Ensimmäinen kohtaus.
Huone vankilassa.
(Herttua, munkiksi puettuna, Claudio ja vanginvartija tulevat.)
HERTTUA.
Siis armoa sa toivot Angelolta?
CLAUDIO.
Ei muuta lääkett' ole kurjalla
Kuin toivo yksin.
Elämää toivon, kuoloon olen valmis.
HERTTUA.
Vain kuolemata mieti; suloisempaa
On silloin kuolema ja elämä.
Näin sano elämälle: sinut jos
Ma menetän, sen menetän ma, johon
Vain houkka kiintyy; henkäys sa olet
Ja altis joka ilman vaihtelulle,
Jok' alinomaa uhkaa tuota majaa,
Miss' asustat. Vain kuolon olet narri:
Paeta sitä yrität, mut aina
Sen syliin lennät. Jalo sin' et ole:
Kaikk' ilot, joita nautitset, ne alhaist'
On syntyperää. Miehuutt' olet vailla:
Sa pelkäät kurjan madon halkopäistä,
Laheaa kieltä. Paras lepos uni;
Sit' ikävöit, mut pelkäät kuolemaa,
Jok' unta sekin on. Et omas ole,
Vaan monta tuhatt' eri hiukett' olet,
Tomua kaikki. Onni sulta puuttuu:
Mit' ei sull' ole, sitä aina pyydät.
Ja hyljit, mitä on. Et ole vakaa:
Sävysi kumman-oikukkaana vaihtuu
Kuun mukaan. Rikas olet, mutta köyhä:
Kuin aasi, kultaharkot selässään,
Vain päivän kannat aarretaakkaas', sitten
Sen kuolo purkaa. Ystävää ei sulla:
Veresi, joka isäkseen sua sanoo,
Tuo lanteittesi oma sikiö,
Kiroilee, kun ei spitaali ja leini
Ja halvaus pikemmin sua lopeta.
Ei nuoruutt' eikä vanhuutt' ole sulla,
Vain lyhyt ettone, miss uneksit
Sa kumpaakin; sill' elähtynyt kaikki
Sun kukkea on nuoruutes ja kerjää
Rujolta vanhuudelta armopalaa;
Ja jos sa vanhenet ja rikastut,
Sult' into, hehku, tarmo, kauneus puuttuu,
Hyvyyttäs nauttiakses. Mitä on siis
Tuo elon nimellinen? Siinä piilee
Tuhannet kuolemat; ja kuitenkin
Pelätään kuolemata, joka kaikki
Tasoittaa ristiriidat.
CLAUDIO.
Kiitos, isä!
Näen, että elon ha'uss etsinkin
Vain kuolemaa, ja kuolemaa kun etsin,
Tapaankin elämän. Se tulkoon siis!
ISABELLA (ulkoa).
Avatkaa! Armo teille, rauha!
VANGINVARTIJA.
Ken se?
Sisähän! Toivotukseen: tervetullut.
HERTTUA.
Palajan pian luokses, poikani.
CLAUDIO.
Suur' kiitos, kunnioitettava isä! --
(Isabella tulee sisään.)
ISABELLA.
Sanoisin pari sanaa Claudiolle.
VANGINVARTIJA.
Halusta suotu -- Herra, -- sisarenne.
HERTTUA (hiljaa vanginvartijalle).
Sananen teille!
VANGINVARTIJA.
Vaikka kuinka monta.
HERTTUA.
Lymyhyn viekää, mihin kuulen kaikki.
(Herttua ja vanginvartija poistuvat.)
CLAUDIO.
No, sisko, minkä lohdun sinä tuot?
ISABELLA.
Vain hyvän, hyvän, niinkuin aina lohtu.
Lord Angeloll' on taivaass' asioita,
Sinua lentolähetikseen aikoo,
Ett' iäks sinne jäisit airueksi.
Siis viipymättä hanki matkalle,
Jo huomenissa.
CLAUDIO.
Eikö apua?
ISABELLA.
Ei, paitse pään jos päästimeksi tahdot
Sydämmen halkaista.
CLAUDIO.
Siis jokin apu?
ISABELLA.
Niin, veikko, eloon sinä jäädä voit.
Lord Angelon on armo pirullista;
Jos siihen turvaat, henkes saat, mut iäks
Sun kahlehtii se.
CLAUDIO.
Ikityrmäkö?
ISABELLA.
Niin, oikein: ikityrmä, pakkotila;
Se, vaikk' ois maailma sulle avoinna,
Sun paikkaas sitoo kiinni.
CLAUDIO.
Millä tapaa?
ISABELLA.
Niin, sillä tapaa, että, jos sä suostut,
Se koloo rungostasi kunnian
Ja paljaaks sinut jättää.
