. Se oli kumminkin käydä hänelle kalliiksi,
sillä ratsu, joka tosin oli hyvin harjoitettu, mutta aivan tottumaton
sellaiseen vuorena liikkuvaan olentoon, karkasi takajaloilleen.
Ruhtinas, oivallinen ratsastaja, pysyi kuitenkin satulassa, kunnes
hänen seuralaisensa kiiruhtivat luo ja pitelivät ratsua suitsista,
jotta Hänen Majesteettinsa voi astua maahan. Satulasta laskeuduttuaan
hän tarkasteli minua kovin ihmeissään joka puolelta, pysytellen
kuitenkin kahleeni pituutta kauempana. Hän käski jo varautuneiden
keittäjiensä ja kellarimestariensa antaa minulle ruokaa ja juomaa,
ja he siirsivät ulottuvilleni eräänlaisia pyörillä liikkuvia
ajoneuvoja. Minä kävin niihin käsiksi ja tyhjensin ne pian kaikki.
Kahdessakymmenessä oli ruokaa ja kymmenessä juomaa; ensinmainituista
sain jokaisesta pari kolme hyvää suupalaa ja savipullosissa olevan
juoman kumosin ajoneuvoihin tyhjentäen ne yhdellä siemauksella, kaikki
kymmenen yhteen menoon. Keisarinna ja korkeat prinssit ja prinsessat,
lukuisien ylhäisten naisten seurassa, istuivat hiukan loitompana
vaunuissaan; mutta mainitsemani tapaturman sattuessa Keisarin ratsulle
he astuivat maahan ja lähestyivät Hänen Majesteettiansa, jota nyt
käyn kuvailemaan. Hän on melkein kynteni leveyttä pitempi kuin kukaan
hänen hovilaisistaan, ja yksin tämä seikka on jo omansa herättämään
katselijoissa pelonsekaista syvää kunnioitusta. Hänen piirteensä
ovat ankarat ja miehekkäät, huuli itävaltalainen ja nenä kyömy, iho
oliivinkarvainen, ryhti suora, ruumis ja kaikki jäsenet suhteelliset,
liikkeet sievät ja käytös majesteettinen. Hän oli jo ehtinyt
kukoistusaikansa ohi, kahdeksankolmatta ja kolmen neljänneksen ikään,
ja oli hallinnut suunnilleen seitsemän vuotta erittäin onnellisesti
ja yleensä voitokkaasti. Voidakseni mukavammin häntä katsella
paneuduin pitkäkseni, niin että kasvoni olivat hänen kasvojensa
tasossa, ja hän seisoi vain kolmen kyynärän päässä; mutta myöhemmin
pitelin häntä monet, kerrat kädessäni, joten en voi erehtyä häntä
kuvaillessani. Hänen pukunsa oli erittäin koruton ja yksinkertainen
ja kuosiltaan jonkinlaista itämaalaisen ja eurooppalaisen välimuotoa;
mutta päässä hänellä oli jalokivillä kaunistettu kevyt kultakypäri,
jonka harjalla häälyi sulkatöyhtö. Kädessä hänellä oli paljastettu
miekka puolustautumista varten, jos minä sattuisin hyökkäämään
kimppuun; ase oli melkein kolmen tuuman pituinen, kahva ja huotra
olivat timantein koristettua kultaa. Hänen äänensä oli kimeä, mutta
sangen kirkas ja selvä, ja minä kuulin sen hyvin seisoessanikin.