CLAUDIO.
Sano, mikä?
ISABELLA.
Sun tähtes, veljyt, vapisen, ja pelkään
Ett' elon raihnaan tahdot pidentää
Ja viiden, kuuden talven tähden uhraat
Ikuisen maineen. Uskallatko kuolla?
Vain mielikuvitust' on kuolon tuska;
Pahainen toukka, jota jalkas polkee,
Se tuntee ruumiin vaivaa yhtä suurta
Kuin jätti kuollessaan.
CLAUDIO.
Mua miksi solvaat?
Vai luulet, että mulle lujuutt' antaa
Voi hento kukka?[5] Kuolla jos mun täytyy,
Pimeyttä tervehdin kuin morsianta
Ja suljen syliini.
ISABELLA.
Nyt puhui Claudio;
Isäni haudasta se oli ääni.
Niin, kuolla täytyy sun; oot liian jalo
Halpuudell' ostaaksesi henkesi.
Tuo tekojumalinen tuomari --
Jonk' ylhä katsanto ja määräsanat
Nujertaa nuoruuden, sen ilveet herpaa
Kuin haukka kyyhkyn -- onkin perkele:
Sisästään lika ammenna, niin kuilun
Näet hornansyvän.
CLAUDIO.
Pyhä Angeloko?
ISABELLA.
Oi, hornan kavalaa on koristusta
Pukea kirotuimmat ilkiöt
Pyhyyden pukuun. Aatteleppa, Claudio,
Jos hälle neitsyyteni myyn, niin olet
Sa vapaa.
CLAUDIO.
Hyvä taivas! Mahdotonta!
ISABELLA.
Tää inha rikos tuottais sulle luvan
Edelleen rikkoa. Tän' yönä tulee
Mun tehdä se, jot' inhon mainita,
Sa muuten kuolet huomenna.
CLAUDIO.
Oi, älä!
ISABELLA.
Jos muut' ei vaadittais kuin elämäni,
Vapautes eestä pois sen heittäisin
Kuin neulan.
CLAUDIO.
Kiitos, kallis Isabella!
ISABELLA.
Siis valmis huomenn' ole kuolemaan!
CLAUDIO.
Kyll' olen. Himojako hänessäkin,
Noin lakia kun polkee, jota itse
Teroittaa tahtoo? Syntiä ei tää siis,
Tai kuoleman se synneistä on pienin.
ISABELLA.
Niin mikä pienin?
CLAUDIO.
Jos tää on tuomittava, kuinka hän,
Tuo viisas mies, vois hetken nautinnoista
Ikuiseen vaivaan mennä? -- Isabella!
ISABELLA.
Niin, mitä, veli?
CLAUDIO.
Kauheaa on kuolla.
ISABELLA.
Ja inhottavaa häväistynä elää.
CLAUDIO.
Niin, mutta kuolla, mennä tiesi minne,
Vilussa maassa maata, mädätä;
Eloisa, lämmin tunne turtuneena
Maamöhkäleeksi; ilonrikas henki
Palavass' aallokossa uivana
Tai kaameiss' ikijäissä värjyvänä;
Kahleissa näkymättömien tuulten
Ja ainaisessa vauhdiss ajelehtaa
Maapallon kiitäväisen ympäri,
Tai pahempaakin kärsiä kuin pahin,
Mit' ohjaton voi mieli kuvitella
Ulinaa, parkua! -- Oi kauheutta!
Tukalin, kurjin maallis-elämä,
Mink' ikä, puute, vaiva, vankeus
Voi meille määrätä, se paratiisi
Sen rinnall' on, mik' uhkaa kuolemassa.
ISABELLA.
Ah!
CLAUDIO.
Rakas sisko, anna minun elää!
Jos minkä synnin veljes hyväks teet,
Sen vian niin voi luonto puhtaaks pestä,
Ett' tulee siitä hyve.
ISABELLA.
Peto sinä!
Pelokas raukka, kunniaton kurja!
Mun syntinikö sulle onnen tuo?
Sisaren häpeällä henkens' ostaa,
Se eikö sukurutsaa? Varjelkoon,
Ett' isälleni uskoton ol' äiti!
Ei muuten hänest' olis voinut siitä
Noin kierää villivesaa. Sua vieron.
Katoa! Kuole! Vaikka polvistuksin
Ma voisin kohtas muuttaa, sit' en tee.
Tuhannen rukoust' uhraan kuolemalles,
Mut pelastuksekses en sanaakaan.
CLAUDIO.
Oi, kuule, Isabella!
ISABELLA.
Hyi, hyi, hyi!
Ei syntis sattumaa, vaan ammattia.
Näin armosta vain tulis parittaja.
Sun paras heti kuolla.
(Menemäisillään.)
CLAUDIO.
Kuule, sisko!
(Herttua palaa.)
HERTTUA.
Sallitteko pari sanaa, nuori sisar, vain pari sanaa?
ISABELLA.
Mitä haluatte?
HERTTUA.
Jos aikanne myöntäisi, niin tahtoisin mielelläni hiukan puhella
kanssanne; pyyntöni tyydyttäminen olisi sitä paitsi teille hyödyksi.
ISABELLA.
Minulla ei ole aikaa liikenemään; viipymiseni täällä on muille
toimilleni haitaksi; mutta hetkisen voin teitä palvella.
HERTTUA (syrjään Claudiolle).
Poikani, olen kuullut, mitä on tapahtunut teidän ja sisarenne välillä.
Angelolla ei ole koskaan ollut aikomusta häntä vietellä; on vain
tahtonut koetella hänen siveyttään, tarkistaakseen omaa arveluaan
ihmisluonteesta. Sisarenne, tuntien tosikunnian vaatimukset, antoi
hänelle kieltävän vastauksen; jonka hän suurimmalla ilolla kuuli. Olen
Angelon rippi-isä, ja tiedän tämän todeksi. Valmistukaa siis kuolemaan:
älkää mieltänne imarrelko petollisilla toiveilla; huomenna täytyy
teidän kuolla. Langetkaa polvillenne ja valmistakaa itsenne.
CLAUDIO.
Suokaa minun pyytää sisareltani anteeksi. Olen jo niin haluton elämään,
että vain rukoilen siitä päästä.
HERTTUA.
Pysykää siinä. Hyvästi!
(Claudio menee)
(Vanginvartija palaa.)
Vartija, kuulkaa!
VANGINVARTIJA.
Mitä tahdotte, isä?
HERTTUA.
Että menette samaa tietä kuin tulitte. Jättäkää minut kahdenkesken
tämän tytön kanssa: mielenlaatuni ja pukuni takaavat, että hänellä ei
ole seurastani mitään pelättävää.
VANGINVARTIJA.
Niinkuin suvaitsette!
(Menee.)
HERTTUA.
Sama käsi, joka loi teidät kauniiksi, loi teidät myöskin hyväksi.
Hyvyys, jolle kauneus pysyy halpana, ei salli kauneuden kauan pysyä
hyvänä; mutta siveys, joka on kasvojenne sieluna, on teidät aina
säilyttävä kauniina. Hyökkäys, jonka Angelo teki teitä vastaan, on
onnen sattumalta tullut tietooni; ja jos ei inhimillinen heikkous
tarjoisi esikuvia hänen kompastukselleen, niin Angelota kummastelisin.
Mitenkä aiotte tyydyttää tuota vallanpitäjää ja pelastaa veljenne?
ISABELLA.
Menen heti ilmoittamaan hänelle päätökseni: parempi, että minulta veli
lain mukaan kuolee, kuin että minulle laittomasti syntyy poika. Mutta
voi, kuinka suuresti tuo hyvä herttua on Angelon suhteen pettynyt! Jos
hän milloinkaan palaa ja minä saan häntä puhutella, niin joko turhaan
avaan suuni taikka paljastan tuon miehen hallituksen.
HERTTUA.
Se ei olisi hullumpaa. Mutta, asian näin ollen, hän vastaa
syytökseenne, että tahtoi teitä vain koetella. -- Siis kallistakaa
korvanne minun neuvoilleni; halulleni tehdä hyvää on tarjona keino.
Uskottelen itselleni, että te kaikella kunnialla voitte eräälle
loukatulle nais-raukalle tehdä ansiokkaan hyväntyön pelastaa veljenne
ankaran lain kourista, säilyttää oman hurskaan sielunne tahrattomana,
ja suuresti ilahduttaa poissa olevaa herttuata, jos hän, kenties, vielä
palaisi ja saisi tästä tiedon.
ISABELLA.
Haluan lisää kuulla. Minulla on luontoa kaikkeen, mikä ei tunnu
luonnolleni likaiselta.
HERTTUA.
Siveys on rohkea, ja hyvyys aina peloton. Oletteko koskaan kuullut
puhuttavan Marianasta, Fredrikin sisaresta, tuon uljaan soturin, joka
hukkui merillä?
ISABELLA.
Olen kuullut tuosta naisesta, ja aina pelkkää hyvää.
HERTTUA.