Hovinaiset ja -miehet olivat kaikki erittäin upeissa pukimissa, joten
se paikka missä he seisoivat, muistutti maahan levitettyä, kulta- ja
hopeakuvioin kirjaeltua hametta. Hänen Keisarillinen Majesteettinsa
puhutteli minua useat kerrat, ja minä vastasin hänelle, mutta kumpikaan
ei ymmärtänyt sanaakaan. Läsnä oli myös muutamia hänen pappejansa
ja lakimiehiänsä (päättäen heidän puvuistaan), joiden käskettiin
keskustella kanssani, ja minä puhuin heille kaikkia niitä kieliä,
joista minulla oli hiukankin aavistusta, nimittäin saksaa, hollantia,
latinaa, ranskaa, espanjaa, italiaa ja lingua francaa, mutta kaikki
turhaan. Suunnilleen kahden tunnin kuluttua hovi poistui, ja minun
luokseni jätettiin luja vartiosto torjumaan rahvaan häikäilemättömyyttä
ja todennäköistä ilkeyttäkin; se näet pyrki suin päin mahdollisimman
lähelle minua, ja muutamat hävyttömät ampuivat ovenpielessä istuessani
nuoliaan, joista eräs oli osua vasempaan silmääni. Mutta silloin
eversti määräsi kuusi rauhanhäiritsijää vangittavaksi ja katsoi
soveliaimmaksi rangaistukseksi jättää heidät sidottuina minun käsiini.
Muutamat hänen sotilaansa tekivätkin niin, tyrkkivät heidät peitsiensä
perillä ulottuvilleni. Minä otin heidät kaikki oikeaan käteeni, pistin
viisi nuttuni taskuun ja olin aikovinani syödä kuudennen elävältä.
Miesrukka parkui kamalasti, ja eversti ja hänen upseerinsa olivat kovin
huolissaan, varsinkin kun näkivät minun vetävän esiin kynäveitseni;
mutta minä hälvensin kohta heidän pelkonsa: hymyilin leppoisesti,
leikkasin kohta poikki hänen siteensä, laskin hänet maahan ja päästin
juoksemaan. Toisille tein samoin, ottaen heidät yhden kerrallaan
taskustani, ja selvää oli, että sotilaissa samoinkuin kansassakin
herätti suurta kiitollisuutta tämä lempeyteni ilmaus, joka kerrottiin
hovissa erinomaiseksi edukseni.
Illan tullen minä kömmin hiukan vaivalloisesti asumukseeni, jonka
lattialla sitten makasin. Sillä kannalla olivat asiat suunnilleen kaksi
viikkoa, mutta tänä aikana Keisari antoi käskyn, että minulle oli
valmistettava vuode. Kuusisataa tavallisen kokoista patjaa kuljetettiin
asuntoni luo siellä käsiteltäviksi; sataviisikymmentä yhteenneulottua
patjaa muodosti riittävän pitkän ja leveän alustan, joita sijoitettiin
neljä päälletysten. Ne suojasivat kuitenkin vain kovin puutteellisesti
sileäkivisen permannon kovuudelta. Saman arvion mukaan tuotiin minulle
lakanoita ja peitteitä, jotka tuntuivat sangen siedettäviltä pitkän
ajan kuluessa moniin vaivoihin tottuneesta.
Kun tieto saapumisestani levisi kaikkiin valtakunnan osiin, tuli
valtava määrä rikkaita, joutilaita ja uteliaita ihmisiä minua
katsomaan. Kylät olivat melkein autioina, ja maanviljelys ja
taloustoimet olisivat joutuneet pahoin laiminlyödyiksi, ellei
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa olisi erinäisillä julistuksilla
ja virallisilla määräyksillä ehkäissyt näitä haittoja. Hän käski
niiden, jotka olivat minut nähneet, palata kotiinsa ja olla tulematta
lähemmäksi kuin viidenkymmenen kyynärän päähän asunnostani, elleivät
hankkineet lupaa hovista. Tämä määräys tuotti valtiosihteereille
melkoiset sivutulot.
Keisari kutsui tähän aikaan neuvostonsa usein koolle keskustelemaan,
mihin toimenpiteisiin olisi ryhdyttävä minuun nähden, ja eräs erikoinen
ystäväni, erinomaisen kyvykäs mies, jonka otaksuttiin tuntevan kaikki
salaiset asiat yhtä hyvin kuin kuka muu tahansa, vakuutti minulle
myöhemmin, että hovi oli ollut minun tähteni monessa pahassa pulassa.