Hänet oli tuon Angelon määrä naida; oli jo juhlallisesti hänet
kihlannut, ja hääpäivä oli jo määrätty. Mutta kihlajaisten ja häiden
välillä joutui tytön veli Fredrik haaksirikkoon ja hänen kanssaan
sisaren myötäjäiset meren syvyyteen. Ajatelkaa, mikä kova isku tuolle
tyttö-raukalle! Siinä hän menetti jalon ja kuulun veljen, joka aina oli
osoittanut hänelle mitä hellintä ja veljellisintä rakkautta; veljen
kanssa perintöosansa ja onnensa vivun, myötäjäisensä; molempien kanssa
kihlatun ylkänsä, tuon niin vakavannäköisen Angelon.
ISABELLA.
Onko mahdollista? Niinkö Angelo hänet jätti?
HERTTUA.
Jätti hänet kyynelten valtaan, eikä yhtäkään niistä lohdutuksellaan
kuivannut; petti peräti pyhät lupauksensa sillä tekosyyllä, että oli
muka häpeällisiä hänessä havainnut; sanalla sanoen: jätti hänet
kurjuuteensa, jota hän vieläkin tämän miehen tähden kärsii; ja mies on
kova kuin kallio, jota raukan kyyneleet kastelevat, vaan eivät pehmitä.
ISABELLA.
Minkä hyväntyön tekisikään kuolema, jos ottaisi tyttö-raukan pois
maailmasta! Kuinka halpa tämä elämä, kun antaa semmoisen miehen elää!
-- Mutta miten häntä tästä voisi auttaa?
HERTTUA.
Tässä on haava, jonka te voitte helposti ehjäksi tehdä, ja jos siihen
parannuskeinoon ryhdytte, niin ei ainoastaan pelastu veljenne, vaan
säilytte itsekin häpeältä.
ISABELLA.
Sanokaa, miten, arvoisa isä.
HERTTUA.
Tuossa tytössä, josta puhuin, kytee yhä vielä ensimmäinen rakkaus;
Angelon kohtuuton armottomuus, jonka oikeastaan olisi pitänyt
tukehuttaa hänen lempensä, on, niinkuin haitta virrassa, vain tehnyt
sen kiivaammaksi ja hillittömämmäksi. Menkää Angelon luo; vastatkaa
hänen pyyntöönsä alttiilla myöntyväisyydellä; taipukaa pääasiassa hänen
vaatimuksiinsa, tehkää vain seuraavat ehdot: ensiksi, että pääsette
kauan viipymästä hänen luonaan; sitten, että aikaan nähden pitää
vallita täysi pimeys ja hiljaisuus, ja vihdoin, että paikka vastaa
säädyllisyyttä. Jos hän tähän myöntyy, niin menee kaikki itsestään.
Kehoitamme tuota loukattua tyttöä teidän sijaisenanne täyttämään
paikkanne. Jos sitten yhtymyksen seuraukset tulevat näkyviin, niin se
pakottanee miestä antamaan tytölle hyvitystä, ja näin on veljenne
pelastettu, kunnianne tahraton, Mariana-raukka turvattu ja rietas
vallanpitäjä paljastettu. Minä tyttöä puhuttelen ja valmistan häntä
tähän. Jos tämän hyvin toimitatte, niinkuin voitte, niin
kaksinkertainen hyvätyö suojelee petosta moitteilta. Mitä tästä
arvelette?
ISABELLA.
Jo pelkkä ajatuskin minua rauhoittaa, ja toivon, että tulos tulee mitä
suotuisin.
HERTTUA.
Paljo riippuu teidän menettelystänne. Rientäkää paikalla Angelon luo.
Jos hän täksi yöksi pyytää teitä luokseen, niin luvatkaa. Minä menen
nyt heti Sanct Lukakseen; siellä, yksinäisessä majassa, asuu hyljätty
Mariana; sieltä minut löydätte; sopikaa Angelon kanssa, jotta asia pian
suoriutuu.
ISABELLA.
Kiitän teitä tästä lohdustanne. Hyvästi, arvoisa isä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Katu vankilan edustalla.
(Herttua, valepuvussa, Kyynärpää, Pompejus ja
oikeudenpalvelijoita tulee.)
KYYNÄRPÄÄ.
Totta tosiaan, jos ei tähän keksitä apua, vaan meidän täytyy myydä ja
ostaa miehiä ja naisia kuin elukoita, niin pian saa koko maailma juoda
punaista ja valkoista bastardia.[6]
HERTTUA.
Taivaan tähden! Mitä hullutusta tämä?
POMPEJUS.
Nyt on maailman ilojen loppu, kun kahdesta korkurista[7] iloisin on
tullut puille paljaille, ja kehnoin on lain toimesta saanut
lämpimäkseen turkin, oikeinpa ketun- ja lampaannahkalla sisustetun,
osoitteeksi että viekkaus, viattomuutta kalliimpana, on paras
kaunistus.
KYYNÄRPÄÄ.
Tule tiehesi, ystävä. -- Jumala teitä siunatkoon, hyvä isä veli!
HERTTUA.
Niinikään teitä, hyvä veli isä. Mitä on tuo mies teitä vastaan
rikkonut?
KYYNÄRPÄÄ.
Lakia vastaan hän on rikkonut, herra ja sitä paitse pidämme häntä
varkaana, sillä löysimme häneltä vallan kummallisen tiirikan jonka
olemme lähettäneet hallitsijalle.
HERTTUA.
Hyi! Parittaja! Halpa parittaja!
Se synti, jota välität, se sulla
On elantona. Aattele, kuink' inhaa
Sälyttää selkäänsä ja vatsaans ahtaa
Mokomaa likaa! Sano itsellesi
Tuost' eläimellisestä yhdynnästä
Ma elän, syön ja juon ja pukeudun.
Elämäks sanotko sa elämää,
Jonk' aihe löyhkää noin? Tee parannus.
POMPEJUS.
Tosin se tavallaan löyhkää, hyvä herra; mutta kuitenkin voisin näyttää,
hyvä herra, --
HERTTUA.
Jos pirun syntinäytteitä ne ovat,
Niin näyttäyt hänen omakseen. Pois tyrmään!
Kuria sekä nuhdetta on tarvis,
Ei muuten moinen raaka peto taltu.
KYYNÄRPÄÄ.
Hän on vietävä hallitsijan eteen; hän on häntä varoittanut. Hallitsija
ei voi kärsiä värttimiehiä. Jos hän on sen-sorttinen, ja tulee hänen
eteensä, niin olisi hänen parempi olla peninkulman päässä.
HERTTUA.
Jos kaikki, niinkuin moni tekeytyykin,
Ois syystä puhtaat, puhdas itse syykin!
KYYNÄRPÄÄ.
Hänen kaulansa tulee pian olemaan niinkuin teidän uumanne: narulla
vyötettynä.
POMPEJUS.
Vainuan pelastusta: tuosta saan takausmiehen. -- Tässä tulee ylimys,
yksi ystäviäni.
(Lucio tulee.)
LUCIO.
Mitä kuuluu, jalo Pompejus? Mitä, Caesarinko vaununvaljaissa? Viedäänkö
sinua voittosaatossa? Mitä, eikö sulia ole niitä Pygmalionin kuvia,[8]
vastaleivottuja vaimoja, jotka pistäisivät kätensä toisen taskuun ja
vetäisivät sen sieltä nyrkkinä pois? Mitä vastaat, hä? Mitä sanot tästä
melodiasta, maneerista ja metodista? Onko vastauksesi hukkunut viime
sateeseen? Häh? Mitä sanot, senkin katukulkuri? Onko maailma
entisellään, mies? Millaista on nyt sen meno? Synkkääkö ja
vähäpuheista, vai mitä? Minkäkurista?
HERTTUA.
Aina yhtä ja samaa! Yhä vain pahempaa!
LUCIO.
Kuinka voi se herttainen herkkuni, sinun emäntäsi? Ainako liike
kannattaa? Mitä?
POMPEJUS.
Totta puhuen, hän on tehnyt lopun lihoistaan ja on nyt itse
nälkäkopissa.
LUCIO.
Varsin hyvä, ihan oikein, niin pitää ollakin: ensin liikkeessä, sitten
nälällä, semmoinen se on maailman meno, ja niin pitää olla. Tyrmäänkö
menossa, Pompejus?
POMPEJUS.
Niin kyllä, niin, hyvä herra.
LUCIO.
Se ei ole niinkään hullusti, Pompejus. Onnea matkaan! Mene ja sano,
että minä lähetin. Velastako, Pompejus, vai mitä?
KYYNÄRPÄÄ.
Parituksesta, parituksesta.
LUCIO.
Hyvä! Viekää sitten vankeuteen! Jos vankeus on parittajan palkka, niin
tapahtuu hänelle oikeus. Parittaja hän on kieltämättä, oikein hamasta
vanhuudesta: parittajana syntynyt. Hyvästi, hyvä Pompejus! Terveisiä
vankityrmään, Pompejus! Sinusta tulee nyt varmaankin hyvä
huoneenhaltija, Pompejus, sillä nyt saat pysyä huoneessa.
POMPEJUS.
Toivon, teidän ylhäisyytenne, että menette takaukseen minun edestäni.
LUCIO.
En, toden totta, sitä en tee, Pompejus; se ei ole nyt muodissa. Aion
pyytää, että vielä pidentävät vankeusaikaasi; jos siitä malttisi
menetät, niin osoitat vain, että olet tanakka mies. Hyvästi, kelpo
Pompejus' -- Jumal' antakoon hyvää iltaa, isä!