Pelättiin, että murtautuisin irti, että ruokkimiseni tulisi ylen
kalliiksi ja että siitä voisi koitua yleinen nälänhätä. Toisinaan
oltiin sitä mieltä, että piti antaa minun kuolla nälkään tai ampua
minua kasvoihin ja käsiin myrkytetyillä nuolilla, jotka piankin
tekisivät minusta lopun; mutta toisaalta taas ajateltiin, että niin
valtavan haaskan löyhkä voisi aiheuttaa pääkaupunkiin ruton, joka
todennäköisesti leviäisi koko valtakuntaan. Näitä asioita parhaillaan
pohdittaessa ilmaantui suuren neuvostohuoneen ovelle eräitä armeijan
upseereita, joista kaksi luo päästyään kertoivat, kuinka olin
kohdellut kuutta ylempänä mainittua rikoksentekijää. Se herätti Hänen
Majesteetissaan ja koko neuvoskunnassa minua kohtaan niin edullisen
mielialan, että annettiin keisarillinen käsky, jonka mukaan kaikki
yhdeksänsadan kyynärän kehässä pääkaupungin ympärillä sijaitsevat
kyläkunnat olivat velvolliset toimittamaan joka aamu kuusi härkää,
neljäkymmentä lammasta ja muuta ravintoa elatuksekseni, lisäksi
suhteellisen määrän leipää, viiniä ja muita juomia, minkä kaiken
täsmälliseksi korvaamiseksi Hänen Majesteettinsa antoi rahastollensa
osoitettuja maksumääräyksiä. Tämä ruhtinas näet elää pääasiallisesti
omista tiluksistaan ja kantaa vain harvoin, erinomaisissa tapauksissa,
veroa alamaisiltaan, joiden tulee ottaa osaa hänen sotaretkiinsä omin
kustannuksin. Palveluskunnakseni velvoitettiin kuusisataa henkeä,
joille myönnettiin ruokaraha elatuksekseen ja rakennettiin varsin
mukavat teltat oveni molemmin puolin. Sitäpaitsi määrättiin, että
kolmensadan räätälin piti valmistaa minulle maan kuosin mukainen puku,
että kuusi Hänen Majesteettinsa etevintä oppinutta perehdyttäisi
minua kieleensä ja vihdoin, että Keisarin ja aateliston hevosia
ja kaartin joukkoja oli usein harjoitettava minun nähteni, jotta
tottuisivat minuun. Kaikki nämä käskyt toteutettiin täsmällisesti,
ja suunnilleen kolmen viikon kuluttua olin jo melkoisesti edistynyt
heidän kielensä opinnoissa. Tänä aikana Keisari kunnioitti minua
monet kerrat käymällä luonani ja suvaitsi auttaa opettajiani minun
valistamisessa. Me aloimme jo jotenkin keskustella, ja minä ilmaisin
ensimmäisillä oppimillani sanoilla hartaasti pyytäväni häntä päästämään
minut vapaaksi, toistaen aneluni joka päivä polvilleni langenneena.
Mikäli voin ymmärtää, vastasi hän, että se oli mahdollista ainoastaan
ajan pitkään, ettei sitä voitu ajatellakaan kuulematta neuvoston
mieltä ja että minun täytyi sitä ennen _Lumos kelmin pesso desmar
lon emposo_, toisin sanoen vannoa säilyttäväni rauhan hänen ja hänen
valtakuntansa kanssa. Hän vakuutti kuitenkin, että minua kohdeltaisiin
aivan lempeästi, ja kehoitti minua herättämään kärsivällisyydellä ja
ymmärtäväisellä käytöksellä hyvää käsitystä itsestäni hänessä ja hänen
alamaisissaan. Hän toivoi, etten panisi pahakseni, jos hän antaisi
määrättyjen virkamiesten toimeksi tarkastaa minut; minulla näet saattoi
olla hallussani erinäisiä aseita, jotka epäilemättä olivat varsin
vaarallisia, jos vastasivat niin valtavan henkilön omaa kokoa. Minä
sanoin, että Hänen Majesteettinsa tulisi varmaan olemaan tyytyväinen,
sillä olin valmis riisuutumaan ja kääntämään taskuni nurin hänen
nähtensä. Tämän minä ilmoitin osaksi sanoja, osaksi merkkejä käyttäen.