HERTTUA.
Jumal' antakoon!
LUCIO.
Vieläkö Riitta punaa poskiansa, Pompejus? Häh?
KYYNÄRPÄÄ.
Pois matkaan! Tulkaa nyt!
POMPEJUS.
Te sitten ette mene takaukseen edestäni?
LUCIO.
En sitten, enkä nyt. -- Mitä uutta maailmalta, isä? Mitä uutta?
KYYNÄRPÄÄ.
Pois matkaan! Tulkaa nyt!
LUCIO.
Pois koirankoppiin, Pompejus![9] Pois!
(Kyynärpää, Pompejus ja oikeudenpalvelijat menevät.)
Mitä uusia tiedätte herttuasta, isä?
HERTTUA.
Minä en tiedä mitään; tiedättekö te jotakin?
LUCIO.
Toiset sanovat, että hän on Venäjän keisarin luona; toiset, että
Roomassa; mutta missä te luulette hänen olevan?
HERTTUA.
En tiedä, missä on; mutta missä olkoonkin, niin hyvää hänelle toivon.
LUCIO.
Hupsu ja eriskummainen päähänpisto pujahtaa salaa pois valtakunnasta ja
ruveta kerjäämään, johon ei ole kerrassaan luotu. Lord Angelo herttuoi
kuitenkin hyvin hänen poissa ollessaan ja ahdistaa kovasti rikoksia.
HERTTUA.
Siinä hän tekee oikein.
LUCIO.
Vähän suurempi suopeus irstaisuutta kohtaan ei haittaisi; hän on siinä
asiassa vähän liiaksi kärrykäs, isä.
HERTTUA.
Se on liian yleinen pahe, ja siihen auttaa vain ankaruus.
LUCIO.
Niin, totta kyllä, se pahe on suurta sukua ja laajaa heimoa, mutta
mahdotonta on sitä kokonaan hävittää, isä, silloin pitäisi kieltää
syöminen ja juominenkin. Sanotaan, että tämä Angelo ei ole syntynyt
sitä oikeata luonnontietä miehestä ja vaimosta. Onko totta? Mitä
luulette?
HERTTUA.
Miten hän sitten olisi syntynyt?
LUCIO.
Toiset sanovat, että hän on jonkun vedenneidon kutua; toiset taas, että
hän on kahden kapaturskan sikiö. Mutta varma on, että, kun hän heittää
vettään, virtsa heti hyytyy jääksi; että se on totta, sen tiedän minä,
ja että hän on kyvytön pelinukke, siitä ei ole epäilystäkään.
HERTTUA.
Olette leikkisä ja hieman julkisanainen.
LUCIO.
Mitä hittoa, eikö ole sydämmetöntä vallattoman housunlämsän takia viedä
mieheltä henki? Olisiko herttua, joka nyt on poissa, koskaan tuommoista
tehnyt? Ennenkuin hän olisi miestä hirtättänyt sadan äpärän takia,
ennen hän olisi maksanut tuhannen ruokarahat. Hän ei ollut mikään
kuortaja, kyllä hän ruokansa otti, ja siitä hän oppi armeliaaksi.
HERTTUA.
En ole koskaan kuullut poissa olevaa herttuaa syytettävän nais-urooksi;
hänellä ei ollut semmoiseen halua.
LUCIO.
Oi, hyvä isä, siinä erehdytte.
HERTTUA.
Mahdotonta!
LUCIO.
Mitä? Eikö herttua? Kyllä vain! Entä tuo viisikymmenvuotias
kerjäläisvaimo, jonka almulippaaseen hän aina tapasi pistää kultarahan?
Herttualla oli kyllä ne metkunsa; ja hän joskus ryyppäilikin, uskokaa
pois.
HERTTUA.
Teette, totta totisesti, hänelle vääryyttä.
LUCIO.
Isä, minä olin hänen uskottunsa. Aika velikulta se herttua oli; ja
luulen tietäväni syynkin hänen lähtöönsä.
HERTTUA.
Saanko tietää sen syyn?
LUCIO.
Ette, -- suokaa anteeksi, se on salaisuus, ja on pidettävä hampaitten
takana. Mutta sen verran voin teille kuitenkin ilmaista: -- suurin osa
alamaisia piti herttuaa viisaana miehenä.
HERTTUA.
Viisaana? Tietysti hän se olikin.
LUCIO.
Sangen pintapuolinen, taitamaton ja mitätön mies.
HERTTUA.