Hän vastasi, että valtakunnan lakien mukaan oli ruumiintarkastus kahden
virkamiehen toimitettava, että tiesi sen voivan tapahtua ainoastaan
minun suostumuksellani ja avustuksellani, että uskalsi jalouteeni ja
oikeamielisyyteeni luottaen jättää heidät haltuuni ja että kaikki
heidän takavarikoimansa esineet palautettaisiin minulle maasta
lähtiessäni tai korvattaisiin vaatimallani hinnalla. Minä otin molemmat
virkamiehet käteeni, pistin heidät ensin nuttuni taskuihin ja sitten
kaikkiin muihin taskuihini, lukuunottamatta kahta vyötäryslakkaria
ja erästä kolmatta salataskua, joita en halunnut tutkittavan, koska
niissä oli eräitä pieniä tarpeellisia esineitä, joilla ei voinut olla
mitään arvoa kenellekään muulle kuin minulle itselleni. Toisessa
pikkulakkarissani oli hopeakello, toisessa kukkaro ja siinä muutamia
kultakolikoita. Saapuneilla virkamiehillä oli mukanaan kynä, mustetta
ja paperia ja he laativat tarkan luettelon kaikesta näkemästään.
Saatuaan sen valmiiksi he pyysivät minua laskemaan heidät maahan, jotta
voisivat jättää luettelon Keisarille. Minä käänsin asiakirjan myöhemmin
omalle kielelleni, ja se kuuluu sanasta sanaan näin:
_Imprimis_. Ison Vuori-Ihmisen (niin selitän sanat _Quinbus Flesirin_)
oikeanpuolisesta nutuntaskusta löysimme mitä tarkimman tutkimuksen
jälkeen ainoastaan suuren kappaleen karkeata vaatetta, joka riittäisi
matoksi Teidän Majesteettinne avarimman juhlasalin permannolle.
Vasemmassa taskussa näimme suuren hopeakirstun, jonka samasta
metallista valmistettua kantta me tarkastusmiehet emme kyenneet
avaamaan. Halusimme nähdä sen avattuna, ja kun toinen meistä sitten
siihen astui, huomasi hän uppoavansa puolisääreen asti eräänlaiseen
jauhoon, jota lensi hiukan kasvoihimmekin saaden meidät molemmat
ankarasti aivastamaan useita kertoja. Hänen oikeasta liivintaskustaan
löysimme valtavan käärön ohuita valkoisia levyjä, jotka oli kääritty
päälletysten, suunnilleen kolmen miehen vahvuudelta, sidottu yhteen
vahvalla touvilla ja piirretty täyteen mustia kuvioita. Me rohkenemme
alamaisimmin otaksua, että ne ovat kirjaimia; jokainen niistä
on suuruudeltaan suunnilleen puolet kämmenpohjaamme. Vasemmassa
oli eräänlainen kone, jonka selkäpuolesta kohosi kaksikymmentä
Teidän Majesteettinne hovin aitausta muistuttavaa pitkää paalua.
Me otaksumme Vuori-Ihmisen kampaavan sillä tukkaansa. Emme näet
tahtoneet alinomaa häiritä häntä kysymyksillä, koska havaitsimme
olevan erittäin vaikeata saada häntä ymmärtämään, mitä sanomme.