Tämän te sanotte joko kateudesta tai tyhmyydestä tai erehdyksestä. Koko
hänen elämänsä juoksu ja, se tapa, millä hän on valtion laivaa
ohjannut, voisi, jos vakuutta tarvittaisiin, antaa hänestä paremman
todistuksen. Jos katsotaan vain sitä, mitä hän on aikaan saanut, niin
täytyy kateimmankin myöntää, että hän on oppinut, valtiomies ja soturi.
Siis puhutte älyttömästi, taikka on älynne, jos sitä teissä on,
suuresti ilkeytenne pimittämä.
LUCIO.
Hyvä herra, minä tunnen hänet ja rakastan häntä.
HERTTUA.
Rakkaus puhuu paremmalla tiedolla ja tieto suuremmalla rakkaudella.
LUCIO.
Niin, herraseni, tiedän mitä tiedän.
HERTTUA.
Sitä tuskin uskon, koska ette tiedä mitä puhutte. Mutta jos herttua
joskus palaa -- niinkuin kaikki hartaasti soisimme -- niin pyytäisin,
että suvaitsisitte vastata hänelle sanoistanne: jos puheenne on
todenperäistä, niin on teillä myös rohkeutta sitä puolustaa. Minun on
velvollisuus siihen teitä vaatia; siis olkaa hyvä, sanokaa, mikä on
nimenne.
LUCIO.
Nimeni on Lucio, hyvä herra; herttua hyvin minut tuntee.
HERTTUA.
Hän on paremmin teidät tunteva, jos elän minä siksi, että voin antaa
hänelle tietoa teistä.
LUCIO.
Minä en teitä pelkää.
HERTTUA.
Oo, toivotte, ettei herttua enää palaisi, tai pidätte minua liian
viattomana vastustajana. Ja itse asiassa en voikaan teitä suuresti
vahingoittaa; te kyllä vannotte, ettette ole koskaan tätä sanonut.
LUCIO.
En, ennen menen vaikka hirteen; erehdyt, isä, minun suhteeni. Mutta ei
sen enempää tästä. Voitko sanoa, tuleeko Claudion huomenna kuolla vai
eikö?
HERTTUA.
Miksi hänen tulisi kuolla?
LUCIO.
Miksikö? Siksi että on täyttänyt pulloa suppilon kautta. Soisin, että
herttua, josta puhumme, jo pian tulisi kotiin. Tuo kykenemätön
sijaishallitsija saattaa pidättäymisellä koko maakunnan kansattomaksi:
varpusetkaan eivät saa pesiä hänen talonsa räystään alla, siksi että
rakastelevat. Herttua olisi pimeyden työt varmaankin jättänyt
pimeyteen; hän ei olisi koskaan tuonut niitä päivän valoon. Oi, jos hän
olisi kotona! Niin, tuo Claudio saa nyt kuolla siitä, että on vähän
helmoja nostellut. Hyvästi, hyvä isä! Rukoilen, että rukoilisit
puolestani. Herttua, sanon sen vielä kerran, syö kyllä lihaa
perjantaisin. Hän on tosin jo aikansa elänyt; mutta sanon sittenkin,
että hän suikkaisi suuta kerjäläiselle, vaikka tämä haisisi
hapanleivältä ja sipulilta. Sano, että minä olen sen sanonut. Hyvästi!
(Menee.)
HERTTUA.
Ei moitteen likaa suuruus eikä valta
Voi välttää; puhtain hyve parjaajalta
Saa iskun selkään. Sit' ei kuningasta,
Jok' estäis herjakielen puremasta.
Mut kuka tuossa tulee?
(Escalus, vanginvartija, parittaja-akka
ja oikeudenpalvelijoita tulee.)
ESCALUS.
Pois! Viekää hänet tyrmään!
PARITTAJA-AKKA.
Rakas, hyvä herra, armahtakaa; teidän korkeutenne on tunnettu lempeäksi
mieheksi, -- rakas, hyvä herra!
ESCALUS.
Kahdesti ja kolmasti varoitettu, ja aina vain sama rikostyö! Tämä voi
jo julmistuttaa ja saattaa raivoon itse laupeudenkin.
VANGINVARTIJA.
Parittajana yksitoista vuotta yhtä mittaa, teidän korkeutenne luvalla!
PARITTAJA-AKKA.
Armollinen herra, tämän kaiken on eräs Lucio minulle laittanut. Neiti
Kaisa Hunnikolle hän teki lapsen herttuan aikana; lupasi naida hänet;
lapsi tulee vuoden ja kolmen kuukauden vanhaksi ensi Vilpun ja Jaakon
päivänä; olen itse sitä ruokkinut, ja nähkääs nyt, kuinka hän
menettelee kanssani!
ESCALUS.
Se mies on tunnettu irstaisuudestaan: Kutsukaa hänet eteemme. -- Pois
tuo naikko tyrmään! Kas niin, ei sanaakaan enää!
(Parittaja-akka ja oikeudenpalvelijat poistuvat.)
Vartija, virkaveljeni Angelo ei taivu; Claudion täytyy huomenna mennä
kuolemaan. Toimita hänelle pappi ja kaikki, mitä kristilliseen
valmistukseen tarvitaan. Jos veljeni olisi yhtä säälivä kuin minä, niin
olisivat Claudion asiat toisin.
VANGINVARTIJA.
Armollinen herra, tämä munkki on ollut hänen luonaan ja valmistanut
häntä kuolemaan.
ESCALUS.
Hyvää iltaa, hyvä isä!
HERTTUA.
Armo ja rauha teille!
ESCALUS.
Mistä olette?
HERTTUA.
En tästä maasta; sattuma mun tänne
Ajaksi saattoi. Hurskaan munkiston
Min' olen jäsen, Roomast' äsken tullut
Eräissä pyhän isän asioissa.
ESCALUS.
Mitä uutta maailmalta?
HERTTUA.
Ei muuta mitään, kuin että rehellisyyttä vaivaa niin ankara kuume, että
ainoastaan hajaumus sen parantaa. Uutta vain kysytään; on yhtä
vaarallista vanheta jossakin elämän toimessa, kuin on kunnollista
järkähtämättä pysyä tehtävässään. On tuskin enää sen verran luottoa,
että voisi mennä takaukseen yhteiselämän turvallisuudesta, mutta niin
paljon takauksia, että toivoisi kaiken ystävyyden hiiteen. Tämän
arvoituksen ympärillä pyörii koko maailman viisaus. Tämä uusi on
kylläksi vanhaa, mutta kuitenkin jokapäiväistä uutta. Sanokaa,
millainen oli herttua mielialaltaan?
ESCALUS.
Sellainen, että, ennen kaikkea muuta, koetti päästä tuntemaan omaa
itseään.
HERTTUA.
Mitkä olivat hänen mieli-ilojaan?
ESCALUS.
Enemmän mielissään nähdä muita iloisina kuin iloissaan siitä, mikä
häntä itseään miellyttäisi: mies, joka kaikessa tiesi määrän. Mutta
heittäkäämme hänet oloihinsa, rukoillen vain, että koituisivat hänelle
onneksi; ja sallikaa minun kysyä, miten valmis Claudio oli kuolemaan.
Olette, kuulen ma, käynyt hänen luonaan.
HERTTUA.
Hän myöntää, että hänelle ei ole väärällä mitalla oikeutta mitattu, ja
tyytyy nöyränä lain tuomioon; kuitenkin oli hän, heikkoutensa
viekotuksesta, antautunut moneen pettävään elämisen toivoon, joita
vähitellen olen koettanut hänessä tukahuttaa; ja nyt hän on valmis
kuolemaan.
ESCALUS.
Olette täyttänyt lupauksenne taivaalle ja tehnyt vankia kohtaan kaikki,
mihin kutsumuksenne teitä velvoittaa. Olen tuon mies-raukan puolesta
puuhannut minkä säällisesti olen voinut, mutta virkatoverini on pitänyt
niin ankarasti kiinni oikeudesta, että minun pakostakin on täytynyt
sanoa hänelle, että hän totisesti on itse oikeus.
HERTTUA.
Jos hänen oma elämänsä vastaa hänen menettelynsä ankaruutta, niin on se
hänelle kaunistukseksi; mutta jos hän itse sattuu hairahtumaan, niin on
hän lausunut oman tuomionsa.
ESCALUS.
Menen nyt vankia tervehtimään. Herran haltuun! --
HERTTUA.
Rauha teille!
(Escalus ja vanginvartija menevät.)
Ken miekan saanut taivaalt' on,
Hän puhdas olkoon, nuhteeton,
Hurskauden esikuva,
Hyveiss' aina kaunistuva,
Ett' ei muille taakkaa lois,
Mit' ei itse kantaa vois.
Voi miestä, joka muita huosii
Paheista, joita itse suosii!
Voi Angelota: muiden vaan
Syyt näkee, mut ei omiaan!
Pahetta piilee saastaisinta,
Miss' enkelin on ulkopinta.
Ne tekohurskaan teeskelyt
On usein ajan pettänyt:
Hienoista vain näet lukinkinaa,
Mill' aimo harkkoja hän hinaa.
Nyt ansaan joutuu kehno työ:
Lord Angelo, kun tulee yö,
Jo halaa entist' armastansa;
Näin viekas löytää viekkaampansa.
Petoksin petos luusitaan,
Ja vanha liitto uusitaan.
(Menee.)