Hänen keskiverhojensa (niin käännän sanan _ranfu-lo_, jolla he
tarkoittivat polvihousujani) oikeanpuolisessa isossa taskussa näimme
onton, suunnilleen miehenmittaisen rautapylvään, joka oli kiinnitetty
sitä suurempaan jykevään puukappaleeseen. Pylvään toisesta puolesta
ulkoni suuria, eriskummallisiin muotoihin muovattuja rautakappaleita,
joiden tarkoitusta emme tunne. Vasemmassa taskussa oli samanlainen
kone. Pienemmässä oikeanpuolisessa taskussa oli useita pyöreitä,
litteitä, eri kokoisia valkoisen ja punaisen metallin kappaleita;
ensinmainituista, jotka näyttivät olevan hopeaa, olivat muutamat niin
suuria ja painavia, että virkaveljeni ja minä tuskin jaksoimme niitä
kohottaa. Vasemmassa taskussa oli kaksi muodoltaan epäsäännöllistä
pylvästä; taskun pohjalla seisoen me yletyimme vaivoin koskettamaan
niiden yläpäätä. Toinen niistä oli peitetty ja näytti olevan yhdestä
kappaleesta, mutta toisen yläpäässä havaittiin valkoinen pyöreä esine,
suunnilleen kaksin verroin päämme kokoinen. Kumpaankin sisältyi
valtava teräslevy, jota näyttämään me käskien hänet velvoitimme, koska
pelkäsimme niiden olevan vaarallisia laitoksia. Hän veti ne ulos
koteloistaan ja selitti meille, että hänen kotimaassaan oli tapana ajaa
partaansa toisella ja leikata ruokaansa toisella. Kahteen taskuun emme
päässeet. Hän nimitti niitä pikkulakkareikseen, ja ne olivat kaksi
hänen keskiverhojensa yläosaan tehtyä pitkää viillosta, jotka kuitenkin
puristi tiukasti kiinni hänen vatsansa. Oikeasta pikkulakkarista
riippui suuri hopeaketju, jonka toisessa päässä oli ihmeellinen laite.
Me kehoittanne häntä vetämään esiin, mitä ketjuun oli kiinnitetty, ja
näkyviimme ilmaantui pallo, joka oli puoliksi hopeaa, puoleksi jotakin
läpikuultavaa metallia, sillä läpikuultoisella puolella havaitsimme
joukon merkillisiä, ympyrään sijoitettuja kuvioita ja luulimme voivamme
niitä koskettaa, mutta tuo läpikuultava aine pysähdytti sormemme.
Hän toi tuon koneen lähelle korvaamme, ja me kuulimme lakkaamatonta
kolketta niinkuin vesimyllystä. Otaksumme, että se on joko jokin
tuntematon eläin tai jumala, jota hän palvelee, mutta taivumme
enemmän jälkimmäiseen mielipiteeseen, sillä hän vakuutti meille (jos
hänet oikein ymmärsimme; hän näet ilmaisee ajatuksensa erittäin
puutteellisesti) tuskin milloinkaan tekevänsä mitään kysymättä ensin
siltä neuvoa. Hän nimitti sitä oraakkelikseen ja sanoi sen osoittavan
jokaisen teon ajan hänen elämässään. Vasemmasta pikkulakkaristaan hän
veti esiin verkon, joka olisi melkein riittänyt kalastajalle, mutta oli
niin rakennettu, että sitä kävi avaaminen ja sulkeminen kuin kukkaroa.
Se olikin hänellä kukkaron virassa, ja me löysimme sieltä useita
jyhkeitä keltaisen metallin kappaleita, jotka ovat varmaan äärettömän
kallisarvoiset, jos ovat aito kultaa.
Teidän Majesteettinne käskyn mukaan siten uutterasti tutkittuamme
kaikki hänen taskunsa havaitsimme hänen vyötäisillään vyön, joka oli
tehty jonkin jättiläiseläimen vuodasta. Vasemmalla puolella riippui
siitä viiden ihmisen pituinen sapeli ja oikealla kahteen osaan jaettu
säkki tai pussi, jonka kumpaankin puoliskoon mahtuu kolme Teidän
Majesteettinne alamaista. Toisessa osastossa oli erinomaisen painavasta
metallista valmistettuja, suunnilleen meidän pääkoppamme kokoisia
palloja tai kuulia, joiden nostaminen vaatii väkevää käsivartta;
toisessa osastossa oli kasa jonkinlaisia mustia jyviä, jotka kumminkaan
eivät olleet kovin kookkaita eikä painavia, sillä me voimme pitää niitä
suunnilleen viisikymmentä kämmenellämme.
Tämä on tarkka luettelo siitä, mitä löysimme tarkastaessamme
Vuori-Ihmisen, joka käyttäytyi erittäin kohteliaasti ja osoittaen
asiaankuuluvaa kunnioitusta Teidän Majesteettinne toimihenkilöille.
Allekirjoitettu ja sinetillä varustettu Teidän Majesteettinne
onnellisen hallituksen yhdeksännenyhdeksättä kuukauden neljäntenä
päivänä.